Miksi rukoilen Pariisin puolesta?

Luin illalla pikaisesti Iltalehden uutiset ja ajattelin, että voi hyvänen aika, että taasko Pariisissa terrori-isku... Sitten nukuin yöni erittäin hyvin ja nukuin erittäin piiiitkään ja aamulla heräsin tyynenä, mutta huomasin ajattelevani hyvin voimakkaasti, että olisipa maailmassa rauha. Minua itketti kamalasti ja ihmettelin, että mikä mättää, koska minulla oli kuitenkin muuten levollinen ja hyvä olo. Minulla oli tarve lähettää rauhan ja rakkauden ajatuksia johonkin ja sitten tein kuten joka aamu eli sanoin itselleni, että tänään olen onnellinen ja tästä tulee ihana päivä ja pohdin hetken kaikkia niitä asioita, joista olen kiitollinen.

Sitten tsekkasin Instagramin, joka oli täyttynyt erilaisista Eiffel-tornin kuvista hashtagilla #prayforparis. Luin uutiset ja järkytyin enkä vieläkään oikein sisäistä asiaa... Otsikot olivat toinen toistaan järkyttävämpiä ja syy, miksi asia koskettaa minua, on se, että Pariisi on minulle hyvin rakas kaupunki. Olen käynyt siellä vain kerran, mutta mielessäni olen siellä jatkuvasti ja haluaisin sinne uudelleen - tai ainakin tähän asti olen halunnut. Olen sen verran maailmalla reissannut ja rajaton, että voin ajatella, että minä tai joku ystäväni olisi jopa voinut olla Pariisissa terrori-iskujen aikana! Minulle on ihan sama, missäpäin maailmaa tuollaista tapahtuu, mutta Pariisi on niin lähellä ja siksi nuo tapahtumat minua koskettavat. Pariisilaisten henki ei ole sen arvokkaampaa kuin kenekään muunkaan henki, mutta koska kyseessä on minulle läheinen kaupunki Euroopassa, tuossa ihan nurkan takana, niin asia koskettaa. Ainahan on niitä, jotka tällaisissa tapauksissa sanovat, että no niin, maailmassa kuolee joka päivä nälkään/sairauksiin jnejne. paljon ihmisiä, että miksen sure heidän puolestaan. Tietysti suren, kuulkaa kun kannan sydämessäni koko maailman surutaakkaa välillä! Mutta juuri tällaisina hetkinä  me voimme keskittää ajatuksemme tiettyyn kohteeseen. Ja minun sydämessäni riittää myötätuntoa Indonesian tulipaloissa kuolleille uhanalaisille eläimille, nälkäänäkeville lapsille ja pariisilaisille perheille, jotka ovat menettäneet nyt läheisensä. 

Minunlaisen hipin on vaikeaa ymmärtää terrori-iskuja ja vihaa, mihin ikinä viha sitten kohdistuukaan. Hippinä ajattelen, että meidän tulee keskittyä rakkauden ja rauhan ajatuksiin ja ne, jotka rukoilua harrastavat, voivat rukoilla. Aika moni miljoona muukin rukoilee tällä hetkellä Pariisin puolesta. Ja tästä päästään siihen, että joku on sanomassa, että no ei se Jeesus sieltä saavu pelastamaan eikä kuolleita herätä henkiin. Se ei olekaan pointti vaan se, että me, jotka uskomme johonkin korkeampaan, haluamme ajatella, että maailmaan tulisi joskus rauha, että kaikella on tarkoitus ja sitäpaitsi, rukoilemisesta tulee joillekin hyvä olo. Tiedän kyllä, että nyt ollaan myös sanomassa, että uskontohan on kaiken pahan alku ja juuri ja Suomessakin on niitä erimaalaisia ihmisiä jotka huutelee tuolla ohikulkijoille salamaleikkum ja niitä tulee koko ajan lisää varmaan terrroristeja jokainen pitäs pistää rajat kii blaablaablaa... Ja minä sanon taas kerran tähän vain yhden sanan: Imagine ♪

Tämä aamu alkoi hyvin synkissä tunnelmissa, mutta juuri siksi aion olla tänään superekstrakiitollinen kaikesta siitä, mitä elämässäni on. Olen toki kiitollinen joka päivä, mutta tänään meistä jokaisen on syytä olla erityisen kiitollisia siitä, että elämässämme on asiat kuitenkin aika hyvin. Peace & love ♥ 



Kommentit

  1. Ihanaa, että olet kiitollinen kaikesta. Sellaista tsemppiä me itse kukin tarvitsisimme.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitollisuudesta minun pitäisikin kirjoittaa ihan oma juttunsa. Meidän jokaisen tulisi nyt olla kiitollinen aika monestakin asiasta ja itsestä tuntuu, että haluan antaa nyt vallan vihan ja pelon sijaan kiitollisuudelle ja rakkaudelle ♥

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nii-in! Se piti sanomani, että eihän se rukoileminen tarkoita, että rukoillaan Jeesusta vaan jokainen voi lähettää hyviä ajatuksia ja toivoa rauhaa ja rakkautta ihan ilman uskontoakin ;)

      Poista
  3. Siis mikä tää rukoilujuttu oikein on, enpä tällaiseenkaan ole vielä ehtinyt törmätä? Onko tällainen yleinenkin ilmiö? Eli rukoillaan vain rukoilemisen vuoksi? Miksi sitä pitää nimittää rukoilemiseksi, eikö se riitä, että sitä nimitetään ajattelemiseksi? Minulle rukoileminen on henkilökohtaisesti ollut vaikeimpia asioita sisäistää, vaikka siinä lähestytään Jumalaa - rukous viittaa siis aina johonkin suurempaan. Saati että alettaisiin vain määrittelemään sille jotain muita merkityssisältöjä tuntuu täysin absurdilta ajatukselta. Mitä järkeä? Yhtä hyvin samaa kaavaa noudattaen voisi määritellä ihmisten välisen keskustelun siten, ettei toista osapuolta tarvita, vain puhutaan tai lähetetään ajatuksia.. johonkin.. ei hemmetti. Joku raja naurettavuudellakin.

    Poittini oikeastaan on, että rukoillahan voi tietenkiin kaikkien puolesta, jotka ovat joutuneet tämän valtavan tragedian kouriin, menettäneet omaisiaan, kokeneet järkytystä jne. Mutta jos heidän puolestaan jotain rukoilee, siihen liittyy tämä turvautuminen Jumalaan tai yleensä korkeampaan voimaan jos Jumalaa ei tunne. Jotakin korkeampaa siinä siis pyydetään auttamaan selviytymään tai jaksamaan, ei pelkästään vain lähetetä jotain ajatuksia tms. toivoen, että ne jotenkin mystisesti helpottaisivat kärsimystä tai kärsimään joutuneiden oloa.

    Tämä tällainen rukoileminen vailla selkeää vastapuolta heijastaa mystiikkaa ja turvautumista ihmisen omaan viisauteen ja voimaan. En jaksa ymmärtää. Eikä minun kaikkea tarvikaan. Tehkööt jokainen mitä tykkää niin kauan kuin on vakuuttunut asianlaidan oikeellisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somessa tuollaiset prayfor-jutut on aika yleisiä. Helppohan niitä on klikkailla ja on helppoa tykkäillä enkä osaa sanoa, että onko tuo rukoilemista rukoilemisen vuoksi vai ottaako kaikki yhteyttä johonkin korkeampaan. Jokaisella on oma tapansa rukoilla - joillakin se on jumalayhteyttä, joillakin ehkä enemmän sitä ajatusten keskittymistä. Minun maailmassani kyse on kaikissa asioissa vain erilaisista uskomusjärjestelmistä.
      Käsitykseni rukoilusta on ollut se, että se on puhumista Jumalalle tai Jumalan kanssa - näin yksinkertaisesti asia on jo ala-asteella opetettu. Nykyisin, kun maailmankuvani on laajentunut, olen huomannut, että ihmiset voivat rukoilla vaikka metsänhenkiä ja monissa yhteyksissä olen törmännyt siihen, että rukoileminen voi olla ajatusten lähettämistä.

      Tuolla rauhaan ja rakkauteen keskittymisellä tarkoitan sitä, että me emme saisi keskittyä vihaan vaan keskinäiseen rakkauteen ja kaikkeen hyvään, mitä elämässä on. Ajattelen kuitenkin myös, että miksi en voisi lähettää ajatuksia ja valoa sinne, missä sitä tarvitaan. Mielestäni on ihan yhtä mystistä rukoilla jotain korkeampaa voimaa kuin lähettää rakkautta itse ilman välikättä eli ilman Jumalaa. Emmehän me oikeasti tiedä, miten nämä jutut toimii. Jos rukoilen, niin kuuleeko Jumala? Ja mikä Jumala? Ihminen voi mielestäni turvautua omaan viisauteen ja voimaan ja onhan olemassa sellainenkin uskonkäsitys, että Jumala on kaikissa meissä, me tavallaan olemme Jumala ja siksi voimme rukoilla itseämme. Tosin tämä kuulostaa varmaan jumalanpilkalta monien mielestä!

      Minä en ole vakuuttunut minkään asianlaidan oikeellisuudesta, minulla on vain käsitykseni asioista. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli selventää sitä, miksi rukoilen/kohdistan ajatukseni Pariisin tragedian uhreille ja kirjoituksen tarkoitus oli myös kehottaa ihmisiä keskittymään kiitollisuuteen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)