Elämäni on ihan perseestä enkä jaksa voimaantumispaskaa

Hei Sinä, joka tulit lukemaan tämän jutun. Miksi kiinnostuit? Miksi sinua kiinnostaa, jos jollakulla menee huonosti? Tiedän, että ystäväni huolestuivat otsikon luettuaan ja pyydän heiltä anteeksi ja toki muiltakin, sillä otsikko on harhaanjohtava, mutta sille on hyvä syy.

Tämä postaus on vain empiirinen testi. Tietysti odotit, että avaudun elämäni kurjuudesta ja pahoittelen, että et joudu sellaista juttua lukemaan. Tai oikeastaan olen erittäin iloinen siitä, että minulla ei ole aihetta sellaiseen juttuun. Pahoittelen myös otsikon sivistymätöntä sanavalintaa.

Mikä tämän postauksen pointti sitten on? Se on se, että haluan testata, onko todella niin, että positiiviset jutut kiinnostavat enemmän kuin negatiiviset. Näinhän kaikki väittää, mutta blogini kävijähistoria kertoo ihan toista. Kiitollisuutta, onnellisuutta ja muita positiivisia asioita käsitteleviä juttuja on luettu todella vähän, mutta negatiivisesti sävytetyt otsikot ovat vetäneet huomattavasti enemmän lukijoita puoleensa. Miksi näin? Mitä tämä kertoo lukijoistani ja ihmisistä yleensä?

Olen kirjoittanut useita juttuja positiivisesta asenteesta ja hyvinvoinnista, mutta en tiedä, onko se vain ajanhaaskausta ja onko oikeasti niin, että monet ajattelevat tuollaisia juttuja voimaantumispaskana. Tällaista sanaa eräs ihminen nimittäin käytti enkä nyt lähde sanaa sen kummemmin analysoimaan, sillä jokainen voi tehdä analyysin itse. Suuremmat lukijamäärät saisin, kun kirjoittaisin provosoivasti ja keskittyisin valittamiseen. Sitä en kuitenkaan halua tehdä, koska en halua suunnata energiaani ikäviin asioihin (no ehkä välillä) ja koska lukijamäärä ei ole minulle itseisarvo. Kuitenkin varmasti kaikki bloggaajat ovat kiinnostuneita bloginsa kävijämääristä ja haluavat ainakin vähän kirjoittaa juttuja sen mukaan, mikä ihmisiä kiinnostaa. Vaikka monet kirjoittavat blogia mukamas pääasiassa itselleen, niin silti tuntuu turhauttavalta, jos juttua ei lue kovinkaan moni muu. Olen usein sanonut, että minulle on tärkeää, jos yksikin ihminen löytää jutuistani jotain tärkeää. Se on tärkeämpää kuin turhat klikkaukset ihmisiltä, jotka vain käväisevät sivullani eivätkä juttuja lue.

Olen hyvin kiinnostunut erilaisista sosiaalisista ilmiöistä ja ihmisten käyttäytymisestä ja nettimaailma antaa hyvän mahdollisuuden pohdiskella näitä asioita ja ottaa itse kantaa ja tehdä tällaisia empiirisiä testejä. Toivon, että kommentoisit ihan vaikka muutamalla sanalla, miksi kiinnostuit tästä postauksesta. Ja pahoittelen vielä, että tämä juttu on vähän negatiivinen... Tarkoitus oli säästää tämä myöhemmäksi, mutta tämänpäiväinen postaus katosi, kun klikkasin "Julkaise"-painiketta ja otin sitten jonosta seuraavan jutun!

Kivaa viikonloppua! Joulu on ihan kohta :)

Kommentit

  1. Uteliaisuus heräsi otsikkoa kohtaan, vaikka kyllä minä luen varmaan jokaisen postauksesi muutenkin. :) Itsekin olen viime aikoina pohtinut paljon bloggaamista ja etenkin otsikointia. Kun on kirjoittanut jo monta sataa postausta, on vaikea keksiä repäiseviä ja kiinnostusta herättäviä, ytimekkäitä otsikoita monta kertaa viikossa.
    Olisi kyllä aika turhauttavaa kirjoittaa blogia vain itselleen. Tylsää, jos kukaan ei koskaan kommentoisi tai edes klikkaisi juttua auki. Siinä tapauksessa kirjoittaisin ihan yksityistä päiväkirjaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsikointi on kieltämättä vähän haastavaa. Pitäisi keksiä jokin mielenkiintoinen otsikko, joka saa lukijan kiinnostumaan ja joka on myös informatiivinen ja jossa kiteytyy postauksen ydinasia. Huippusuositut bloggaajat voi otsikoida miten tykkää, koska heidän blogejaan luetaan joka tapauksessa. Itsellä on suuremmat paineet otsikointiin, koska otsikon avulla pitää kerätä lukijoita.

      Päiväkirjamaisia blogeja on ja joskus kun sellaisia luen, niin ajattelen, että ehkä joidenkin olisi parempi kirjoittaa ei-julkista päiväkirjaa... Minä koen, että blogi on niin julkinen, että en halua ihan kaikista asioista kirjoittaa ja koen myös, että tehtäväni on "palvella" lukijoita.

      Kiva tietää, että olet vakilukija :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen juttu! Minäkin klikkasin otsikon perusteella, MYÖNNETÄÄN, ja ihan silkasta mielenkiinnosta - mitähän sanottavaa kirjoittajalla on elämän perseellisyydestä: jotain vapaata avautumista vai sielukkaampaa pohdintaa. Tää oli hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai aina klikataan otsikon perusteella ja tietysti oletus on otsikon perusteella tuo, mikä sinullakin on ollut. Onneksi et tuntenut oloasi huijatuksi :) Tässä vaiheessa voin kertoa, että tämä postaus on kerännyt jo huimasti enemmän lukijoita kuin positiiviset postaukseni yhteensä. Täytyy vielä kirjoittaa aiheesta ihan oma juttunsa!

      Poista
  3. Luen bloggerin kautta ja siinähän on ingressi kirjoituksesta, joten mitään yllättävää ei kirjoituksessasi tullut :) Sun jutut yleensä on mielenkiintoisia :)

    VastaaPoista
  4. Kiinnosti, koska en ole ennen lukenut blogiasi..tulin ranskalaisten pipareiden vuoksi ja kiinnostuin naisesta mustissa ja sitten silmiin osui otsikkosi valitettavasti. Kirjoitan myös hyvinvoinnista ja positiivisuudesta..ehkä aiheesta on ylitarjontaa ja ihmisillä tulee korvista ulos sillä kaikenmaailman ** ovat jatkuvasti esillä työntämässä, sitä tavaraa joka tuutista..useimmiten pureskelematta propagandamaisesti.

    Ensimmäistä kertaa nyt kuulin tuollaisen ns.ruman sanan. Voimaantuminen on hieno sana, mutta ehkä se on kuitenkin väliaikaista, siksi ihmiset eivät usko sellaiseen..jos eivät halua oikeasti muuttua/muuttaa näkemyksiään ja harjoitella uudenlaisia tapoja olla ja ajatella.

    Tein vähän höpsön videon sosiaalisesta mediasta ja mainitsenkin siinä tuosta positiivisesta ja negatiivisesta otsikoinnista(sisällöstä) https://www.youtube.com/watch?v=xeJDVXUY-zI Vasta aloittelen noiden videoiden kanssa ja valitettavasti kuvaan ipadillä, enkä osaa editoida. I always do what I can with what I have.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, tämä todella ilahdutti minua :) Anteeksi, että vastaan vasta nyt joulu"loma"tauko syynä viivästykseen!

      Kurkkasin jo blogisi, mutta paneudun siihen ajan kanssa. Vaikuttaa kivalta ja on just niitä juttuja, joita itsekin pidän tärkeänä :)

      Positiivista vuotta 2016 :)

      Poista
  5. Tervetuloa lukijaksi :)

    On ihan hirmu vaikeaa ymmärtää blogimaailman monimutkaisuutta... Ja sitä, että entinen ahistaa-blogini, jota en ole vuosiin päivttänyt, kerää edelleenkin päivässä enemmän lukijoita kuin tämä nykyinen! Aiemmin otin kärkkäästi kantaa asioihin, kirjoitin ihan diipadaapaa ja ihmiset kiinnostuivat. Nyt kun on oikeeta asiaa, niin lukijoita on vähemmän.

    Kai ne pintaliitoblogit antaa illuusion jostain, mitä en itse ihan ymmärrä, vaikka minustakin on kiva katsella kivoja kuvia ja lukea höttöä. Ja riippuu omasta mielentilastakin, että mitä haluaa lukea.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)