Hyvää isänpäivää! Yritin äsken miettiä, olisiko minulla jotain kirjoitettavaa isänpäivästä ja isyydestä ja oikein pinnistelin löytääkseni pohdittavaa ja analysoitavaa. En jaksanut lähteä vatuloimaan isäteemaa vaan isänpäiväaatokseni kiteytyy syvään kiitollisuuteen ja onnellisuuteen siitä, että lapsellani on maailman paras isä ja että oma isäni, jo iäkäs, on vielä tässä maailmassa - vaihtaa minulle autonrenkaat, hössöttää lapsenlapsensa joululahjoista ja kertoo samat merimiestarinat ja puujalkavitsit aina uudelleen.
Isänpäiväjuhlinnan lomassa olen hyödyntänyt sunnuntaipäivän jouluorientoitumiseen. Oikeastaan aloitin jo eilen joulufiilistelyn käymällä Vaajakoskella Naissaaren joulunavauksessa. Olin taaperolle kertonut, että menemme tapaamaan joulupukkia ja häntä vähän jännitti ja aamulla hän pohti, että millainen keittiö joulupukilla on ja kertoi minulle, että joulupukki on komerossa. Kun kysyin, että mitä se pukki siellä komerossa tekee, niin lapsi vastasi: "No sen takia koska siellä on joululahjat". Tietysti, enpä tajunnut! Nyt on ensimmäinen joulu, jolloin lapsi ymmärtää joulusta vähän enemmän ja olen ihan yli-innoissani, kun saan seurata lapsen jännitystä ja riemua ja ihmetystä. On ihanaa kertoa tarinaa Korvatunturilla asuvasta joulupukista, lentävistä poroista ja ikkunan takana kurkkivista tontuista. Joulu on minulle hyvin satumaista aikaa ja haluan, että lapseni tuntee joulun taianomaisuuden.
Puttipajan myymälässä (virallisesti Wanha Paja Designpuoti) oli "joululahjasetä" heti meitä vastassa ja taapero marssi reippaasti hänen luokseen, mutta sitten ei uskaltanutkaan sanoa mitään vaan minä välitin pukille lahjatoiveet. Niitä olin jo aiemmin kysellyt ja lapsen toiveena on punainen tai musta yöpuku ja keltainen rekka. Odotin, että lapsi luettelisi pitkän listan ja kysyin, että etkö halua muuta, mihin lapsi vastasi, että "En halua muuta". Hienoa, kertakaikkiaan upeaa! Lahjat on ihania, mutta viime joulunakin niitä oli niin hillitön määrä, että olen pähkäillyt kohteliaista tapaa ilmoittaa tutuille, että lahjoja ei tarvitsisi ostaa. Lapsi kyllä mielellään selailee lelukirjaa ja sanoin joulupukille, että laitetaan varmuuden vuoksi vielä kirje hänelle ja taapero innostui siitä kovasti ja sanoi, että kirjoitetaan äidin isolla mustalla tussilla.
Puttipajalla käymiseen liittyy meillä aina pupujen moikkaaminen ja nyt lapsi ehdotti sitä itse. Lapsi ei onneksi pehmoleluja itselleen hingu, mutta olen varmuuden vuoksi selittänyt, että pupuset ja nallet asuu tuolla eikä niitä voi viedä kotoaan pois. Voi olla, että jonain päivänä muksu hoksaa, että häntä on huijattu, mutta toisaalta lapsi ei ole materian perään eikä mangu itselleen mitään. Pupujen lisäksi kävimme moikkaamassa tonttuja yläkerran Joulumaassa ja totesin, että lapsestani on varttumassa kohtelias nuori mies. Hän otti yhtä isoa tonttua kädestä ja sanoi tomerasti "Hyvää päivää".
Myymälä oli tupaten täynnä ja kun minun piti vahtia, että pienet kädet eivät nappaa särkyviä koriste-esineitä tai rohmi kynttilöitä, niin en oikein voinut itse tutkia tavaravalikoimaa vaan päätin, että lähden ostoksille lähempänä joulua ja ihan yksin, jotta saan ihastella ja tutkia kaikkea rauhassa. Tällä kertaa mukaani tarttui itsenäisyyspäivää varten sininen ja valkoinen pöytäkynttilä ja taas kerran valinnanvaikeus yllätti. Siniset pallokynttilät ovat ihania ja sinivalkoiset kruunukynttilät, mutta minä päädyin tapani mukaan kimaltaviin kynttilöihin.
Myymälässä oli hyviä tarjouksia ja tuote-esittelijöitä ja esittelyssä oli myös verkkokaulakoruistaan tunnettu, jyväskyläläisen äidin ja pojan yhteinen korumallisto AAVAma, josta olen kirjoittanut täällä ja täällä. Sattumoisin minulla oli ranteessa luumunvärinen AAVAma-koru, jonka olin lähtökiireessä tempaissut ranteeseeni. AAVAma-korut ovat juuri niitä, jotka nimenomaan tempaisen päälleni. Korut ovat näyttäviä, olematta liian krumeluureja, ja viimeistelevät arkiasut ja juhlapukeutumisen ja vaikka päällä olisi vanha neule tai trikoota päästä varpaisiin, niin värikkäiden puukorujen ansiosta tulee heti puetumpi ja tyylikkäämpi olo ja korute keräävät ihan aina kehuja. Tajusin juuri, että fuksianvärinen verkkokorusetti on ollut minulla käytössä ja kolme vuotta ja se on edelleen kuin uusi ja mikä tärkeintä ja ihmeellisintä, ehjä. Korut ovat nimittäin olleet lapsen leluna ja hän on vetänyt verkkokaulakorua niin vatsansa, otsansa ja pehmolelujenkin ympärille ja olen hämmästynyt korujen kestävyydestä. Monet muut korut ovat joko omassa tai lapsen käsittelyssä räjähtäneet täysin. Tietysti näitä upeita koruja tulisi kohdella vähän arvokkaammin, mutta kun muksu on niistä niin kovasti tykännyt, niin en ole raaskinut kieltää häntä leikkimästä niillä.
AAVAman sinivalkoisilla avainkaulanauhoilla on Suomi100-tunnus ja kotimainen käsityö onkin oiva muisto Suomen juhlavuodesta, vinkvink. Korujen nuori valmistaja Matias on lahjoittanut Jenni Haukiolle sinivalkoisen verkkokorusetin ja tasavallan ensimmäinen rouva muistikin korujentekijää henkilökohtaisella, käsinkirjoitetulla kiitoskirjeellä. Näkisimmeköhän korut rouvan yllä jossain itsenäisyyspäivän tapahtumassa?
Vaajakoskella vierailuun liittyy meillä aina kahvittelu Naissaaren kahvi- ja juhlahuoneella. Tunnelmallisesta kahvilasta olisi saanut joulupuuroa, mutta koska olemme jo puurotelleet jonkin verran, niin herkuttelimme suppilovahvero-pekonipiirakalla ja suklaakakulla. Viime kuussahan kävimme nauttimassa nimpparikahvit tuolla ja ja nyt nautin kakkupalan sillä verukkeella, että se on etukäteen nautittu synttärikakkuni. Ja olipa muuten ihan taivaallista kakkua!
Eilinen tunnelma oli niin jouluinen, että joulumieli valtasi minut täysin ja aloin nyt jo ihan kunnolla odottaa joulua. Mielessä olisi paljon jouluaskarteluideoitakin, kuten supersuosittu tonttuovi, mutta voi olla, että tämän vuoden ainoaksi DIY-jutuksi jää eilinen kynttilän värjääminen. Saimme kastaa valkoisen pöytäkynttilän punaiseen väriliuokseen ja voi hyvä tavaton, miten ihmeissään ja innoissaan lapsi oli siitä, että hän oli "ite tehnyt" kynttilän. Hän kantoi punaista kynttilää ylpeänä ja kynttilä piti laittaa kotona heti palamaan.
Naissaaren joulunavaus on mukava joulunalusajan perinne ja buustaa joulumieltä, mutta voi miten toivoisin, että olisi lunta! Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä, jotka ovat viime päivinä sanoneet, että kaikki joulujutut tuntuvat ikään kuin päälleliimatuilta ja väkinäisiltä. Ehkäpä itsekin olisin vielä enemmän joulutunnelmissa, jos olisi lunta, mutta toisaalta nythän on vasta marraskuu ja jouluun on vielä aikaa...
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista :)