Överisokeriset suklaabrowniet

Olen yleensä hyvin sanavalmis, mutta nyt en keksi sanoja kuvaamaan sitä, miten överimakeita leivonnaisia onnistuin tekemään... Jos olisin aikanaan saanut kuvan beagleni ilmeestä sillä hetkellä, kun se maistoi hunajaa, niin se kuva olisi sopinut tähän. Beagle ei ollut eläissään saanut mitään niin makkeeta. Sen ruskeat mantelinmuotoiset silmät menivät  ihan sirrilleen ja suupielet vetäytyivät muotoon "huijui miten makeaa tämä on" ja vaaleanpunainen pikkukieli lipoi vimmatusti.

Ylisokeriset ja -makeat leivonnaiseni olivat olivat brownieita ja vähän harmitti niiden epäonnistuminen, sillä olin oikein etsimällä etsinyt kunnollista reseptiä enkä säheltänyt mitään omasta päästäni. Brownieiden kuuluu olla kuulemma tiiviitä ja pureskeltavia ja niissä pitäisi olla rapeahko pinta. Suurin osa aiemmin valmistamistani brownieista on mokkapalatyylisiä, liian kakkumaisia, liian mutakakkumaisia tai liian jotain sellaista, mitä niiden ei pitäisi olla. Arvelin, että "Leivonnaisia herkkusuille"-kirjassa olisi täydellinen ohje, koska kirjan ohjeet ovat kuuluisan Hummingbird Bakeryn reseptejä. Minulla on tällaisia aivan ihania kirjoja, joista löytyy jos jonkinlaista ohjetta ja aika monia olen kokeillut, mutta yksikään ohje ei ole jäänyt suosikiksi. Ei haittaa kuitenkaan, sillä onhan tällaisia kirjoja aina hyvin miellyttävää ja inspiroivaa selailla ja ihailla.


Tässä brownie-ohje, mutta ennen kuin intoonnut leipomaan, niin lue juttu loppuun...

Perinteiset browniet

200 g tummaa suklaata
175 g suolatonta voita
325 g (3,8 dl) sokeria
130 g vehnäjauhoja
3 kananmunaa
tomusokeria koristeluun

1. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa.
2. Lisää suklaa-voiseokseen sokeri ja sekoita hyvin.
3. Lisää jauhot ja sekoita ainekset kunnolla sekaisin.
4. Lisää lopuksi munat ja sekoita, kunnes taikina on sileää ja pehmeää. 
5. Levitä taikina n. 33 x 25 cm kokoiseen vuokaan.
6. Paista 170 asteessa kunnes pinta halkeilee, mutta sisus on vielä pehmeää. Älä paista liikaa, etteivät reunat kuivu.
7. Jäähdytä, leikkaa neliöiksi (n. 12 kpl) ja koristele tomusokerilla.

Pistääkö teillä silmään ohjeesta mitään outoa? Minä ihmettelin sokerin määrää, joka on hyvin suuri verrattuna muiden ainesten määrään... Nämä browniet ovat todella niin megasokerisia, että meinaa hampaat tippua suusta! Jopa minulle, jolle mikään ylimakea ei ole koskaan ole ollut ongelma, nämä olivat liikaa. Paistumisvaiheessa taikina kuohui sokerin vuoksi eikä pohja kypsynyt ohjeen mukaisessa ajassa. Pinta jäi omituisen röpelöiseksi, reunat alkoivat kovettua, mutta sisus oli vielä taikinaisen raakaa. Kumosin pohjan ja alla olevassa kuvassa näkyy, miten sokeri on valunut pohjalle ja muodostanut kovan ja kiiltävän kerroksen. Sitä voisi kuvailla paistetuksi hattaraksi, joka on tiivistä, kovaa, paahdettua ja suklaanmakuista. Sisus on oikein mehevä, mutta päällimmäisenä makuna on pelkkä sokeri. Suklaa ei maistu kovin paljon, ainakaan niin paljon kuin tumman suklaan pitäisi maistua. Nämä browniet menevät tuttavapiirini tuntemaan kategoriaan "Mintun sydänkohtausleivonnaiset", etenkin kun tein vielä Nutella-kuorrutteen.

Rakastan Nutellaa ja tunnustan, kyllä rohkenen tunnustaa julkisesti, että lapan sitä lusikalla lautaselle suoraan purkista enkä ajattele yhtään, että siinä on karmea määrä kaloreita! Mutta se on taivaallisen hyvää ja vastustamatonta. Tosin kerran Amsterdamin reissulla söin aamupalaksi Nutella-pannukakkuja ja sen jälkeen oli pitkään niin ötlöttävä olo kaikkia pähkinäsuklaalevitteitä kohtaan, että pidin aika pitkän Nutella-tauon. 

Kuorrutteeseen laitoin noin puoli purkkia maustamatonta tuorejuustoa, noin 50 grammaa voita, puoli purkkia Nutellaa (koska olin puolet jo syönyt:) ) ja vähän alle desin tomusokeria, jotta koostumuksesta tuli sopivan paksua ja helppoa pursottaa. Nutella-kuorrutteissa käytetään monesti vispikermaa, mutta sellaisesta kuorrutteesta tulee liian löysää ja sitä joutuu pakastelemaan ennen pursotusta ja ennen leivonnaisten tarjoamista. Tästä tuli koostumukseltaan erinomaista ja ajatuksena olisi tehdä muutaman viikon päästä eräs synttärikakku, johon laitan tätä täytteeksi. 

Jos jollakulla on oikein hyvä brownie-ohje, niin ottaisin vastaan mielelläni kiitos! Etsin edelleen toimivaa ohjetta enkä haluaisi tehdä kovin usein tällaisia epäonnistuneita kokeiluja. Mutta onpahan minulla nyt pakastimessa 2x2 cm kokoisia brownie-palasia, jotka taatusti vievät sokerihimon. 

Kommentit

  1. Minäkin katsoin, että ei helvetti, tuossa on sokeria ainakin se 1,8 dl liikaa. Tuohon määrään taikinaa 2dl sokeria olisi sellainen siedettävä määrä. Brownieita voisi tehdä joskus itsekin, mutta selvästikin aiivan toisenlaisella ohjeella :D Minä tykkään makeasta mutta tuo sokerikiille on jo tosiaan hyvin... ällöttävä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko tuo vähän sama kuin jos 4 munan kääretorttuun laittaisi 8 desiä sokeria? Suurinpiirtein! Monissa brownie-ohjeissa on aika vähän sokeria, koska suklaa sisältää yleensä paljon sokeria ja makua on tarkoitus tulla muustakin kuin sokerista.

      Kävin juuri sopivasti hammaslääkärissä, joten vaikka browniet olisi muuten hyviä, niin en kyllä annan hammaspeikoille mahdollisuutta ekstrabileisiin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)