perjantai 22. huhtikuuta 2016

Ravintola-arvostelu: Huviretki Jyväskylä

Pari viikkoa sitten tuli käytyä Huviretkessä syömässä ja ajattelin, että voisin kirjoittaa arvostelun kyseisestä ravintolasta ja etenkin ruoasta. Koska olen aina vaan huono kuvailemaan kaikkea eli en älyä kuvata kaikkea, mitä bloggaajan pitäisi kuvata, niin saatte tyytyä vain ruokakuviin. 

Minulla oli 30 euron arvosta etuseteleitä ja siksi päädyin ystäväni kanssa Huviretkeen viettämään lauantai-iltaa. Huviretkihän on hotelli Cumuluksen yhteydessä ja hotellien ravintoloita on yleensä totuttu pitämään kohtuullisen hyvätasoisina paikkoina, joista saa takuuvarmasti hyvää ruokaa. Ravintola oli täynnä, mutta muutama pöytä oli onneksi vapaana ja saimme kivan ikkunapöydän. Huviretki on miljööltään miellyttävä ravintola, sellainen, joka voisi olla jossain Keski-Euroopan kaupungissakin. Muistelin, että ravintola olisi ollut kulahtaneempi ja kämäisempi ja nyt olin yllättynyt siitä, että paikka olikin niin viihtyisä, siisti ja tunnelmallinen. Minusta ravintoloiden tunnelma on kyllä aina kiva, pidän puheensorinasta, ruoantuoksusta ja ylipäätään ravintolafiiliksestä ja totesimmekin, että joskus voitaisiin lähteä ulos niin, että ensin käydään syömässä hyvin ja sitten mennään baariin. Eli etkot jossain kivassa ruokaravintolassa ja sitten bilettämään. Tämä onkin ensi kesän to do-listalla.

Tällä kertaa annoksen päättäminen oli minulle helppoa ja tilasin chilillä maustettua ylikypsää possun savukassleria, viski-bbq-kastiketta, lämmintä coleslaw-salaattia, friteerattua bataattia ja savupalsternakkapyreetä ja odotinkin mielenkiintoista makuelämystä. Makuelämys ei valitettavasti ollut kovin kummoinen. Annos oli seisonut jonkin aikaa keittiössä ennen kuin se tuotiin. Sen huomasi siitä, että ruoka ei ollut riittävän kuumaa ja friteeratut bataatit olivat nahistuneet ja sitkistyneet ja niitä oli vaikea leikata nahkeutensa vuoksi. Tuli mieleen vanha vitsi "just otin mikrosta", jota hoettiin meidän kotitaloustunneilla ja myöhemminkin, kun epäiltiin, että ruoka ei ole vastavalmistettua.

Kassler oli suussasulavan pehmeää, mureaa ja hyvänmakuista ja annoksen paras osio olikin liha ja hyvä niin, koska kotona harvoin kokolihaa teen ja on sääli, jos ravintolassa saa pahanmakuista ja huonosti valmistettua lihaa. Niinkin on monesti käynyt. Kun tarjoilija toi annoksen, niin jäin tuijottamaan sitä, koska annos oli mielestäni pieni ja vähän aneeminenkin väriensä puolesta. En tiedä, mitä odotin, mutta ehkä olin odottanut jotain vähän päräyttävämpää ja taiteellisempaa. Tarjoilija huomasi, että toljotin annosta ja kysyi, että oliko tämä oikea ruoka ja kakistelin, että joo-oo kyyllää oon, enkä kehdannut sanoa, että olin hämmästynyt. Hyvältähän annos kuvassakin näyttää, mutta minä olin todellakin odottanut jotain vähän hienompaa - olisivat edes jonkin vihreän rehun tyrkänneet koristeeksi! Kastike oli melko makeaa, mutta sopi kyllä annoskokonaisuuteen hyvin. Viskin makua en kastikkeesta löytänyt, mikä on sääli, sillä olisin toivonut mukavan tujakkaa viskinpotkua ja myös enemmän bbq-makua, sellaista jenkkien barbeque-kastikkeen makuista. Lihakaan ei maistunut savulle kuin pinnasta ja tajusin vasta myöhemmin, että kyseessä piti olla savukassler. Savupalsternakkapyreestäkään en löytänyt savun makua enkä hirveästi muutakaan makua. Meillä on taaperolle tehty palsternakasta vaikka mitä ja omat pikaiset arkisoseetkin ovat täyteläisempiä kuin tuo ravintolassa tarjoiltu, joka oli vähän vetinenkin. Mutta jos tykkää miedosta ja suunmukaisesta mausta, niin silloin tuo kyllä menettelee. Coleslaw oli hyvin peruskauraa ja siihenkin olisin kaivannut jotain potkua. Eihän tuo annos huono ollut, ei siis ollenkaan, vaan söin kyllä hyvillä mielin ja kehuin vielä syödessäni, että hyvää on. Nimenomaan hyvää, mutta ei erinomaista.

Ystäväni otti vuohenjuustosalaatin ja se oli ihan perussalaatti. Ihmettelen suuresti, että miksi ravintoloissa salaattipohja on aina perussalaatti+kurkku+tomaatti. Toki hyvät perusaineksethan nuo on, mutta kun maukkaita erikoissalaattejakin on ja vaikka mitä vihanneksia ja itse tykkäisin, että salaateissa käytettäisiin edes vähän mielikuvitusta. Salaattien hinta on toinen asia, mitä ihmettelen. Vuohenjuustosalaatin hinta oli 16,50 ja minun liha-annokseni maksoi 18,90 ja joko salaatti oli suhteessa tosi kallis tai minun annokseni oli halpa.

Huviretken palvelu oli perustasoa, tarjoilija ohjasi pöytään jne., mutta minä tykkäisin, että tarjoilijat olisivat vieläkin ystävällisempiä ja että heistä välittyisi hyvä fiilis. Mielestäni perustason palvelu ei nykyisin riitä vaan asiakasta pitäisi huomioida enemmän ja monesti ihan pienillä jutuilla saadaan asiakas tuntemaan itsensä erityiseksi. Pienillä jutuilla saadaan asiakkaan fiilis myös latistumaan. Meille sattunut eräs pieni käpsäys oli se, että toinen saamamme ruokalista oli englanninkielinen, mutta pärjäsimme sillä oikein hyvin ja tutkin sitä ihan huvikseni. Ruokia saimme odottaa vähän turhan kauan, mutta ymmärrän toki, että keittiössä oli kiirettä. Kun menen ravintolaan, niin minulla ei ole mitään hoppua eikä ruoan odottaminen haittaa, ellei siinä nyt ihan puoltapäivää mene. Kun ruoat oli tuotu pöytään, niin sen jälkeen saimme olla ihan oman onnemme nojassa. Mielestäni hyvään palvelukulttuurin kuuluu, että tarjoilija käy kysymässä, onko kaikki hyvin ja maistuuko ruoka. Tarjoilijalle olisi ollut tarve, koska ystäväni tilasi pääruoan kanssa toisen lasillisen viiniä, mutta hän ei sitä saanut. Yritimme ottaa kontaktia tarjoilijoihin, joilla oli vähän turhan kiire korjata astiat muista pöydistä. Tarjoilijan ja tiskarin hommia tehneenä tiedän varsin hyvin, että on helpottavaa saada astiat kerättyä pois, mutta kun pöytiin ei ollut edes tulossa uusia asiakkaita eikä tarjoilijoilla näyttänyt olevan mikään superkiire, koska parin isomman seurueen lähdettyä ravintolasali tyhjeni. Onneksi viinilasi hyvitettiin laskussa, mutta  silti tuollaisesta unohduksesta jää vähän ikävä fiilis. Ikävää on myös se, että edelliselläkin kerralla juuri palvelun vuoksi Huviretki sai miinusta. Tarjoilija oli olevinaan vitsikäs huumorimies, mutta hän meni henkilökohtaisuuksiin ja oli jopa tökerö. Asiasta olisi toki pitänyt valittaa jo silloin ja sanoa suoraan, mutta en halunnut pilata kaunista kesäpäivää ja sitä on aina vähän nihkeä sanomaan tuollaisesta.

Koska meillä oli etusetelit käytössä, niin raaskin tilata myös jälkiruokaa. Valitsin Black crème brûléen eli lakritsinmakuisen crème brûléen + sitruunasorbettia. Jos pääruoka oli hienoinen pettymys niin jälkiruoka korjasi kyllä potin! En kertakaikkiaan ymmärrä, miten crème brûléehen oli saatu niin samettinen koostumus! Lakritsi maistui täyteläisenä ja hienostunut on sana, joka kuvaa makuelämystä parhaiten. Himoitsen edelleen rapsahtavaa sokerista kuorta, jonka alta paljastuu pehmeä ja jopa viettelevä, suuta hellivä lakritsiyllätys. Eihän sitä meinannut hennoa edes syödä! Ja samalla kuitenkin mietin, että olisikohan sitä voinut saada suurempana annoksena. Monesti erilaiset paahtovanukkkaat maistuvat aivan liikaa kananmunalle, ovat rakenteeltaan munakasmaisia, liian vaniljaisia tai liian jotain, mutta tuo oli kyllä täydellinen.


Limesorbettikin oli hyvää; aidon ja raikkaan limen makuista ja limenpalaset tai mitä lieneekään, antoivat mukavan suutuntuman. Koska lakritsisorbetti oli niin täydellistä, niin ainakaan minä en olisi kaivannut enää toista makueksploosiota. Lakritsin kaveriksi olisi mielestäni sopinut vaniljasorbetti, mutta sitten olisin ehkä valittanut liian tavanomaisesta makuyhdistelmästä. Ja kyllähän laku ja lime yhteen soppii ja limen kirpsakkuus oli hyvä kompensaattori (onko tuo edes oikea sana?) pehmeän makuiselle ja kermaiselle lakritsille. Tämä jälkiruoka nousi kyllä kaikkein aikojen top kymppiini ja se on aika paljon se! Voikohan ravintolaan mennä syömään pelkkää jälkiruokaa? Minulle kun jäi himo tuohon vanukkaaseen.

Mitään ylisanoja en Huviretkestä käyttäisi vaan sanoisin, että kyseessä on hyvä perusravintola. Vaikka minun annokseni olisi kaivannut pientä hienosäätöä eikä mitään foodgasmia tullut, niin voisin silti suositella Huviretkeä. Kaikki kun eivät ole yhtä kriittisiä syöjiä kuin minä, mutta toisaalta ruoka-alan ihmisenä minulla on varaa olla kriittinen ja voin toivoa ravintolaruoan tarjoavan huikeita makuelämyksiä. Parasta meidän huviretkeilyssä oli tietysti se, että pääsin ulos syömään ihanan ystävän kanssa, että saatiin syödä pitkän kaavan mukaan ja että sain jonkun toisen tekemää ruokaa. Ja olihan sekin aika mahtavaa, että maksettavaksi jäi etusetelien hyödyntämisen jälkeen vain 13,20 euroa. 

Onko Huviretki teille tuttu ravintola? Niitähän on ympäri Suomen ja olisi mielenkiintoista kuulla, millaista palvelua ja ruokaa muut ovat saaneet. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)