tiistai 1. elokuuta 2017

Ihonhoidon ihmesieni -arvonta!

Facebookissa toimii suljettu Rosacea (ruusufinni) Finland -ryhmä, jonka jäsenmäärä kasvaa huimaa vauhtia. Sen kunniaksi ryhmässä on käynnissä arvonta, johon verkkokauppa CosMerya on lahjoittanut palkinnoksi kolme Ihonhoidon ihmesientä eli Konjac Spongea. 

Arvontaan voi osallistua vain ryhmän jäsenet ja nyt kannattaakin liittyä ryhmään ja/tai vinkkaista ryhmän olemassaolosta kaverille. Ruusufinniä sairastavien keskuudessa tiedon ja vertaistuen tarve on suuri ja jakamalla tietoa ruusufinni-ryhmästä teet palveluksen iho-ongelmien kanssa taistelevalle. 

Osallistu arvontaan täällä


maanantai 17. heinäkuuta 2017

Vastarannan kiiski NOSH-vaatekutsuilla

Tässä lomalla on hyvää aikaa kirjoittaa loppuun kaikki blogipostausluonnokset, jotka on roikkuneet jo ihan luvattoman kauan. Yksi aihe, josta minun piti jo keväällä kirjoittaa, on NOSH. Muotititietoisille mutseille ja lastenvaatefriikeille ei tarvitse selittää, mikä NOSH on, mutta muille tiedoksi pähkinänkuoressa, että kyseessä on suomalainen lasten- ja naisten vaatemerkki. Tuotteet valmistetaan seritifioidusta luomupuuvillasta ja niillä on Öko-Tex Standard 100 -sertifiointi ja turvallinen tekstiili -merkintä. Tuotteita voi ostaa NOSH-vaatekutsuilta ja verkkokaupasta.

Vaikka olenkin innokas osallistumaan kaikenlaisiin tapahtumiin ja tykkään kotikutsuista, niin vaatekutsuista minulla ei ollut kokemusta ennen viime kevättä. Ystäväni järjesti NOSH-kutsut ja tottakai halusin mukaan, koska olin kiinnostunut NOSHista ja on aina ihanaa päästä "hömppään". Taapero on jo oppinut, että äiti käy välillä hömpässä ja tällä kertaa lapsi oli mukana, tietysti, koska hän kuuluu NOSH-kohderyhmään. Itsekin siihen kuulun noin niin kuin periaatteessa, mutta suurin osa NOSHin vaatteista ei ole yhtään minun tyylisiäni, vaikka ne ovatkin erittäin trendikkäitä ja vaikka joukossa on myös hyvin klassisia vaatteita. En ole kuosi-ihminen enkä tunika+leggins -tyyppi ja ne NOSHin vaatteet (=mustat perusvaatteet), joista pidin, ovat sellaisia, jonka tyylisiä minulla jo ennestään on. Lisäksi olen nykyisin erittäin nuuka shoppailija, joten olen aika huono vaatekutsuasiakas.

Olen lukenut ja kuullut NOSHista vain hehkutuksia ja moni on ihan hurahtanut NOSHiin. Minulle ei käynyt niin ja kun eräälle ihmiselle kerroin ajatuksiani, niin sain  kuulla olevani vastarannan kiiski, mutta se ei ole minulle mitään uutta. En aio pyydellä anteeksi sitä, että minulla on persoonallinen vaatemaku ja että olen nirso. Oli silti kivaa päästä kutsuille ja tutustumaan vaatteisiin ihanan NOSH-edustaja Sailan johdolla. Parasta oli, että vaatteita pääsi sovittamaan kaikessa rauhassa ja sovittaminen oli paljon rennompaa ja helpompaa kuin hikoilu kaupan sovituskopissa. Kutsuilla rohkenee testailla hyvin erilaisiakin vaatteita ja voi olla, että ihastuu johonkin sellaiseen, jonka ei ole ajatellut itsellensä edes sopivan. Minä testasin hirmuisen määrän vaatteita ja totesin taas kerran, että rikoo on riskillä ruma. Meleeratunharmaa pitkä mekko oli ihana ja se olisi sopinut moneen menoon, mutta se oli sen verran makkarankuori ja helma oli liian lyhyt, että jätin ostamatta

Tämä raitamekko näytti ihan superhyvältä toisen ihmisen päällä ja tietysti minäkin ajattelin, että näytän yhtä simpsakalta kuin hän. No en näyttänyt, sillä mekko ei istunut oikein mistään kohdasta hyvin, raidallinen yläosa levensi muutenkin leveitä hartioitani, alaosan raidoitus ei ollut vartaloani imarteleva ja sauma oli väärässä kohdassa ja huomasin, että kropastani löytyi ihan uudenlaisia kurveja, mutta ei hyvässä mielessä. Joskus muinoin olen ostellut vaatteita pelkästä ostamisen ilosta, mutta nykyisin ostan vain sellaista, mitä tarvitsen ja minkä kohdalla en epäröi yhtään.

Jotain sopivaakin löytyi ja jotain sellaista, mitä olen etsinyt pitkään ja mitä en koskaan uskonut löytäväni. Löytyi nimittäin aivan täydellinen musta hame! Aalto-hame on tyylikkään ja kivan mallinen, sopivan pituinen, kangas on napakkaa, mutta joustavaa ja  vaikka hame tukee keskivartaloa (=litistää pömppöä), niin se  ei kiristä vaan tuntuu hyvältä päällä. Takana on yksityiskohtana upea kullanvärinen vetoketju. Aalto-hame on sekä arkeen että juhlaan sopiva huippuvaate, joka on pelastanut minut viime aikoina muutamalta vaatekriisiltä. Ikävä kyllä minulla ei ole kuvia hameesta päälläni, joten siksi tuossa yllä on linkki.

Muutama viikko NOSH-kutsujen jälkeen olin lapsen kanssa avoimessa päiväkerhossa ja siellä oli toinen NOSH-myyjä, jolta tilasin vihreän perhosmekon ja oranssin huivin. Kun mekko saapui, niin en ollut ihan tyytyväinen väriin, koska se on aika lähellä sairaalanvihreää, mutta otin mekon kuitenkin käyttöön ja se onkin ollut kovassa käytössä kotimekkona. Tarkoitus oli ottaa tämä myös muuhun kuin kotikäyttöön, mutta olen lihonut kesän aikana niin reilusti, että mekko ei näytä kovin hyvältä päällä. Vanhat kotivaatteeni alkavat olla aikamoisia rääsyjä ja on kiva, kun kotonakin on vähän siistimpää vaatetta päällä, ettei ulkona piipahtaessa tarvitse pelätä, että joku luulee variksenpelättimeksi.

Huivi oli erinomainen ostos ja suuri huivi on ihan täydellinen Suomen kalseaan kesään. Ihastuin pirteään ja minulle erikoiseen väriin ja tietysti perhoskuvioon, koska nyt olen jostain syystä tykästynyt perhosiin ja pitää ihan rajoittaa, etten hamstraa kaikkea perhoskuosista. Huivi toimii kaulahuivin lisäksi vilttinä, siitä saa kietaistua pareon, topin ja shaalin ja miksei turbaaninkin, ja tarvittaessa se toimii myös vaunusuojana ja imetys"kaapuna". Huivi on suuresta koostaan huolimatta näppärä ja kevyt, ja materiaali on ensiluokkaista, kuten kaikissa NOSHin vaatteissa. Huivi on ollut minulla käytössä koko kesän ja tästä postauksesta löytyy kuva huivista livetilanteessa.

Lastenvaatteet on monelle äidille harrastus ja uusien lastenvaatemallistojen ilmestymistä odotetaan innolla. Oma suhtautumiseni lastenvaatteisiin on se, että toivoisin jonkun ostavan puolestani vaatteet lapselle. Olen superkiitollinen siitä, että olemme saaneet paljon vaatteita ja on ollut tuttavia, joilta olen voinut ostaa käytettyä vaatetta. Minulla ei siis ole mitään intohimoja lastenvaatteita kohtaan vaan tulee lähinnä ahdistus siitä, että koko ajan pitää olla hankkimassa jotain ja kun joka kurahaalarin ja välikausitakin tai kenkäparin kohdalla yritän metsästää edullista, ekologista, kotimaista ja eettistä vaihtoehtoa, niin ei ihmekään, että olen välillä aika väsynyt koko vaaterumbaan. Toki lastenvaatteet on ihania ja olen välillä hurahtanut ostamaan jotain supersöpöä tai vähemmän tarpeetonta, mutta pääasiassa meillä vaatetetaan lapsi sillä periaatteella, että hankitaan vain pakolliset vaatteet ja jos vain mahdollista, niin käytettynä. Kuten arvata saattaa, niin en tilannut NOSHilta lastenvaatteita (paitsi yhden söpön pipon), koska ei ollut tarvetta, mutta aion kyllä jatkossakin seurailla NOSHin vaateuutuuksia. Jos ostan lapselle uuden vaatteen, niin kallistun ulkomaisten merkkien sijaan kannattamaan kotimaista. NOSHin vaatteita puoltaa kotimaisuuden lisäksi vaatteiden hyvä laatu, pitkä käyttöikä, joka on saatu aikaan nerokkaalla suunnittelulla eli vaatteissa on korkeat hihansuut ja nilkkaresorit sekä tuplanepparit.

Vaikka en inNOSHtunutkaan vaatekutsuilla, niin silti suosittelen NOSHia. NOSHin vaatteet on erittäin laadukkaita, valikoima on monipuolinen ja kolahtaa suomalaiseen makuun. Vaatekutsuilta on helppo ostaa vaatteita, koska ei tarvitse lähteä kauppoihin ja tämä on yksi syy, miksi NOSH on niin suosittu äitien keskuudessa. On helppoa, kun kutsuilla näkee mallit ja värit, voi hypistellä ja sovittaa vaatteita ja virheostosten mahdollisuus on hyvin pieni. Jos itselleen on vaikeaa löytää vaatteita, niin NOSH-myyjä palvelee ja auttaa löytämään sopivat vaatteet ja ehdottaa niille erilaisia käyttötapoja. Vaikka verkkokaupasta on helppo tilata, niin suosittelen silti tilaamaan edustajan kautta, koska silloin saa henkilökohtaisen palvelun. Tilaus toimitetaan parissa päivässä ja vaikka olin nopeasta toimituksesta kuullut, niin silti yllätyin siitä, että tilaus tuli niin nopeasti. Vaatekutsujen järjestäminen on kannattavaa, koska järjestäjä saa rahanarvoisia etuja ja toki kutsujen järjestäminen on kivaa ja jos joku on järjestämässä NOSH-kutsuja, niin osallistun varmasti.

Onko NOSH sinulle tuttu merkki? 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kuiville himoshoppaamisesta


12.10.2009 kirjoitin edelliseen blogiini postauksen otsikolla Shoppailufilosofointia ja juttu päättyi näin:

"Tein vielä muutaman ihan pikkuostoksen itseäni ilahduttaakseni ja sitten kurvasin Prisman kautta kotiin. Odotin, että minulle olisi tullut shoppailumorkkis, mutta eihän sitä koskaan tule. Päinvastoin, tunsin suunnatonta iloa ja riemua, kun katsoin kassiröykkiötä ja sovittelin uutta takkiani."

Kyllä, olen ollut himoshoppaaja ja vaikka sen uskallan tunnustaa, niin silti aiheeseen liittyy häpeää ja asiaa joutuu selittelemään paljon. Suomessa olisi varmaan helpompaa olla raitistunut alkoholisti, koska alkoholismi on ymmärrettävämpää kuin shoppailuriippuvuus. Minusta on pitkään tuntunut siltä, että haluan nostaa tämän asian vielä kerran esille ja jättää sen sitten taakseni. 

Tässä neljä vuotta sitten laaditussa postauksessa kerron ajatuksia shoppailusta ja olen edelleen monista asioista samaa mieltä, mutta suurin muutos vuosien takaiseen on se, että en saa enää ostelemisesta oikein minkäänlaista tyydytystä. Rakastan muotia, vaatteita, koruja, meikkejä ja kenkiä, mutta minun ei tarvitse ostaa niitä ollakseni onnellinen ja täyttääkseni sisäisen tyhjyyteni. En olisi koskaan uskonut, että entisen himoshoppaajan ajatusmaailma voi palautua normaaliksi ja että shoppailuriippuvuudesta pääsee eroon. Se on osittain tapahtunut kuin itsestään, mutta olen myös joutunut käymään hyvin kipeitä asioita läpi ja elänyt aikamoisessa askeesissakin. Aiheesta saisi hyvin syvällisen postauksen, mutta tuossa vuonna 2013 julkaistussa jutussa kirjoitan hyvin sen, mitä shoppailusta ajattelen nytkin. 


Jos haluaa päästä sisään entiseen ajatusmaailmaani ja ostosriippuvaisen mieleen, niin kannattaa  lukea Sophie Kinsellan Himoshoppaaja -kirjat. Ne ovat hauskaa luettavaa, mutta kun aikanaan niitä luin, niin oli kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Tosin minä en ylittänyt tiliäni enkä ostanut luotolla, en piilotellut ostoksiani enkä valehdellut niistä, mutta muuten samastuin kirjojen päähenkilöön Rebecca Bloomwoodiin (nyk. Brandoniin) täysin, jopa pelottavan täysin ja kirjoja ahmiessani olin varma, että kirjailija on jotenkin telepaattisesti päässyt sisälle ajatusmaailmaani. Nyt se tuntuu kaukaiselta ja mietin, että miten olen koskaan edes voinut olla himoshoppaaja. Olen käynyt asiaa paljon läpi, tiedän kyllä syyt enkä niitä ala tässä vatvomaan. Kaikkein pelottavinta ja huomionarvoisinta on se, miten helposti shoppailun maailmaan luisuu ja miten helppoa, kuten aina riippuvuuksissa, on selitellä itselleen ja muille asioita. 

Nyt kun olen ollut pitkään kuivilla, haluaisin jo pikkuhiljaa jättää unholaan koko himoshoppaaja-aiheen, mutta tiedättekö, miksi se on niin vaikeaa? Siksi, että minulla on edelleen kasoittain vaatteita ajalta, jolloin ostelin niitä kasoittain. Lisäksi nyt olen alistunut siihen, että painoni ei palaudu enää entiselleen ja koska olen siirtynyt koosta M kokoon XL, niin on pakko luopua pieneksi jääneistä vaatteista ja kirppiskasaan on siis tullut vielä entisten päälle vaatetta. Olen yrittänyt myydä vaatteita kirppiksellä ja aina jotain meneekin, mutta boutique-luomukset ja merkkivaatteet tekevät huonosti kauppansa, vaikka ne möisi pilkkahintaan eikä tietynlaisia vaatteita oteta lahjoituksenakaan vastaan. Toivoisin, että voisin olla kuten Rebecca Bloomwood, joka sai paikattua budjettiaan järjestämällä huutokaupan (jos oikein kirjasta muistan) ja sai asiat kuntoon kerralla. Minä sen sijaan rahtaan kamoja kerta toisensa jälkeen kirppikselle ja toivon, että jonain päivänä saan projektin loppuun. Kun jokin asia on poissa silmistä, niin se on poissa mielestä ja toivon todella, että saisin kirppiskassini tyhjiksi, jotta kamat ei pyörisi olkkarin nurkassa ja jotta myös jonkinlainen henkinen kytkös himoshoppailuaikoihin tulisi päätökseen.

Kun vuosia sitten saatoin pyörähtää Chanelilla (kuvassa Monacon Chanel), niin nyt ostan vaatteet kirppiksiltä tai alennusmyynneistä ja keskityn lähinnä myymään entisiä vaatteitani. Otin jossain vaiheessa periaatteeksi, että kun ostan yhden tavaran, niin pitää luopua yhdestä. Nyt olen ollut pitkään miinuslinjalla eli antanut ja myynyt pois enemmän vaatetta ja tavaraa kuin olen ostanut. Pidän kirppistelystä, koska minusta on mukavaa tavata ihmisiä ja ihan yksinkertaisesti taidan olla kirppisihminen. Minulta on kysytty, että eikö ole ristiriitaista, että yritän entisenä himoshoppaajana myydä vaatteita ja altistan muut ostelemaan. Toki noinkin voi ajatella, mutta kun olen kirppiksillä käynyt myymässä, niin olen huomannut, että kirppisväen joukossa ei juurikaan himoshoppaajia ole. 

Huomenna olen menossa myymään vaateaarteitani Jyväskylän Sepänaukion suositulle kirppikselle ja jos haluat tulla moikkaamaan tosielämän Becky Bloomwoodia, niin tervetuloa :) 




tiistai 11. heinäkuuta 2017

Svengaavaa laulun riemua: Allsång på Teltta II

*Lippu tapahtumaan saatu Jyväskylän kesältä*

Tämän kesän kulttuuripläjäys alkaa olla osaltani ohitse, sillä Jyväskylän Kesä päättyy tänään. Jos on oikein nopea, niin vielä ehtii klo 14-18 Kielibaariin Suomen Käsityön museolle ja vaikka ei enää ehdikään, niin haluan mainita, että klo 15 on Taulumäen kirkossa päätöskonsertti, jossa esiintyy Tommi Hakala ja Kristian Attila. Klo 16 JAMK: in Valjakka -salissa esitetään Toivon tuolla puolen -elokuva ja sen jälkeen on keskustelutilaisuus ja illalla vielä klo 19 Akseli Hiltusen keikka Ylä-Ruthilla.

Jyväskylän Kesä on taas tarjonnut kulttuurisia huippuelämyksiä ja uusia kokemuksia ja kiitänkin Jyväskylän Kesää mahtavasta ja innostavasta blogiyhteistyöstä. Rehellisyyden nimissä sanon, että ilman tätä yhteistyötäkin osallistuisin tapahtumiin, sillä Jyväskylän Kesä on minulle kesän merkittävin kulttuuritapahtuma. Tapahtumiin on helppo mennä ja joka päivä olisi ollut paljonkin kiinnostavaa, mutta kaikkeen ei ehdi millään. Vähän jäi harmittamaan, että en päässyt Paula Koivuniemen keikalle, mutta toisaalta olin mukana ihan riittävän monessa tilaisuudessa. Kävin Kesäkadulla toivottamassa hyvää matkaa Pariisiin pyöräileville Team Rynkebyn jäsenille, kävin katsomassa Familie Flözin Teatro Delusion ja ihmettelemässä Thomas Moncktonin Only Bonesia, perjantaina oltiin taaperon kanssa Mäki-Matin perhepuistossa Taidepiilon järjestämässä Jäätelökesässä ja siitä suunnistin Kesäkadulle ja sunnuntaina oli Allsång på Teltta II (lausutaan två).

Viime kesänä Allsång på Teltta jäi väliin ja tänä vuonna halusin sinne ihan ehdottomasti. Jostain syystä olin kuitenkin koko sunnuntaipäivän aivan ihmeellisen jähmeässä ja mitäänsanomattomassa olotilassa, mikään ei kiinnostanut eikä huvittanut ja toivoin, että saisin kömpiä peiton alle ja olla siellä, kunnes taas virkistyn. Toivoin, että minun ei tarvitsisi lähteä mihinkään ja luuhailin vain, jopa niin pitkään, että kun minun piti olla jo menossa Teltalle, niin sudin vielä ripsaria silmiin. Ooppeli sammui liikennevaloihin (mitä ei tapahdu ikinä) ja vielä siinä vaiheessa toivoin, että voisin skipata koko tapahtuman. Kun sain auton käyntiin, niin tajusin, että en edes tiedä, mihin olen menossa. Tiesin kyllä, että Jyväskylän Kesän kuuluisa Teltta on kampuksen kentällä, mutta minulla ei ollut käsitystä, missä kenttä on. Intuition ja moukan tuurin voimalla ajelin Keskussairaalantietä, jonka varrelta alkoi löytyä opasteita ja täytyykin ihan kiittää Jyväskylän Kesän porukkaa siitä, että opasteita oli järkevissä paikoissa ja ummikkokin löytää taphatumapaikat. Parkkipaikan etsimisessä meni tovi ja olin jo kurvaamassa yliopiston pihaan, mutta muistin, että olin edellisyönä nähnyt unta siitä, että saan pysäköintisakot. Tässä kaupungissa sakot rapsahtaa erittäin helposti ja parkkipirkot on kärppinä kyttäämässä etenkin tapahtumien aikana, joten riskiä ei kannata ottaa. Löysin onneksi näppärästi tien toiselta puolelta hyvän parkkipaikan, jossa oli mukavasti tilaa ja kipittelin Teltalle. 

Eturivissä oli vielä paikkoja ja vaikka ensin ajattelin, että jättäydyn suosiolla seinäruusuksi johonkin huomaamattomaan paikkaan, niin päätin, että menen kerrankin eturiviin. Siitä näki esiintyjät ja bändin hyvin, mutta toisaalta taaempana olisin nähnyt paremmin teltan meiningin. Vapaita paikkoja ei juurikaan ollut ja koska minulla oli ihan aitiopaikka, niin en lähtenyt edes väliajalla paikkaa vaihtamaan. Tärkeintä oli se, että pääsin laulamaan ja fiilistelemään hyvää musiikkia.
Kuva: Jyväskylän Kesä / Samppa Erkkilä

Laulattajina toimivat suomisoulin kuningas Sami Saari ja iki-ihana soul mama Johanna Försti. Sami Saari on ainoa suomalainen musiikkityylinsä edustaja, jota siedän ja josta voin sanoa jopa pitäväni. Yksi syy, miksi Telttaan halusinkin, oli se, että halusin nähdä Saaren livenä ja ilokseni biisilistalle oli otettu hänen omia kappaleitaan. Saaren radiosoitossa puhkikuluneisiin kappaleisiin tuli ihan uutta pontta yleisön laulaessa mukana. Luokittelisin sekä Saaren että Förstin kovan luokan ammattilaisiksi niin musiikin kuin esiintymisen saralla. Heidän rennot välispiikkinsä, konstailemattomuus ja heittäytyminen vetosivat ainakin minuun. Kaksikko innosti yleisön mukaan ja laulu todella raikasi. Yleisö jammaili innostuneesti ja viimeistään Förstin liidaama Think nosti tunnelman teltan kattoon.
Kuva: Jyväskylän Kesä / Anna Tuulia Iivari

Kappaleet oli valittu mielestäni hyvin, sillä ne olivat tuttuja ja joukossa oli suomipopin klassikoita, legendaarisia yhteislaulubiisejä ja myös Beatlesia, mikä ilahduttaa minunlaistani hippiä. Vaikka en pidäkään Ultra Brasta tai Egotripistä, niin mikään ei estänyt minua laulamasta mukana. Koska tapahtuman esikuvana on Tukholman Allsång på Skansen, niin mukaan oli valittu pari ruotsinkielistä laulua ja Jag tror på sommaren sopikin mielestäni hyvin suomalaiseen kesäiltaan, vaikka Paratiisi kaikuikin komeammin. Ammattitaitoinen, Lasse Hirven johtama orkesteri sai biisit svengaamaan ja kappaleet olivat saaneet uusia sovituksia - Päivänsäde ja menninkäinen laulettiin kuubalaisin rytmein!

Ennen tapahtumaa eräs kaverini kysyi, että kuka maksaa siitä, että pääsee hoilottamaan jotain kuluneita kappaleita. No, aika moni! Jos tykkää laulamisesta ja karaoke ja suihkussa laulaminen kyllästyttää, niin yhteislaulutilaisuus on silloin hyvä ratkaisu. Minä pidän laulamisesta, vaikka minulla ei ole kovin kummoinen lauluääni. Laulan silti usein ja minulle on jopa sanottu, että teen lapseni elämästä heikkolaatuisen b-luokan musikaalin. Yhteislaulutilaisuudet ovat minulle ja varmasti monelle muullekin helppoja, koska oma ääni hukkuu muiden joukkoon eikä tarvitse välittää siitä, jos laulaa vähän väärin. Jos lähtee laulamaan liian aikaisin tai laulaa väärää säkeistöä, niin se  ei haittaa, koska isossa tilaisuudessa vähintään 50 ihmistä tekee niin. Teltassa laulut kuulostivat komeilta ja minusta kuulosti siltä, että kakki lauloivat hymyssä suin.

Allsång på Teltta II oli lämminhenkinen kesätapahtuma, josta poistuessani huomasin, että koko päivän minua vaivannut mälsä olo oli tipotiessään. Kotimatkalla hyräilin Kalliolle, kukkulalle ja mietin, miten kaunis heinäkuinen ilta onkaan ja miten hyvää kollektiivinen laulun riemu ihmiselle tekeekään. Kiitos vielä kerran Jyväskylän Kesä!

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Jyväskylän Kesässä Thomas Monckton: Only Bones

*Lippu esitykseen saatu Jyväskylän Kesältä*

Jee, perjantai, aurinko paistaa ja on kesä! Eilen olin hetken sitä mieltä, että sairastun heinäkuussa kaamosmasennukseen ja uhkasin marssia ostamaan kirkasvalolampun tai hakemaan passin, pikavippiä ja lennän etelään! Onneksi pienemmälläkin piristyksellä pärjää ja eilisen harmaan päivän pelastus oli Jyväskylän Kesän esitys Thomas Monckton: Only Bones.

Tänä vuonna en ole juurikaan tutustunut esityksiin etukäteen, koska olen halunnut pitää hullua jännityksessä. On aina yhtä jännittävää astella teatterisaliin, kuulostella musiikkia ja ihmetellä, näkyykö lavalla jo jotain. Jännitys tiivistyy aina siinä hetkessä, kun valot sammuvat ja esitys alkaa, kun ei tiedä, mitä on tulossa ja kun mielessä kihelmöi innostus.

Thomas Monckton on... Niin, mikä hän on? Ei kai ole yhtä yleispätevää nimeä. Hän on keholla taiteilija, fyysinen taiteilija, sirkushenkilö, moderni klovni, miimikko, virtuoosi, hauskuuttaja. Ehkäpä sisäinen savolaiseni osaa sanoa sen ytimekkäästi: melekonen nuamanviäntelijä ja kumiukko. Esityksestä poistuttaessa vierestäni kuului: "Enpä uo ellääessäni tommosta nähäny" ja minun teki mieli sanoa, että en minäkään. Mimiikkaa olen nähnyt ja naamanvääntelyä ja kehonvetkutusta, mutta en mitään Only Bonesin kaltaista. Vertaansa vailla olevan esityksen on luonut Moncktonin kanssa Gemma Tweedie ja suomalainen fyysisen teatterin ryhmä Kallo Collective. Lopputuloksena on hypnoottinen yhden miehen show, joka venyttää käsitystä ihmiskehon anatomiasta ja fleksiibeliydestä. Monckton hyödyntää uskomattoman taitavasti kehon eri osia, yksittäisiä lihaksia ja pelkkä pikkurillin tai kulmakarvan harkittu ja täydellisesti ajoitettu liike saa yleisön ulvomaan naurusta, kauhistumaan tai hämmästelemään.

Kuva: Jyväskylän Kesä, Joona Jylhälehto
Moncktonin show tempaisi yleisön heti ensisekunneilla mukaansa enkä ollut ainoa takarivissä istuva, joka kurkotteli eteenpäin nähdäkseen paremmin jokaikisen minimaalisen liikkeen. Kaupunginteatterin Pienen näyttämön tunnelma oli intensiivinen ja intiimi ja esitys toimiikin parhaiten pienessä tilassa. Lavalle on piiretty pieni ympyrä ja rekvisiittana on vain tuoli ja lamppu ja valoilla onkin suuri merkitys esityksessä. Monckton vangitsee yleisön tekemällä kehollaan täysin kreisejä liikkeitä, joihin en tiennyt ihmiskehon taipuvan. Olin ihan varma, että häneltä lentää pää irti, menee olkapää sijoiltaan tai selkänikama niksahtaa paikaltaan. Monckton luo pelkillä sormilla vuoropuheluja ja tapahtumaketjuja, joita katsojat innoissaan seuraavat ja myötäelävät. Jos olet joskus tehnyt Hapsiaisen etu- ja keskisormestasi ja viihdyttänyt sillä pientä lasta tai kissan- tai koiranpentua, niin ymmärrät, mitä tarkoitan: yksinkertaista ideaa, joka koukuttaa ja villitsee ja saa sisäisen lapsen innostumaan ja odottamaan lisää. Yleisössä istunut henkilö sanoi yhdessä kohdassa "vau" ja se oli juuri se hetki, kun itsekin koin voimakkaan vau-elämyksen.

Viime vuonna olin katsomassa Jyväskylän Kesässä Marc Gassot'n Dark Side of the Mimea ja ihastuin täysillä sanattomaan teatteriin ja mimiikkaan. Mimiikan viehätys perustuu katsojan mielikuvitukseen ja niihin merkityksiin, joita katsoja eri eleille, liikkeille ja ilmeille antaa. Pidän mimiikasta myös siksi, että se on aina vähän absurdia. Monckton luo aivan omanlaistaan mimiikkaa ja klovneriaa ja erityislaatuisen show'n näkeminen oli mieleenjäävä ja kutkuttava elämys.

Jos sinulla ei ole viikonlopuksi mitään tekemistä, niin tutki Jyväskylän Kesän ohjelmatarjonta. Minä pidän nyt paussia kultturoinnista sunnuntaihin asti, jolloin on luvassa Allsång på teltta. Mukavaa viikonloppua <3