sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Peruskakut kunniaan!

Olen ajatellut aloittaa uuden leivontatrendin, johon kaikki kohta hurahtavat! Kyseessä on Peruskakut kunniaan -buumi. Taidokkaat sokerimassakakut ovat olleet pitkään in ja tällä hetkellä raakakakut ovat leivontamaailmassa kuuminta hottia. Raakakakuissa ravinneköyhät höttöhiilarivehnäjauhot korvataan ravinteikkaammilla taateleilla, viikunoilla ja pähkinöillä ja kerma kookosvalmisteella tai banaanivaahdolla. Raakakakuissa on kieltämättä ideaa, sillä jos syö kakkua, niin miksei voisi syödä sellaista, mikä sisältäisi vaan terveellisiä raaka-aineita? 

Jos kakuista puhutaan, niin niiden kohdalla en kuitenkaan lähtisi hifistelemään superfood-linjalle, sillä kakkuja syödään harvoin eikä yksi kakkupala silloin tällöin romuta kenenkään ruokavaliota. Oletuksena on siis, että ruokavalio on kunnossa eikä sokeria vedä kilokaupalla päivittäin. Ja sitäpaitsi, minä olen vähän täysin kyllästynyt ruoka- ja ravintoainehapatukseen! Kun ei tiedä, mitä voisi syödä ja esimerkiksi ruokaöljyviidakossa seikkailu vaatii kemistin tutkintoa ja tieteellisiin artikkeleihin tutustumista. Olenkin ajatellut, että nyt nostan vanhat kunnon raaka-aineet kunniaan - ei sillä, ettenkö olisi niitä aina arvostanut. Vanhoilla kunnon raaka-aineilla tarkoitan jauhoja, sokeria, kermaa, voita, hilloja ja muita perinteisiä aineksia, joista jo isoäitimme leivonnaisia valmistelivat. Epäterveellistä, mutta hyvää ja toimivaa! Epäterveellisyys on tosin suhteellinen käsite ja kakuissakin kaikki riippuu vertailukohteesta. Jos käyttää maustettuja rahkoja, leivontamassoja, vaniljakreemijauhetta ja karamellivärejä, niin lisäaineita kertyy aikamoinen määrä ja tuollaisista raaka-aineista valmistettuun kakkuun verrattuna perinteinen kermakakku on parempi vaihtoehto. Superfoodeja arvostava taas pitää kermakakkua huonona vaihtoehtona.

Tänään tein perinteisen, oikein klassisen kakun eräälle synttärisankarille. Sain kakkua varten seuraavanlaiset ohjeet:
- tavallinen mansikkakermakakku
- gluteeniton pohja
- koristeeksi pentagrammi ja minttusuklaarakeita (hevihenkinen päivänsankari kun tykkää mintusta)
- EI sokerimassaa (typerää laittaa pahanmakuista ja kallista massaa, jota kukaan ei edes syö, paitsi työpaikalla eräs mussuttaja)
- "Etkä sitten ala väsätä mitään koristeita ettei tuu hirmu ressi vaan teet ihan peruskakun!!!"

Viimeinen kohta ei ollut kehotus vaan komentokäsky, jota kiltisti noudatin. Enkä olisi jaksanutkaan /ehtinytkään ryhtyä mitään ihmeellistä värkkäämään vaan olin ihan tyytyväinen, että saan tehdä kakun, jonka valmistaminen käy vaikka vasemmalla kädellä ja unissaan. Tällaisen kakun tekeminen kun on äärettömän vaivatonta ja nopeaa. Gluteenittomien leivonnaisten valmistaminen aiheuttaa monille harmaita hiuksia, mutta olen sitä mieltä, että kyseessä on vain asennevamma, koska monet gluteenittomat leivonnaiset ovat yhtä helppoja valmistaa kuin tavallisetkin eikä maussakaan ole eroa. Tästäkään kakusta ei todellakaan maista, että se on gluteeniton. Pohjaan tuli 4 munaa, 1,5 dl sokeria, 1,5 dl perunajauhoja, 1 tl vanilliinisokeria ja vähän alle 1 tl leivinjauhetta ja se tehtiin samalla tavalla kuin tavallinen täytekakkupohjakin. Täytteenä oli mansikkahilloa ja kermarahkaa eli 1 prk kermaa vatkattuna + 1 prk rahkaa + sokeria + vanilliinisokeria. Tällä kertaa kermana oli Pirkan vähälaktoosinen vispikerma ja se pelitti oikein hyvin! Masukakkuun käytin S-ryhmän Kotimaista-kermaa ja kun Pirkkaan vertaa, niin koostumuksessa ei ollut eroa, mutta maussa Pirkka voitti. Olen tarkkamakuaistinen kermojen suhteen ja minulle kelpaisi vain kuohukerma, mutta vispikermaa on helpompi käsitellä ja pursotella. Flora Vispiä monet hehkuttavat, mutta minä en ole ainoa, jolla on ollut hankaluuksia sen vatkautuvuuden kanssa enkä siksi sitä enää käytä.

Pentagrammin ääriviivat tein sulatetusta suklaasta hienosti leivinpaperin päälle, mutta koska sulaa suklaata oli reilusti, niin täytin sakarat sillä eikä lopptulos ollutkaan enää niin hieno... Ääriviivakuvio olisi ollut paljon siistimpi. Mutta kahtokees, miten tasaisesti sain kerman levittymään kakun päälle! Minun kaltaiseni perfektionistikin voi olla tyytyväinen! Tietenkin minun mielestäni tämä kakku on muuten vain räpsäys, kuten eräs ihminen tällaisia nopeasti tehtyjä kakkuja nimittää. Joskus voisi vaikka huvikseen tehdä muunkinlaisen reunapursotuksen kuin tuon tavallisen, joka tässä kakussa oli aika huitaisten tehty. Pääasia kuitenkin oli, että kakku oli synttärisankarin toiveiden mukainen ja hän oli tyytyväinen kakkuun ja olihan kakku oikein hyvääkin! 

Lähdetkö mukaan Peruskakut kunniaan -trendiin vai vannotko raakakakkujen tai kenties kakuttomuuden nimeen?

4 kommenttia :

  1. Kyllä kunnon kermakakut voittaa raakakakut mennen tullen :) Jos aikoo herkutella, niin voi herkutella kunnolla.
    Ja mitätulee tuohon kakkupohjaan, niin paras kakkupohjahan tulee jos siinä on jonkin verran perunajauhoja. Jos ei ihan gluteenitonta tahdo, niin puolet perunajauhoja, puolet vehnä niin jopas tulee oikein kunnon "sieni"pohja kaakulle. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai noita kermakakkuja ja raakakakkuja pitäisi edes verrata keskenään, kun kuuluvat ihan eri kategoriaan.

      Minäkin yleensä teen sellaisen pohjan, mihin tulee sekä perunajauhoja että vehnäjauhoja ja sehän on juuri se vanhan ajan sienipohja! Mut tää pelkistä perunajauhoista tehtykin on erinomainen, ehkä vähän murenevampi, mutta on pehmeä eikä siitä huomaa, että on gluteeniton.

      Poista
  2. Aamen! Onhan se kiva ja hyvä, että uusia juttuja kokeillaan ja omaksutaan, mutta välillä tuntuu, että sitten mennään ihan ääripäihin, että haukutaan jompaa kumpaa. Milloin trendikakkuka, milloin perinteisiä. Mutta kyllä minäkin liputan ihan perinteisten kakkujen puolella, kuten sanoit, kakkuja tuskin syödään niin usein että tarvitsisi mitään "kakkusotaa" järjestää.
    Ihana tuo viimeinen ohje: "Etkä sitten ala väsätä mitään koristeita ettei tuu hirmu ressi vaan teet ihan peruskakun!!!" :D
    Ohje voisi toimia minullekin.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! En ymmärrä, miksi eri jutut sulkisivat toisensa pois. Ja kun tässäkin on kyse makuasiasta, joista ei saisi kiistellä :)

      Tuo ressittömyysohje pitäisi muistaa kaikkia asioita tehdessä :D

      Poista

Kiitos kommentista :)