keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Runo "Uneton"

Pitääkö minun nyt pyytää anteeksi? Pyytää anteeksi sitä, että en ole kahteen viikkon kirjoitellut ja ladella hirveät selitykset päälle. Olisiko yksinkertainen selitys vain se, että en ole kirjoittanut? Olisi. Mutta nyt topistaudun ja olen tehnyt ihan listan seuraavista postauksista. Tarvitsisin myös aina jonkinlaisen deadlinen, että saisin jotain aikaan. Matkalaukkukin lojui kaksi kuukautta olkkarissa, mutta tänään sain sen vietyä varastoon, jee! Ehkä minun pitää ryhtyä asettamaan itselleni tiukkoja deadlineja ja sanktiot niiden noudattamatta jättämisestä, että saan arjesta paremmin kiinni. Olen myös taas käyttänyt aikaa siihen, että olen järjestellyt tavaroita ja tutkinut kaiken maailman papereita ja heittänyt turhia papereita pois. Syynä se, että olen etsinyt jo pari viikkoa erästä erittäin tärkeää kirjekuorta, missä on korvaamattomia juttuja. Kirjekuorta en ole löytänyt, mutta sen sijaan olen löytänyt paljon kaikkea muuta, kuten tämän erään paperin kulmaan riipustamani runon. Runo on siltä ajalta kun kärsin unihäiriöistä. Nyt unihäiriöistä ei ole tietoakaan, mutta tällaisten vanhojen juttujen löytäminen lisää taas arvostusta nykyelämääni kohtaan, missä moni asia on niin paljon paremmin kuin ennen.

UNETON

Käsi otsalla
nihkeässä hiusrajassa
Ajatus putoaa
kämmenelle
Sydämen syke
alaselässä asti
patja hakkaa takaisin
Hengitys
kuljettaa hissinä 
epätoivoisia ajatuksia
Yhtä pimeää
oli silmät auki tai kiinni
Tyynyssä ei enää kylmiä kohtia.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)