keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Lukukokemus runokirjasta Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää

Sain äitienpäiväkortin, jossa oli teksti: "Jokainen päivä voi olla suuri seikkailu". Eräs elämääni ohjaava ajattelutapa on se, että aloitan jokaisen päivän toiveikkaana, odottavaisena ja avoimin mielin tietäen, että jokainen päivä tuo mukanaan jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Ei ole siis ihme, että innostuin saadessani arvostelukappaleen Piia Raidan esikoisteoksesta nimeltä Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää. Itse näen tuon lauseen hyvin positiivisena, mutta toisaalta ihmeellinenhän ei tarkoita vain positiivista, vaan voi tapahtua myös ihmeellisen ikäviä asioita, vallan merkillisiä elämänoikkuja, joita Piia Raitakin on kokenut ja joista hän monia runojaan ammentaa. Piia Raita on vuonna 1973 syntynyt harrastelijakirjoittaja, jonka esikoisteos ilmestyi huhtikuussa Mediapinta Oy: n Suomi 100 runokirjaa -kirjasarjassa. 

Kirjan takakannen esittely tiivistää kaiken oleellisen: esikoiskokoelmassani liikutaan vuodenaikojen mukana ja koetaan pitkäaikaissairauden muokkaama elämänkaari työstäen erilaisia kipukohtia ja menetyksiä pitäen yllä toivoa, luoden uusia alkua, etsien ja saaden rakkautta sekä lopulta saavuttaen rauhan. Piia Raidan runot ovat elämänmakuisia ja niissä kuuluu elämän koko kirjo. Vaikka L. Onerva kalseine ja synkkine runoineen on minulle rakkain ja tärkein runoilija, niin tällä hetkellä en jaksaisi uppoutua pelkkiin paatoksellisiin kuolemateemaisiin runoihin. Olin siis erittäin iloinen siitä, että Raidan runoissa näkyy koko elämänkaari ja kivuliaisuuden taustalta kumpuaa lohduttava ajatus toivosta, uusista aluista ja tietysti rakkaudesta sekä rauhasta. Vaikka Raita monen muun runoilijan lailla on elämänkolhuja kokenut, niin runokirja ei ole onneksi henkilökohtaista märehdintää ja pahan olon tekstiyrjöämistä vaan Raita onnistuu pukemaan kokemuksensa kauniisti ja yleismaailmallisesti sanoiksi niin, että lukijan on helppo samastua ja tasapaino elämän valojen ja varjojen välillä säilyy.


Raidan esikoisteos on kokoelma ajatuksia ja runoja ja itse käyttäisin sanaa monipuolinen, mutta joku runoutta kriittisemmin tutkaileva voisi ehkä ajatella, että kirja on hieman epätasainen. Toisaalla on melko tavallisen oloisia runoja ja toisaalla taas aivan valtavan syvällisiä aforismeja ja loistavia, jopa universaaleja oivalluksia. Minun mielestäni juuri tämä tekee kirjasta mielenkiintoisen ja pidän siitä, että yhdessä runokirjassa on erityyppisiä tekstejä, joita kaikkia kuitenkin kaikkia yhdistää runoilijan oma tyyli ja persoona. Raidan vahvuus runoilijana on se, että hän osaa muuttaa elämän itsestäänselviä tuokiokuvia sanoiksi ja oivaltaa jotain sellaista, mitä emme aina arjen pyörityksessä kykene näkemään ja kokemaan. Runoilija on silloin onnistunut, kun lukijasta tuntuu siltä, että runoihin on napattu lukijan mielenmaisemaa ja jonkin ohikiitävän hetken tunnetila. Välillä on jopa vähän pelottavaa, miten joku osaakin napata palasen siitä, mitä syvällä sisimmässäni tunnen ja vielä pukea sen sanoiksi tavalla, jota en itse mitenkään osaisi. Joidenkin runojen kohdalla suuni venyy leveään hymyyn, jotkut saavat minut äkillisen tunnekuohun valtaan, koska ne vetäisevät piilotettua tuskaa esille niin rajusti, joidenkin kohdalla vain nyökkäilen vienosti myhäillen ja totean, että näinhän se on, olipa loistavasti ilmaistu, enpä olisi itse osannut paremmin sanoa. Raita käyttää sanoja hyvin taitavasti, mutta ei sorru tekotaiteelliseen korkealentoisuuteen. Kirjan ansio onkin sen elämänmakuisuus ja tarttumapinta, josta varmasti aika moni löytää jotain itseään puhuttelevaa. Jokainen lukija toki luo itse runoilijan sanoille omat merkityksensä ja mutustelee niitä itselleen sopivalla tavalla.

Kirjan runoissa liikutaan erilaisissa teemoissa, mutta yksi yhdistävä teema on luonto ja kirjassa liikutaankin vuodenaikojen sykleissä. Raidan rakkaus luontoon näkyy siinä, että hän osaa kuvailla luonnon ihmeitä elävästi ja kirjoittaa niitä tuntemuksia, joita luonnossa kulkijalla on. Luontoaiheisia runoja lukiessani näen ja tunnen, jopa haistan sen hetken, minkä runoilija on vanginnut ja minusta on ihanaa, että joku on kyennyt ilmaisemaan sen, mitä minunlaiseni luonnosta voimaa imevä ihminen kokee. Esimerkiksi runo nimeltä Ajatus vie minut välittömästi keskikesän vehreään metsään, missä kuulen puron solinan ja muistan sen hetken, jolloin metsässä olo vaikuttaa minuun niin, että lumoudun ja  mieleni puhdistuu:

Kirja sopii sekä naisille että miehille niin ulkoasun kuin sisällönkin puolesta. Kun sain kirjan käteeni, niin ensimmäinen ajatus oli, että onpa toiveikas, lohduttava ja inspiroiva kansi. Kirjan ulkoasu on hilllitty ja rauhoittava ja tällaisen kirjan jätän mielelläni yöpöydälle tai kirjahyllyyn näkyville ja vien myös lahjaksi. Kirja onkin erinomainen lahja kaikille runoista pitäville; tuoreelle ylioppilaalle, syntymäpäivälahjaksi, tuliaiseksi ja miksi hyvänsä muuksi muistamiseksi. Kirjasta löytyy runoja eri elämäntilanteisiin ja juhlahetkiin. Ihania rakkausrunoja lukiessani toivon, että joku menisi kihloihin tai naimisiin, jotta voisin kirjoittaa runon  kortiin. Tämä kirja on myös hyvä lahja, jos mietit jotain, mitä voisi postittaa. Postimaksut kun on nykyisin aika hurjia ja itse valikoin kaukana asuville ystävilleni lahjat nykyisin sen perusteella, että ne mahtuvat kirjekuoreen.

Olen lukenut kirjaa nyt iltalukemisena ja muistanut taas, että runokirja on sopivaa iltaluettavaa ihmiselle, joka ei saa venyttää nukkumaanmenoaikaa ja joka kuitenkin haluaa lukea iltaisin jotain. Romaaneja en lue iltaisin, koska välillä tai oikeastaan aika usein aivot on niin offline-tilassa, että en kykene lukemaan pitkiä tekstejä ja jos joskus ryhdyn lukemaan romaania, niin siinä menee sitten koko yö, koska alan ahmia kirjaa enkä malta lopettaa. Runokirjaa on helppoa ja kivaa "napostella" ennen nukkumaan käymistä. Raidan kirja, vaikka ihmismielen syövereitä kaiveleekin, ei ole raskasta luettavaa vaan iltalukemisena jättää hyvälle mielelle ja tulee myös tunne, että on lukenut jotain viisasta. Uskon, että moni muukin runoja harrastava ymmärtää mitä tarkoitan sillä, että runoja lukiessa tuntee ikään kuin yhdistyvänsä johonkin suurempaan ja että runot todella ravitsevat mieltä ja ruokkivat sielua.

Kirjan Facebook-virtuaalijulkkarit on huomenna torstaina 18.5. klo 16.30 - 19.00. 
Osallistuaksesi tilaisuuteen KLIKKAA TÄSTÄ
Ohjelmassa mm. runonlausuntaa, keskustelua ja arvontaa. Minä ainakin olen mukana, enpä ole ennen virtuaalisiin julkkareihin osallistunutkaan!

Facebookista löydät Piia Raidan runoja ja kauniita kuvia Runosuoni-sivulta ja Instagramista nimellä @runosuoni. Runokirjaa voi tilata Mediapinta Oy -verkkokaupasta ja Prisman verkkokaupasta. Kirjan tekijänoikeuspalkkioista menee 10 % Terve Sisäilma ry:n HOMEapua toimintaan, jolla tuetaan homekatastrofin uhriksi joutuneita.

Haluan vielä kertaalleen onnitella Piia Raitaa hänen esikoisteoksestaan. Voin vain kuvitella, miten upealta tuntuu saada käsiinsä oma runokirja, jonka julkaisemisesta on haaveillut vuosia! Ehkäpä minäkin jonain päivänä saan tietää, miltä sellainen tuntuu...

*Kirja saatu bloginäkyvyyttä vastaan Mediapinta Oy :ltä, kuvat lainattu Piia Raidan luvalla*

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)