Lapselle tulee nimeksi...

Viikon ja viiden päivän ikäinen vauvamme on saanut jo melkoisen määrän hellittelynimiä. Pienestä koostaan johtuen hän on muun muassa Kirppu, Kirppulainen, Kirppulainenpirppulainen, Tirppana ja eniten käytetty nimi on Tirpsukka. Perinteiset Pikkukulta ja Kultamussukka ym. ovat myös käytössä. Sairaalan rannekkeessa luki Poika A ja silläkin nimellä olemme häntä kutsuneet, mutta mietimme, että kutsutaanko lasta todellakin ristiäisiin asti lempinimillä, kun oikea nimikin olisi tiedossa. 

Yhteistuumin päätettiin nimi ja yhteistuumin päätettiin nimi julkistaa, jotta päästään sitä käyttämään. Nimen taustalla on kummankin mieltymys Jimi-nimeen ja kun luettelin muita suosikkejani, kuten Mikael, Kristian ja Henrik niin mies nappasi sieltä Jimin kanssa sopivimman... Pieni hurmuripoikamme saa nimen 

JIMI HENRIK

Nimi on mielestämme sopivan napakka ja helppo käyttää. Vierasperäiset kirjaimet olivat poissuljettuja ja myös nimet, joita lapsi joutuu selittämään, kuten Marco-Waltteri, josta joutuu aina sanomaan Marko c:llä ja Waltteri kaksois-w:llä ja koko nimi yhdysviivalla. Emme myöskään halunneet mitään hienostelevaa nimeä tai keksimällä keksittyä. Tuota nimeä ei tarvinnut edes erikseen keksiä, sillä se tuli niin helposti. Monestihan nimen keksiminen on vaikeinta ja muut ristiäisjutut helppoja, mutta minulla se on toisinpäin... Ahistaa vähän, kun en ole vielä päässyt totuttautumaan vauva-arkeen ja nyt pitäisi näissä hormonihuuruissa lähteä suunnittelemaan juhlia. Otan siis kivoja ristiäisvinkkejä vastaan ja toki nimeäkin saa kommentoida!

MUOKATTU KLO 21.23. HAHHAA! TÄMÄ OLI APRILLIA!!! SYÖKÄÄ SILLIÄ JA JUOKAA KURAVETTÄ PÄÄLLE :D

Kommentit

  1. Ekana tuli mieleen Jimi Hendrix. Josko nimi olis enne... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä juuri :) Neuvolan täti sanoi, että vauvalla on pitkät sormet, joten hän on jo selvää kitaristiainesta :D

      Poista
  2. Hieno nimi! Onnea perheenlisäyksen johdosta. <3 Edellinenkin postaus oli niin kaunis, ihan herkistelin sitä lukiessa. <3 Nauttikaa vauva-ajasta, se on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä on vielä parempi nimi lapselle, tämä kun oli siis aprillipila.

      Poista
  3. Onnea paljon pikkumussukan syntymästä!
    Jimi Hendrix tulee tosiaan vähän mieleen, mutta sehän onkin oikein ovela nimi. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On vähän liian ovela nimi, mutta nyt kun sitä on tässä makustellut, niin ei ole yhtään huono nimi:)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)