Hauskaa vappua!

Jee, vappu! Jaksaako kukaan muu aikuinen olla yhtä innoissaan kuin minä? En varmaan koskaan kasva aikuiseksi, kun kyse on mistä hyvänsä sesonkijuhlista tai teemabileistä. Eilen kävin kaupassa ja innostuin ostamaan itselleni gerberakimpun vapun kunniaksi. Kukkia ihasteli eräs  rouva ja hän sanoi, että kyllä sitä aina muille ostelee, mutta ei ikinä itelleen. Ajattelin, että ehkä minä ihan ite olen sen arvoinen, että voin kimpun ostaa, etenkin kun ei ollut kovin kalliskaan. Oranssit ja keltaiset kukat sopisi vappuun, mutta päädyin näihin vaaleanpunaisiin. Nyt olen jostain syystä ihastunut vaaleanpunaiseen väriin. Nämä kukat ovat kyllä ihan mieletöntä väriterapiaa.

Eilen kipitin varastoon hakemaan vappukamat eli kassilliset peruukkeja, hattuja ja kaikenlaista sälää. Viime vuonna olikin välivuosi, kun en imetys- ja vaipparumbalta jaksanut hassutella. Mutta muuten joka vuosi kaivan vappukamat esille yhtä innoissani ja sanon ihan samat asiat... Tuo on muuten yksi merkki siitä, että on tullut vanhaksi! Olen ihan varma, että kun lapseni kasvaa, niin hän oppii tietämään jo etukäteen, mitä aion sanoa. Aivan kuten minä tiedän, mitä äitini sanoo esim. jouluaattona, kun tullaan hautausmaalta: "Ai miten hyvältä kinkku tuoksuu" ja kun katson Lumiukkoa ja Walking in the air alkaa soida, niin äiti sanoo, että "Tää sit on nätti kappale". Joka vappu äitini sanoo, että pitäisi olla niitä työväenlauluja ja juhannuksena, että nonni, nyt se kesä on sit ohi. Ja joka vappuna minä vedän ruskean peruukin päähän ja kikatan, että "Kato, Martti Servo". Vappuperuukkien tutkiminen herättää aivan huippuja muistoja railakkaista vapuista ja noiden muistojen parissa on ihan pakko viivähtää.

Vappuperinteisiini kuuluu myös tietysti ilmapallot ja serpentiinit ja tänä vuonna pääsin halvalla, koska ei tarvinnut ostaa uusia. Entisiäkin oli ja ihmettelin jopa, että miten minulla oli niin paljon serpentiiniä. Uskotteko, että olen säästänyt serpentiinejä omasta lapsuudestani? Öööööö. Ne on siis noin 30 vuotta vanhoja! Enkä niitä raaski käyttää, mutta ehkä sitten, kun taapero älyää serpentiineistä jotain, niin raaskin ne hänelle lahjoittaa. Ilmapallot on roikkuneet ikkunassa jo lapsen synttäreistä asti eli maaliskuusta sillä ajatuksella, että kohtahan se vappu on. Eteisen kaapissa oli serpentiinirulla viime vapusta asti, koska silloin ajattelin, että eipä toinna viijä varastoon, koska kohta on taas vappu! Ja nythän se on ja ihmettelen, että miten aika rientää näin!

Vappuuni kuuluu myös munkit ja sima ja eilen illalla myöhään tein pienen satsin munkkeja perintöreseptillä. Tein myös salaattia, jonka ohjeen bongasin Beach house kitchen -blogista. Sovelsin vähän, koska ei ollut juustoa joten laitoin korvaavaksi elintarvikkeeksi kinkkua :) Ei ihan sama kuitenkaan, mutta toimi niinkin ja onpahan nyt hyvin ruokaisa pasta-kinkku-selleri-salaatti, jota tulen aivan varmasti tarjoamaan seuraavissa illanistujaisissa.

Simaa en tehnyt itse, koska en jaksa alkaa väsäämään ja sitäpaitsi Porvoon Vanhan Fabriikin sima on niin hyvää, että on ihan turha tehdä itse. Tuo Porvoon sima sopii myös vatsalleni. Oma sima kun on sen verran tujua tavaraa, että vatsani menee siitä serpentiinille. Ja omassa simassa on myös se riski, että siihen tulee prosentteja, kuten minulle kerran kävi ja tulin vahingossa pieneen hiprakkaan vappubrunssilla. Suklaakakkuakin meillä on, koska se oli miehen toivomus ja ohje on Maizena-paketin kyljestä aikanaan bongattu. Kakusta tuli vähän ruma, mutta kunhan siihen lätkäistään kermavaahtoa ja jätskiä, niin kakun ulkonäöllä ei ole väliä.

Minä menen nyt herkuttelemaan salaatilla, broileripihveillä ja munkeilla ja sitten suunnataan kaupungille katsomaan Minna Canthin patsaan lakitus. Huomenna mennään ihmettelemään vanhojen autojen kulkuetta ja sitten möllitään, sitä ei olekaan tullut tehtyä aikohin. Mitä teillä on suunnitelmissa tänään ja huomenna?

Hauskaa vappua!

Kommentit

  1. Minä taas teen vapuksi aina perinteisesti simaa, koska itse tehty on vaan niin hyvää. Kuopus ilmoitti olevansa "pärinöissä" juotuaan simaa. Munkit sen sijaan ostan valmiina, niitä en jaksa alkaa tehdä.

    Meillä ei ole esillä ilmapalloja eikä serpentiinejä, kaapista kyllä löytyisi, mutta koska lapset ovat jo niin isoja, niin vähän on fiilis, että miksi laittaa niitä esille parin päivän takia....en ole siis mitenkään vappuihminen. Ainoat juhlat, joita kunnolla koristelen ovat joulu ja pääsiäinen.

    ps. myös minun äitini sanoo aina juhannuksena, että nyt se kesä on sit ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on helposti pärinöissä ja kotitaloustunnilla kun simaa tehdään ja juodaan tehdään, niin monet väittää olevansa pärinöissä :D Itse tehty sima on kyllä ihan parasta!

      Minä olen niin vappuhöpö, että laittaisin serpentiinit ja ilmapallot, vaikka elelisin yksinkin. Ja hei, kuka sanoo, että niitä pitää pitää vaan pari päivää esillä? Meillä ilmapallot on roikkuneet keitiössä maaliskuusta ja serpentiinit on edelleen kaverina :D

      Poista
  2. Ihanaa vappuiloa! Mä taas olen jotenkin tosi antivappuihminen eikä mua voisi vähempää kiinnostaa pukeutuminen tai hassuttelu. Yo-lakkikaan ei ole tainnut olla päässä kuin ihan vaan pari kertaa. :D Munkit ja simat sen sijaan kuuluvat vappuun ja kyllä me tänään lasten iloksi puhalleltiin ilmapalloja ja levitettiin serpentiiniäkin. Ehkä mä lasten myötä joskus saan enemmän kiinni vapun karnevaalitunnelmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä munkit, sima, ilmapallot ja serpentiinit on ne, mitä pitää vappuna olla, muulla ei olekaan niin väliä :). Ja lasten iloksi sitä voi vähän edes yrittää, vaikka ei itse niin innostuisikaan. Eikä mun mielestä karnevaalitunnelmasta tarvitse edes saada kiinni. Minä en yhtään innostu juhannuksesta!

      Poista
  3. Miulla on sellanen mielikuva, että join tuota mainitsemaasi simaa, mutta se oli omaan makuun aika valjua, joten tein sitten omaa. Pakko oli kaupan simaa maistella sen verran, että sai tyhjiä pulloja kotitekoista varten. Ja kyllähän se mahaan käy, mutta ei ainakaan liho :D Kohta juotu kuusi litraa, viimeiset hiivapohjat on kaapissa odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo omatekoiseen verrattuna valjua, mutta mun mielestä parasta kaupan simoista. Mut mä puntaroin asiaa myös niin, että kun mun maha ei kestä ylimääräisiä myllytyksiä, niin juon tuota simaa.

      Omatekoista simaa uppoaa kyllä ihan hirmu määrät! Joskus on jopa tuntunut, että mitä enemmän juo, niin sitä enemmän tekee vielä mieli :). Mua harmittaa, kun ostin simaa vain yhden pullollisen ja nyt nuo on kaupoista loppu... Kerran vuodessa kun simaa juo, niin voisi juoda enemmänkin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)