perjantai 9. tammikuuta 2015

Kaapista ulos eli elämäni shokeeraavin uutispommi

Vuosi on aluillaan ja tästä vuodesta onkin tulossa elämäni mullistava. Sellaisia ovat kyllä olleet muutamat edellisetkin vuodet, sillä suuria, loppuelämääni vaikuttavia muutoksia on ollut niin parisuhteessa kuin työelämässäkin ja muillakin elämänalueilla, mutta nuo muutokset tuntuvat pieniltä siihen verrattuna, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Jo nyt on jotain mitä odottaa, jotain, mitä ei ole koskaan aiemmin elämässäni tapahtunut...Suuret asiat tapahtuvat joskus aivan itsestään ja luonnollisesti ja niin, että tuntuu, että elämäni on palapeli, jossa jokainen pala loksahtaa ihmeellisesti paikalleen, kun aika on sopiva.

Jo viime vuoden puolella mietin, että kirjoittaisinko eräästä asiasta, mutta en kokenut sitä silloin tarpeelliseksi. Olen toki välillä hehkuttanut hyvää ja onnellista oloani, mutta en ole kertonut, että olen ollut ylitsevuotavan onnellinen, niin onnellinen, että meinaan välillä pakahtua ja olen nauttinut runsaana pulppuavasta onnentunteesta, jonka ansiosta hymyilen usein itsekseni. Olen rakastanut erinomaisen hyvin toimivaa kehoani, joka on tuntunut kevyemmältä ja voimakkaammalta kuin koskaan aiemmin ja lähes joka aamu aamulenkillä taivastelen sitä, miten reipas ja jaksava oloni onkaan. Olen tuntenut itseni siksi samaksi ihmiseksi (tosin vähän jalostuneemmaksi) joka olin joskus aikanaan. Olen ollut sinut tai siis minut myös oikukkaan mieleni kanssa, joka ei ole ollutkaan oikukas vaan tasapainossa ja rauhallinen. Olen vetänyt puoleeni positiivisia ja kannustavia ihmisiä, jotka ovat kohottaneet omaa positiivisuuttani. Olen hehkunut hyvää oloa ja onnellisuutta ulospäin ja säteillyt ja monet ovat sen huomanneet. Olen ollut yhteydessä samoin ajatteleviin ihmisiin ja uusia kontaktejakin on syntynyt aivan merkillisellä tavalla. Olen luottanut (lähes aina) siihen, että elämä kantaa ja kaikki järjestyy tässä Universumissa täydellisesti, vaikka siltä ei olekaan aina näyttänyt.

Olen hämmästyttänyt ihmisiä ja järisyttänyt heidän maailmaansa rajummin kuin ikinä aiemmin. Olen saanut nähdä typertyneitä ilmeitä ja on ollut superhuippua nähdä se reaktio, kun ihminen hämmästyy, suu loksahtaa auki ja silmät laajenevat täyttyäkseen sitten ilon ja riemun kyynelistä. "Pommien pudottaminen" on mielestäni negatiivinen sanonta, mutta ehkä tässä tapauksessa sitä voisi käyttää... Pudotan pommin nyt täällä blogissa ihan tuosta vaan, koska minulla on tapana paukauttaa asiat suoraan kiertelemättä ja kaartelematta. Paljastetaan siis jymyuutinen, elämäni ihanin, uskomattomin ja upein sellainen: odotan vauvaa!!!

Totta se on, ja aika monelle olen saanut tolkuttaa, että kyseessä ei ole pila eikä edes minun kierolla huumorintajullani mikään aikaistettu aprillipila. Ihan luonnollinen juttu tämä sinänsä on, etenkin ihmiselle, joka on parisuhteessa, jolla on vakituinen työ ja asiat kondiksessa. "Epäluonnollinen" juttu siinä mielessä, että olen kannattanut vapaaehtoista lapsettomuutta ja rummuttanut sen puolesta ja usein sanonut, että en aio hankkia lapsia tai en ainakaan tiedä, että haluanko lapsia koskaan ja monille olenkin saanut selittää, miksi olen mieleni muuttanut. Aion tosin jatkossakin olla vakaasti sitä mieltä, että naisen ei ole mikään pakko olla äiti ollakseen jotain ja kelvatakseen eivätkä lapset tee kenestäkään tippaakaan parempaa tai arvostettavampaa naista. Aion olla myös sitä mieltä, että on erittäin törkeää mennä vähättelemään lapsettomia sanomalla, että ilman lapsia elämällä ei ole merkitystä. Jokaisella elämällä on merkitys ja vaikka raskaus on tuonut elämääni uudenlaista onnea, ei see tee lapsettomana eletystä elämästäni yhtään vähempiarvoista. Piste.

Pohdin syksyllä jo ensimmäisen ultran jälkeen, että laitanko blogiin kuvat pienestä toukasta, mutta olen aina ollut huono huutelemaan omista, isoista asioistani ja olen päättänyt, että haluan suojella lapseni yksityisyyttä enkä tule yksityiskohtia blogissa kertomaan ja kuvia vauvasta jakamaan. Olen kyllä joutunut vastaamaan siihen kysymykseen, että liittyykö raskauteeni jotain hämärää, kun olen sitä salaillut. Ei liity, mutta ihan luonnollinen syy raskauden piilossa pysymiseen on ollut se, että masu pompsahti kunnolla näkyviin vasta noin kuukausi sitten. Monet olivat todella yllättyneitä, kun kerroin olevani raskaana ja jouduin selittämään, että kyllä, näin pitkällä se jo on. Kun menin nyt maanantaina joululoman jälkeen töihin ja olin käytävällä välituntivalvonnassa, niin eräässä tyttöporukassa joku kysyi, että miten toi on yhtäkkiä raskaana (teineillä on mahtava tapa puhua lähellä olevasta henkilöstä niin kuin tämä olisi kuuro) enkä ihmettele oppilaiden hämmästystä, koska todellakin näyttää siltä, että mahani on paisunut lyhyessä ajassa kuin limpputaikina. Minusta on myös ollut hauskaa olla kertomatta asiasta ja nyt tällaisella shokkiefektillä ilmoittaa, että raskaus on jo pitkällä - olen kalenterillisesti laskien ollut jo puoli vuotta raskaana! Blogikuvissakin kun on osattu ottaa niin ovelia kuvakulmia, ettei pyöristynyttä vatsaa huomaa. Eikä tämä muuten ole ensimmäinen kerta elämässäni, kun jätän jotain suurta ja tärkeää kertomatta ja tipottelen tietoa jos siltä sattuu tuntumaan. This is how I roll, baby!

Jos syksyllä tapasin jonkun ihmisen ohimennen, niin en edes kertonut raskaudesta, koska en kokenut sitä tarpeelliseksi enkä oikein kesken keskustelun olisi pitänyt järkevänä ja korrektina vaihtaa aihetta lennosta ja tokaista, että hei, arvaas mitä, olen raskaana. Vaikka monet hehkuttavat raskauttaan heti positiivisen testin tehtyään kaikille, niin minä en vaan ole sellainen. Alkuraskauden huikeassa flow-tilassa olisi kyllä tehnyt mieli huutaa koko maailmalle suuri uutinen ja onneksi tuolloin aika monille kerroinkin, sillä tietysti halusin jakaa mielettömän onnentunteeni ja tuossa vaiheessa se tuntuukin parhaimmalta. Mutta olen aina ollut sitä mieltä, että minun asiani ovat minun asioitani ja that's it. Kyse ei ole siitä, että olisin tarvinnut aikaa sulatella asiaa tai että olen odottanut sitä, että olen valmis kertomaan. Olen ollut valmis kertomaan asiasta jo siitä hetkestä lähtien, kun tunsin kesällä kiinnittymiskipua ja intuitiivisesti tajusin, että olen raskaana, ja jo ennen raskaustestin tekemistä olin satavarma siitä, että sisälläni järjestyy ihan uudenlaisia DNA-ketjuja.

Joulukuun alussa rakenneultran jälkeen kirjoitin Facebookiin näin: "Projekti ”With enough courage you can do without a reputation” on edennyt aikataulun mukaisesti ja ongelmitta jo yli puoleenväliin! Vaadittavat tarkastukset on suoritettu säännöllisin väliajoin ja niissä on todettu, että projektipäällikkö M. Vuorio on hoitanut tehtävänsä mallikkaasti ja erityisellä paneutumisella ja huolellisuudella. Erityistä kiitosta hän on saanut positiivisesta asenteesta. Kiitos kuuluu jo tässä vaiheessa myös projektin executive producerille." Vain harva varmaan tajusi, että kyse on vauva-asiasta eikä tuollaisesta voi kai tajutakaan. Päivitys on osoitus erittäin kierosta huumorintajustani ja joku "normaali" ihminen olisi kai vaan kirjoittanut, että rakenneultrassa käyty jne., mutta normaali ei ole minun mittapuuni.

Vaikka en raskaudesta numeroa teekään, niin koen kuitenkin, että raskaus ja äitiys ovat nyt niin kiinteä ja iso osa elämääni, että en voi enkä halua niitä täysin blogista pois sulkea. Mielestäni on myös parempi tulla rytinällä raskauskaapista ulos kuin yhtäkkiä lätkäistä pallomahaiset kuvat lukijoiden silmien eteen ilman sen kummempaa informaatiota. Ajattelin jossain vaiheessa, että perustaisin vielä erikseen raskaus-/äitiysblogin, koska minulla on mielessä monia kivoja juttuaiheita, mutta yhdessäkin blogissa on riittävästi tekemistä harrastelijabloggaajalle. Tästä ei kuitenkaan ole tulossa äitiysblogia, ei missään nimessä, sillä haluan edelleenkin kirjoittaa muistakin aiheista ja tarjota vaihtoehdon kaikille niille lukijoille, jotka eivät halua jatkuvasti äitiysjuttuja lukea. Itse kaipaan edelleenkin lapsivapaita blogeja vastapainoksi kaikelle äitiyshössötykselle ja kaipaan myös erilaisia äitiysjuttuja enkä tusinablogien jorinoita. Erityisesti kaipaisin meidän vähän vanhempien äitien blogeja, koska vaikka en ikärasisimia harrastakaan, niin nuorempien äitien jutut ja ajatukset poikkeavat jonkin verran meidän kypsempien jutuista. Sen voin taata, että mitään tavallisia raskaus- ja äitiysjuttuja en tule julkaisemaan vaan poikkean tässäkin asiassa massamuodista ja oletetuista normeista. Äitiysblogini teemana olisi ollut erilainen ja normit kyseenalaistava, perinteistä poikkeava äitiys, mutta sitten tajusin, että erilaisuus, kyseenalaistaminen ja perinteisten kuvioiden haastaminen ovat juurikin blogini keskeisimpiä teemoja, joten äitiysjutut sopivat tänne oikein hyvin.

Ja jos ette usko, niin tässä todisteeksi fotoa. Ei, en ole syönyt jouluna liikaa kinkkua, konvehteja ja leivonnaisia enkä altistunut homeelle (ks. tämä postaus) vaan kyllä se on ihan oikea vauvamasu!

14 kommenttia :

  1. Mä oonkin jo odotellut että milloin kerrot asiasta blogissa :). Kiva lukea sunkin raskausjuttuja jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksihan vannoin, että en kerro kellekään mitään missään vaiheessa, mutta siinä ei kai olisi ollut järkeä, koska tällainen asia tulee ilmi joka tapauksessa :). Ja mulla on jo luonnoksina vaikka mitä juttuja aiheesta, oikein odotan, että pääsen niitä julkaisemaan!

      Poista
  2. Satuolento10.1.2015 1.03

    <3 Onnea kaukokaksonen! <3

    VastaaPoista
  3. Kaapista tulo on hieno asia. Nyt voi sitten ihan virallisesti ja julkisestikin onnitella ja ihastella asiaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, suosittelen muillekin, olipa kaapissa mistä syystä hyvänsä :) Nyt ei tartte enää pitää kieltä kesekellä suuta tämän asian kanssa :)

      Poista
  4. Paljon onnea! Ja sanon rehellisesti, että olen kateudesta vihreä, I love babies! <3 Mutta onneksi osaan olla myös iloinen toisten puolesta. Meiän äitikin sai meiät vähän vanhempana (minut 34v ja veljen 38v) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tekis kauheesti mieli sanoa, että sulla on vielä aikaa vauvapuuhille, mutta tässä raskaushuumassa sanon, että jos kunnon vauvakuume iskee, niin sitä ei kannata vastustella :)

      Poista
  5. Minttu. Kyllä mä olin niin "kympillä", kun näin sinut ja Eemun tossa ovella ja huomasin, että sä odotat vauvaa ! Liikutuin, kun laitoin oven kiinni ja tuli mieleen ne muistot, kun itse olisin joskus halunnut olla isä lapselle - no, se aika on multa jo ohi mutta voin olla onnellinen sinun ja vauvan isän ja "masupirpanan" puolesta ! Tsemppiä Teille kaikille, toivottavasti kaikki menee hyvin !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kukaan ei varmaan usko, miten paljon mun mieltä ja sydäntä lämmittää se, että ihmiset on onnellisia tästä uutisesta.

      Poista
  6. Onnea!!!! Tämä olikin mukava uutispommi. :)
    T: Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On ollut mukavaa päästä vihdoin kertomaan tästä asiasta ja saada hirmuinen määrä onnitteluja ja positiivisuutta!

      Poista
  7. Tiiätkö, mie jotenkin ootin tätä uutista. Oiskos sitten ollu, et facessa kirjoitit sen tekstis siihen malliin, että arvasin siitä, vaikka en sua sen kummemmin tunnekaan. Tai hei nyt mie muistan, se oli se kun kyselit homepalstalla, miten neulotusta vauvanpuvusta saa homeenhajun pois! Se se oli, siitä hoksasin, juu! :)

    Mie kanssa olen niitä vapaaehtosesti lapsettomia, jotka aina saa puolustella kantaansa että miks. Oon taas toisaalta myös tahattomasti lapseton, en siis ole lainkaan varma, että voisko mulle sattua "vahinkoa", sillä sairastan endometrioosia. Olen kuitenkin siis sitä mieltä, etten halua lapsia tähän myrkylliseen maailmaan, ja miten ihmeessä jaksaisin lasta hoitaakaan, tällä sairastelulla, mitä mulla on. Tiedäthän?
    Vasta miehen kanssa käytiin tästä miljoonatta kertaa kädenvääntöä, hän kun haluisi ja minä en. Miusta olisi kaikkein suurinta rakkautta hankkia adoptiolapsi( jos siis oireiluni vähenisi), mies ei kuitenkaan lämpene asialle. Ikuinen dilemma siis.

    Niin, mutta jotenkin salakavalasti mullekin on alkanut hiipiä ihan pikkupikkuriikkinen vauvakuume. Mulla käy toisinaan kaveri kylässä, jolla on nyt n. 4kk ikäinen poikavauva. Sitä kun on saanut pitää sylissä, niin silloin sitä aattelee, että entä jos. Kun vauvaa ei ole pitkään aikaan nähnyt, iskee halu nähdä sitä ja taas ajatus, entä jos.
    Mutta onneks on toistaseks menny nuo ajatukset ajastaan ohi. Ja sitäpaitsi tosiaan, koirat ja koiranpennut on paljon suloisempia kuin vauvat ja niistä on niin paljon vähemmän huolta ja vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännä, että joillekin tämä uutinen on ollut shokki ja jotkut ovat aavistelleet. Toki siitä FB-jutusta saattoi hyvin arvatakin :)

      Tiedän kyllä hyvin tuon tunteen, kun ei halua lapsia tähän myrkylliseen ja sairaaseen maailmaan! Mutta se vauvakuume voitti ja unohdin moiset ajatukset ja toki kun olin tervehtynyt, niin sekin vaikutti asiaan. Sisäilmasairaana tai muuna sairaan kun ei jaksaisi lasta hoitaa, hyvä että itseään jaksaa. Monta vuotta meni mullakin siinä, että vaikka en lapsia halunnutkaan, niin mietin, että aiheuttaako sisäilmasairastaminen lapsettomuutta. Olen sen sanonutkin aina, että olisi hyvin rankkaa, jos saisi tietää, että ei voisikaan saada lapsia.

      Adoptiolapsi olisi suurta rakkautta, mutta adoptoimisen kriteerit on niin kovat, on tulorajat ym., että eipä monella ole mahdollisuutta sellaiseen. Sijaisvanhempana toimiminenkin voisi olla yksi vaihtoehto vanhemmuudelle, sijaisvanhempia tarvitsevia lapsia kun on paljon.

      Mä olen käynyt vaikka mitä kädenvääntöä itseni kanssa tuossa vauva-asiassa, mutta se ratkesikin sitten lopulta niin helposti, että en vieläkään oikein tajua. Uskon kyllä, että kun vauvakuume iskee, niin silloin sitä lähtee ihan rytinällä pohtimaan asioita ja etsimään vaihtoehtoja, selvittämään mahdollisuuksiaan. Siihen asti (ja toki sen jälkeenkin) voi tuhlata hellyyttään koiriin :)

      Poista

Kiitos kommentista :)