Tekstit

Tonttuovilaatikko

Mitäpä tässä muuta voi sanoa kuin että "taas tultiin jouluun". Jouluaatto on jo ylihuomenna enkä ole varmastikaan ainoa, joka hämmästelee sitä, että onko joulu tosiaan jo nyt. Moni yleensä ahkera, tekevä ja suunnitelmallinen ihminen on kertonut, että ei ole juurikaan tehnyt jouluvalmisteluja ja ihmetellyt, että miten ihmeessä kaikki on jäänyt viime tippaan ja minun laillani moni muukin on säntäillyt viime päivät menemään sekuntiaikataululla. Vaikka aloitin jouluun valmistautumisen hyvissä ajoin, niin hoppuhan tässä taas tuli. Olen jo kirjoittanut ensi vuoden kalenteriin marraskuun puoliväliin, että vaihda jouluverhot ja laita koristeet esille, jotta jäisi aikaa joulufiilistelyyn. Joulunalusaika tuntuu hurahtavan vuosi vuodelta nopeammin ja tänä vuonna suuri työmäärä ja puolitoista viikkoa kestänyt flunssa ja lapsen sairastaminen aiheutti sen, että suunniteltu leppoisa joulunalusaika menikin vähän härdelliksi. Silti jotenkin ihan merkillisellä tavalla olen saanut kaiken t...

Runosuoni collection -juliste sisustuksessa (+alekoodi)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tutek Ambero Retro -yhdistelmävaunut myynnissä

Ennakkofiilikset Club For Fiven Jouluna 2017 -konsertista

Jouluun orientoitumista

Syysaskartelua lapsille

Lasten halloween-juhlat

Syyshöpinöitä