sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Runo äidille

Juuri nyt en saa kovin hyvin kiinni mistään itseeni liittyvästä, syvällisestä äitiyspohdinnasta, joten jätettäköön ne nyt väliin. Niitä voi kirjoitella muulloinkin kuin äitienpäivänä ja niitä olen joskus kirjoitellutkin. Tänä äitienpäivänä minulle nousee mieleen jostain syystä oman äitini merkitys hyvin voimakkaasti ja lähdenkin kohta ajelemaan taaperon kanssa häntä moikkaamaan. En tiedä, onko järkeä käydä yhden yön kestävällä pikavisiitillä ja vieläpä yllärinä, mutta minusta nyt vaan tuntuu, että haluan niin tehdä. En muista, milloin viimeksi olisin ollut äitienpäivänä oman äitini kanssa ja nyt on vaan tunne, että haluan juuri tänä äitienpäivänä äitini kanssa olla. Ehkä tämä johtuu siitä, että äitini on jo iäkäs ja minä tunnen, miten yhteinen aikamme käy vähiin. En tietenkään sitä halua surra, mutta hyvä on tiedostaa, että aikaa ei ole loputtomiin. Olen erittäin kiitollinen siitä, että äitini on vielä olemassa. Olen kiitollinen siitä joka päivä enkä pelkästään tänään äitienpäivänä. Tänään voin äitiä muistaa ja kertoa, kuinka tärkeä hän minulle onkaan. Tänään ihan jokaiselle äidille tulisi kertoa, miten tärkeitä he ovat. 

Olen joskus jostain löytänyt tällaisen runon enkä ikävä kyllä tiedä kirjoittajaa, mutta runo on niin kaunis, että halusin sen tänään kanssanne jakaa:

Lämmin, kultainen aurinko taivaalla.
Kuin säihke sinun silmissäsi, äiti
ja kasvoillasi onnellinen hymy,
kun tiedät, että sinun rakkaillasi on hyvä olla.
Sade valuu virtanaan.
Kuin kyyneleet sinun silmistäsi, äiti.
Silloin kun haavoitin sinua pahoilla sanoillani.
Lumihiutaleet putoilevat kasvoilleni
viileänä ja pehmeänä.
Kuin sinun kätesi, äiti,
kun täynnä huolta laskit sen kuumeiselle otsalleni.
Sateenkaari taivaalla.
Siinä kaikki maailman värit.
Tummimmasta vaaleimpaan.
Kuin sinun elämäsi, äiti.
Mutta ne vaaleat loistavat sittenkin kirkkaampina,
eikö niin, äiti.
Ja yhä tuikkivat tähdet.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)