tiistai 12. huhtikuuta 2016

Minusta tuli Avon-kauneuskonsultti

Hupsistakeikkaa, niin minä sitten hurahdin ja minusta tuli Avon-kauneuskonsultti. Eli siis mikä? Avon on kosmetiikan suoramyyntiyritys, mikä tarkoittaa sitä, että yksityiset ihmiset kauppaavat tuotteita. Kolmen viikon välein ilmestyy uusi kuvasto, jossa on kosmetiikkaa, asusteita, koruja ja muita tarvikkeita ja lisäksi sesonkikuvastoissa on vaatteita, kenkiä, kuntoiluvälineitä ja jopa keittiötarvikkeita. Avon on perustettu jo vuonna 1886, mutta Suomeen se on rantautunut vasta vuonna 2005. Minulle Avon on tuttu vuosien takaa, kun eräs entinen työkaverini sitä markkinoi aikanaan. Olen pitänyt Avonia täysin Oriflameen verrattavana yrityksenä, mutta totuus on, että Avon on maailmalla suositumpi ja tunnetumpi ja esim. Italiassa Avonin tuotteet kuuluvat joka naisen peruskosmetiikkaan.

Avon-tuotteiden myyjiä kutsutaan itsenäisiksi konsulteiksi ja minäkin nyt sellainen olen. Kuulostaa hienolta, mutta käytännössä konsultiksi pääsee niin yksinkertaisesti kuin hankkimalla itselleen nettitunnukset ja konsulttihommaa, olipa kyseessä mikä suoramyyntiyritys hyvänsä, onkin kritisoitu juuri siitä, että kuka hyvänsä pääsee myymään tuotteita. Toisaalta tuo on hyvä mahdollisuus ja voidaan ajatella, että työ tekijäänsä opettaa, mutta ymmärrän kyllä kritiikinkin. 

Voin sanoa ihan rehellisesti, että en kykenisi myymään kosmetiikkaa, jos en tuotteista ja ihonhoidosta jotain ymmärtäisi ja ymmärrän aika paljonkin. Verkostomarkkinoijat ts. suoramyyntiyrittäjät ovat aiemminkin ehdotelleet minulle konsultiksi ryhtymistä, mutta olen aina kohteliaasti kieltäytynyt. Olen tähän asti vältellyt mm. Oriflamea ja Mary Kayta vetoamalla siihen, että olisi tekopyhää markkinoida tuotteita, joita en voi itse käyttää. Aiemmin olen myös ajatellut, että en voi myydä tuotteita, joita en ole itse käyttänyt ja kokeillut, mutta tuo ajattelutapahan on vähän pöhkö. Ei kai kukaan kauppias ole itse testannut kaikkia tuotteitaan, olipa myyntiartikkelina sitten mitä hyvänsä! 

Vähän aikaa sitten koin jonkinlaisen valaistumiskokemuksen, kun ystäväni kanssa puhuttiin juhlien suolaisista tarjottavista. Minä kun olen vastustanut suolaisia piirakoita siksi, koska ne ovat minulle arkista ruokaa ja olen niihin kyllästynyt. Sitten ystäväni perusteli hyvin, että miksi suolaiset piirakat ovat ihan parhaita juhlatarjottavia ja minä valaistuin! Aloin ajatella, että olen ollut itsekäs ja hahmottanut asiaa vain omasta suppeasta näkökulmastani. Jos minä olen kyllästynyt piirakoihin, niin se ei tarkoita, että vieraani olisivat! Tämä kuulostaa vähän oudolta, mutta tämä oli minulle todellinen ahaa-elämys. Tätä voi soveltaa myös Avon-toimintaani eli jos minä en voi käyttää jotain tuotetta, niin se ei tarkoita, etteikö joku muu sitä voisi käyttää. Ja minun kohdallani kun on niin, että monien tuotteiden kohdalla joudun sanomaan "ei käy" ja tuosta onkin tullut ihan sisäpiirin vitsi. 

Eräs syy, miksi uskaltauduin konsultiksi on se, että koen, että minulla on riittävästi tietämystä kosmetiikasta ja ihonhoidosta. Olen joutunut tutustumaan kosmetiikka-asioihin iho-ongelmieni vuoksi ja se on todella suuri vahvuus. Jos jotain minulla on, niin ainakin paljon omakohtaista kokemusta! Ja onhan minulla myös tietoakin, koska parisenkymmentä vuotta iho-ongelmista kärsineenä on tullut perehdyttyä ihoasioihin niin laajasti kuin ei-kosmetiikan ammattilainen vain voi. Nykyisin tavaan tuotteista suurennuslasin ja joskus Googlen sekä EWG-tietokannan avulla INCI-listat (ainesosaluettelot) ja olen painanut mieleeni pahiten herkistävien kemikaalien nimet. Viime syksyn aikana luin joka ilta netistä ihonhoitoasioita etsiessäni apua ruusufinniongelmaani ja tekstiä tuli luettua niin paljon, että ansaitsisin muutaman hyväksiluettavan opintopisteen, jos menisin kosmetologikouluun!

Voin siis vakuuttaa, että Avon-konsulttina olen ihan kohtalaisen pätevä. Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin osaan auttaa asiakasta valitsemaan sopivat tuotteet. Tuntuu vaan ihan älyttömän kliseiseltä kirjoittaa viesteihin, että "neuvon mielelläni" ja haluaisin keksiä jotain syvempää ja sellaista, mistä asiakas ymmärtäisi, että olen tosissani enkä kirjoita tuolla tavalla vain muodon vuoksi.

Lähdin Avon-toimintaan mukaan hetken mielijohteesta ja harrastuksen vuoksi ja aionkin kirjoittaa siitä, mikä sai minut hurahtamaan. Alunperin oli tarkoitus kirjoittaa tähän samaan postaukseen, mutta yritän lyhentää kirjoitusteni pituutta ja siksi on parempi tehdä "Miksi hurahdin Avoniin" -aiheesta oma juttunsa.

Jos haluat tutustua Avonin tarjouksiin, niin mene nettikauppaani osoitteessa:


Sivun oikeasta yläkulmasta löytyy "Näin teet ostoksia" -kohta, jota klikkaamalla saat tilausohjeet. Tuotteen voi etsiä tuoteryhmittäin tai voi valita "Kuvasto" -kohdan, josta pääsee selaamaan kuvastoa netissä, siis sitä kuvastoa, jota meikäläinen on tottunut aina selaamaan paperisena. Nettiostaminen on kätevää, koska voit ihan rauhassa tutkia kuvastoa ja tuotteita eikä tarvitse olla konsulttiin yhteydessä, mutta toisaalta taas konsultti voi auttaa bongaamaan hyvät tarjoukset. Kun kauppaan kirjautuu asiakkaaksi, niin tilaustiedot säilyvät ja konsultin (siis minun, tsekkaa vielä, että olet valinnut minut konsultiksi, jos jostain syystä niin ei ole) on helppo suositella tuotteita entisten ostosten perusteella. Suosittelulla en tarkoita tyrkyttämistä vaan sitä, että voin löytää asiakkaalle tuotteita, joista hän pitää, bongata hyviä tarjouksia, joita Avonilla aina on, ja tehdä kosmetiikan ostamisesta helpompaa. Tämä kuulostaa nyt kunnon mainospuheelta, mutta katsokaas kun minä havahduin erään ystävättäreni kanssa sellaiseen asiaan, että kaikki naiset eivät välttämättä osaa ostaa kosmetiikkaa ja he tarvitsevat neuvoja ja vinkkejä, olipa kyse sitten värikosmetiikasta, tehotutotteista tai ihonhoidon perustuotteista. Minä kun olen ajatellut, että naiset jotenkin automaattisesti tietävät eri tuotteiden käyttötarkoitukset ja tietävät, mitä tarvitsevat/haluavat. Se piti vielä mainita, että vaikka kirjaudut asiakkaakseni, niin ei tarvitse ajatella sitä, että pitäisi tilata jatkuvasti, vaikka vakioasiakkaille onkin luvassa kivoja kaupanpäällisiä ja yllätyksiä! Tiedän ihmisiä jotka tilaavat vain hyvää hyvyyttään tutuiltansa ja minusta se on väärä lähtökohta ja myös se on ikävää, että asiakas ahdistuu siitä, että konsultti ottaa yhteyttä.

Jos nettiostaminen ei innosta ja joku tykkää minun laillani pläräillä perinteisiä kuvastoja, niin voin niitäkin toimittaa, ainakin tänne JKL:n seudulle. Minulta saa myös tuotenäytteitä ja itse en ainakaan osta oikein mitään ilman testeriä.

Muutamat ihmiset ovat jo kyselleet innostuneena, että "olisikohan siellä minulle mitään" ja olen luvannut, että katsotaan tuotevalikoima yhdessä läpi ja kartoitetaan asiakkaan toiveet ja tarpeet. Kauneuskutsujakin jo kyseltiin ja olen vähän jopa hämmentynyt (siis positiivisesti), että ihmiset ovat noin innokkaita. Huomenna onkin lähdössä jo toinen tilaukseni!

Onko Avonin tuotteet teille tuttuja? Olisi myös valaisevaa kuulla kokemuksia suorayynnistä sekä myyjän että asiakkaan näkökulmasta.

2 kommenttia :

  1. Mukava blogi! Ja hyvä teksti tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tekstin lyhentämisen jälkeen siitä tulikin hyvä :)

      Poista

Kiitos kommentista :)