Oletko erityiskova? Tunnista itsesi näistä 10 piirteestä!

Erityisherkät ovat saaneet viime aikoina huomiota ja ymmärrystä ja moni ihminen on tunnustautunut erityisherkäksi. Kyseessä ei ole mikään uusi asia vaan erityisherkkiä ihmisiä on ollut aina, mutta tunne-elämää ja muutakin elämää hallitseville piirteille ei ole ollut nimeä. Lähdetäänpä siitä liikkeelle, että erityisherkkyys on ihan oikea, synnynnäinen ominaisuus. Sitten otetaan huomioon se seikka, että monilla ihmisillä on tarve diagnosoida itseään ja löytää selitys piirteilleen ja käytökselleen. Ok, eikö? Mutta kun aina käy niin, että kun jokin asia nousee pinnalle, niin siitä tulee muotidiagnoosi. Vähän niin kuin laktoosi-intoleranssista! Kun tuollainen hieno nimi tuli kansan tietoisuuteen, niin laktoosi-intolerantikoiksi tunnustautui joka toinen, vaikka he eivät edes tienneet, mitä koko sana tarkoittaa eikä monet edelleenkään erota toisistaan laktoosi-intoleranssia ja maitoallergiaa.

Muokattu: tämä kirjoitus on saanut paljon kommentteja ja tulin muokkaamaan, koska koen tärkeäksi mainita, että erityisherkkyys ei ole diagnoosi. En tätä asiaa tuonut tarpeeksi selvästi esille vaan käytin diagnoosi-sanaa turhan kepeästi. 

Pointtini on siis se, että olen ihan varma siitä, että monet haluavat luokitella itsensä erityisherkäksi, vaikka eivät sitä ole. Erityisherkkyyden kohdalla olenkin pohtinut sitä, että onko aina kyseessä erityisherkkyys vai joskus vain ns. luonnevika? Ihmiset kun hyvin mielellään kategorisoivat itsensä johonkin ryhmään ennemmin kuin lähtevät syvällisesti pohtimaan sitä, aiheuttaako tietyn ajattelu- ja käyttäytymistavan esim. jokin trauma tai muu tekijä. Voihan olla, että ihminen on stressaantunut eikä siksi siedä meteliä. Voi olla, että ihmisen tunteidensäätelyjärjestelmä on jäänyt kehittymättä ja ihminen on siksi yliherkkä. Voi olla, että ihmisellä onkin asperger-piirteitä eikä kyseessä ole erityiherkkyys. Voi olla, että ihminen on vain voimakastunteinen eikä erityisherkkä. En väheksy oikeaa erityisherkkyyttä, mutta kun lähdin pohtimaan erityisherkkyyden mahdollisuutta omalla kohdallani, niin totesin, että tietyt piirteeni ja käyttäytymistapani johtuvat esim. jostain menneisyyden tapahtumasta kuin erityisherkkyydestä.

Erityisherkkyyspiirteitään voi testata netistä löytyvillä testeillä ja tietysti minäkin testasin ja sain tulokseksi, että en ole erityisherkkä. Monet piirteet kyllä täsmäävät minuun sataprosenttisesti, kuten tiedon ja havaintojen syvällinen käsittely, voimakastunteisuus, tarkkaileminen, herkästi reagoivuus, mutta en silti ole erityisherkkä. Sen sijaan olen ERITYISKOVA. Niin mikä? No katsokaas kun, minä ryhdyin luomaan ihan omaa diagnoosia itseni kaltaisille ihmisille, jotta meitä ymmärrettäisiin paremmin. Erityisherkille ihmisille kun satelee ymmärtämystä, mutta kuka ymmärtäisi meitä erityiskovia ihmisiä?

Mitkä ovat sitten erityiskovan piirteet?

1. Pe(i)ttävä ulkokuori. Ulkokuori ei läheskään aina paljasta sitä, mitä mielessämme liikkuu. Saatamme hymyillä sievästi ja sisimmässämme kiehuu murhanhimoiset ajatukset (esimerkkinä Täydellisten naisten Bree Van de Kamp). Olemme oppineet selviämään tilanteesta kuin tilanteesta pokerinaamalla. Nimenomaan oppineet selviämään, koska erityiskovuus on ollut selviytymiskeino. Emme ole voineet näyttää heikkouttamme, koska sitä vastaan olisi voitu hyökätä. Olemme erityiskovia itseämme suojellaksemme ja se on opittu taito toisin kuin erityisherkkyys, joka on synnynnäistä. Emme näytä tunteita julkisesti ja siksi meistä saattaa saada kylmän ja kovan, jopa koppavan kuvan. Se, että ei näytä tunteitaan, ei ole tunteiden patoamista vaan tunteet kyllä käsitellään, mutta sopivana ajankohtana.

2. Tunteidenhallinta. Erityiskova ihminen on oppinut säätelemään ja hallitsemaan tunteitaan. On hetkiä, jolloin pillahdan itkuun aivan pienestä asiasta, kuten laulaessani lapselleni jotain kaunista laulua. Saatan myös liikuttua aivan liikaa jostain lahjasta, jonka saan. Sitten voi olla, että en hautajaisissa itke kyyneltäkään, koska osaan ulkoistaa tunteeni enkä anna niille valtaa. Olen siis opetellut ja ihan opiskellut tunteiden hallintaa ja se olisi tarpeellinen taito jokaiselle. Nuorempana kovetin itseni, koska en osannut muutakaan ja samalla olin kiltisti hymyilevä tyttö, joka antoi kohdella itseään huonosti. Nyt olen oppinut hallitsemaan kovuutta eikä se tarkoita missään nimessä sitä, että olisin tunteeton. Kun luin ensimmäisen kerran Scarlett-romaanin, niin hätkähdin, koska kirjan alussa kuvataan hyvin sitä, mitä minäkin tunnen. Scarlett O'Hara on Melanien hautajaisissa ja siitä kerrotaan näin: Scarlett oli yksin oman varjonsa alla, ja yksin hän kantoi myös murheensa. Tuulenpuuskat vihmoivat hyytäviä ryöpsähdyksiä hänen niskaansa, mutta hän ei niitä huomannut. Hän ei tuntenut yhtään mitään, oli aivan turta. Hän surisi sitten myöhemmin, kun tuska olisi siedettävämpi. Nyt hän piti loitolla kaiken tuskan, kaiken tunteen ja ajatukset... En saa itkeä. En täällä ainakaan. Enkä vielä. Jos alan itkeä, siitä ei ehkä tule loppua ollenkaan. Tiedän hyvin, että Scarlett on fiktiivinen hahmo, mutta en voi kuvailla sitä helpotusta, jonka koin lukiessani tuota tekstiä. Aiemmin olin kuvitellut, että minussa oli jotain vikaa, koska en ollut tiennyt, että ihminen voi käsitellä suruaan noin. Sittemmin olen tavannut muitakin erityiskovia henkilöitä eikä minun ole tarvinnut ajatella enää romaanihahmoa ymmärtääkseni itseäni.

3. Pakko porskuttaa. Me emme jää vatvomaan asioita vaan porskutamme eteenpäin. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Saatamme kyllä masentua siinä missä muutkin, saatamme itkeä kokonaisen yön, mutta seuraavana aamuna tuhahdamme ja tajuamme, että jos minä en hoida tiettyjä asioita, niin ei niitä hoida kukaan muukaan. Tai että jos minä nyt romahdan, niin vedän aikamoisen liudan ihmisiä mukaan. Joillain meillä elämä on aika hatarasti rakennettu ja kuten eräs ystäväni minulle sanoi: "Jos sie romahat, niin romahtaa koko korttitalo." Me emme voi siis antaa itsemme lojua sängynpohjalla ja voivotella elämän kurjuutta, koska me emme vaan voi. Jaksamisen pakko ei tietenkään ole mikään hyvä juttu, etenkin jos työpaikalle tai kotikeittiön pöydän ääreen raahautuu pelkkä tyhjä kuori. Tyhjä kuori, joka hoitaa silti hommat hyvin, koska emme tiedä muuta toimintatapaa. Porskuttaminen ja touhottaminen on meidän tapamme toimia ja sen avulla myös käsittelemme asioita.

4. Kissat pöydälle. Me selvitämme asiat ja kohtaamme ne pystypäin. Toisinsanoen nostamme kissan pöydälle, tykkäsipä kissa siitä tai ei, mutta alas se ei loiki ennen kuin asiat on puitu. Meille ei ole olemassa asiaa, josta emme voisi puhua vaan nostamme rohkeasti esille erilaisia epäkohtia niin kotona kuin muuallakin. Tämä vaatii taistelutahtoa ja kritiikinsietokykyä ja aiheuttaa tappeluja ihmissuhteissa, koska monet ihmiset ovat niin sisäänpäinkäpertyneitä, että heidän on helpompi keksiä tekosyitä ja selityksiä kuin keskustella vaikeista asioista. Toisia ihmisiä puolustellakseni täytyy sanoa, että me erityiskovat voimme vaikuttaa vähän vaikeilta, koska me haluamme asioille perustelut emmekä hyväksy sitä, että toinen mutisee jotain epämääräistä vastaukseksi yksinkertaiseen kysymykseemme. Toisaalta taas monet asiat ovat meille helppoja, koska vastauksia on vain kaksi: kyllä tai ei ja minä ainakin ihmettelen, että miten monet ihmiset voivat vastata joihinkin tärkeisiin kysymyksiin sanolla "ehkä", "en tiedä" tai "tarvitsen miettimisaikaa". Jos se ei ole "kyllä" tai "ei", niin sitten antaa olla! Yksinkertaista kuin mikä!

5. Perkele! Se on se, kun kaikki on kaatumispisteessä, kun itsellä ei olisi enää yhtään voimia, kun pää tuntuu halkeavan ja tekisi mieli varata menolippu johonkin - ihan mihin tahansa. Ja sitten tulee se "perkele!" Meitähän ei lannisteta, ei kukaan eikä mikään, vaikka välillä tuntuukin siltä, että olemme Universumin testikappaleita siinä, miten paljon ihminen voi kestää. Minäkin ajattelen yleensä positiivisesti, keskityn kaikkeen hyvään ja etenen iloisella mielellä, mutta aika monesti ärsytys tai ihan suoraan sanoen vittuuntuminen on sellainen voima, joka saa tekemään ja päättämään asioita. Esimerkkinä se, että en tiedä, olisinko koskaan saanut äidinkielen approbatur-opintojani tehtyä loppuun, ellei minulla olisi ollut niin palava halu näyttää epäilijöille, että pystyn siihen. Olin nimittäin superärsyyntynyt siitä, että joku kehtasi epäillä voimavarojani ja älylahjojani ja aina, kun olin luovuttamassa, mietin noita ihmisiä ja jaksoin jatkaa oppimistehtävien tekemistä. Nykyisin puhutaan paljon positiivisuudesta ja siitä, että kaiken pitäisi olla positiivista eikä vihalle ei saa antaa valtaa jne. Mutta kun esim. murrosikäisen angstaus ja taaperon uhmailu ovat välttämättömiä kehitysvaiheita. Myös parisuhteessa ärsytyksentunteet voivat olla tarpeellisia, koska ne nostavat esille asioita, joita voisi olla tarpeen käsitellä. Olen kirjoittanut Negatiivisuuden kannustavasta voimasta joskus ja olen edelleen sitä mieltä, että kun Perkele!-olotila iskee, niin silloin saa paljon aikaiseksi tai saa kerättyä itsensä. Kuten minä tässä erään kerran, kun lysähdin itkemään lohduttomasti ja tuntui, että joka solu tikahtuu itkuun. En minä kauan siinä vollottanut, kun ajattelin, että "perkele, tässä nyt jouda itkemään" ja sitten pyyhin kyyneleet ja minulle tulikin ihan hyvä olo.

6. Henkiset voimavarat. Meitä on siunattu valtavilla voimavaroilla, joita itsekin ihmettelemme. Miten me aina jaksammekaan? Me kannamme aina omien murheiden lisäksi toistenkin murheet ja olemme aina valmiita kuuntelemaan toisia, olipa oma tilanteemme mikä hyvänsä. Välillä tuntuu, että kestämistä on liikaa, mutta jälkeenpäin voi olla ylpeä siitä, miten hyvin kaikesta selvisi ja miten taas on suoriutunut jostain, minkä koki lähes mahdottomaksi. Elämässä ei ole sellaista asiaa, joka romahduttaisi meidät ja saisi raiteiltaan. No, ehkä hetkeksi, mutta sitten taas palataan porskuttamaan.

7. Reippaus. Erityiskoville ihmisille on tärkeää olla aina reipas. Jo pieninä lapsina olemme halunneet olla kilttejä ja vastata vanhempien ja opettajien toiveisiin ja täyttää muiden odotukset. Osaamme suuressa katastrofissa tai hätätilanteessa ajatella loogisesti ja viileästi sekä ladella toimintaohjeita ja myös tarjota lämpimän olkapään muille tueksi. Kun katastrofitilanne on ohi, niin hytisemme omissa oloissamme ihan riekaleina. Tähänkin on laitettava pätkä Scarlettista: "Katso nyt", kuiskasi muuan mustahuntuinen rouva toiselle, "kova kuin kivi. Kuulin, ettei hän vuodattanut kyyneleen kyyneltä koko sinä aikana, jonka hautajaisjärjestelyihin käytti. Se on Scarlettia se, ei sydämen puolikastakaan." Ja mikä olikaan totuus? Se, että Scarlett oli surun murtama, mutta hän hoiti kaikki hautajaisjärjestelyt, koska kukaan muu ei siihen kyennyt. Jonkun on pakko olla täysjärkinen, jonkun on pakko pitää homma kasassa ja yleensä se on erityiskova ihminen, joka siihen kykenee.

8. Vastoinkäymiset. Erityiskovat ihmiset ovat niitä, jotka ovat kokeneet elämässään paljon. Heitä lohdutetaan sanoilla: "Ei kenellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa". Ja tähän sopii se, mistä erään ystäväni kanssa puhuimme ja mikä on joidenkin ihmisten elämässä valitettavan totta. Eli se, että joku on aina ollut sairas tai kuollut ja loppujen lopuksi ei tiedä, kumpi on pahempaa. Tietenkään kaikista vastoinkäymisiä kokevista ei tule erityiskovia ja jokainen suoriutuu vastoinkäymisistä omalla tavallaan. 

9. Pärjääminen Luin joskus Jouni Hynysen haastattelun jostain lehdestä ja hän sanoi siinä niin, että suomalainen mies kantaa vaikka pianon kuudenteen kerrokseen. Tajusin, että minä olen juuri sellainen! Siis en suomalainen mies vaan sellainen, joka tekee sisullaan. Tyhmäähän se on, mutta kun on ollut pakko pärjätä. Erityiskovilla ei ole käsitystä siitä, mitä on helppo elämä ja siksi he eivät osaa suhteuttaa omaa elämäänsä muihin, Tietenkään elämiä ei pidä vertailla, mutta ihan yleisen mittakaavan ja normien mukaan ajateltuna voi olla, että erityiskova kokee oman vaikean elämänsä olevan rutkasti helpompaa kuin sellainen ihminen, jonka elämä on aina ollut helppoa. Esimerkkinä tästä se, että sisäilmahelvetin ja pitkän sairastamisen + aika monen muun ongelman kokeneena vauva-arki tuntui ja tuntuu kohtalaisen iisiltä. Sitten kun kerroin neuvolassa arjestani, niin neuvolan täti sanoi, että onpas paljon kuormittavia tekijöitä, että jo yksi noista on sellainen, mikä voisi suistaa tuoreen äidin raiteiltaan. Aha, olipa kiva tietää. Erityiskovan ihmisen elämän lähtökohta voi olla valitettavan usein se, että täytyy vain pärjätä jotenkin ja aina sitä vaan pärjää.

10. Asenne. Tämä jos mikä on opittua ja opeteltua. Me emme ruikuta emmekä kerjää sääliä, mutta tietysti kerromme, jos meillä menee huonosti, kerromme elämämme epäkohdat ja juttelemme asioista henkisen hyvinvoinnin varmistamiseksi, mutta katsomme aina eteenpäin. Me suhtaudumme moniin asioihin luonnollisena osana elämää ja jos jotain tapahtuu, niin se tapahtuu. Shit happens ja show must go on! Erityiskovan ihmisen suhtautuminen elämään on realistista enkä lähtisi luokittelemaan sitä positiiviseksi tai negatiiviseksi, koska tuollainen luokittelu on turhaa ja suhtautuminen riippuu monesti tilanteestakin.

Tässä siis oli nyt äkkiseltään listattuna 10 erityiskovan ihmisen piirrettä. Tunnistitko itsesi vai oletko ihan päinvastainen tyyppi? Ja jos et tunnistanut, niin miltä tämä sinusta kuulostaa? Haluan korostaa, että erityiskova ihminen ei ole nilkki eikä ikävä persoona vaan hän on vahva ihminen, joka voi olla myös lämmin ja rakastava. On nimittäin älytöntä, että usein ajatellaan, että monet piirteet sulkevat toisensa pois, vaikka on ihan mahdollista, että ihminen on yhtäaikaa kova ja herkkä. Tästä tulikin mieleeni Tommy Tabermannin runo, joka kiteyttää aiheen aika hyvin: Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle.

Kommentit

  1. Kyllä tunnusta piirteet omikseni. Olen yrittäjä ja useat noista piirteistä ovat yrittäjälle tyypillisiä, jotta pärjää tässä kovassa kilpailussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta! Vaikka aina sanotaan, että kun tekee sitä mistä tykkää ja tekee sydämellään, niin menestyy elämässä, niin vaikuttaa kyllä siltä, että pärjätäkseen ainakin yritysmaailmassa tarvitaan koviakin piirteitä.

      Poista
  2. Jep, tuttuja fiiliksiä. Itse sairastan läheisriippuvuutta joka hyvin usein sekoitetaan erityisherkkyyteen. Mielestäni erityisherkkyys on kuitenkin kaunisteltu ilmaus läheisriippuvuudesta, koska sairaus vaatii aina hoitoa.
    Mahtavaa, että uskalsit kirjoittaa asiasta näinkin suoraan ja kaunistelematta. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jukra, hienoa, että sinä kerrot läheisriippuvuudesta noin suoraan :)

      Erityisherkkyys taitaa kuitenkin olla aika eri asia kuin läheisriippuvuus,vaikka samoja piirteitä niissä onkin.

      Poista
  3. Jälleen taasen viisas ja mielenkiintoinen kirjoitus, joka laittoi kyllä pohtimaan asioita.
    Tunnistin itseni tuosta erityiskovuudesta. Kaikesta on selvittävä tavalla tai toisella. Monesti töihinkin pitää mennä puoli kuolleena vaikka tiedän että minulla olisi oikeus olla sairaana kotona aivan kuin muutkin, mutta jotenkin se että ei voi näyttää heikkouttaan tai liiallinen sisu "kyllä minä pärjään" tunkee aina sen levon edelle. Vaikka kuinka jokin asia tuntuisi paskalle sitä aina silti hymyilee nätisti ja korkeintaa sanoo sen PERKELE ja jatkaa niinkuin mitään ei olisikaan. Itselläni ainakin tuo tunteiden näyttäminen muille on niin pirun vaikeaa, sitä helposti kerää vain sisuksiinsa ne kaikki olotilat ja itselläni on paha tapa olla aina se olkapää kaikille vaikka välillä omat voimavarat olisivatkin sitä luokkaa, että itse sitä olkapäätä kaipaisin todennäköisesti ihan yhtä paljon... ellen jopa enemmänkin..

    Tabermanin runo <3 osui ja upposi... ja tuo kurrereppu <3 ihana sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tässä on juuri erityiskovuuden dilemma. Tavallaan on hyvä, että ihminen porskuttaa, mutta toisaalta taas sairaana töihin meneminen ei ole järkevää. Mutta kun minä harvoin tunnen itseni niiiin kipeäksi, että pitäisi vain maata. Ja joku muu jää pötköttämään, vaikka ei ole niin sairas. Ja aina sitä ajattelee, että hitto, kyllä minä nyt sen verran jaksan.

      Minä olen opetellut tunteiden näyttämistä ja olenkin ihan pesunkestävän "hippi" ja puunhalaaja, siis samalla kun olen myös erityiskova :).

      Valitsin tuon kuvan siksi, koska se on niin symbolinen... siinä on kivi, joka on kova, mutta sitä on kiva halata ja se oli lämmin, koska oli varannut itseensä auringon lämpöä. Ja kurrereppu, no se on kurrereppu :D ♥

      Poista
  4. Jasmin/munakoisoni ja minä1.2.2016 klo 5.13

    Mä en ole eläessäni kokenut mitään näin jäätävää samaistumista, en yhteenkään tekstiin missään enkä koskaan.

    Nyt sille on nimi. Olen erityiskova. Hautajaiset ja muutkin kriisit on vedetty läpi elämän itkemättä ja romahdettu vasta kun se Scarletin kuvailema tuska on tullut siedettäväksi. Ja monet "pianot" on kannettu kuudenteen kerrokseen. Sitäkin ylemmäs. Joka ikinen kohta kolahti. Juuri muutama kuukausi sitten isämme sai sydänkohtauksen. Otin vastaan tiedon siskoltani ja lähdin ajamaan toiseen kaupunkiin 100km päähän yötä vasten. Kuuntelin matkalla suomipoppia ja arvuuttelin mistä löydän meilahdesta parkkipaikan ja pohdin ostanko huoltoasemalta kahvia vai suklaata. Menin sairaalaan, totesin kaiken olevan sillä hetkellä vakaata. Juttelin sairaanhoitajan kanssa ja yritin selittää (alaikäiselle isän kanss asuvalle) sisarelleni tilannetta. Sain vastaani hirvittävän itkuhuutoryöpyn sairaalan käytävällä, miten olen kylmä kuin kala, en itke enkä panikoi vaikka isä voi kuolla. Ja minusta minä välitin ihan helvetisti koska olinhan minä juuri ajanut 100km myöhään illalla tullakseni sinne. Hänestä olin vain välinpitämätön. Itku ja säikähdys tuli minulle kolmen päivän viiveellä. Sitten kun kaikki oli hyvin, oli tilaa miettiä, mitä olisi voinut tapahtua. Ehkä tämä on juuri sitä erityiskovuutta?

    Ihanaa että puit sanoiksi varmasti monen luonteenpiirteet mitkä jää sanottamatta kaikkien muotidiagnoosien jaloissa. Ja mikä parasta, on ihan normaalia ja hyvä olla erityiskova :) Mä olen ainakin itse tullut vuosien saatossa sinuiksi itseni kanssa ja siitä millainen olen. Kaikki se kovuus sisu ja perkelekkin on mun keinoja selvitä elämästä. Opittuja, kuten kiteytit mutta ne on opittu koska niitä on tarvittu. Pärjään vaikken pärjäisi ja lopulta huomaankin pärjänneeni. Mä muuten oon nuoresta asti hokenut itelleni aina kun tulee joku vastoinkäyminen tms tuota "show must go on" katkerilla kitkerillä ja riemunkirjavillakin äänenpainoilla. Silloinkin kun oli meillä vauvavuotena sisäilmaongelma ja muuttofirma jonka muuttoauton kyljessä luki "Niemi muuttaa kaiken" kieltäytyi kantamasta painoamme väliaikaisasuntoomme (3krs :D).

    <3 liimaan tän sun kirjotuksen jääkaapin oveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Olipas mahtavaa kuulla, kiitos :) Minä kun vähän arastelin tämän kirjoittamista, koska ajattelin, että minkähänlaisen vastaanoton tämä saa. Sitten ajattelin kaikkia ihania ystäviäni, jotka täyttävät erityiskovan kriteerit ja arvelin, että varmasti on olemassa muitakin erityiskovia kuin me. On täysin normaalia olla erityiskova tai erityisherkkä tms. :) Vaikka muotidiagnoosit tuntuu olevan nyt pop ja ne menee välillä överiksi, niin mun mielestä on hyvä, että löytää jonkun, jonka kanssa voi samaistua. Tulee hirveän helpottunut olo eikä tunne itseään enää niin oudoksi :)

      Juuri tuollaisia kuvailemiasi tilanteita olen minäkin kokenut. Sitä menee kuin robotti, tuntee olevansa täysin selväjärkinen ja toimii käytännöllisesti ja sitten haukutaan kylmäksi. Minä en nyt tähän laita mitään traagista esimerkkiä, niitäkin olisi, vaan kerron, että kun olin synnärillä ja lääkäri kertoi, että pitää tehdä keisarnleikkaus ja sanoi, että nyt sinulla on vähän aikaa sulatella asiaa, niin minä vaan totesin, että ei tässä mitään sulattelemista tarvitse, että joko mennään leikkaussaliin? :)

      Erityiskovuus ei tarkoita, että olisi kylmä vaan pohdin jopa sitä, että johtuuko erityiskovuus jopa siitä, että on niin voimakkaasti tunteva? Siis että jotenkin se kovuus on keino ottaa muuten liian voimakkaaksi pääsevät tunteet haltuun. Tätä on vähän vaikeaa selittää.

      Tuo on hyvin sanottu, että pärjää vaikkei pärjäisi ja lopulta huomaa pärjänneensä :) Se on aika huikea fiilis ja sitten sitä on taas entistä vahvempi!

      Poista
  5. Näinhän tää on. Hienosti puit sen sanoiksi. Olen yrittänyt tätä kauniisti selittää kaikille, mutta ei kukaan tajua. Paitsi toinen samanlainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Erityiskovuutta onkin vaikea ymmärtää ja minäkin olen huomannut, että on ihan turhaa yrittää selittää muille tätä asiaa. Kuten monia muitakin asioita... :D

      Poista
  6. Muuten kyllä hyvä mutta erityisherkkyys ei ole diagnoosi. Ja kyllä, se on ihan todellinen asia. Tietoa löytyy kyllä kun hakee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan vähän epäselvästi kirjoitin, jos tuli tuollainen käsitys... Korjaan tekstiä vähän :) Ja se on ihan todellinen asia, en muuta väittänytkään ja yritin ilmaista asian niin, että tämä kävisi selväksi.

      Poista
    2. Eivätkähän kaikki eritysherkät ole samanlaisia kaikessa, toisten erityisherkkien kanssa ei välttämättä esim. edes niin sanotusti synkkaa.

      Nämä erilaiset luokittelevat termit ovat oikeastaan vain välineitä keskustelulle ja itsepohdiskelulle, eivät mitenkään tarkkarajaisia luokitteluja.

      Erityisherkäksi itsensä kokeva voi kyllä vallan hyvin myös peittää tunteensa, porskuttaa eteenpäin, nostaa kissat pöydälle, ylittää voimansa, olla reipas ja sisukas ja olla ruikuttamatta, vaikka on kokenut paljon vaikeuksia.

      Kuten sanot lopussa: "On nimittäin älytöntä, että usein ajatellaan, että monet piirteet sulkevat toisensa pois, vaikka on ihan mahdollista, että ihminen on yhtäaikaa kova ja herkkä. Tästä tulikin mieleeni Tommy Tabermannin runo, joka kiteyttää aiheen aika hyvin: Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle."

      Uskaltaako kova tunnustaa olevansa myös herkkä? Ja ajatteleeko kova, että 'arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin'?

      Poista
    3. Ei kai sillä ole väliä onko ihminen erityisherkkä vai -kova vai mitä, sillä mä uskon, että kokonaisuus ja jokin ihme kemia vaikuttaa siihen, että synkkaako :)

      Juuri niin, että nämä luokittelevat termit ovat vain välineitä keskusteluille ja itsepohdiskeluille. Harva meistä varmaaan sopii mihinkään luokiteltuun muottiin vaan meissä voi olla useita piirteitä, joiden ajatellaan olevan jopa sellaisia, että niiden pitäisi sulkea toisensa pois. Eli että kova ei voi olla herkkä tai toisin päin.

      Mun mielestä kova voi olla herkkä, ainakin itse olen ja tiedän monta muutakin. Sitten on kovia, jotka on tappaneet tunteensa, ovat kylmiä eivätkä arvosta toisia, onneksi heidänlaisiaan en ole kovinkaan usein tavannut.

      Poista
  7. Olen umpi-, täys-, mitävain- erityisherkkä, mutta kirjoituksesi mukaan myös erityiskova: suurin osa määrityksistäsi sopii minuun ja moni tuttavani varmasti kategorioisi minut erityiskovaksi ennemmin kuin erityisherkäksi. Ylitunnollisuus, reippaus, perfektionismi, tunteiden peittely, asioiden selvittämisen tärkeys jne. ovat erityisherkille hyvin tyypillisiä ominaisuuksia. Emme siis oletusarvoisesti ole hauraita, epävakaita, alistuvia, kannateltavia, taukohuoneen sohvalla pötköttäviä heikkoja keijuja. Pohjimmiltaan hermojärjestelmän ominaisuutena erityisherkkyys ei "suojaa" miltään temperamentti- tai luonteenpiirteeltä ja opitut sekä omaksutut käytöstavat ja ulkoiset reagointimallit muokkaavat meistä jokaisesta yksilöitä.
    Olen kanssasi samaa miltä siitä, että erityisherkiksi julistautuu hypen aikana moni sellainenkin, joilla ei ko. piirrettä ole. Ja moni ei edes ole kiinnostunut hankkimaan aiheesta naistenlehtitasoa syvempää tietämystä. Olisin toivonut tähänkin sinänsä hauskaan kirjoitukseesi hiukan laajempaa tietopohjaa siitä, mitä erityisherkkyys tarkoittaa. Jotta oikeasti erityisherkät löytäisivät usein hämmentävällä ominaisuudelleen helpottavan selityksen. Ominaisuus kärsii valitettavasti nimestään ja houkuttaa myös tietämättömiä irvailemaan aihetta hyvin kapeasta näkökulmasta.
    Kiitos kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eipä nuo piirteet sulje toisiaan pois ja tuossa lopussa kirjoitinkin, että ihminen voi olla yhtäaikaa kova ja herkkä. En pidä ihmisten lokeroinnista ja kun on puhe jostain ihmistyypistä, niin helposti ajatellaan, että ihminen on vain sitä eikä mitään muuta eikä usein edes haluta nähdä kuin jokin itetty ominaisuus.

      Tämä kirjoitus käsitteli erityiskovuutta ja siksi en lähtenyt erityisherkkyydestä kirjoittamaan enempää, vaikka ajattelin kyllä laittaa linkin Suomen erityisherkkien sivulle tai muihin hyviin tietolähteisiin, mutta oletan, että jokainen osaa tietoa itse etsiä.

      Erityisherkkyys on nimenä sellainen, että se tosiaan houkuttaa irvailemaan ja tuo kuvauksesi siitä, mitä erityisherkät ovat, osui naulan kantaan! Monet kun varmasti ajattelevat, että erityisherkät ovat tahdottomia keijuja! Minun mielestäni erityisherkkyys on suuri vahvuus ja toivon, että esim. työpaikoilla ja kovassa maailmassa annettaisiin enemmän sijaa herkille ja erityisherkille, koska heillä olisi paljon annettavaa :)


      Poista
    2. Olen aivan samaa mieltä. Kiitos kirjoituksestasi.

      Poista
    3. Tuuli, mulla on ihan sama juttu!
      Olen sekä emotionaalisesti, että aistien osalta HSP. En käytä sanaa erityisherkkä koska se ei mielestäni ole relevantti.
      Olen myös elämyshakuinen eli HSS persoona joka HSP -combona saa aikaan toinen jalka kaasulla toinen jarrulla efektin.

      Näiden lisäksi minulla on neurologinen poikkeavuus joka lapsuudessani kiteytyi kirjaimiin MBD.
      Olen siis monia kirjainyhdistelmiä määrittelyyn "tarvitseva" tyyppi...eniten kuitenkin minä, weirdo.

      Pärjätäkseni ominaisuuksieni kanssa elämässäni minun on täytynyt vauvasta asti olla erityiskova.
      Olenkin ollut siinä oikein hyvä, selvinnyt asioista joista moni tavallinen suomalainen ei ole tiennyt (ehkä nyt ovat saaneet tietää). Minä olen pärjännyt mainiosti tähän asti.

      Enää en tarvitse erityiskovuutta ja olenkin nyt kahden vuoden aikana aloittanut siitä luopumisen -eikä elämä ole koskaan ollut näin mahtavaa.

      Poista
    4. Olen sitä mieltä, että määrittelyjä tarvitaan, mutta turha lokerointi ei ole hyväksi. Siis se, että jos joku on erityisherkkä tai jollakulla on MBD tms., niin häneen suhtaudutaan vain määritelmän kautta eikä haluta nähdä muita piirteitä. Ihmiset kun ovat monimutkaisia kokonaisuuksia ja meihin mahtuu hyvin erilaisia piirteitä yhtäaikaa :)

      Erityiskovuus voi olla joskus hyvin raskas rooli ja siinä on riski, että muuttuu liian kovaksi. On mahtavaa, että voi luopua jostain turhaksi tuntemastaan roolista/piirteestä - itselläni se on ollut perfektionismi. Kokonaan en siitä tule pääsemään, mutta löysääminen on helpottanut elämääni huomattavasti :)

      Poista
  8. Nokkela ja hauska kirjoitus, mutta kuten Tuuli jo tuossa kirjoittikin, mainitsemasi ominaisuudet tai seikat eivät mitenkään poissulje erityisherkkyyttä. Erityisherkkäkin joutuu selviytyäkseen nimenomaan opiskelemaan tunteiden hallintaa ja uusia käyttäytymismalleja. Kaikki eivät tätä opiskelua kuitenkaan tee, koska ihmiset nyt ovat erilaisia. Kaikki eivät tule ajatelleeksi, että omaa tilaa voisi itse muuttaa. Tämä koskee yhtälailla ei-erityisherkkiä. Erityisherkkäkin voi oppia tunteiden säätelyä ulospäin. Eivät kaikki erityisherkät itkeä vollota rajattomasti kaiken liikuttavan äärellä.
    Minusta sinä et kuulosta erityiskovalta. Tai sitten erityiskova -termi ei ole sopiva kuvaamaan luonteenlaatuasi. Vahvuus ja kovuus kun eivät mitenkään ole synonyymejä. Ihminen voi olla erittäin vahva selviäjä ja silti erityisherkkä. Erityisherkätkin voivat joutua elämässään huomattavia vastoinkäymisiä ja ovat silti pakotettuja selviämään niistä. Esim. lapsiperheen äiti voi kokea, että ei voi "romahtaa", ihan vain suojellakseen lapsia.
    Erityiskovuuden sijaan nimeäisin erityisherkkyyden vastakohdaksi turtuuden. Kova - pehmeä, turta - herkkä - eikö vain?
    nimimerkillä Erityisherkkä ja erittäin vahva äiti, jota elämä kurittaa työpaikkakiusaamisen, läheisten sairastumisten ja kuolemien, hometalon, ja omaisuuden menetyksen lisäksi vakavalla sairaudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoituksessani tuli ehkä liian voimakkaasti vastakohtaisuus esille, vaikka tuossa lopussa kirjoitinkin, että ihminen voi olla yhtäaikaa kova ja herkkä.

      Minä olen kyllä erityiskova ja siksi olen tullut elämässä väärinymmärretyksi ja osittain siksi tästä aiheesta kirjoitin. Tosin olen kyllä erityispehmeäkin ja hyvin herkkä, intuitiivinen, syvällinen, lempeä, jopa liiankin rakastava jnejne.

      Ja tosiaan, vahvuus ja kovuus ei ole synonyymeja! Tässä kirjoituksessa käyttämäni erityiskova-sanan tilalle sopisi paremmin erityisvahvuus! Se olisi kattavampi eikä niin vastakohtainen esim. herkkyyteen verrattuna.

      Kommenttisi oli niin viisas, että minulla ei ole siihen oikein mitään lisättävää :)

      Poista
  9. Tykkäsin noista eri näkökulmista joita otit esiin, koska erityisherkkyys ei ole diagnoosi vaan pikemminkin ilmaisu asialle..kuten voi olla nuo muutkin mainitsemasi. Aspergeristä en tiedä, mutta olen toki käsitellyt, kelaillut ja epäillyt vaikka, mitä. Ilo on ollut suunnaton kun tajusin, että erityisherkkyys on todellinen juttu eikä jokin "poikkeus".

    Hienoa, että toit ihmisten ilmoille tälläisen asian kuin erityiskovuus..siinäpä vasta.. Kuika moni tunnistaa itsestään sen, hyväksyy tai haluaa työnskennellä asian kanssa..tulla esim. muita vastaa tai harjoitella sitä ettei kovettaisi itseään niin helposti vaan tiedostaisi, että vanhat haavat ne siellä kummittelee, menneet asiat eivät satuta ellei niille anna tilaa.

    On harvoja lauluja joita pystyn laulamaan..en oikeastaanedes haluaisi laulaa niitä jotka eivät itketä. Silloin kun laulan koskettavan biisin ns. hyvin ilman itkua niin silloin laulan sen myös ilman tunnetta.

    Ajatus vähän katkes tässä..Tabermannin sanomisiin yhdyn tälläkin kertaa täysin <3
    Lisäysksenä vielä me ihmiset ollaan erityisiä ihan jokainen, joten jos täytyy määritellä niin jokaisella on monta erilaista määritelmää/diagnoosia sen joko hyväksyy tai taistelee sitä vastaan. Tässäkin pätee se, että se mitä muut ajattelevat sinusta ei ole sinun asiasi. Se, mitä ajattelet itsestäsi on merkittävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas tämäkin viisas kommentti :)

      Diagnoosi-sanan kanssa on oltava varovainen ja minäkin taisin sitä vähän liian lupsakasti käyttää.

      On varmasti helpotus, kun löytää nimityksen piirteilleen ja vielä helpottavampaa on, kun löytää samanlaisia ihmisiä eikä koe enää olevansa erilainen ja poikkeava. Minä en pidä ihmisten määrittelystä, mutta välillä se on tarpeen. Siis juuri siinä tapauksessa, että löytyy jokin määritelmä, johon itse sopii :) Tai ymmärtää vaikka, että työpaikkakiusaaja on narsisti.

      Kovuus on vaikea juttu siinä missä herkkyyskin... On sääli, että niin moni kovettaa itsensä, välttelee tunteitaan ja vaikeiden asioiden kohtaamista, rypee menneisyydessä ja tulevissa asioissa.

      No niin, ilman tunnetta! Se on juuri se juttu, mitä minä teen. Hautajaisissa luen addressit, häissä pidän liikuttavan puheen tms. täysin ilman tunnetta. koska muuten vollottaisin silmät ulos päästäni. Tuollaista tunteettomuutta olen opetellut ja taito se on tuokin. Mutta en todellakaan halua tuota vähän kyseenalaista taitoa muuten elämässä käyttää vaan haluan todella tuntea kaikki tunteet sellaisena kuin ne tulevat.

      Viisaisiin sanoihin päätit kommenttisi :)

      Poista
  10. Olen samanlainen. Niin paljon peetä koko elämä; kylmä lapsuus, masennusta, fyysistä sairautta, yksinhuoltajuutta, ex-miehen vankilatuomio, avioliitto alkkiksen kanssa, mutta täysijärkiset lapset kasvatin maailmalle ja FM-tutkinto tuli hankittua siinä sivussa erinomaisin arvosanoin ja mieluisa vakivirka pläjähti muutama vuosi myöhemmin. Hammasta on saanut purra jotta voi pyllistää pahantahtoisille ihmisille ja muille epäilijöille. Monet kivikasvot on saanut näyttää ja itkeä yksin pimeässä kun kaikki muut nukkuu. Taipui, taipui, vaan ei katkennut. Ihmetyttää, miten kiittämättömiä monetkin ovat, mutta sehän johtuu vain siitä, että ovat päässeet niin helpolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on paljon, meitä, jotka taipuu ja taipuu ja tuulessa huojuu. On ihan uskomatonta, että miten ihan hirveissä elämäntilanteissa olevat ihmiset suorittaa tutkintoja ym., sekin vielä menee, mutta se, että pystyy kasvattamaan täysjärkisiä lapsia! Monesti elämässä puhutaan saavutuksista ja se jos jokin on saavutus, että kaiken hullunmyllyn keskellä on saanut lapsensa pidettyä järjissään. Mutta kova hinta sillä taitaa olla, hintana on juuri ne pimeässä itketyt kyyneleet.

      Oletpa oikeassa siinä, että monesti ihmiset, joiden elämä on helppoa, ovat kiittämättömiä. Meikäläiset kovia kokeneet osaa olla kiitollisia pikkuasioista. Ja välillä on pyllistettävä pahantahtoisille ihmisille :D

      Poista
  11. Parasta mitä olen lukenut pitkään aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipas kannustava ja ilahduttava kommentti :)

      Poista
  12. Mahtava kirjoitus ja voin samaistua oikeastaan kaikkeen! Luin ekan kerran 11-vuotiaan Tuulen viemää kirjan ja Scarlett on ollut siitä lähtien monellakin tavalla alter egoni <3 Jos kaikki olisivat erityisherkkiä niin mielestäni tämä maailma ei toimisi. Pidän kamalasti omasta elämästäni ja se on juuri sellainen kuin sen kuuluukin olla, katse eteenpäin sanoin mummo lumihangessa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kun katsoin Tuulen viemän ensimmäisen kerran joskus pienenä, niin tunsin ihmeellistä samuutta Scarlettia kohtaan. Myöhemmin lukiessani Tuulen viemän ja Scarlettin olin ihan häkeltynyt siitä, että kirjastako ja fiktiivisestä maailmasta löysin jonkun kaltaiseni. Ystävien joukossa kun ei ollut ketään vastaavaa.

      Maailma ei varmaan toimisi, jos kaikki olisivat erityisherkkiä, mutta millainenkohan maailma olisi, jos kaikki olisivat Scarletteja? :D

      Poista
  13. Loistava kirjoitus, kiitos :)
    Uskon, että jokainen ihminen on herkkä ja meillä joillakin on vain suurempi taipumus rakentaa kova ulkokuori, että pystyy toimimaan. Voisi jopa sanoa, että erityiskovien tunteet ovat niin suuria ja syvällisiä, että ne valtaavat koko kehon kun pääsevät vapaaksi. Sillä hetkellä se estää toimimisen, joten on helpompaa pistää tunteet hetkeksi sivuun ja tehdä mitä kuuluu tehdä. Kyllä ne käsitellään, "tyhjennetään", mutta oikeana hetkenä :D
    Oma sairaus on ollut isoin pala, mitä olen niiden muiden "pikkupalojen" ohella kokenut, mutta oikeastaan juuri siksi, että se vei liikuntakyvyn hetkeksi...siihen asti, kunnes tuli taas se Perkele!-olo ja taas mennään...
    Elämä jatkuu niin kauan kuin se jatkuu, on turha jäädä paikoilleen jumittamaan! Olen hidastanut omaa suorittamistahtiani ja riisunut suurimman kovuuden pois. Tarpeen tullen kuitenkin heitän haarniskan niskaan, nostan pääni ja teen mitä kuuluu tehdä. Erityiskovuuden "osaaminen" on aina ässä hihassa, kun sitä tarvitaan ja tuskin sitä taitoa kadottaa koskaan.
    Tuttu fiilis, kun saa kuulla "ai sä olet vielä hengissä noiden koettelemusten jälkeen, eipä näy päällepäin" -juu, olen hengissä, eikä tarvikaan näkyä!
    Ja aina (toivottavasti) viisaampana ja ehyempänä! Ulkokuoren alla on suuri pehmeys, jopa kaikkine erityisherkkyys-ominaisuuksineen <3 Rakastan omaa elämääni ja arvostan, mitä kaikkea olen saanut kokea ja katse on aina eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti jokaisella on synnynnäistä herkkyyttä. Ympäristö ja kokemukset yhdistettynä tempperamenttiin muokkaavat sitten loput.

      Erityiskovuus on ehkä parhaimmillaan juuri ässänä hihassa :) Erityiskovuuden tai vahvuuden ei tarvitse näkyä koko ajan, sekin olisi aika raskasta. Joskus olen miettinyt, että mitä jos minä ryhtyisin näyttämään herkkää puoltani enemmänkin. Toki sitä olen tehnytkin ja opetellutkin, mutta erityiskovuus on hallitseva piirre enkä koe tarpeelliseksi sitä muuttaa.

      Joskus toivon, että edes joskus kipeänä ollessani näyttäisin kipeältä tai alkaisin vuodattaa elämäni ongelmia. Ihmiset kun eivät tiedä, mitä kaikkea olen joutunut kokemaan ja joudun edelleen. Erityiskovalla kun asiat ei näy päällepäin.

      Aina pitäisi osata vähän viisastua, vähän eheytyä, vaikka välillä meneekin rikki ja pehmeyttä pitää olla. Onpa ihanaa kuulla, että on olemassa ihmisiä, jotka rakastavat omaa elämäänsä ja osaavat arvostaa kokemuksiaan :)

      Poista
  14. Olipas virkistävää luettavaa!
    Tunnistin itseni. En ole "kyllä tai ei-kärsimätön suorasuu", mutta kaikki muu täsmää. Enkä myönnä että olisin tietoisesti rakentanut kovan ulkokuoren. Elämässä oppii toimintamalleja, joilla saa aikaan tuloksia. Koen olevani herkkä ja vaalin herkkyyttä itsessäni; tunneäly on arvokasta.Toisaalta olen todella vahva; antaa tulla vaan, kyllä hoituu PERKELE! :D
    Kuulen ympäriltäni vähän väliä noita yliherkkä ja aistiyliherkkä diagnooseja. Leima lätkäistään helposti jopa pienen lapsen otsaan. Kaikki lapsethan ovat tavallaan aistiyliherkkiä, aistimista ja aistimusten käsittelyä vasta opitaan. Olen myös tavannut aoidosti aistiyliherkän ihmisen, joka saa tuoksuista migreenikohtauksen, ei voi pestä hiuksia suihkussa kun pisarat satuttavat jne. Silloin kun aistiyliherkkyys rajoittaa elämää, suorastaan invalidisoi, on helpottavaa saada diagnooni. Muotidiagnoosit sen sijaan ovat surkuhupainen ilmiö.Olen saamaa miesltä kanssasi kun kirjoitit, että diagnoosin taakse on helppo piilottaa kykenemättömyys/haluttomuus elämän epäkohtien tai yksikertaisesti oman saamattomuuden käsittelemiseen.

    suvikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä minulla ole tähänkään kommenttiin lisättävää, mutta kerron, että olen yliherkkä monille asioille ja kehoni reagoi helposti, mikä on seurausta homesairastumisesta. Minä sanon itse, että olen yliherkkä, koska monissa tilanteissa on ihan pakko tuoda asia esille, etten sairastuisi. Aistiyliherkäksi minuakin on luultu ja luulosairaaksi :). Olen todennut, että jos hitusenkaan poikkeaa normimassasta, niin muut ihmiset mielellään löisivät jonkin leiman otsaan helpottaakseen omaa suhtautumistaan.. "Että kato ku toi nyt on tollanen outo/hörhö/herkkis/kylmä".

      On helpottavaa, kun saa diagnoosin johonkin ja on kurjaa, että esim. aistiyliherkkiä tai kemikaaliyliherkkiä pidetään monesti vain luulosairaina. Itsekin kun olin todella sairas, niin eräät epäilivät, että vain esitän saadakseni huomiota. Onneksi olen erityiskova ja osasin näyttää epäilijöille närhen munat!

      Poista
  15. Pikkukerberos13.2.2016 klo 22.46

    Jäätävä samaistuminen, Scarlettia myöten... Mietin lukiessani ihan vilpittömästi että mistä pirusta tää tietää kaiken musta? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Tuollainen on aika hurja tunne, kun ihan tosissaan luulee, että joku on telepaattisesti päässyt oman pään sisään :D

      Poista
  16. Olipas huikea kirjoitus. Monessa kohdassa tuli ahaa-elämyksiä. Kiitos tästä tarjoilemastasi jäätävästä samaistumiselämyksestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Olen yllättynyt, miten moni tähän on samaistunut!

      Poista
  17. Loistava artikkeli :).. Se mikä ei Tapa niin Vahvistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noinhan se menee, vaikka täytyy sanoa, että joskus on tuntunut siltä mitä Putous-hahmo Harjakainen sanoi eli: "Se mikä ei tapa niin se ahistaa" :D :D

      Poista
  18. Erityisherkkyyshän on oikeastaan vain toinen termi sanalle herkkyys, joka on yksi perustemperamenttipiirteistä. Sensitiivisyydeksi sitä myös kutsutaan. Ei siis mitenkään uusi ilmiö. Vastakohta ei oikeastaan ole kova, vaan epäsensitiivinen. Tätä eroa kuvataan esim. seuraavasti:

    Sensitiivisyys

    Jos henkilöllä on korkea sensitiivisyys eli aistiherkkyys, hän reagoi ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin vahvasti. Hän huomaa pienimmätkin äänet, hajuerot ja makuvivahteet. Korkeasti sensitiivisellä tulee helposti kylmä ja kuuma, kivi kengässä tuntuu ylitsepääsemättömältä ja kova melu saa hänet laittamaan sormet korviin. Korkeaan sensitiivisyyteen liittyy usein sosiaalinen herkkyys. Sensitiivinen aistii nopeasti toisten ihmisten tunnetilat ja on siksi usein sosiaalisesti lahjakas. Hän on monesti hyvin empaattinen, mutta tulkitsee myös välillä toisten sanat turhan herkästi.


    Matalasti sensitiivinen

    Matalasti sensitiivistä henkilöä ei taas häiritse, jos hänen on kylmä tai kuuma. Vaikka hänellä olisi kovakin nälkä, hän kestää sen ja hoitaa hommansa loppuun. Matalasti sensitiivinen ei häiriinny ympärillä olevasta metelistä, vaan voi syventyä tekemään omaa juttuaan ongelmitta. Hän ei aisti herkästi toisten ihmisten tunnetiloja, ja saattaa tästä syystä käyttäytyä porukassa joskus epäkohteliaasti. Hänen voi olla joskus vaikea ymmärtää toisten vahvaa reagointia ja ylipäänsä tunnistaa vallitsevaa sosiaalista ilmapiiriä.

    Lähde: http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/millainen-on-temperamenttisi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän tuossa kirjoitinkin, että erityisherkkiä on ollut aina. Enkä minäkään määrittelisi erityisherkkyyttä ja erityiskovuutta toistensa vastakohdiksi, koska erityisherkillä voi olla erityiskovan piirteitä ja toisinpäin.

      En ole ihan varma, mikä kommenttisi pointti oli, mutta toivottavasti ei se, että erityiskovat ovat matalasti sensitiivisiä. Sensitiivisyydenkään kohdalla ei voi aina tehdä rajua kahtiajakoa. On ihmisiä, joihin täsmää ainakin osittain sekä sensitiivisen että matalasti sensitiivisen määritelmät. Itse olen esim. superherkkä huomaamaan ja vaistoamaan asioita, mitä muut eivät huomaa, kehoni reagoi herkästi, mutta toisaalta taas en anna sen häiritä.

      Poista
  19. Aivan loistava kirjoitus ja niin tuttua kun kuulee viikoittain miksi olet niin kova ja kylmä.
    Täytyypä näyttää tämä teksti seuraavaksi heille, ehkä oppivat sitten jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehkä tästä voisi tehdä flyerin, jota jakelisi ihmisille :)

      Poista
  20. Asiallista tekstiä! Jäin kuitenkin pohtimaan, sorrutko hiukan liikaa aikamme muoti-ilmiöön: Yksilökeskeisyyteen.(On sille joku hienompi ulkomaankielinenkin termi) On totta, että olemme erilaisia esimerkiksi luonteenpiirteiltämme. Mutta silti kaikkia ilmiöitä ei tulisi selittää yksilön pysyvillä ominaisuuksilla. Ei edes yksilön käytöstä. Olimmepa luonteeltamme minkälaisia tahansa, meillä kaikilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa (ainakin) omaan käytökseemme. Kuvaamasi kovan ihmisen piirteet ovat mielestäni juuri näitä käyttäytymisen ilmentymiä, joihin kuka tahansa meistä pystyy. Tai pystyy käyttäytymään myös toisin, jos itse asian tiedostaa ja haluaa. Kun erotetaan pysyvät luonteenpiirteet ja käyttäytyminen toisistaan, näyttäytyy tulevaisuuskin hankalassa tilanteessa paljon valoisammalta. Voimme itse valita, kuinka kovia olemme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että tämäkin näkökulma on yksilökeskeinen, en sitä voi kiistääkään. Nykyisin kun on muotia, että jokaisella pitäisi olla jokin "diagnoosi" (kärjistettynä sanottu!) ja ihmiset etsivät itselleen sopivia viiteryhmiä ja persoonan kuvauksia.

      On hyvin vaikeaa sanoa, mitkä piirteet ihmisessä ovat pysyviä ja mitkä ei. Ympäristö ja kasvatus kun muokkaa niin paljon ja itsestä tuntuu välillä, että olen ihan eri ihminen kuin nuorena, jolloin olin ujo ja arkakin ja kovalla opettelulla olen pystynyt aika paljoon persoonani kanssa.

      Sitähän tuossa alussa kirjoitinkin, että erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, mutta erityiskovuus on pikemminkin opittua. Eräs ihminen oli sitä mieltä, että erityiskovuudelle voi olla alttius, siis tietyt temperamenttipiirteet tavallaan mahdollistavat sen.

      Minäkään en pidä siitä, että ilmiöitä selitetään pysyvillä ominaisuuksilla. Olen nähnyt ja itsekin kokenut muutoksia, suuriakin ja on ikävää, että ihmisestä nähdään sitten vain yksi tietty puoli, jos hän on tietyn "leiman" joskus saanut.

      Kommentoin vielä, että olen ilahtunut siitä, miten viisaita ja syvällisiä kommentteja ja näkökulmia onkaan tullut tähän tekstiin, kiitos :)

      Poista
  21. Kiitos loistavasta tekstistä! Samaistuin. Puit sanoiksi jotain hyvin olennaista minusta(kin).

    Kirjoitit yhdessä kommentissasi että "Erityiskovuus ei tarkoita, että olisi kylmä vaan pohdin jopa sitä, että johtuuko erityiskovuus jopa siitä, että on niin voimakkaasti tunteva?"

    Mielestäni asia on juuri noin. Tunteet on joissakin tilanteissa työnnettävä syrjään tilapäisesti ja käsiteltävä niillä hetkillä kun se on sopivaa. Muuten niiden voima lyö kanveisiin silloin kun on pakko pystyä toimimaan, pysyä pystyssä.

    Olen jossain vaiheessa ollut sitä mieltä, että periksiantaminenkin olisi kyky. Tavallaan kai hiukan kadehdin niitä ihmisiä, jotka vain voivat vaikeuksien vastaantullessa sanoa että en jaksa enkä pysty. Tuntuu jotenkin ylelliseltä, että joillakin on mahdollisuus heittäytyä siihen väsymyksen, voimattomuuden, avuttomuuden tai surun aaltoon, mikä milloinkin on sen "en pysty"-tilanteen aiheuttajana. Ja onhan se tervettä osata jarruttaa silloin jos ei pysty, tunnistaa ne omat rajansa. Mutta entäs me jotka pystymme, vaikka kaikki tavallaan kaikki jaksamisen rajat ja aidat olisi ohitettu aikaa sitten?

    Kirjoitustasi lukiessa pohdin myös defensiivisyyttä, itsensä suojelemista. Sitä on mielestäni esim tuo tunteiden "lykkääminen" käsiteltäväksi sopivammassa tilanteessa. Jäin miettimään tuottaako se sama defensiivisyys joissakin (erityiskovissa) ihmisissä "ammutaan hyttystä tykillä"-tyyppisen reaktion, eli sellaisen jossa suhteellisen pieni ulkoinen asia voi saada aikaan suhteellisen suuren suojausreaktion, joka ei välttämättä näy ulospäin muuten kuin kovana pintana. (Osasinkohan selittää mitä tarkoitan...?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Minä sain tähän aiheeseen vähän uutta näkökulmaa, kun olin lauantaina hautajaisissa. Siellä varmistui se, että voimakkaasti tuntevan on ihan pakko hillitä tunteidensa näyttämistä. En olisi millään kyennyt olemaan hautajaisissa, jos olisin siellä käynyt suremaan kaikkea sitä, mitä mieleeni tuli.

      Minä olen kyllä antanut periksi, kun on ollut pakko todeta, että läpi harmaan kiven meneminen olisi ihan liikaa vaadittu. Mutta ihmiset, jotka voivat vaan olkia kohauttaen sanoa, että eivät pysty eivätkä jaksa, ovat kyllä jollakin tavalla kadehdittavia. Minä olen huomannut, että joskus ohitan jaksamisen rajat ja teen yli voimieni, mutta en tee sitä kovin pitkään. Tiedostan tilani ja se auttaa siinä, ettei tule burn outia tms.

      Aivan varmasti tunteiden käsittelyn lykkääminen on defenssi, mutta minä en näe sitä huonona asiana. Minä en esim. hautajaisissa olisi voinut käydä kaikkia asioita läpi, mutta illalla laskin kuuman kylvyn ja olin siellä niin kauan kunnes vesi oli haalentunut ja olin ihan ruttuinen :D eli kävin kaiken läpi, mitä mielessäni oli ollut. Joskus on myös tarpeen olla Scarlett O'Hara ja sanoa: "I'll think about it tomorrow", koska voi olla tilanne, että ei voi irrottautua vatvomaan jotain asiaa juuri siinä hetkessä. Ja joskus voi olla, että ei osaa omin voimin vatvoa mitään vaan on parasta odottaa, että pääsee puhumaan jollekulle. En oikein tiedä, mistä on lähtenyt ajatus siitä, että tunteet pitää käsitellä heti. Toki mindfulness-ihmisenä minulla on asiaan myös ihan toinenkin näkökulma :)

      Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat tuolla suojausreaktiolla ja voi todella olla, että kova pinta on suojauskeino ja ainoa keino ottaa vastaan jokin muuten sietämätön tilanne siinä hetkessä. Tässä liipataan läheltä persoonallisuushäiriöitä ja jopa narsismia, sillä narsistin koko kuorihan on suojakeino. Mutta kai kaikki tekevät tuota välillä, siis että eivät näytä esim. suuttumustaan tai loukkaantumistaan, tuota tekevät myös erityisherkät. Yritin kovasti keksiä esimerkin "ammutaan hyttystä tykillä" -tilanteesta, mutta en keksinyt.

      Poista
  22. Sami Jansson21.4.2016 klo 6.39

    Machivelli julkaisi kirjan samasta aiheesta jo vuonna 1513. Se on suomennettukin nimellä "Ruhtinas". Vallan säilyttämiseksi on ruhtinaan aina ajateltava omaa etuaan, mutta kansalle hänen kannattaa esittää lempeää silloin, kun ei ole mitään erityistä perustetta olla julma. Poliittiset haastajat eliminoidaan eli käytännössä kaikki mahdollinen eliitti etsitään ja teloitetaan. Kansa pakkosiirretään, jotta sen parista ei nousisi uusia johtajia. Poliittisista lupauksista pidetään kiinni mutta vain niin pitkään kuin niiden edellytykset ovat voimassa.

    https://www.gutenberg.org/files/1232/1232-h/1232-h.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Renessanssi on aikakausi, joka on aina kiinnostanut minua ja Ruhtinas on kyllä tuttu. Joskus mietin sitä liittyen opettajuuteen eli kun Machiavellin mukaan hallitsija voi olla julma eikä hänen tarvitse välittää muiden mielipiteistä, kunhan alamaiset vain kunnioittavat hallitsijaansa.

      Poista
  23. Ootko muuten tutustunut tähän aiheeseen? http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/vahvuuteen-sairastunut-auttaja-1.166408

    VastaaPoista
  24. http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/psykologia/vahvuuteen_sairastunut_suorittaa_jotta_tulisi_rakastetuksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua tekstiä... Kun olen itseäni ja omaa käyttäytymistä itsereflektoinut, niin on kyllä tullut pohdittua tuota kaikkea. Ja tiedän myös ihmisiä, jotka todella sopivat noiden artikkeleiden kuvauksiin.

      Poista
  25. Todella hyvä kirjoitus josta tunnistin itseni ja elämäni �� erityiskovuus voi olla yhtä tappavaa ja vammauttavaa kuin erityisherkkyys koska erityiskova kannattelee koko elämänsä muita ihmisiä mutta itse on vaikea saada empatiaa koska omaa heikkoutta ei vaan voi näyttää. Tosin tosta laktoosi-intoleranssiesimerkistä luopuisin koska laktoosonsieto on lähinnä pohjoisen kansoilla ilmenevä geenimutaatio. Monella mutaation kantajillakin aikapommi laukeaa varhaisaikuisuudessa ja intoleranssi iskee. Ihminen on luonnostaan laktoosi intolerantikko ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityiskovuus voi tosiaan olla vammauttavaa, jos ihmisessä ei ole omaa heikkoutta hyväksyvää puolta.

      Laktoosi-intoleranssiesimerkki on perusteltu, koska halusin tuoda sen avulla esiin muotidiagnoosikäsitettä. Tottahan on, että olemme luonnostaan laktoosi-intolerantikkoja, mutta asiasta ei kohistu ennen kuin käsite laktoosi-intoleranssi tuli julki. Sen jälkeen ihmiset vaativat hylaa tietämättä edes, mitä se on :D

      Poista
  26. "The pain you feel today is the stregnth you feel tomorrow" -unknown-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tää on hyvä, kiitos! Paljon parempi kuin kliseinen "ei ihmiselle ole annettu enempää taakkaa kuin jaksaa kantaa" :) Kiitos!

      Poista
  27. Minusta erityiskova on ihminen joka ei itke sitä kyyneltään edes yksin pimeässä. Koska ei itketä, ei hetkauta. Se, että on oppinut piilottamaan tunteensa on minusta ihan eri asia. Ja voisinpa jopa sanoa, että osa noista "kovista" piirteistä kuulostaa jopa siltä, ettei uskalla käsitellä tunteitaan. Ettei vaan romahtaisi... onko se sitten kovuutta, ei minusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mietin juuri tänään, kun taas kerran oli pakko pidättää kyyneleitä ja siirtää surua siihen hetkeen, kun olen yksin ja lapsi on nukkumassa.

      Varmasti osa noista on sitä, ettei uskalla / osaa / halua käsitellä tunteitaan ja joskus se voi olla hyvästäkin, mutta pitemmän päälle ei ole psyykelle hyväksi, jos ihminen patoaa tunteensa.

      Poista
  28. Olen samaa mieltä tuosta asiasta mitä kirjoitit blogin lopussa, ettei eri piirteet sulje toisiaan pois ja, että sama ihminen voi olla herkkä ja kova. Itse löysin ainakin niin monia piirteitä "erityiskovuudesta",vaikka minussa on vahvasti myös erityisherkän piirteitä. Itse en olisi monista ikävistä elämänkokemuksista selvinnyt ilman kovuutta. Ei todellakaan ole auttanut muu kuin porskuttaa vaan. Mikä sitten on ihmisen syvintä aitoa sisintä ja mikä elämän haasteiden ja vastoinkäymisten tuomaa pärjäämistä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityiskovuus voi olla monille selviytymiskeino enkä minäkkän tiedä, miten olisin selvinnyt ilman erityiskovaa asennetta. Mutta sitä ei voi tosiaan tietää, että mikä on synnynnäistä ja mikä sitä pärjäämistä.

      Poista
  29. Kyllä, tunnistin itseni. Ja Scarlett on aina ollut mun idoli <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjoittaessani luulin, että postausaihe ei saa kannatusta, mutta toisin kävi :)

      Poista
  30. Kiitos! Olipa erinomainen teksti. Olen itse niin monesti miettinyt samoja juttuja mutten saanut niitä näin hienosti ja perusteellisesti puettua sanoiksi. Terveisin. erityiskova-yrittäjä-äiti ja Leijonaemo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä pyörittelin näitä päässäni niin pitkään, että oli pakottava tarve saada ne kirjoitettua. Mutta en todellakaan aavistanut, että jutusta tulisi näin suosittu :) Viime päivinä tätä postausta on luettu ihan hillittömän motna kertaa ja rohkenenkin kysyä, että onko tää ollut jossain FB-ryhmässä? Tilastojen mukaan FB: n kautta on tullut suurin osa kävijöistä.

      Tuolla johonkin aiempaan kommenttiin vastasinkin, että yrittäjissä on paljon erityiskovia ihmisiä (ei tarkoita tallojia tms.) vaan pärjätäkseen yrittäjän on omattavat koviakin piirteitä.

      Poista
  31. Tunnistin itseni. Aina muksusta lähtien on opetettu pärjäämään ja itkeä ei saanut ennenkun on pää kainalossa.Yksin olen selvinnyt elämäni haastavimmista asioista ja hammasta purren sisulla puskettu eteenpäin. Ihmiset, jotka kehtasivat kyseenalaistaa selviämiseni ja eteenpäinpyrkimykseni antoivat vaan lisäpotkua,-perkele! Minä näytän teille..kriisitilanteissa muutun juurikin koneenomaiseksi ja toimin tehden päätöksiä, silloin kun muut eivät siihen kykene. Vasta tomun laskeuduttua, kun olen yksin pystyn reagoimaan asiaan kunnolla ja laskemaan tunteet valloilleen. Asia käsitellään, niistetään nenu ja jatketaan..ei ole aikaa jäädä märehtimään. Olen esimiestasolla, kouluttautunut kuuteen eri ammattiin ja eteenpäinvievä draivi puskee koko ajan oppimaan uutta lisää. Asun maalla, hoidan eläimet, minulka on kihlattu ja kaksi muksua tuli kaupan päälle.Teen kahta työtä, hoidan tilan ja perheen.Välillä opiskelen tämän ohessa. Opiskelu tuntuu hermolevolta arkeen verraten..ja selviän kaikesta, koska on pakko. Joten tunnistin itseni kirjoituksestasi hyvin. Mukava huomata, että meitä on näin paljon..olen myös miettinyt että tämä erityiskovuus saattaa olla joihinkin meihin Suomalaisiin naisiin sisäänrakennettu ominaisuus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni oikein kylmät väreet kun luin tekstiäsi, kun tuli samuusvibat (vaikka en ihan noin touhukas olekaan) :D Vaikka tiedän, että pärjäät ja jaksat, niin lähetän silti tsemppiä, koska eihän tuo sun elämä helppoa ole!

      Olen aivan varma, että monet suomalaiset naiset on sisäänrakennetusti erityiskovia. Muuten ei oltaisi pärjätty ankarissa olosuhteissa, siis ennen vanhaan kun ei ollut sähköä ym. Pakko oli hoitaa talo ja lapset ja elukatkin. Eräs, ehkä erityiskovin ihminen (ja samalla ihanan empaattinen ja herkkä ja hauska) mummo on kertonut, miten hän 30 asteen pakkasella tarpoi hangessa hakkaamaan jäätyneestä kaivosta vetää, myös hevosille. Ja kun mietitään sotavuosia, niin naisethan Suomea pyörittivät, kun suurin osa miehistä oli rintamalla. Eikä unohdeta Lottia!

      Olen tyytyväinen siitä, että uskalsin kirjoittaa tämän tekstin, sillä tämän avulla olen itsekin saanut yhteenkuuluvuuden tunnetta ja jollain vähän omituisella tavalla myös voimaa :)

      Poista
  32. En voi samaistua mihinkään kirjoittamaasi. koenkin olevani erityisherkkä. :) Olisipa minulla edes puolet sinun reippaudestasi ja vahvuudestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen usein sanonut niille, jotka toivovat olevansa yhtä vahvoja ja reippaita kuin minä, että jos he tietäisivät, miten rikki olen ollut ja millainen kohtalo mulla on ollut, niin kukaan ei toivoisi olevansa kuin minä. Ne kun taitavat olla seurausta siitä, että on vaan ollut pakko pärjätä.

      Sitä olen usein miettinyt, että miten erityisherkkä pärjää elämän kolhuissa ja selviää vaikeista tilanteista?

      Poista
  33. Niin, tai sitten joidenkin ihmisten elämä on vaan erityishelppoa ja heidän käsityksensä vastoinkäymisistä on vähän muuta luokkaa, kun toisilla? Ei tässä elämässä mene nallekarkit tasan. Koskaan... Ikinä ei voi heittää itseään toisen kenkiin ja ajatella jonkun olevan heikko ja itsensä olevan vahva, kun ei tiedä mitkä elämänkokemukset siihen pisteeseen ovat ajaneet. Ei ole kulkenut samoja polkuja, ei tuntenut samoja asioita. Itse toimisi ehkä toisin, koska oma elämä on niin toisenlaista. Ei ole kahta samanlaista tilannetta. Itsensä korottaminen erityisen vahvaksi kuullostaa omaan korvaani melkolailla oman kruunun kiillottelulta. Kyllä MINÄ pystyn. Olen parempi ja vahvempi kun muut. Ehkä sellaiselle ihmiselle on todellakin annettu kannettavaksi juuri sen verran, kun hän pystyy kantamaan, eikä yhtään enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että jos on ollut helppo elämä, niin silloin vastoinkäymiset voi tuntua isoilta. Toisille taas niitä tulee liiankin kanssa

      Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollut missään nimessä oman kruunun kiillottelu. Erityiskovuus kun tarkoittaa myös sitä, että elämä on ollut haastavaa ja on joutunut etsimään selviytymiskeinoja. Ja koska on ollut pakko pärjätä eikä ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin selviytyä, niin joskus on todella ajateltava, että "kyllä minä pystyn" ja "olen vahva", mutta se ei tarkoita, että ajattelisi muiden olevan heikkoja. Minun vahvuuteni ei ole keltään pois eikä minulla ole tarvetta verrata itseäni toisiin, koska jokaisella on oma elämänpolkunsa kuljettavanaan.

      Elämässä ei todellakaan mene nallekarkit aina tasan. Viimeisen lauseesi pointtia en ihan ymmärtänyt... Monet erityiskovat ovat elämässään kokeneet todella vaikeita asioita ja tiedän itseni lisäksi monia, jotka välillä ajattelevat, että "kellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa" ei pidä paikkaansa. Koska joskus tuntuu, että toisille ihmisille annetaan kestettävää aivan liikaa.

      Poista
  34. Jonkin aikaa olen pohtinyt sisimpääni ja epäillyt olevani erityisherkkä - mutta kirjoituksesi avasi silmäni ja huomaankin - todellakin - olevani erityiskova. Kiitos MInttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos epäilee olevansa erityisherkkä ja tunnistautuukin erityiskovaksi, niin rohkenen veikata, että silloin on molempia :)

      Poista
  35. Erityisherkkyys on ilmiö, joka perustuu aivokemiaan ja siitä on olemassa iso joukko vertaisarvioituja tiedejulkaisuja. Ei kai kukaan nyt vakavissaan kuvittele olevansa joku "erityiskova", koska joku lennokas bloggari keksi kyseisen termin.

    Jokin aika sitten eräs bloggari (jolla myöskään ei ollut mitään käsitystä erityisherkkyydestä) keksi, että erityisherkät ovatkin aspergereita. Hän jopa teki youtubeen aiheesta videoita. Ikään kuin kansainvälinen psykologiyhteisö ei olisi mitenkään tietoinen aspergerista ja että joku mitään psykologiasta tietämätön voisi sen heille kertoa tutkimatta aihetta pätkääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tietoinen siitä, mitä erityisherkkyys tarkoittaa. En ehkä osannut ilmaista tarpeeksi selvästi sitä näkökulmaa, että erityisherkkyys on noussut muoti-ilmiöksi ja käsitettä käytetään varomattomasti, jolloin erityisherkkyys kärsii inflaation.

      En tiedä, kuvitteleeko joku vakavissaan olevansa erityiskova, mutta ainakin tästä jutusta saamani palautteen perusteella ns. erityiskovia on paljon. Toivon, että lukijat ymmärtävät, että kyseessä ei ole tieteellisesti relevantti julkaisu vaan vain blogikirjoitus.

      Poista
  36. Haluan myös todeta että jos tämän tyylinen toiminta malli ei ole luontevaa itselle sitä ei kannata ylläpitää, eli ei kannata alkaa ihailemaan itsensä kvoettamista. Itse kovetin itseni ja ulkoistin asioita, lopputulos oli PDS ja dissosaatio tyyliset oireet kun tilanne oli ohi. Ei ollut hauskaa kun ei pystynyt lukemaan mitään kahta lausetta pidempään. Mutta joo, erityiskovuuskin on tapa selvitä maailmassa eikä siinä mitään väärää ole vaikka saattaakin tuntua oudolta muita selviämistapoja noudattaville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se tietenkään ole järkevää silloin, jos ei ole luontevaa. Kenenkään ei pitäisi itseään kovettaa ikinä eikä ulkoistaa asioita, koska silloin ne jäävät käsittelemättä ja seurauksena voi olla pahimmillaan, että käy noin kuin sinulle.

      Koska tämä erityiskovuus tai käyttäisin mieluummin sanaa vahvuus on itsellä hyvin voimakasta, niin en osaa ede ajatella muunlaisia toimintatapoja ja ne saattaisivat tuntua minusta oudoille.

      Poista
  37. Palaan aika-ajoin lukemaan tämän. Yleensä niinä perkele-hetkinä tai pian niiden jälkeen. Jäin leskeksi 30 vuotiaana ja pian syntyikin lapseni pikkukeskosena. Ja tähän päälle sydänvika yms. reistailut.

    Tämä teksti voimaannuttaa. Tänään kirvelivät jälleen katkerankitkerät kyyneleet silmäkulmiani renkaita autooni vaihtaessani. Ja taas tuli tämä perkele-hetki. Mustaan nahkahanskaan pyyhkäisin nuo mokomat kitkerät ja polttelevat. Saatoin suhauttaa suupielestäni voimasanan ja väänsin hymyn huulilleni. Matka jatkuu taas.

    Kiitos erittäin osuvasta tekstistä! Pärjään, koska pitää pärjätä ja huomaan pärjääväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🙂 Ihanaa saada tällainen palaute. Eipä ole elämä sinuakaan helpolla päästänyt, virtuaalihalauksen lähetän ❤️. Juuri jossain arjen asiassa, kuten renkaiden vaihdossa pääsee se perkele. Ja minulta usein myös vittusaatanaperkele, silloin on tosi paha paikka 😂 Muistetaan kuitenkin pyytää apua ja tukea, vaikka kuinka itse pärjättäisiin... Vaikka toisaalta sitä pärjää niin hyvin, että pärjää ilman apua!

      Poista
  38. Kiitos!! Ihan kuin minä..eteenpäin on vain pakko mennä, ei ole vaihtoehtoja.
    Isän kuolema sai minut polvilleen, mutta jo seuraavana päivänä alkoi asioiden hoitaminen kuin robottina, mummun hautajaisissa en itkenyt kyyneltäkään.
    Minulta on kysytty, että mistä jumalauta sinut nainen on tehty, moni olisi jo haudassa oman käden kautta, jos olisi tuollaisen elämän eläny ku sinä. Niin..ei voi mitään, this is my life ja karavaani vaan kulkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on kysytty ihan samaa... Ja ihmiset tietävät elämästäni vain pintaraapaisun. Sitä en tiedä, että onko se ihan normaalia, jos ei itke ja hoitaa asioita robottina, vai onko se selviytymiskeino ja jääkö tärkeitä asioita käsittelemättä. Tällä tekstillä en ole tarkoittanut sitä, että erityiskovuutta olisi se, että on tunteeton. Itse haluan olla sekä luja että pehmeä ja tunteet on käytävä läpi. Mut meillä jokaisella karavaani kulkee omalla tavallaan ja joillakuilla on kyydissä enemmän painolastia kuin toisilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)