Tulossa: Avon-bloggaajailta Jyväskylässä

Vihdoinkin saan julkistaa kutsun tapahtumaan, jonka suunnittelemisesta olen ollut tosi täpinöissäni viime aikoina. Aluksi tämä oli vain yhtäkkiä päähäni pälkähtänyt ajatus, joka lähti sen harmittelusta, että täällä päin on ollut aika vähän isoja kauneustapahtumia bloggaajille. Ajattelin, että täytynee järjestää sellainen siis itse ja nyt onkin tulossa ihan mielettömän mahtava kauneusilta, jonka järjestäjinä kanssani toimivat Avonin aluemyyntipäällikkö Miia Keskinen ja tiiminjohtaja Hanna Sivula. 

Bloggaajia hemmotellaan käsikuorinnoilla, meikkauksilla ja herkuilla ja tietysti nautitaan kuohuvaakin. Illan aikana kerromme Avonista, uutuustuotteista ja annamme henkilökohtaista tuoteneuvontaa. Jokaiselle osallistujalle on luvassa eräs Avonin tämän vuoden huikeimmista ja kiinnostavimmista tuoteuutuuksista ja mielestäni jo pelkästään sen takia kannattaa osallistua.

Aivan sattumalta tapahtuman päivämäärä on 11.10., joka on kansainvälinen tyttöjen päivä. Päivän tarkoitus on muistuttaa tyttöihin kohdistuvasta syrjinnästä, mutta toisaalta myös juhlistaa tyttöjen voimia ja mahdollisuuksia sekä kannustaa luomaan tasa-arvoisempaa maailmaa. Päivän teema sopii täydellisesti Avonin historiaan ja toimintaperiaatteisiin, sillä Avon on jo 130 vuoden ajan toiminut tasa-arvon edistäjänä mahdollistamalla naisten itsenäisen työskentelyn ja taloudellisen vapauden.

Kutsu koskee JKL-blogeihin kuuluvia bloggaajia ja jos et kuulu JKL-blogeihin, niin voit liittyä ottamalla yhteyden sähköpostilla jklblogit@gmail.com ja sitä kautta pääset mukaan. 

Minulla on suuren suuri ilo toivottaa bloggaajat tervetulleeksi upeaan kauneusiltaamme!


Kommentit

  1. Ihanaa, että järjestät tällaisen tapahtuman Jyväskylän bloggaajille! :) Laitoin sinulle sähköpostia, toivottavasti pääsen mukaan. :)

    Unihiekkaa hiuksissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy sano kliseisesti, että ilo on minun puolellani :) Tapahtumasta on tulossa ihan huikea!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)