torstai 19. helmikuuta 2015

Baby shower -spektaakkeli

"Baby showerit? Mitä? Minulleko?" lukee muistokirjassa, jonka ystäväni olivat koostaneet baby showereihini. En ole koskaan ollut baby showereissa ja yleensäkin olen ollut aika vähän ns. tyttöjen juhlissa - olen ollut vain kaksissa polttareissakin koko elämäni aikana ja tuntui ihan uskomattomalta, että minä olin nyt päivän juhlakalutar. Uskomatonta oli myös ihan kaikki vauvakutsupäivänä ja minusta tuntuu, että en voi ikinä kiittää ystäviäni riittävästi kaikesta siitä ihanasta, mitä he minulle järjestivät!

Baby showereista puhuttiin jo aika pian raskaaksi tulemiseni jälkeen, kun sanoin eräälle ystävälleni, että minusta vauvakutsut olisi kivat. Hän oli suunnitellut järjestävänsä juhlat yllätyksenä, mutta kun aloin itse puhua asiasta, niin yllätysmomentti jäi ja jätimme asian hautumaan. Alkuvuodesta aloimme tutkia kalentereita ja löytyihän sieltä kaikille sopiva päivä, mikä on aika harvinaista. Minusta tuntui vähän oudolta, että minulla ei ollut oikein mitään järjestettävää. Halusin kuitenkin helpottaa ystävieni taakkaa ja hankkia koristeet. Tosin sitä en tiedä, että helpotinko vai vaikeutinko ystävieni suunnitelmia koristepäsmäröinnilläni. Selailin suosittujen nettikauppojen juhlatarvikevalikoimia ja tulin siihen tulokseen, että kuka hyvänsä saa juhlista kivan näköiset tilaamalla tusinakaupalla pahvikoristeita, mutta minusta ei ole sellaiseen. Luotan klassiseen tyyliin; aitoihin kukkiin, kangasliinoihin ja -servetteihin enkä halua oikeastaan mitään sellaista, mitä muilla on. Enkä myöskään missään nimessä halua kuormittaa ympäristöä ja kukkaroani kertakäyttöisillä koristeilla. Toki Muotimamma-niminen banneri oli tilattava ja myös pakolliset pompomit, joista käyttöön tuli vain yksi enkä edelleenkään tiedä, että tykkäänkö pompomeista vai en (niiden suosittuuden takia en). Juhlien teemaväri oli liila, koska se sattuu olemaan tällä hetkellä lempivärini ja perinteiset tyttö- ja poikavärit oli poissuljettu, sillä lapsen sukupuoli ei ole tiedossa. Koristeluilla on juhlissa aina suuri merkitys, mutta minulle vielä tärkeämpää oli se, että sain tavata ystäviäni ja viettää heidän kanssaan aikaa. Minulla ei ollut kovinkaan paljon ennakko-odotuksia vaan olin sanonut, että hyvä ruoka, mukava yhdessäolo ja jokin ohjelmanumero riittää. Vaippakakkua ja joitain pikkulahjoja osasin odottaa ja myös sitä, että kaikki on mietitty viimeisen päälle, mutta enpä osannut odottaa superhuikeita baby showereita... Yksi ystäväni sanoi, että eihän juhlat mikään spektaakkeli ollut, mutta minun mielestäni oli!

Minua vähän jännitti mennä juhlapaikalle eli ystäväni kotiin - oli ihan huippukutkuttava jännitys mahanpohjassa. Riemukkaat jälleennäkemiset ja lämpöiset halaukset sulattivat jännitykseni ja kohta jo kilisteltiinkin maljat alkoholittomalla lehtikuohulla. Vaikka olen innokas puheidenpitäjä, niin tällä kertaa minulla ei muuten ollut puhetta! Tajusin sen vasta jälkeenpäin ja vähän ihmettelin, että miksi minulle ei tullut mieleen lausua jotain muuta kuin peruskliseisiä juttuja. Maljojen nostamisen jälkeen minut yllätettiin upealla vaippakakulla, jonka nähtyäni olin lievässä shokissa ja mietin taas, että "Mitä, Minulleko?" Olen nimittäin itse väsännyt kerran vaippakakun eikä se ollut läheskään noin hieno. Kakkuuni oli laitettu lempiväriäni ja haettu kuulemma hieman Chanel-henkisyyttä helminauhoin ja napein. Koko komeuden kruunasi söpö, beige ensipupu. Olen jollekulle joskus maininnut, että ensipupu on pakollin, jos joskus vauvan saan,  ja on aika mieletöntä, että ystäväni muistavat kaiken, mistä olen höpötellyt. Nyt vauvalle on ihana ensipupu ja värikin on minulle mieluinen (sehän se on tärkein juttu!) Tosin beagleni alkoi hinkua pupua sen nähtyään ja pupu piti laittaa piiloon ja tarjota koiralle hänen omia ensipupujaan, joita on kaksi kappaletta. Mutta ne eivät ilmeisesti olleet ollenkaan sama asia kuin tämä uusi pupulainen! Kun vauva syntyy, niin täytyy varmaan ostaa beaglelle vielä yksi pupu, että sille ei tule paha mieli :)

Vaippakakun lisäksi sain kauniisti päällystetyn selviytymissalkun, johon oli koottu kaikenlaista tarpeellista ja kivaa sekä minulle että vauvalle. Osasin odottaa pikkulahjoja, mutta en todellakaan osannut odottaa mieletöntä lahjaröykkiötä! Kotimaisuus ja ekoilu ovat minulle tärkeitä ja salkun sisällössä oli huomioitu arvostukseni. Osa vaatteista oli käytettyjä ja osa uusia ja kun jotkut ovat sitä mieltä, että on köyhää/noloa käyttää second-hand -vaatteita, niin minusta se on vain järkevää ja ekologista. Salkussa oli luonnonkosmetiikkaa, kuten pesuainetta ja hoitovoidetta vauvalle ja minulle erittäin tarpeellista jalkakylpysuolaa ja jalkavoidetta, jonka otin heti lauantai-iltana käyttöön. Salkku sisälsi myös kynsilakkaa ja nyt kun olen ollut jo 7 kuukautta ilman lakkaa, niin arvatkaa vaan mikä hinku olisi päästä sutimaan kynnet ihanalla tumman fuksialla lakalla... Lakan sävyn nimi on "My Secret" ja aika kivasti se aiheeseen sopiikin, raskaus kun on monesti ainakin alussa salaisuus ja edelleenkin tämä minun odotukseni on tullut yllätyksenä monelle.

Kun mainitsin, että ystäväni olivat huomioineet arvoni ja arvostukseni, niin tässä siitä esimerkki... En halua nostaa mitään lahjaa toisten yläpuolelle, mutta kyllä vannoutuneen AC/DC-fanin sydäntä lämmitti tämä body!

Kun olin juuri ja juuri tokentunut vaippakakusta ja lahjoista, niin minulle alettiin kokoamaan korua. Jokainen ystäväni oli valinnut kaksi erilaista "helmeä": äiti- ja vauvahelmen. Oli mielenkiintoista kuulla perustelut helmien valinnalle, siinä olikin syvempää symboliikkaa, ja oli huikeaa taas huomata, miten hyvin ystäväni minut tuntevatkaan. Koru kuvastaa persoonani ja äitiyteni eri puolia ja minä tietysti pidän sitä hyvää energiaa lataavana koruna ja sanoin, että se lähtee synnytykseen mukaan onnenamuletiksi  

Korusta tuli persoonallinen ja halusin tietysti, että minusta otetaan kuvia koru kaulassa. Kun olin kaikessa rauhassa esittelemässä koruani, niin joku alkoi puhua tissikumeista ja hämmästynyt/epätoivoinen ilmeeni kyllä kertoo kaiken... Really? Tissikumit? Maidonkerääjä? Apuaa.... Mitä kaikkea minun pitäisi oikein vielä tietää?! Onneksi on tyttökaverit, joilta saa kaikenlaista informaatiota!

Välillä tietysti syötiin ja koska meitä oli aika pieni joukko, niin ruokalajejakin oli sen mukaan, ei siis mitään megalomaanista, notkuvaa mässypöytää. Ja kun päivänsankarilla on aika paljon ruokarajoitteita, joita on tullut viime aikoina lisää, niin ei ole kovin helppoa kehitellä sopivaa menua ja välillä tuntui pahalta ystävieni puolesta, että he jotuvat pähkäilemään, mikä minulle sopii ja mikä ei. Koska kaikki ovat ruokaeksperttejä, niin menu oli oikein onnistunut. Olin luvannut tehdä kurpitsakeittoa, että saisin tehdä edes jotain (ja pääsisin eroon kurpitsasoseesta, jota pakastin on puolillaan). Keiton kanssa tarjoiltiin Jukolan juuston cheddar-valkosipulinapuja (suosittelen). Ystäväni olivat valmistaneet nacholämmitystä, itse tehtyä siemennäkkäriä, kasvispiirakkaa ja kuorrutettua tonnikalaleipää.

Juhliin kuuluu tietysti kakkukahvit ja kahvipöydässä oli tarjolla teeman mukaisesti koristeltu kevyt smoothie-kakku ja suloisia pikkuleipiä sekä vähän namusia. Kaikenlaiset karkkibaarit ovat nykyisin suosittuja ja sellaiet ovat houkuttelevia ja näyttäviä, mutta mitäpä minä sokerittomalla linjalla oleva siitä ilahtuisin, nielisin vain tahtia! Olihan meillä karkkeja, sillä niitä jäi virallisesta Candy King-ennustuksesta. Minun piti eritellä kahteen kulhoon randomisti valituista karkeista vaaleansiniset- ja punaiset ja niiden mukaan pääteltiin vauvan sukupuoli. Tyttö näyttäisi tulevan, sillä vaaleanpunaisia karkkeja oli 32 ja vaaleansinisiä oli 23. Tosin en ihan tiedä, luotanko tulokseen, sillä mistäs sitä koskaan tietää, mitkä karkit on jo syöty, koska välistähän on voitu syödä vaikka karkit 3, 5 ja 6, koska karkeissa ei ole numeroo! (Kaikki, jotka ovat katsoneet Pikkupojat-leffan, tajuavat tämän inside-tsoukin).

Kahvittelun jälkeen minua alkoi jo vähän ramaista juhlapäivän hulina, mutta vielä oli eräs ohjelmanumero jäljellä. Siinä vaadittiin kielitaitoa, sillä minun piti osata suomentaa ruotsin- ja englanninkielisiä vauvanhoitoon liittyviä sanoja ja kun tiesin sanan oikein, niin sain sen tarkoittaman tarvikkeen itselleni. Muut osasin päätellä hyvin, mutta tutti (pacifier/dummy) oli vaikein - miten noloa, etten tuota sanaa tiennyt! Amninsgskupor sen sijaan oli tuttu sana, koska olin juuri edellisviikolla ostanut liivinsuojuksia. Huomatkaa korvatulpat ja suklaa - jokaisen äidin ykköstarvikkeet!

Kun muut avasivat kuoharipullon ja aloittelivat illanjatkoja, niin minä aloin olla jo aika puhki... Jokohan minäkin myöntäisin, että raskauden vuoksi en voi enää voi hihhuloida aamuviiteen asti? Uutenavuotena se vielä onnistui.

Päivästä jäi ihan mielettömiä muistoja ja jotta ne eivät vaan unohtuisi, niin lahjaksi saamaani kirjaan oli kirjoiteltu jo valmiiksi päivän kulku ja varattu valokuville paikat (mitä organisointikykyä!) Kirjaan oli kerätty myös runoja ja sarjakuvia ja jätetty tilaa sille, että voisin kirjoitella omia tuntemuksiani.  Päivän aikana ystäväni täydensivät kirjaa arvuuttelemalla sinne vauvan syntymäaikaa ja muita juttuja. Olin haltioitunut siitä, että kirja on juuri minun tyyliseni niin kantta kuin sisältöä myöten. 

Eräs ystäväni sanoi, että hän ei oikein totu mahaani, että on vähän hassua, kun minulla on tällainen pallo. No niin minustakin! Raskaus on jo toooosi pitkällä, mutta minä raukkaparka en ihan vieläkään tajua täysin, että saan vauvan... Baby showerit todella auttoivat todella konkretisoimaan sitä, että vauva todellakin on tulossa. Kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta minä oikeasti tarvitsin tällaisen päivän, jolloin saattoi keskittyä tärkeään aiheeseen. Minulla kun raskaus on tullut "siinä sivussa" ja tuntuu, että en ole ehtinyt perehtyä mihinkään kunnolla.

Illalla vielä yksi ystävistäni antoi minulle käytettyjä vauvanvaatteita ja siinä vaiheessa olin jo niin pöllämystynyt, että en kyennyt oikein reagoimaan vaan valkkasin vaatteita robottimaisesti enkä edes tiedä, sanoinko kiitos. Olen jo monesti sanonut ystävilleni, että olo oli kuin pienellä lapsella jouluaattona. Kun odottaa ja jännittää, kun pää mene ihan pyörälle lahjoista, kun illalla on tokkuraisen väsynyt, mutta ymmyrkäisen onnellinen ja miettii nukkumaan käydessä, että mitäs kaikkea ihanaa tapahtuikaan. Seuraavana päivänä sitä tutkii lahjoja uudelleen ja sitten vasta saa tolkun kaikesta. Olen vieläkin fiilistellyt juhlia, ihastellut olohuoneen sivupöydällä olevaa vaippakakkua joka päivä ja ihmetellyt, miten upeilla ystävillä minua onkaan siunattu. Siunatuksi tunnen itseni muutenkin.

4 kommenttia :

  1. Mukavaa, että siulle järjestettiin noin ihanat pippalot :) Jos itsekin joskus penskoja saa, niin tottahan haluaisin myös tuollaiset vauvakutsut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti pitää järjestää kutsut! Ja olen sitä mieltä (silleen leikillään) että raskaaksi kannattaa hankkiutua jo pelkästään sen takia, että saa noin mahtavat bileet :D

      Poista
  2. Ihanat vauvakutsut olet saanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mutta tuntuu, että juhlien tunnelma ei välity kuvista ihan sellaisena kuin voisi.

      Poista

Kiitos kommentista :)