MIES! Muista nämä 10 asiaa, kun kumppanisi on raskaana

Pähkäilin eräänä päivänä porakone kädessä (otin poran pois laatikosta, että mies sai porata reiän seinään) naisten ja miesten rooleja. En jaksanut pohdiskella niitä sen kummemmin, mutta mielessäni lähti kytemään eräs aihe... Suurin osa blogien lukijoista taitaa olla naisia, mutta siitä huolimatta tai oikeastaan juuri siksi osoitan tämän postauksen miehille. Lähestyvä isänpäiväkin pisti miettimään erinäisiä juttuja...

Jokaisella miehellä pitäisi olla opas siitä, miten naista tulee käsitellä  Facebookissa levisi aikanaan tällainen kuva ja onhan tuo ihan hauska, vaikka epäilen vahvasti, että tuohonkaan opukseen ei olisi saatu naisten kaikkia oikkuja sisällytettyä :)


Oppaassa pitäisi olla ihan perusasioita kuten se, että kannattaa viedä naiselle säännöllisesti kukkia, muistaa merkkipäivät, kehua tasaisin väliajoin nätiksi, laittaa likaiset vaatteet pyykkikoppaan ja vaikka se, että tiskikoneen luukun voi avata ihan itse ja tarkistaa, että onko siellä puhtaita vai likaisia, ettei tarvitse naiselta kysyä. Jokaisella miehellä tulisi myös olla opas siitä, miten kohdella raskaana olevaa naista, olipa kyseessä sitten oma kumppani, kaveri tai joku muu. Tämä postaus on tarkoitettu miehille, joiden kumppani on raskaana. Miehet kun voivat olla vähän ymmällään uudesta tilanteesta ja siitä, miten tulisi toimia. Siksi kokosin tähän kymmenen asiaa, jotka jokaisen miehen tulisi pitää mielessä: 

1) HELLI 
Raskaana oleva nainen tarvitsee paljon hellyyttä, joten helli, hipistele ja silittele. Pienikin kosketus voi tuntua naisesta mukavalta ja varsinkin hartioiden ja jalkojen hieronta tuntuu taivaalliselta. Keskity vain hellyyteen ja hillitse itsesi, jos alatkin haluta seksiä. Ne hommat hoituvat tänä erityisenä aikana naisen ehdoilla. Toisaalta taas voi olla, että nainen ei siedä kosketusta, joten kunnioita tätäkin. Ja muista, että on olemassa niin kommervenkillisiä naisia, että jos he tarkoittavat kyllä, niin he sanovat ei. Nainen voi esim. tuntea olonsa ja olemuksensa epämukavaksi suuren mahansa ja ns. läskiensä takia ja kieltäytyä kosketuksesta, mutta hän voi silti kaivata hellyyttä.

2) YMMÄRRÄ JA SIEDÄ
On tärkeää ymmärtää, että nainen ei voi mielialamuutoksilleen mitään vaan äkäilyt johtuvat hormoneista. Nainen ei voi myöskään mitään jatkuvalle nälälle eikä sille, että pissalle/syömään/juomaan on päästävä hetivälittömästi. Raskaana oleva ei tunne sanaa "kohta" vaan jos hän pyytää vettä, niin sitä on saatava heti. En minäkään olisi uskonut, että fyysiset tarpeet voivat olla niin akuutteja ja kun halusin vettä, niin sitä todella piti saada heti ja meinasin hermostua, jos toinen kupeksi sadasosasekunninkin. Juoksupoika miehen ei tarvitse olla eikä missään nimessä kaikkea tarvitse sietää, mutta miehen kannattaa opetella tiukoissa tilanteissa se taito, jonka avulla naiset ovat sietäneet miehiään varmaan luolaihmisajoista asti: hampaiden pureminen yhteen ja sietäminen. 

3) ÄLÄ VERTAILE
Älä vertaa kumppaniasi toisiin naisiin. (Tämä pätee myös kaikkiin niihin, jotka eivät ole raskaana.) Eli hyvä mies, älä ikinä, missään olosuhteissa vertaa naistasi keneenkään muuhun naiseen, älä edes leikilläsi! Jos tiedät, että kaverisi veljen vaimo oli säilynyt lattamahana koko 9 kuukautta ja oli bikinikunnossa jo synnytyslaitokselta lähdettyään, niin älä kerro tätä kumppanillesi. Äläkä ikinä kehu muita naisia. Piste.

4) IHAILE
Rakasta naisen muuttunutta ulkomuotoa. Raskaus tuo mukanaan kiloja, se voi raadella kehon raskausarville, se lörpsäyttää erinäisiä paikkoja, mutta ihaile silti kumppaniasi. Jos et ole hyvä sanomaan ihailuasi ääneen, niin ihailun voi osoittaa myös pienin teoin ja fyysisin elein. Tosin suomalaiset miehet eivät taida olla hyviä näissä asioissa, mutta näitäkin taitoja voi opetella.

5) KERRO, ETTÄ RAKASTAT
Kerro usein, kuinka paljon naistasi rakastat ja kuinka paljon hänestä välität. Raskaana oleva nainen on välillä yhtä surkeaa kuin Nalle Puhin Ihaa, joka luulee, että kukaan ei välitä hänestä. Etenkin kun nainen kokee olevansa lähinnä maitovalas (katso uudelleen kohta 4).

6) PALVELE
Nainen on yleensä se ihmeellinen tehopakkaus, joka hoitaa ruoat, pyykit, siivoukset ja lievästi sanottuna kaiken. Olisiko nyt miehen vuoro passata ja palvella? Olisi. No excuses.

7) ÄLÄ SYYLLISTÄ
Älä koskaan, edes leikilläsi syyllistä naista raskaudesta tai mistään muustakaan. Raskauden mukana tulee jos jonkinlaisia, kivuliaitakin vaivoja ja naisen tulee saada niistä valittaa. Älä koskaan sano, että itsepä lapsen halusit. Raskaana olevat ja tuoreet äidit ovat yliherkkiä syyllistymään ja ikävä kyllä he voivat syyllistyä, vaikka et sanoisi mitään. Suurinta osaa nykyäitejä vaivaa huono äiti -syndrooma ja sinun tehtäväsi on tukea kumppanisi hyvää itsetuntoa ja käsitystä siitä, että hän on hyvä maailman paras äiti.

8) OLE TUKI JA TURVA
Raskausaikana nainen voi kokea epävarmuutta monista eri asioista. Tehtäväsi on tukea naista ja poistaa epävarmuuden aiheuttajat. Tärkeintä on olla läsnä ja saada nainen vakuuttuneeksi siitä, että pidät hänestä ja vauvasta huolen. Ota asioista vastuu isänä, miehenä ja tasavertaisena kumppanina.

9) AUTA
Jotkut naiset (kuten minä) ovat aktiivisia, reippaita ja pärjääviä, mutta ihan yhtälailla hekin tarvitsevat apua, vaikka sanovatkin pärjäävänsä. Älä pidä itsestäänselvänä sitä, että nainen jaksaa yhtä paljon kuin ennen. Jos sinulla on älyä, niin voit jopa yrittää ennakoida naisen tarpeita. Tosin tämä voi olla vaikeaa, sillä naiset ovat monseti hyvin ailahtelevaisia ja kun olet ajatellut, että ennakoit, niin nainen haluakin jo jotain ihan muuta.

10) NAINEN ON NUMERO 1
Sinun täytyy valitettavasti luopua joistain omista jutuistasi. Hyvä parisuhde perustuu siihen, että kummallakin on omat juttunsa, mutta raskausaikana miehen on kyettävä kompromisseihin ja jätettävä omat tarpeet, menot ja kouhotukset vähemmälle. Niihin kyllä vielä kerkiää. Isänä joudut luopumaan jostain, mutta lapsen myötä saat jotain niin kallisarvoista tilalle, että sitä ei voi mitata millään mittayksiköllä. Aseta oma itsesi ja omat tarpeesi toissijaiseksi. Tai oikeastaan sijalle 3, sillä vauva on numero 1, vauvaa kantava nainen numero 2 ja sen jälkeen hyvin kaukana tulevat kaikki muut asiat. Asioiden tärkeysjärjestys muuttuu ja sen pitääkin muuttua ja jos se ei muutu eikä mies tätä tajua, niin mies on silloin epäkypsä. Parisuhteesta tulee perheyksikkö ja parasta on, jos tuo yksikkö puhaltaa yhteen hiileen.

Tsemppiä kaikille tuleville isille!

P.S. Naiset, olisiko tähän jotain lisättävää?



Kommentit

  1. Eipä lisättävää! Selkäkivut,väsymys ja kaikki mitä raskausaika tuo niin on raskasta varainkin jos perheessä on vielä kaksi pientä lasta lisää..siinä isän apua,turvaa ja läsnäoloa tarvitaan.. saan sitä itse myös omalta äidiltäni ja mammaltani,mutta lapsien isän kuuluu ja pitääkin olla se jonka suojiin hakeutua,saada lohtua ja apua kipuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä osaa kuvitella millaista olisi olla raskaana ja hoitaa samalla pieniä lapsia. Luonnostaanhan se tietysti sujuisi, mutta on varmasti raskasta.

      Hyvä, että sinulla on turvaverkkoa ympärillä :)

      Poista
  2. Minun mieheni kyllä halua lasta, mutta tällä hetkellä ei kysy koskaan kun tulee töistä. Että miten minä voin. Ei huomio eikä muutakaan mitä olet kirjoittanut. Ottaa kaiken mitä sanon itseensä ja toista päivää pitää jo mykkäkoulua. En edes viitsi kerjätä huomiota. Meillä asuu hänen poikansa joka ei tottele minua. Koska lähinnä minä hoidan häntä, koska mies on rekkakuski ja tekee pitkää päivää. Eikä hän ole kotiin tullessa edes väsynyt joka kerta. Mies on vielä niin itsepäinenkin että ei voi pyytää anteeksi käytöstään. Minulla ei saa olla huonoja päiviä jos kerran ärähän jostain rankan työvuoron jälkeen niin ottaa itseensä. Emme koskaan riitele. Jos riitelemme niin minä olen ekana tekemässä sovintoa. Tällä kertaa aion katsoa millon mies aikoo sovitella, mutta heikolta näyttää. En aina jaksa olla sovittelemassa. Ei vain ole voimia päivän päätteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet se, joka pyörität perheen arjen ja siksi sinun jaksamisesi on erittäin tärkeää. Miehen käytös on hyvin tyypillistä, et ole todellakaan ainoa, joka tuollaista kokee. Onko teille siis nyt tulossa yhteinen lapsi? Kun teillä on tuo uusperhekuviokin ja etenkin miehen poika, joka ei tottele, niin tilanne ei voi jatkua noin. Tai voi toki, mutta siinä kärsii kaikki ja yleensä eniten lapset. Kasvatusalan ammattilaisena ja myös äitinä kehotan teitä menemään perheneuvolaan. Miehelle kynnys on varmasti suuri ja sinullekin, koska voi olla pelko, että ukko osoittaa mieltään, jos hän kokee, että hänessä ei ole vikaa tms. Tiedän monia pareja, jotka on käyneet perheneuvolassa ja saaneet konkreettisia vinkkejä arkeen ja tilannetta helpottumaan ihan uskomattoman hyvin ja lopulta jurotyyppinen mieskin on tajunnut ongelmat, kun joku ulkopuolinen ammattilainen on kertonut näkökulmansa.

      Poista
  3. Minun mieheni kyllä halua lasta, mutta tällä hetkellä ei kysy koskaan kun tulee töistä. Että miten minä voin. Ei huomio eikä muutakaan mitä olet kirjoittanut. Ottaa kaiken mitä sanon itseensä ja toista päivää pitää jo mykkäkoulua. En edes viitsi kerjätä huomiota. Meillä asuu hänen poikansa joka ei tottele minua. Koska lähinnä minä hoidan häntä, koska mies on rekkakuski ja tekee pitkää päivää. Eikä hän ole kotiin tullessa edes väsynyt joka kerta. Mies on vielä niin itsepäinenkin että ei voi pyytää anteeksi käytöstään. Minulla ei saa olla huonoja päiviä jos kerran ärähän jostain rankan työvuoron jälkeen niin ottaa itseensä. Emme koskaan riitele. Jos riitelemme niin minä olen ekana tekemässä sovintoa. Tällä kertaa aion katsoa millon mies aikoo sovitella, mutta heikolta näyttää. En aina jaksa olla sovittelemassa. Ei vain ole voimia päivän päätteeksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)