perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kuiville himoshoppaamisesta


12.10.2009 kirjoitin edelliseen blogiini postauksen otsikolla Shoppailufilosofointia ja juttu päättyi näin:

"Tein vielä muutaman ihan pikkuostoksen itseäni ilahduttaakseni ja sitten kurvasin Prisman kautta kotiin. Odotin, että minulle olisi tullut shoppailumorkkis, mutta eihän sitä koskaan tule. Päinvastoin, tunsin suunnatonta iloa ja riemua, kun katsoin kassiröykkiötä ja sovittelin uutta takkiani."

Kyllä, olen ollut himoshoppaaja ja vaikka sen uskallan tunnustaa, niin silti aiheeseen liittyy häpeää ja asiaa joutuu selittelemään paljon. Suomessa olisi varmaan helpompaa olla raitistunut alkoholisti, koska alkoholismi on ymmärrettävämpää kuin shoppailuriippuvuus. Minusta on pitkään tuntunut siltä, että haluan nostaa tämän asian vielä kerran esille ja jättää sen sitten taakseni. 

Tässä neljä vuotta sitten laaditussa postauksessa kerron ajatuksia shoppailusta ja olen edelleen monista asioista samaa mieltä, mutta suurin muutos vuosien takaiseen on se, että en saa enää ostelemisesta oikein minkäänlaista tyydytystä. Rakastan muotia, vaatteita, koruja, meikkejä ja kenkiä, mutta minun ei tarvitse ostaa niitä ollakseni onnellinen ja täyttääkseni sisäisen tyhjyyteni. En olisi koskaan uskonut, että entisen himoshoppaajan ajatusmaailma voi palautua normaaliksi ja että shoppailuriippuvuudesta pääsee eroon. Se on osittain tapahtunut kuin itsestään, mutta olen myös joutunut käymään hyvin kipeitä asioita läpi ja elänyt aikamoisessa askeesissakin. Aiheesta saisi hyvin syvällisen postauksen, mutta tuossa vuonna 2013 julkaistussa jutussa kirjoitan hyvin sen, mitä shoppailusta ajattelen nytkin. 


Jos haluaa päästä sisään entiseen ajatusmaailmaani ja ostosriippuvaisen mieleen, niin kannattaa  lukea Sophie Kinsellan Himoshoppaaja -kirjat. Ne ovat hauskaa luettavaa, mutta kun aikanaan niitä luin, niin oli kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Tosin minä en ylittänyt tiliäni enkä ostanut luotolla, en piilotellut ostoksiani enkä valehdellut niistä, mutta muuten samastuin kirjojen päähenkilöön Rebecca Bloomwoodiin (nyk. Brandoniin) täysin, jopa pelottavan täysin ja kirjoja ahmiessani olin varma, että kirjailija on jotenkin telepaattisesti päässyt sisälle ajatusmaailmaani. Nyt se tuntuu kaukaiselta ja mietin, että miten olen koskaan edes voinut olla himoshoppaaja. Olen käynyt asiaa paljon läpi, tiedän kyllä syyt enkä niitä ala tässä vatvomaan. Kaikkein pelottavinta ja huomionarvoisinta on se, miten helposti shoppailun maailmaan luisuu ja miten helppoa, kuten aina riippuvuuksissa, on selitellä itselleen ja muille asioita. 

Nyt kun olen ollut pitkään kuivilla, haluaisin jo pikkuhiljaa jättää unholaan koko himoshoppaaja-aiheen, mutta tiedättekö, miksi se on niin vaikeaa? Siksi, että minulla on edelleen kasoittain vaatteita ajalta, jolloin ostelin niitä kasoittain. Lisäksi nyt olen alistunut siihen, että painoni ei palaudu enää entiselleen ja koska olen siirtynyt koosta M kokoon XL, niin on pakko luopua pieneksi jääneistä vaatteista ja kirppiskasaan on siis tullut vielä entisten päälle vaatetta. Olen yrittänyt myydä vaatteita kirppiksellä ja aina jotain meneekin, mutta boutique-luomukset ja merkkivaatteet tekevät huonosti kauppansa, vaikka ne möisi pilkkahintaan eikä tietynlaisia vaatteita oteta lahjoituksenakaan vastaan. Toivoisin, että voisin olla kuten Rebecca Bloomwood, joka sai paikattua budjettiaan järjestämällä huutokaupan (jos oikein kirjasta muistan) ja sai asiat kuntoon kerralla. Minä sen sijaan rahtaan kamoja kerta toisensa jälkeen kirppikselle ja toivon, että jonain päivänä saan projektin loppuun. Kun jokin asia on poissa silmistä, niin se on poissa mielestä ja toivon todella, että saisin kirppiskassini tyhjiksi, jotta kamat ei pyörisi olkkarin nurkassa ja jotta myös jonkinlainen henkinen kytkös himoshoppailuaikoihin tulisi päätökseen.

Kun vuosia sitten saatoin pyörähtää Chanelilla (kuvassa Monacon Chanel), niin nyt ostan vaatteet kirppiksiltä tai alennusmyynneistä ja keskityn lähinnä myymään entisiä vaatteitani. Otin jossain vaiheessa periaatteeksi, että kun ostan yhden tavaran, niin pitää luopua yhdestä. Nyt olen ollut pitkään miinuslinjalla eli antanut ja myynyt pois enemmän vaatetta ja tavaraa kuin olen ostanut. Pidän kirppistelystä, koska minusta on mukavaa tavata ihmisiä ja ihan yksinkertaisesti taidan olla kirppisihminen. Minulta on kysytty, että eikö ole ristiriitaista, että yritän entisenä himoshoppaajana myydä vaatteita ja altistan muut ostelemaan. Toki noinkin voi ajatella, mutta kun olen kirppiksillä käynyt myymässä, niin olen huomannut, että kirppisväen joukossa ei juurikaan himoshoppaajia ole. 

Huomenna olen menossa myymään vaateaarteitani Jyväskylän Sepänaukion suositulle kirppikselle ja jos haluat tulla moikkaamaan tosielämän Becky Bloomwoodia, niin tervetuloa :) 




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)