Kun rinnasta löytyy kyhmy

Sen ei koskaan ajattele osuvan omalle kohdalle. Monelle tutulle kyllä ja jollekulle julkkikselle, mutta ei minulle. Ajatus tuntuu hyvin kaukaiselta. Kunnes eräänä päivänä, kun kosketan rintaani, tunnen kyhmyn. Siirrän nopeasti käteni pois ja ajattelen, että tunsin väärin, harha vain, eieiei, ei ollut kyhmy, ei ollut. Sitten uusi kokeilu. Siellä se on: vähän hernettä pienempi kivikova, kipeä kyhmy, vasemman rinnan vasemmalla sivulla. Nielaisu. Huokaus. Se on kyhmy. Minulla on rinnassa kyhmy. Siksi rintaani on vihlonut jo pitkään ja siksi minun on ollut epämukavaa nukkua vasemmalla kyljellä. Siksi olen ollut huonovointinen ja olo on ollut heikko ja jaksamaton. Kenelle tästä voin kertoa. Äidille? Ei ainakaan äidille, ei, vaikka minun tekisi heti mieli soittaa hänelle ja ulvoa huolesta. No niin, ryhdistäydypä nyt nainen! Sinulla ei ole todettu mitään, se ei välttämättä ole mitään vakavaa. Muista mottosi: älä murehdi mitään, mitä ei ole vielä tapahtunut. Ei perse, se on syöpä, se on aggressiivisesti levinnyt syöpä ja kuolen kohta. Ennen kuolemaani haluan vielä matkustaa Amsterdamiin ja käydä Italiassa jäätelöllä ja pitsalla. Ajatukseni sinkoilevat hallitsemattomasti. Vilkaisen pinnasängyssä nukkuvaa taaperoani ja hengitykseni salpautuu. En voi kuolla nyt. Lapseni on vuoden ja viiden kuukauden ikäinen. Tiedän, voi apua minä tiedän, että tuo aurinkoinen ja sopeutuvainen poika pärjäisi ilman äitiään ja hänen isänsä, maailman paras isä pitäisi pojastaan hyvän huolen. Mutta mitä jos en saisikaan nähdä lapseni kasvavan? Tietysti, no tietysti onni riistetään minulta näin julmasti, se on tämä minun karmani, "juopuneena jumalat kohtaloni arpoivat", kuten Mariska laulaa. En yhtään ihmettelisi, jos minulla olisi syöpä. Niin, hetkinen, minullahan ei siis vielä ole. Nyt on lakattava vetistelemästä tai muuten menen aivan veltoksi ja toimintakyvyttömäksi. Juon pari lasia jääkylmää vettä, niistän nenäni ja pyyhin levinneet meikit. Jaahas, mitä minun pitikään tehdä. Ai juu, pyykit, pyykit koneeseen ja sitten tiskit ja nyt pitäisi kyllä alkaa laittaa ruokaakin ja ja ja on miljoona muuta hommma, en nyt ehdi ajatella tätä ollenkaan. Ajattelen sitä huomenna (kiitos Scarlett O'Haralle tuosta motosta).

Päätän, että soitan terveyskeskukseen ja varaan ajan. Mieheni vannottaa minua, että minun pitää soittaa heti seuraavana päivänä. Niin oli tarkoituskin, mutta en kyennyt. Sysään ajatusta pois mielestäni kolme päivää ja toivon, että sinä aikana kyhmy katoaisi. Se ei katoa, vaan antaa merkkejä itsestään vihlomisen muodossa. Terveyskeskuksesta on vaikeaa saada aikoja, mutta ystävällinen hoitaja saa tungettua ajan seuraavalle maanantaille. Lääkäri on taitava, asiallinen ja mukava eikä lietso huoltani. Hän sanoo, että kyhmy voi olla rasvapatti ja että mitään huolestuttavaa ei tunnu. Kun lähden lääkäriltä, olen huojentunut, vaikka en olekaan saanut mitään varmaa tietoa mistään, ainoastaan lähetteen mammografiaan. Terveyskeskuksesta lähtiessäni keskityn väistelemään pihalla vaanivia tiiroja ja lokkeja, joista oli ihan varoituslaput. Sitten suhaan silmälasiliikkeeseen kokeilemaan uusia kehyksiä. Huomaan ajattelevani, että onko järkeä hankkia uusia laseja, jos kuolen kumminkin. Minun pitää nyt välittömästi lopettaa kuolemanpelkoajatukset. Älä murehdi mitään, mitä ei ole vielä tapahtunut.

Kesäpäivät kuluvat, rintaani vihloo silloin tällöin ja pahkura on ja pysyy. En sitä ajattele, sillä kesä on niin täynnä touhua ja elokuun alussa ajatukset suuntautuvat hoitovapaan loppumiseen ja työn aloittamiseen. Ensimmäinen työviikko menee nopeasti ja olen niin työn touhussa ja myös väsyksissä, että ehdin ensimmäisen kerran ajattelemaan mammografiaa vasta tutkimusta edeltävänä iltana. Kun olen yksin kotona ja tiskaan, niin alan yhtäkkiä velloa peloissani ja vaikka kuinka hoen, että älä murehdi mitään, mitä ei ole vielä tapahtunut, niin minun on silti vaikea vastustaa päälleni vyöryvää huolen aaltoa. En ole kertonut kyhmystäni kuin muutamalle ihmiselle, koska en ole halunnut huolestuttaa. Koska mitään varmaa tietoa ei ole ja minulla on tunne siitä, että kyhmy ei ole kasvain eikä muutenkaan mitään vakavaa, niin en koe tarpeelliseksi huolestuttaa ketään turhaan. Enkä halunnut, että juuri kun olen muissa ajatuksissa, niin joku soittaa tai laittaa viestin ja ottaa asian esille ja tuuppaa minut taas epävarmuuden syvään kaivoon. Joskus olisin kuitenkin kaivannut jotakuta, jolle olisin saanut kertoa peloistani ja joskus minusta on tuntunut, että olen aika yksin pelkoineni. Meidän vahvojen ja reippaiden naistenkin sisimmässä on pieni tyttö, joka joskus kaipaa lohduttavaa syliä, jossa voisi olla heikko ja silti turvassa. 

Mammografiaan menen tohinalla, koska olen juuri saanut viestin siitä, että minusta ja ruusufinnistäni on juttu Iltalehden nettisivulla. Viesti tuli täydelliseen aikaan, koska muuten olisin mennyt solmuun huolesta ja pelosta ja istunut Terveystalon odotushuoneessa pyöritellen mielessäni pahimpia mahdollisia skenaarioita. Olen taas kerran Universumille kiitollinen täydellisestä ajoituksesta. En kykene keskittymään ajatukseen mammografiasta vaan odotan, että pääsen lukemaan jutun ja että näen sen painetussa lehdessä - olen aivan ylitohkeissani. Mammografia on yksinkertainen ja kivuton toimenpide, vaikka tissien litistäminen muovilevyjen väliin ei kovin kivalta tunnukaan. Hoitaja on erittäin pätevä ja huolehtiva. Hämmästyn, kun hän kertoo, että minun pitää jäädä odottamaan lääkäriä. No niin. Syöpä. Aivan varmasti. Aivan varmasti se terveyskeskuslääkäri on kirjoittanut epäilyn kasvaimesta, mutta ei ole kertonut minulle. Odottelen lääkäriä ja välittömästi huoneeseen astuttuaan mukava ja erityisen miellyttävä lääkäri kertoo, että kuvissa ei näy  mitään. Ei mitään? Ei siis mitään? Ei syöpää, ei kasvainta, ei rasvapattia, ei mitään? Ei. Huh. Eikö siis varmasti mitään? Minun on vaikeaa uskoa, koska aikaisemmat kokemukset erinäisistä tutkimuksista ja tumpelolääkäreistä ovat saaneet minut epäilemään lääkäreiden ammattitaitoa ja tutkimustulosten luotettavuutta. Ja kun minulle on käynyt niin, että ennenkin on sanottu, että ei täällä mitään oo ja sitten onkin. Lääkäri ultraa vielä rintani ja kysyn, että mikä se patti sitten on ja mitä ihmettä se vihlova kipu on. Todennäköisesti kipu johtuu rintalihaksesta ja minun pitää hakeutua fysioterapiaan. Patti on vain jotain kudosjuttua. Lääkäri kertoo asiantuntevasti, että rintarauhanen voi olla joskus tosi kipeä. Hän kertoo myös, että kasvaimet ovat oireettomia ja siihen sanon, että nonni, nyt sitä alkaa sitten pelätä, että jos ei ole olekaan oireita, niin sitten on varmasti sairas. Minua vähän nolottaa se, että koska mitään ei löytynyt, niin olen ollut tukimuksessa turhaan ja vienyt resursseja. Lääkäri lohduttelee, että tutkimus ei ole ollut turha, sillä vastaanotolle tulee naisia, joilla on kipua toisessa rinnassa ja se on vain jotain selittämätöntä rauhaskipua ja että rintakipu on tutkittava aina. Monesti potilas valittaa kipua toisessa rinnassa, mutta sieltä ei löydykään mitään vaan sen sijaan löytyykin kasvain toisesta rinnasta. Lääkäri kertoo, että heillä todetaan pävittäin uusia tapauksia ja sanon siihen, että olen hyvin onnekas ja kiitollinen ja tukahdutan silmiini nousevat kyyneleet, jotka meinaavat kuohahtaa helpotuksesta, mutta myös myötätunnosta.

Kun lähden mammografiasta, tunnen sanoinkuvaamattoman suurta helpotusta. Vaikka en murehtinutkaan asiaa kovin paljon etukäteen, niin silti on ollut hetkiä, jolloin olen käynyt mielessäni läpi kaikki mahdolliset worst case scenariot. On vähän vaikeaa olla huojentunut ja uskoa päässeensä pälkähästä, koska olin kuitenkin varautunut pahimpaan. Kun minulla on aiemmin epäilty jotain sairautta, niin sitä on kommentoitu niin, että se on vain epäily ja siksi pitäisi olla ajattelematta asiaa. Ihmismieli taitaa olla sellainen, että vaikka kuinka yrittäisi psyykata itseään, niin tällaisissa tilanteissa on erittäin vaikeaa olla ajattelematta asiaa ollenkaan. Ehkä jokin toisenlainen luonne pystyy siihen, mutta minä en. Tutkimustuloksen selviämisen jälkeen pohdin sitä, että mitä kaikkia pelkoja mieleni nousikaan ja mitä kaikkea ehdin ajatella hyvin lyhyessä ajassa. Nyt nuo huolet ovat pyyhkiytyneet pois, mutta en voi olla ajattelematta kaikkia kanssasisariani, joille ne ovat arkipäivää. Iltapäivälehtien lööpit kirkuvat uutisia Heidi Sohlbergin rintasyövästä ja naistenlehden kannessa hymyilee pirteästi Arja Koriseva. Muutamalta tutultani on löydetty rinnasta kasvain, muutamalla on ollut leikkausta vaativa hyvälaatuinen kyhmy ja muutama tuntemani vanhempi nainen on menehtynyt rintasyöpään. Rintasyöpä ja -kasvaimet ovat niin yleisiä, että niiden mahdollisuus on melko todennäköinen ja siksi jokaisen tulisi tutkia rintansa säännöllisesti. Tutkitko sinä?

Kommentit

  1. Luin jännityksellä loppuun ja olin iloinen ja huojentunut ettei kohdallasi ollut sairaudesta kyse.
    Yritän muistaa tutkia rintani säännöllisesti mutta toteututus ontuu vähän liian usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni nainen tutkii rintansa säännöllisen epäsäännöllisesti :D Itselläkin se jäi, raskauden eikä imetyksen aikaan ei voinut ja aloitin tukimisen varovasti viime keväänä ja ajattelin, että nyt ihan opettelen tuntemaan rintani :) Se vaatisi, että merkkaisin ajan kalenteriin tai laittaisin kännykkään hälytyksen, koska muuten unohtuu, vaikka kuinka tärkeä asia onkin.

      Poista
  2. Tuttuja ajatuksia. Itse tutkin kyllä rintani säännöllisesti, mutta kerran sitten gynellä käydessäni lääkäri kysyi, että tarkistaisiko hän rinnatkin samalla. Mikäs siinä, eihän koskaan pahitteeksi ole ammattilaisenkin tutkia. Kyllähän säikähdin, kun lääkäri löysikin jotain "kiinteää ja muhkuramaista". Ei muuta kun lähete ultraan ja mammografiaan.

    Pelotti ja ahdisti ihan älyttömästi. Kun lopulta pääsin tutkimuksiin, rinnasta ei löydetty mitään! Sen sijaan kainalosta löytyi suurentunut imusolmuke, joka ei ollut tuntunut käsipelillä lainkaan. Ei kun taas stressamaan ja jännittämään, että nyt se syöpä sitten osui kohdalle.. Syöpää ei ollut, mutta imusolmuke leikattiin pois parempia tutkimuksia varten. Eikä mitään löytynyt jälkeenpäinkään.

    Vaikka minun tapauksessa kyse oli satunnaisesta löydöstä, kyllä kannattaa pitää huolta rintojensa terveydestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattumalta monet kasvaimetkin löytyy ja siksi ammattilaisten pitäisi tutkia rintoja useammin, ja toki itsekin. Tuo ahdistus ja pelotus on sellaista, että sitä on vaikeaa ymmärtää, jos ei ole itse kokenut. Minä ajattelin monesti, että olenko hölmö, kun välillä murehdin, mutta kai kaikkia ahdistaa tuollainen epävarmuus.

      Onneksi sinulta ei löytynyt mitään supervakavaa, mutta tuo imusolmukejuttukin kuulostaa vähän pelottavalta.

      Poista
  3. Meillä on suvussa molemmilla tädeillä ollut rintasyöpä - ja molemmat on onneksi selvinneet siitä rinnan, tai molempien poistamisella. Miehen täti taas ei ollut yhtä onnekas, oli allerginen vissiin sytostaateille ja kemoterapiakaan ei onnistunut, niin senhän tietää miten siinä käy...

    Juuri tuon suvun historian takia tulee aina tunnusteltua rintoja, mutta se ei oikein helpota asiaa, jos omaa ns. röpelöiset rinnat (kuten gynekologi 16-vuotiaana ekalla käynnillä kuvaili siitä), jotka tuntuvat koostuvan pelkästään pahkuroista. Toisin sanoen vähän liiankin kiinteät, että niitä vääränlaisia pahkuroita on sitten astetta hankalampi metsästää. Veikkaan kyllä, että jos se rintasyöpä on tullakseen, niin todennäköisemmin se patti löytyy suvun tapaan kainalosta kuin rinnasta, mutta eipä siitä rintojen puristelemisesta haittaakaan ole, ei minulle eikä ukolle.

    Onneksi ei ollut kyse mistään vakavasta, mutta tuollainen säikäyttää varmasti silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löydän rinnoista aina uusia pahkuroita, välillä ne vaihtaa paikkaa ja muljuaa ja välillä katoaa :D Mut tuo patti mikä mulla on, ei ole kadonnut vaan se on sellainen kova ja pieni ja siksi ihmetytti. Ja ihmetyttää edelleen, että mikä se on kun niin selvästi tuntuu.

      Nuo sinunkin tietämät tapaukset kertoo taas siitä, miten yleinen rintasyöpä on. Ilman sukurasitettakin pitäisi tutkia rinnat säännöllisesti, mutta tuo varmaan kannustaa tutkimaan säännöllisemmin. Rintojen puristelu on ihan hyödyllistä ja voi olla mukavaakin ;D

      Poista
  4. Mua kannustettiin nuorena tutkimaan rinnat aina menkkojen jälkeen. Silloin sen muistaakin paremmin kun on jokin toistuva hetki jolloin sen tehdä. Saunassa on siihen joutilasta aikaa :) Säännöllisen epäsäännöllisesti olen muistanut, raskauksien jälkeen unohtui pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin tuollainen säännöllinen aika pitäisi olla... Menkkojen jälkeen olisi muutenkin paras hetki, koska ei ole mitään turvotuksia. Mä olen nyt ryhtynyt harrastamaan post it -lappujen käyttöä ja ajattelin, että täytyy laittaa vaikka kylppärin seinälle lappu "Muista tutkia tissit" :D :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)