tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesäretki Tarhalehdon eläinpihalle

"Kysypä isiltä, milloin se vie meidät Tarhalehdon eläinpihalle", on ollut kysymys, joka on esitetty meillä tänä kesänä usein. Kysyjänä olen ollut siis minä, joka olen halunnut vähän tuolleen kautta rantain tiedustella asiaa. Viime lauantaina sitten maakuntamatkailimme Lievestuoreelle. Minä olen vähän outo höperö siinä mielessä, että tykkään väännellä ja käännellä sanoja ja Tarhalehdon eläinpiha on kääntynyt meillä muotoon Eläinlehdon tarhapiha, Tarhapihan eläinlehto, Pihalehdon tarhaeläimet ja lopuksi vain eläinpiha, tarhapiha ja eläintarha ja mies ei vissiin vieläkään ole varma, minkä nimisessä paikassa kävimme :D. Kotieläinpiha on siis virallinen termi ja todellinen kotieläinpiha tuo olikin ja aivan täydellinen ja ihastuttava maalaisidylli. Punainen mummolatalo, jonka pihalla käyskenteli vapaana ankkoja, kissoja, kanoja ja kukkoja ja vähän muitakin otuksia...

Eläimet olivat hyvinvoivia ja tyytyväisen oloisia. Tämä ei ole mikään olettamus vaan jokainen, joka on ollut elukoitten kanssa tekemisissä, näkee kyllä eläimistä, miten niillä menee. Eläimet olivat virkeitä ja ihan oikeasti onnellisen näköisiä ja sosiaalisia ja valitsen mieluummin tällaisen kotieläinpihan kuin eläintarhan tai -puiston, jossa elukat nököttävät pää riipuksissa ylipienissä häkeissä ja kopperoissa.


Miniponi eli pikkuheppa ja päikkäreillä vissiin koko hevosporukka! Kunhan muksu kasvaa, niin hän pääsee kyllä ratsastamaan ponilla! On jotenkin hirmu suloista, kun pieni heppa kantaa selässään pientä ihmistä. Ihan vielä ei siis poniratsastusta harrastettu.

Monista tilan asukeista oli omat infotaulut ja olikin kiva lukea eläinten taustasta, rodusta ja tavoista ja vaikka paljon eläimistä tiedänkin, niin silti aina oppii jotain uutta. Kuten sen, että poron sarvet voivat kasvaa jopa 2 cm vuorokaudessa! Toisin paikoin oli myös varoituskylttejä  ja vaikka jotain ihmisiä ärsyttää kaikki kiellot, niin on ihan aiheellista varoittaa siitä, että kissoja ei saa päästää pupulaan tai että sormia ei saa tunkea possujen kärsän eteen, koska ne voivat rouskaista luullessaan sormia porkkanoiksi. 

Tässäpä lapinlehmä! En ole ihan varma, olenko koskaan aiemmin edes kuullut lapinlehmästä eikä ihmekään, sillä kyseessää on harvinainen ja uhanalainen suomalainen alkuperäisrotu. 


Tämä pikkuinen lammas valloitti sydämeni! Se rakasti rapsuttamista ja sen katse oli niin inhimillinen, että olin aivan hämmästynyt ja tunsin jopa jonkinlaista yhteyttä tuon otuksen kanssa. Tuota pehmoista samettiturpaa olisi voinut silitellä vaikka koko päivän. Kotieläinpihoissa on parasta, että pääsee näkemään eläinten elämää ja myös silittelemään niitä. Suurin osa lapsista haluaa tunnustella ja paijailla eläimiä ja myös ruokkia niitä. Jokainen on varmaan joskus nähnyt, kun taaperoihminen pitää kädessään ruohotukkoa ja syöttää pupua tai jotain muuta otusta. Meidän taapero ei vielä ole ruokkinut kuin beaglea ja se se vasta mukavaa onkin - heillä onkin varsinainen yhteistyö- ja avunanto -sopimus enkä tiedä, kummalla heistä on hauskempaa!

Tässä toinen rapsuttamista rakastava otus! Villapossu, jonka karva oli kuin juuriharjan piikkiä ja nahka paksua! Siat tykkäävät yleensä kyhnyttämisestä eikä tämäkään ollut poikkeus. Kun kunnolla kapsutin ja kyhnytin, niin possu oikaisi takajalkansa, mutta kun sanoin, että eihän siun jalat taivu noin, että pitäskö oikoa, niin se nousi taas pystyyn. Taidan olla possukuiskaaja! 

Eikö olekin symppis possu? Tälle röhrötille sanoin tosin, että tykkään kyllä pussailla eläimiä, mutta olen pahoillani, etten sinua nyt pusuttele. 

Kalkkunoiden kanssa vaihdoimme kuulumiset ja onkin jännää, että miten tällaiset isommat linnut kommunikoivat ihmisten kanssa tai ainakin minun kanssani (olenkohan myös siis kalkkunakuiskaaja?). Kun minä kalkatin, niin linnut kuuntelivat ja kallistelivat päätä, odottivat puheenvuoroa ja kun lopetin, niin alkoi lintukalkatus ja vuoropuhelu sujui hienosti huolimatta kielimuurista. Kalk-kalk!

Taaperon mielestä kiinnostavin otus oli leppäkerttu. Taapero on leppäkerttufani ja jokaisesta lastenkirjasta, jossa on yksikin leppäkerttu, hän etsii leppikset aina uudelleen ja uudelleen. Mummolan pihalla hän leikki maalaamillani kivileppäkertuilla eikä uudet, hienot hiekkalaatikkolelut kiinnostaneet läheskään yhtä paljon kuin kivileppikset.

Vaikka olenkin kaupunkilaistunut jopa liikaa, niin silti maaseudun rauha rentoutti ja ehdotinkin, että ajetaan joskus johonkin maalaistien & pellon varteen ja käydään vain kuuntelemassa hiljaisuutta ja tuulen huminaa. Joskus haaveilin maalla asumisesta, mutta kaupunkielämän helppous on minulle sopivampaa kuin mualaiselämä. 

Kun olimme lähdössä pois, niin pihatien yli kipitti hirmuista vauhtia pikkuinen possu. Se näytti siltä, että tiesi varsin hyvin olevansa karkumatkalla, mutta tiesi myös, mihin oli menossa. Possu oli kuulemma tunnettu pikku-karkailija. Tuossa kuvassakin se on aidan toisella puolella ja kun olimme lähdössä, niin possuli veti tyynesti sikeitä aidan vieressä - aitauksen ulkopuolella.

Taaperolla riitti ihmettelemistä ja "hee, he-hee" -hihkuminen kuuluikin lähes jokaisen eläimen kohdalla. Eläinpihalla oli paljon muitakin taaperoita perheineen ja se onkin erinomainen kohde lapsiperheille ja lauantaina väkeä olikin runsaasti. Pihalla on paljon touhuttavaa, on keinuja, hiekkalaatikko, liukumäki, kiipeilytelineitä ja vanhoja työkoneita, joita voi ihmetellä. Kioskista voi ostaa pientä purtavaa ja janojuomaa ja ne voi nauttia kauniissa pihapiirissä. Myynnissä oli myös onnellisten kanojen munia ja viiriäisen munia, joita minun piti ostaa, mutta en sitten enää lähtiessä muistanut.

Sainkin ihan kivasti kuvia, vaikka ikuistamatta jäi kanat, pupuset ja marsut ja monet muut ja minusta tuntui, että en oikein voinut keskittyä kuvaamiseen, koska itsekin äimistelin eläimiä ja ympäristöä ja piti vahtia, ettei taapero säntää mihinkään sekä kaiken kukkuraksi jouduin hätistelemään pörriäisiä pois ympäriltäni. Tavallaan kyllä tiedostin, että maalla on aina kaiken maailman pörriäisiä, mutta en älynnyt, että minun pitäisi pitää aina allergialääkettä ja adrenaliinipiikkiä mukana vakavien pistojen varalta. 

Tarhalehdon eläinpiha sijaitsee siis Lievestuoreella, osoitteessa Saarimäentie 26 ja Kuopiontieltä on helppo kurvaista sinne. Eläinpiha on avoinna klo 12-17 kaikkina muina päivinä paitsi keskiviikkona. Alle 1-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi, alle 2-vuotiailta pääsymaksu on 3 euroa ja muilta 6 euroa (huom! vain käteinen käy). Mielestäni pääsymaksut on kohtuulliset etenkin kun ajattelee sitä, miten paljon eläinten hoitaminen maksaa ja sitäpaitsi Tarhalehdossa voit viettää koko päivän, nauttia omista eväistä ja vaikka istuskella nuotiopaikalla tai kodassa tai nurmikolla, kunhan vaan huomioi ympärillä käyskentelevät linnut ja muut otukset. Me ei taidettu ihan kaikkia eläimiä edes nähdä, fretit ainakin jäi näkemättä ja oliskohan jossain ollut aasikin, mutta jääpähän seuraavaankin kertaan jotain. Lähellä sijaitsevaan kohteeseen vierailusta voisi tulla joka kesäinen perinne ja jospa ensi kesänä taapero ymmärtäisi jo vähän enemmän. Tällä kertaa kun taaperon käyttäminen kotieläinpihalla oli vain veruke sille, että minä pääsin paijailemaan ja ihastelemaan eläimiä. Meille sattui sään puolesta aivan täydellinen päivä; aurinko paistoi, mutta ei ollut liian helle ja nyt kun vettä saataa kaatamalla, niin olen tyytyväinen siitä, että lähdimme käymään "tarhapihalla". Vaikka kyseessä oli vain lähimatkailuretki, niin minä olen jostain syystä ollut paljon iloisempi ja onnellisempi ja jopa tasaisempi lauantain jälkeen. Ehkä se johtuu suloisen pikkulampaan vaikutuksesta, kalkkunoiden viisauksista, maalaisilmasta tai sitten vaan jostain mystisestä! 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)