sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Ween Maan Wiljaa 2016

Tässäpä postaus, joka piti kirjoittaa kaksi viikkoa sitten. Tällainen parin viikon ja myös parin kuukauden viive asioiden hoitamisessa ja tekemisessä on tällä hetkellä elämässäni vallitseva asiaintila, jonka kanssa yritän oppia elämään. Akuutit asiat ja työjutut hoidan heti tai viimeistään deadlinen yllättäessä ja laskutkin saan maksettua ajallaan, mutta kaikki muu tuppaa jäämään. Assistenttia kaipaan tai vuorokauteen lisätunteja!

Olen kuitenkin ehtinyt nauttimaan syksystä, vaikka pitkien työpäivien aikana olenkin haikaillut ulos ja pohtinut, että miten voisin ulkoistaa opetuksen. Kirjaimellisesti ulkoistaa, joko niin, että joku muu sen hoitaisi ja minä voisin hengailla nauttimassa syyssäästä tai sitten niin, että mentäisiin oppilaiden kanssa ulos. Iltaisin ja viikonloppuisin olen ulkoillut ja olen ihan riippuvainen ulkoilusta. Meillä oli vähän aikaa sitten taaperon puolitoistavuotisneuvola ja neuvolan täti kysyi, että ulkoiletteko joka päivä. Olin hämmästynyt kysymyksenasettelusta, koska se sisältää oletuksen, että lapset eivät pääse ulos päivittäin. Meillä ulkoillaan aktiivisesti ja vaikka monet valittavat, että lapsen kanssa ulkoilu on tylsää, niin minusta se on ihan huippua. Saan olla tekemättä mitään ja kuitenkin teen jotain erittäin tärkeää eli olen lapseni kanssa.

Eksyin nyt aiheesta vähän, sillä tulin kirjoittamaan parin viikon takaisista markkinoista enkä höpöttelemään. Joka syykuun kolmantena viikonloppuna järjestetään Jyväskylässä Ween Maan Wiljaa, joka on ProAgria Keski-Suomen järjestämä suuri markkinatapahtuma. Jyväskylän torielämä on aika nuivakkaa ja ehkä siksi tällaiset isot markkinat houkuttelevat paljon kävijöitä. Minäkin odotan tapahtumaa joka syksy, sillä pidän markkinatunnelmasta, on kivaa tutkia myyntipöytiä ja tehdä löytöjä ja nauttia jotain hyvää syömistäkin. Tapahtuman ohessa on myös oheisohjelmaa ja tänä vuonna oli juustonäyttely. Siellä tungeksi niin paljon väkeä, että kävin vain pyörähtämässä ja yritin saada taaperon pienet kädettyä pois juustojen ulottuvilta. 

Kuten aina, olin ihan ylitohkeissani ja kamera jäi laukun pohjalle. Vasta kun olimme lähdössä pois, tajusin, että pitäisi varmaan ottaa kuvia. Ihmisiä oli jo huomattavasti vähemmän kuin aiemmin päivällä, jolloin ruuhkassa oli vaikeaa edetä. Monet kojut olivat menneet jo kiinni ja jotkut myyjät lähteneet pois. Aurinkoisen sään ansiosta kauppa kävi mukavasti ja monet myyjät lähtivät pois jo ennen markkinoiden sulkeutumista. Jotkut tuotteet olivat loppuneet jo heti alkuunsa, kuten Meriläisen leipomon ohrarieska. Sitä ostan joka kerta niin itselleni kuin äidillenikin ja harmitti, että aito, ohut Kainuun rieska jäi saamatta. 


Eräs oppilaani oli kehunut rahkamunkkeja ja ajattelin, että pistän elämän risaiseksi ja ostan niitä kerrankin. Vastapaistetut munkit olivat pehmoisia ja niin herkullisia, että piti ihan miettiä, kuinka monta kehtaa syödä.

Sitten pidettiinkin taaperon kanssa munkkitauko. Voi sitä tyytyväisen hyminän määrää (tarkoitan siis lasta enkä itseäni)! 

Aurinko hemmotteli meitä ja olin enemmän kuin onnellinen siitä, että kerrankin oli hyvä sää, kun minä lähden johonkin. Minulla kun on ollut ihan käsittämättömän huono tuuri sääolosuhteiden kanssa ja vaikka on ollut aurinkoista, niin aina silloin, kun minä menen ulos, ryöpsähtää vettä tai säätila vaihtuu muuten aivan kummalliseksi. Olimme markkinoilla monta tuntia ja vaikka ei sen kummempi tapahtuma ollutkaan, niin minulla oli olo, etten olisi halunnut vielä lähteä vaan olisin voinut jäädä Lutakonaukiolle istuskelemaan ja kuvittelemaan, että on vielä heinäkuu.

Markkinoilla olisi ollut paljonkin kaikkea ihanaa; käsitöitä, kaikkia erikoisuuksia, ruokia, puutuotteita, leluja, lastenvaatteita, tilpehööriä ym., mutta koska olen nuuka enkä tarvinnut mitään niin ostin vain välttämätöntä eli taaperolle pipon, mikä olikin tärkein ostos ja jos vain muistan ja ehdin, niin voisin pipostakin tänne jutun kirjoittaa. Keskityimme lähinnä ostamaan valkosipulituotteita... En enää osta kaupasta kiinalaisia, kemikaaleilla kyllästettyjä valkosipuleita vaan aina vain kotimaisia. Makuero on valtava ja kotimaiset on huomattavasti terveellisempiä ja turvallisempia. Mies haalii aina Ruoveden herkun majoneesia, mutta nyt ostimme kokeilumielessä myös Ruukin kastikkeen valkosipulimajoneesia. Minä en oikein pidä tuollaisista kastikkeista, koska ne ovat aina liian etikkaisia, sinappisia tai jotain muuta, mutta Ruukin majoneesi oli ihan täydellistä! Olisin voinut vetää sitä lusikalla suoraan purkista! Se oli samettisen pehmeää, sopivan valkosipulista eli ei pistävää vaan jopa vähän makeaa. Harmittelin, että emme ostaneet sitä enempää ja nyt odotan jo Paviljongin joulumarkkinoita, että saan sitä lisää. Mukaan tarttui myös Ruukin hunajaiset valkosipulinkynnet, joita en ole vielä maistanut, koska en halua avata kaikkia purkkeja kerralla. Ritvan herkun Valkolööki -kastike on ainoa salaatinkastike, josta tykkään, mutta Cittarissa se on niin turkasen kallista, että en ikinä raaski sitä ostaa. Messuilta ja markkinoilta sitä saa alehintaan ja nyt kun kastiketta sai vielä gluteenittomana, niin päätin ostaa pullollisen. Rouskuttelen joka päivä jonkin verran salaatteja ja raasteita ja vaikka niistä tykkäänkin, niin kyllähän ne maukkaammin ja liukkaammin menevät kastikkeen kanssa alas.

Näihin aurinkoisiin ja valkosipulisiin kuviin on hyvä päättää tämä viikko! Viikko olikin superrankka ja toivon, että ensi viikko olisi edes vähän kevyempi ja rennompi. Onneksi kohta on syysloma ja onneksi ihanat syystapahtumat, aurinkoiset päivät ja kirkkaina hehkuvat syksyn värit antavat voimaa arkeen. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)