Hyvää pääsiäistä + suklaamousseohje

Ah, miten rentouttavan hiljaista! Pitkäperjantait ovat aina mukavan hiljaisia päiviä, vaikka nykyisin baarit ja monet kaupatkin ovat auki eikä enää tarvitse olla väkisin kotona neljän seinän sisällä kuin ennen vanhaan ja syödä pelkkää mämmiä! Meillä on ihanan hiljaista, koska tällaisena päivänä ei ole paljonkaan liikennettä talon ohi menevällä tiellä ja kelikin on sellainen, että ihmisiä ei ole paljon liikkeellä ja eräs (suurin) hiljaisuuden syy on se, että yläkerran naapuri muutti pois. 

Vaikka pitkänäperjantaina ei hiljentyisikään uskonnollisista syistä, niin mielestäni on tärkeää hiljentyä muuten vaan ja joskus pitää rauhallisia kotipäiviä. Pääsiäisloma ja ylimääräinen vapaa tulee monelle tarpeeseen, näin olen ainakin monien puheista ymmärtänyt. Minä olen jo monta viikkoa odottanut pääsiäistä, että saisin levätä ja pitää jonkinlaista lomaa ja ilmeisesti aivoni ovat nyt kääntyneet lomamöllötysolotilaan. Kotiäitinä koen tärkeäksi, että edes joskus psyykkaan itseni loma-ajatukseen, koska varsinaista lomaa tai vapaa-aikaa kotiäidillä ei ole. Tai no, minähän lorvaan päivät pitkät kotona enkä ole töissä, mikä on monien mielestä pelkkää lomailua koko ajan.

Kovinkaan moni ei varmaan nykyisin keskity pääsiäisen uskonnolliseen sanomaan vaan pääsiäistä pidetään vaan ylimääräisenä vapaana ja mahdollisuutena minilomaan tai kaikkeen mukavaan tekemiseen. Pääsiäinen on myös hyvä syy valmistaa kaikkia sesonkiherkkuja ja ruokaihmisenä tykkäänkin kaikista sesonkijuhlista, koska ne tuovat vaihtelua normaaleihin arkiruokiin. Tietysti juhlasesonkeihin kuuluu myös herkut ja minunhan ei ollut tarkoitus tehdä mitään herkkuja, etenkin kun en ole vieäläkään tokentunut viime viikonlopun herkkuövereistä, mutta eilen illalla tuli ihan hirvittävä suklaamoussehimo ja siitä noin neljän minuutin päästä olikin mousse valmis. Pääsiäisen herkkukiintiö on nyt täynnä ja sinänsä on aika mälsää, että olen ollut näin ahne, sillä pääsiäistä on jäljellä vielä monta päivää. Mutta suklaamoussehimo tyydyttyi eikä nyt teekään mieli mitään makeaa. Mousse on niinkin yksinkertainen kuin 2 dl vaahdotettua kermaa + noin 100 grammaa sulatettua (tummaa) suklaata, joka valutetaan koko ajan vatkaten kermavaahdon joukkoon. Lätkäisin päälle vielä mandariinimarmeladia, koska tykkään sitrushedelmien ja suklaan yhdistelmästä. Marks & Spencerin mandariinimarmeladi tosin maistuu ihan appelsiinille. Jos haluat tsekkailla muita pääsiäisen herkkureseptejä blogista, niin klikkaa sivupalkin sanakentästä kohtaa "pääsiäinen".

Olen ollut viime aikoina aika iloinen siitä, että huusholli on vihdoin viimein siisti ja järjestyksessä ja olikin kivaa koristella pääsiäistä varten. Nyt koristeetkin näyttävät joltain, kun joka paikassa ei loju joitain ylimääräistä. Innostuin kasvattamaan rairuohoja ja hyödynsin astiaksi pilttipurkit. Laitoin ruohoja myös moneen muuhun astiaan, koska halusin käyttää kaikki kaappeihin kertyneet ruohopussit pois. Äitini antoi vinkin siitä, miten paljon siemeniä pitää laittaa ja nyt sainkin ruohot kivan tuuheiksi. Tämä taitaakin olla eka kerta, kun sain ruohot onnistumaan. Joskus laitoin ne kelmun alle ja ne homehtui, joskus heinät ovat olleet naurettavan harvassa, joskus siemenet eivät ole itäneet ja joskus olen unohtanut kastella ruohot. Istutan siemenet pumpuliin, mikä on epäekologisempaa kuin multa, mutta paljon siistimpää. Tarkoitukseni oli koristella pilttipurkit värikkäällä kreppipaperilla, mutta en ehtinyt. Minä kun halusin koristaa purkit lapsen synttäreille ja kun synttäreitä edeltävänä iltana on paljon muutakin puuhaa kuin askartelu, niin nauhat saivat luvan riittää. 

Minulla on tosi harvoin leikkokukkia, mutta nyt voisin sanoa, että minun mittapuullani niitä on talo täynnä! Ostin synttäreitä varten 2 tulppaanikimppua ja myös vieraat toivat kukkia. Tulppaanit ostin Citymarketista varmuuden vuoksi, koska en tiennyt, että ehdinkö kukkakauppaan. Olisin halunnut oransseja kukkia ja ajattelin, että jos vaan pääsen, niin käyn läheisestä kukkakaupasta ostamassa lisäksi oransseja ruusuja, gerberoita tai neilikoita. Kerkesin piipahtaa kaupassa, siis todellakin vain piipahtaa... Kukkakaupan oranssien kukkien valikoima oli aika huono, mutta ajattelin, että otan sitten vaikka keltaisia neilikoita tai joitain muita peruskukkia tulppaanien kaveriksi. Enpä ottanut mitään, sillä siinä ääneen pohtiessani, kuten kukkakaupassa on tapana: "Hmm... mitähän mie ottaisin... Oliskohan nuo neilikat... Hitsi kun ei ole niitä oransseja, mutta...", myyjä tokaisi erittäin töykeästi: "Se on sitten mentävä muualle etsimään!" Olin aivan häkeltynyt, käännyin kannoillani ja sanoin "Selvä, kiitos hei". Olen aiemmin saanut hyvää palvelua lähikukkakaupasta ja haluan suosia pikkukauppoja, mutta noin tökerön palvelun ansiosta en enää mene tuohon kauppaan! Olin juuri sanomassa, mitä ottaisin ja ärsytti, että myyjä ei kuunnellut lausettani loppuun. Ilmeisesti kukkakauppiaalla on varaa valita asiakkaansa ja menettää lähes 10 vuotta asiakkaana ollut henkilö! 

No, se siitä episodista! Kauniita nuo keltaiset ja punaiset tulppaanit ovat sellaisenaankin ja mielestäni kukat oikein heräsivät eloon auringonpaisteella! Synttäripäivä oli upean aurinkoinen ja viikollakin eräänä iltana paistanut aurinko loi niin mielettömän valon, että meinasin mennä ihan sekaisin! Minä vaan haahuilin ja huokailin keittiössä ja hoin, että miten olenkaan ikävöinyt kevään valoa ja aurinkoa! En todellakaan muistanut, miten hyvältä aurinko tuntuu. En voi sanoa, että näyttää, koska aurinko nimenomaan tuntuu koko kehossa ja mielessä. Muutamana aurinkoisena aamuna olen hakeutunut olkkarin matolle pötköttämään aurinkotäplään kuin kissa ja olen imenyt valoa ja lämpöä. Aurinko nimittäin lämmittää jo ikkunankin läpi.

Laitoin suurimman osan pääsiäiskoristeista keittiöön, koska siellä tulee vietettyä paljon aikaa. Ikkunalaudalla olevat rairuohot, pääsiäiskimppu, vihreä pöytäliina, värikkäät mukit, pupukoristeet ja tulppaanit piristävät kummasti arkisen keittiön olemusta. Keltainen, oranssi ja vihreä eivät ole ns. minun värejäni, mutta tykkään käyttää niitä sisustuksessa keväisin, jolloin alan kaivata kirkkaita värejä. Uskon siihen, että värit vaikuttavat mielialaan ja meillä on monesti ihan tiettyjen värien tarve. 

En esittele tässä kaikkia pääsiäiskoristeita, joita minulla on, mutta eräs suloinen juttu ansaitsee tulla esitellyksi: pupukoulu! Siis mikä? No pupukoulu! Lähes jokainen tämän koristeen nähnyt on kysynyt, että a) mistä tuollaisia saa ja b) miksi juuri pupukoulu? Tilasin setin aikanaan Klingeliltä siksi, koska puput olivat niin suloisia ja kouluajatus on niin hauska. Klingelillä on juuri tällaisia erikoisia ja "eurooppalaistyylisiä" koristeita, joista tykkään. Eurooppalaistyylisellä tarkoitan siis perinteisiä ja koristeellisia juttuja ja jokainen, joka on käynyt jossain euroopammassa kuin Suomi, tietää, mitä tarkoitan. Vuosia sitten olin pääsiäisen aikaan Itävallassa ja voi hyvänen aika, kun siellä oli kauniita kukka-asetelmia ja koristeita! 

Tänä vuonna innostuin väkertämään myös virpomavitsoja, vaikka meillä ei virvottukaan. Löysin lähi-Salesta kreppipaperisetin ja tein siitä peruskukkasia eli laitoin kaksi eriväristä neliötä sisäkkäin , rypistin ne kukkaseksi ja laitoin rautalangalla kiinni pajunoksaan. En tiedä, mistä muistilokeron syövereistä tuon kukkasohjeen kaivelin. Sellaisia on tehty varmaan jo ennen kuin olin edes koulussa! Taaperon kanssa ollaan vitsoja tunnusteltu ja kokeiltu paperikoristeita, rusetteja ja höyheniä ja silitelty pajunkissoja. Taapero näyttää tykkäävän värikkäistä jutuista ja mielellään tunnustelee kaikkea ja vaikka vitsat eivät tulleetkaan virpomiskäyttöön, niin niillä on käyttöä lapsen aistien kehittäjänä. Ja sitäpaitsi minusta oli ihanaa askarrella vitsoja! Tulevaisuudessa meiltä löytyy pieni trullipoika, sillä haluan pitää virpomisperinnettä yllä ja kun Suomessa olen minä kasvanut, tuolla kauniissa Karjalassa, niin virpomisella on minulle aika syväkin merkitys. Tosin trulliperinne on Länsi-Suomesta, mutta minua ei ainakaan haittaa se, että perinteet ovat sekoittuneet ja ainakin jo minun lapsuudessani pukeuduttiin trulleiksi. Laitettiin pitkä hame, yksi huivi hartioille ja toinen huivi päähän ja posket punattiin pyöreiksi pallukoiksi ja täpöteltiin mustia noidanpilkkuja naamaan. Minusta on sääli, että virpominen nähdään nykysin kerjäämisenä ja jopa saatanallisena noituutena. Virpomisen tarkoitushan on tuottaa virvottaville terveyttä ja hyvää onnea ja kyseessä on mielestäni aika viaton oma perinne, meidän oma suomalainen perinne, jota ikävä kyllä verrataan Halloweeniin. 

Ortodokseilla on ollut tapana säilyttää vitsoja helatorstaihin asti ja voi olla, että minullakin vitsat on koristeena niin pitkään... Ikkunassa on nimittäin edelleen synttärikoristeet ja ilmapallot roikkuvat katossa! Kun käväisin yhtenä iltana ulkona ja keittiön valo heijastui ikkunaan, niin värikkäät koristeet ihan loistivat ja loivat kivan kontrastin valkoiselle lumimaisemalle. Näyttää siltä kuin meillä olisi aina lastenkutsut! 

Nyt lähden laittamaan kynttilät palamaan, sytytän lyhdyn parvekkeelle ja jatkan möllimistä. Huomenna blogiin on tulossa gluteeniton, samettisen sitruuna-rahkapiirakan ohje, joten jos pääsiäisen kahvipöydästä puuttuu vielä perinteinen herkku, niin pysypäs kuulolla!

Mukavaa pääsiäistä kaikille :)

Kommentit