tiistai 19. heinäkuuta 2016

Seksiä ja väkivaltaa Jyväskylän Kesässä

*Liput esitykseen saatu Jyväskylän Kesältä*

Tässä tulee viimeinen postaus Jyväskylän Kesästä ja täytyy sanoa, että nyt kun kesäloman loppuminen alkoi ahistaa, niin voin olla tyytyväinen siihen, että olen ainakin päässyt kultturoimaan. Kiitos Jyväskylän Kesälle blogiyhteistyöstä - tämä oli huippuhienoa, avartavaa ja virkistävää!

Lauantai-iltana oli vuorossa Marc Gassot: Dark Side of the Mime. Olin esitystä odottanut, mutta olin niin ihastunut hauskaan Circo Aereon Abrakadabra-show'hun, että jo ennen seuraavan illan Wusheng Company: Musashi - miekan tie -esitystä mietin, että haluanko nähdä yhtään mitään synkkää, outoa tai ylipäätään mitään muuta kuin jotain ihanaa ja kevyttä ts. helppoa. Wusheng Companyn esitys oli hyvin vaikuttava ja lauantai-iltana ennen Dark Side of the Mimea aloin tulla jo katumapäälle. Arvelin, että olisin jonkin kepeän tapahtuman tarpeessa ja mietin, että olisiko sittenkin pitänyt mennä kuuntelemaan ja laulamaan kesäisiä lauluja Allsång på Telttaan.

Dark Side of the Mimea kuvailtiin Jyväskylän Kesän esitteessä näin: "Groteski, tajunnanräjäyttävä fyysinen esitys, joka sisältää runsaasti mustaa huumoria ja hätkähdyttävää pornomiimiä". Tuossa on niin tiivistetysti esityksen ydin, että en lähtenyt sitä itse uusiksi muotoilemaan. Suomalais-ranskalainen elokuvista ja tv-sarjoista (esim. Mustat lesket, Käenpesä, Kotikatu) tuttu Marc Gassot on opiskellut mimiikkaa Suomessa ja Ranskassa ja hänet on palkittu mm. Vuoden teatteriteko-palkinnolla (enkä yhtään ihmettele!). Esityksen on ohjannut Akse Pettersson ja lavalla nähtiin Gassot'n lisäksi myös musiikista vastannut Kari Sinkkonen. Musiikilla olikin esityksessä hyvin suuri merkitys, aivan kuten valoillakin, sillä niiden avulla annettiin katsojalle vihjeitä tunnetiloista ja tapahtumista.

Olen aivan varma, että tämä oli Jyväskylän Kesän esityksistä se, jota jännitettiin eniten. Minusta ihan tuntui, että ihmiset olivat erityisen jännittyneessä tilassa odottaessaan teatterisalin ovien aukeamista. Kun Marc Gassot asteli lavalle hyvin perinteisessä miimikon asussa klassisine, mustavalkoisine kasvomaalauksineen, niin tunnelma sähköistyi entisestään. Minulle Gassot'n olemus ja monet eleet olivat tuttuja torstai-iltana nähdystä Abrakadabra-show'sta ja arvelen, että tämän tuttuuden vuoksi olin heti esityksessä aika "inessä" eikä minun tarvinnut äimistellä lavalla liikkuvaa hahmoa.

Kun esitystä mainostetaan sanalla pornomiimi, niin katsojan ennakko-oletuksena on, että lavalla nähdään tunnin verran seksiaktipantomiimiä. Tai no, minun oletukseni oli. Onneksi esitys ei ollut panoliikkeiden imitointia vaan paljon enemmän - pelkkä pornoilu olisi ollut liian helppo ja ilmeinen toteuttamistapa. Esitys rakentui pienistä, juonellisista sketsintapaisista ja pidinkin juuri noista juonikuvioista. Niistä en kuitenkaan kirjoita, koska en halua spoilata, jos joku sattuu olemaan menossa katsomaan esitystä. Sen verran kuitenkin sanon, että sana yllätyksellisyys kuvaa juonta hyvin. Katsoja ei voi päätellä mitä seuraavaksi tapahtuu ja monesti yllättävät kohdat olivat niitä, joille yleisö nauroi kippurassa. Monissa kohdissa ehti juuri rauhoittua ja hengähtää syvään ja sitten taas tunnelma vaihtui nopeasti aiheuttaen katsojalle joko naurunpuuskan tai pöyristyksen. Kun hyvin klassisesta ja kauniista kukanpoimimishetkestä siirrytään rivoon ja liioiteltuun suuseksiin, niin katsojan mielen on syytä kestää äkillinen tunnelmanvaihdos.

Eräs opettajakollegani on sanonut, että yläkoulu on absurdi työpaikka, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu ja mitä hyvänsä voi tapahtua. Sama pätee D.S.O.T.M -esitykseen. Minulla ei ollut aavistusta siitä, että esityksessä miimikoidaan (onko tuo oikea sana?) väkivaltaa. Täytyy tunnustaa, että porno-osasto oli minulle helpompi käsitellä ja se voi johtua siitä, että olen perverssi avarakatseinen skorppari tai siitä, että väkivaltakohtausten aikana mietin sitä, että mitä on soveliasta esittää nykyinen maailmantilanne huomioon ottaen. Onko korrektia esittää ampumista, koska uutisista tulvii joka päivä ampumisia ja terroritekoja? En varmasti ollut ainoa, joka ajatteli noin. Toisaalta taas olen vähän kyllästynytkin siihen, että nykyisin Suomessa mikään ei ole soveliasta, monia asioita paheksutaan ja aina joku loukkaantuu jostakin. Mimiikka on siitä mielenkiintoista, että miimikko vain elehtii ja äännehtii ja kaikki muu tapahtuu vain ja ainoastaan katsojan mielikuvituksessa ja tässä esityksessä nimenomaan mielikuvituksen pimeällä puolella. Mielikuvituksella ei ole rajoja, mutta esityksessä kyllä mentiin mahdottomankin puolelle ja Gassot'n temput haastoivat pohtimaan omia käsityksiä seksistä ja väkivallasta ja esitys sai ainakin minut pohtimaan myös todellisuus-käsitettä. Gassot loi eleillään - jopa pelkällä silmäkulman kohottamisella - meille näkymättömän maailman, jonka hahmojen (siis niiden meidän kuvittelemien näkymättömien) puolesta me katsojat säikähdimme, pelkäsimme ja välillä ehkä ähkäisimme.

Jos pohditaan, että mikä on korrektia ja mikä ei, niin minun näkemykseni on, että elokuvissa, telkkarisarjoissa ja kirjoissakin on pornoa ja väkivaltaa enkä siksi pidä miimikon esittämää splatter-väkivaltaa ja seksieleitä mitenkään eriskummallisina. Aivan kuten mimiikassakin, niin myös kirjoja lukiessa ihmisen mielikuvitus luo voimakkaimmat, pelottavimmat ja omituisimmat mielikuvat. Alkukesällä lukemani Robert Galbraithin Silkkiäistoukka- ja Pahan polku -kirjat olivat paljon karmivampia kuin Dark Side of the Mime, vaikka täytyy sanoa, että yhdessä kohtauksessa miimikon olemus oli tosi pelottava ja vaikka tiesin, että mitään ei oikeasti tapahdu, niin silti tunsin pelkoa ja jopa kauhua. 

Dark Side of the Mime oli kuin Hugleikur Dagssonin sarjakuvat eli luokkaa "saako tälle edes nauraa?" Katsojien joukossa oli sen oloisia ihmisiä, että veikkaan, että heille esitys saattoi olla liian roisi. Minäkin mietin välillä mielessäni, että "ai kauheeta" ja takanani istunut vanhempi rouvashenkilö sanoi sen aina ääneen kun minä vain ajattelin. Ja kuitenkin nauroin överiksi vedetyille kohtauksille ja niin tekivät muutkin ja välillä kohtaukset olivat niin räävittömiä, että kikatin vedet silmissä. Nauru on hyvä keino käsitellä pimeän puolen tunteita ja kuuleman mukaan patologeilla on kaikkein mustin huumori ja tietäisittepä vaan, mistä kaikesta opehuoneissa vitsaillaan! Olen sitä mieltä, että vaikka esitys koetteli hyvän maun rajoja, niin kollektiivinen tabuille nauraminen tekee vain hyvää! Olin yllättynyt siitä, että esitys oli niin hauska, mutta arvelen, että kaikkiin musta huumori ei välttämättä uponnut. Joissain kohdissa en pysynyt ihan kärryillä enkä älynnyt, mille piti nauraa, mutta en ehtinyt sitä murehtia, kun Gassot oli siirtynyt jo elehtimään eteenpäin. 

Pientä jännitystä yleisössä aiheutti se, että taiteilija otti rohkeasti kontaktia yleisöön. Rohkea siinä merkityksessä kuin Hymy-lehden kannessa käytetään sanaa rohkea. Minua ei olisi haitannut joutua lavalle, mutta toisaalta taas vähän pelkäsin, että joudun lähikontaktiin miimikon kanssa. Pahin pelkoni oli se, että mitä jos en ymmärtäisi hänen eleitään. Kun yleisöstä summamutikassa valikoidut henkilöt joutuivat miimikon kumppaneiksi, niin huomasin, että monet muutkaan eivät ihan tajunneet miimikon hienovaraisia tai jopa ihan suoria vihjeitä siitä, mitä pitäisi tehdä. Helpottuneena ajattelin, että onneksi istun neljännen penkkirivin keskellä, että sieltä ei ainakaan tulla hakemaan lavalle eikä Gassot sinne lähde kiipeilemään. Vielä mitä! Siellähän miimikko sukkuloi penkkirivien välissä ja jopa kiipesi riviltä toiselle ihmisten päiden yli! Vaikka minulla ei olisi ollut mitään esitykseen osallistumista vastaan, niin olin silti helpottunut, kun sain istua rauhassa. Näin ajatteli varmasti moni, koska olemmehan suomalaisia. Olisi mielenkiintoista tietää, miten muualla maailmassa yleisö suhtautuu esitykseen ja erityisesti siihen, että saattaa joutua miimikon kohteeksi. Täytyy antaa pisteet sille nuorelle, reippaalle miehelle, joka haettiin lavalle show'n loppuvaiheessa. Hän oli täysillä mukana hulvattomissa kohtauksissa ja hallitsi roolinsa erinomaisesti, vaikka joutuikin tekemään sellaisia (kuviteltuja) asioita, joita ei varmasti muuten tekisi

Tuollaisen esityksen jälkeen on typertynyt olo, mutta hyvällä tavalla. Edellisenä iltana olin fillaroinut kaatosateessa ja syksyisenoloisessa hämäryydessä kiireesti kotiin lämpimään suihkuun ja kuumaa kaakaota nauttimaan, mutta kesäisenä, aurinkoisena lauantai-iltana olisin kaivannut kaveria, jonka kanssa lähteä terassille vaihtamaan ajatuksia siitä kaikesta, mitä päässä pyöri esityksen jälkeen. Olisin todella kaivannut jotakuta, jonka kanssa olisin voinut tuoreeltaan vaihtaa ajatuksia ja sulatella näkemääni ja kokemaani.

D.S.O.T.M ei ollut niin typerryttävä ja hätkähdyttävä kuin olisin olettanut, mutta aivan varmasti monien mielestä se oli ja olihan se härski, rivo ja ennen kaikkea hyvin, hyvin groteski. Esitys rikkoi tabuja ja sukupuolirooleja ja olen aina tykännyt kaikesta sellaisesta, missä kyseenalaistetaan normeja ja siksi tykkäsin täsätkin esityksestä. K-18 -ikäraja on aivan aiheellinen ja on syytä myös mainita, että esitys ei sovi tosikoille eikä mielestäni myöskään herkille. Minäkin jopa mietin, että mahdanko nähdä kieltään lirputtavasta, valkonaamaisesta miimikosta häiritseviä unia esityksen jälkeisenä yönä, mutta en onneksi nähnyt. Sitä seuraavana yönä näin kyllä todella häiritsevää unta. Unessa olin teatterilla ja menossa D.S.O.T.M -esitykseen. Kun piti näyttää ovella lippua, niin en löytänyt sitä ja yritin selittää, että kyllä minulla lippu oli. Soitin eksälleni, joka ei siis unessa ollut eksäni vaan asuin hänen kanssaan (tämä oli se unen häiritsevin teema), ja pyysin häntä etsimään lippua kirjoituspöydältä. Lippu ei ollut siellä, kello kävi ja huolestuin, että en ehdi esitykseen. Lippua ei löytynyt mistään ja olin todella surullinen, pettynyt ja raivoissani, koska olin varma, että kun menen kotiin, niin lippu töröttää juuri siellä, missä sen sanoin olevan, mutta mies ei ollut sitä vain löytänyt. En päässyt esitykseen vaan kuulin teatterin oven läpi salista kaikuvan musiikin ja ihmisten naurunremakat ja olin harmissani. Kun heräsin unesta, niin olin äärimmäisen onnellinen siitä, että kyseessä oli vain uni ja että tosielämässä pääsin näkemään esityksen, jonka veroista en koskaan ole nähnyt enkä todennäköisesti tule koskaan näkemään. 

Kuvia esityksestä ei valitettavasti ole, mutta suosittelen katsomaan trailerin:

Toivon, että nämä kulttuuriaiheiset postaukseni innostavat muitakin lähtemään rohkeasti erilaisiin tapahtumiin, kokeilemaan uudenlaisia kulttuurielämyksiä ja tietysti osallistumaan Jyväskylän Kesään ensi vuonna! Jos joku oli tänä vuonna mukana, niin olisi mielenkiintoista kuulla, missä tapahtumassa olit ja mitä tykkäsit.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)