perjantai 5. syyskuuta 2014

Olen laihtunut, olen nyt siis parempi ihminen ja minua pitää kehua ja ihailla

Minua pännii. Minua sitten pännii tietyt yleiset ajattelutavat. Kuten vaikka tämä älytön ja liiallinen laihuuden ihannointi.  Olen kyllä sitä mieltä tai no, eihän tämä ole edes mielipidekysymys vaan fakta, että ihminen on luotu liikkumaan ja ihmisen on tarkoitus olla sutjakka eikä mikään telkkarin ääressä kököttävä läskipallo. Kulttuurimme on kuitenkin ihan liian ulkonäkökeskeinen. Se on asia, jolle en mahda mitään ja minun pitäisi yrittää olla ärsyyntymättä pinnallisuuksista. 

Toki on aina hyvä juttu, jos ihminen pudottaa painoaan ja ymmärrän, että hoikistuttuaan haluaa tuoda uutta ulkomuotoaan esille. Mutta jälleen kerran tahdon olla niiden puolella, jotka jäävät jalkoihin... Niiden, jotka yrittävät laihduttaa siinä onnistumatta, niiden, joilla esim. jokin sairaus aiheuttaa sen, että laihdutusyrityksistä huolimatta paino ei vaan putoa. Minä muuten tiedän, mistä puhun. Olen ruoka- ja ravitsemusalan ammattilainen ja muutenkin aiheesta kiinnostunut ja minä jos joku tiedän kaiken, minkä hyvästä ruokavaliosta ja hyvinvoinnista tarttee tietää ja senkin, mitä ei tartte. Olen noudattanut oppikirjan tarkasti hyvää ruokavaliota ja olen liikkunut paljon, mutta silti en ole laihtunut. Olen kuullut jos jonkinlaisia laihdutusneuvoja, mutta yksikään neuvo ei ole tepsinyt eikä yhdenkään neuvojan kaaliin ei ole mennyt, että sisäilma- ja/tai homealtistuksesta tai ehkäpä jostain muusta sairaudesta kärsivän keho toimii eri tavalla kuin terveen ihmisen keho. Tämä voi kuulostaa yhtä epämääräiseltä meriselitykseltä kuin "mulla on isot luut", mutta pahintahan tässä on että kyseessä ei ole selitys. Minulla ei ole tapana selittää mitään eikä pettää itseäni. 

Oma ymmärrykseni asioita kohtaan on kasvanut paljon, sillä olen joutunut kokemaan sen, että en ole välillä voinut harrastaa sairastamisen ja kovien kipujen takia liikuntaa. Toisaalta taas en ole pystynyt syömäänkään, kun olen ollut sairas. Talvella olin pari viikkoa siinä jamassa, että söin vain noin 500 kaloria päivässä ja painoni vain nousi! Normaalisti tuollainen tehodieetti kuihduttaisi ihmisestä useamman kilon. Ja painoni on noussut homealtistumisen takia joskus päivässä 4 kiloa ja vyötärönympärys paisunut toistakymmentä senttiä, joten siinä tilanteessa ei  laihdutusgurujen vinkeistä ole apua. Ja jos terveellisellä, monipuolisella ruokavaliolla ja liikuntamäärilläni en ole tämän laihempi, niin sitten en ole. Itse en asiasta stressaa, koska olen tyytyväinen itseeni, mutta aina joku ulkopuolinen ottaa minun painoni ja kehoni asiakseen. Jos ei muut, niin terveydenhoitajat, joiden mielestä olen ollut lihava 10 kiloa sittenkin. Minun pitäisi olla laihempi ja lihaksikkaampi  ja minun pitäisi olla jotain muuta kuin pystyn olemaan. Tiedän itse, että minulla on hyvä olla, jaksan liikkua ja temmeltää ja saan ruoasta riittävästi ravintoaineita pysyäkseni terveenä ja vastustuskykyisenä ja siksi tuntuu aika ahdistavalta, että muut ihmiset puuttuvat painooni ja ruokavaliooni. Toki siitä pitäisi olla välittämättä ja suurimmaksi osaksi olenkin, mutta mietinpä vaan niitä ihmisiä, joilla ei ole näin terve itsetunto ja sopusuhtainen käsitys omasta kropasta... Arvostelun kohteeksi joutuminen ei tee sellaisille ihmiselle hyvää.

Mutta siis, kuten otsikossa kirjoitin. Minä olen laihtunut. Kesän aikana ihmeesti hoikistuin, vaikka söin samalla tavalla kuin aiemmin tai jos ihan rehellinen olen, niin söin ENEMMÄN suklaata, jäätelöä ja mansikkakakkuja ja liikuin VÄHEMMÄN. Ja silti laihduin. Ja taas lempparikyssärini: missä siis logiikka? En tiedä. Sen vain tiedän, että laihtuminen on aina hyvin yksilöllistä ja kiinni monesta tekijästä, jopa sellaisista, joita emme edes tiedä.

Nyt kun olen laihtunut, niin minun pitäisi hehkuttaa sitä kaikille ja ladata Facebookiin kokovartalokuvia, joiden tarkoituksena on saada ylistäviä kommentteja, jotta egoni voi paistatella ihailussa. Mutta tiedättekö mitä? Olen täysin se sama ihminen kuin ollessani pallomahainen ja turvoksissa oleva pullukka. Ihan täysin. Itsearvostukseni on pysynyt täysin samassa ja koen olevani aivan yhtä ihana ja rakastettava kuin ennenkin. Toki minusta on mukavaa, kun murheenkryyniulkoiluhousuni eli housut, jotka ovat aina olleet kireät, holahtavat jalkaan. En osaa myöskään arvostaa ketään toista ihmistä hänen fyysisten ominaisuuksiensa perusteella. Minulle on ihan sama, onko ihminen lihava vai laiha, lihaksikas vai löysä, koska minulle persoona on se, joka ratkaisee. Minusta tuntuu suoraan sanoen aika paskalta sellainen ajatus, että jotain ihmistä arvostetaan vähemmän vain siksi, koska hänellä sattuu olemaan pikkuisen enemmän kuormaa luidensa ympärillä. Toki itsestä huolehtiminen on aina tärkeää enkä missään nimessä kehota ketään löysäilemään. Toivon vaan syvästi, että tässä maailmassa riittää ymmärrystä monenlaisia kulkijoita kohtaan.

Jos et löytänyt jutustani punaista tai minkään muunkaan väristä lankaa, niin tässä se tulee: huolehdi itsestäsi, syö monipuolisesti ja liiku paljon. Jos silti olet pullukka, niin sitten olet, rakasta silti itseäsi. 

Tässä havainnollistamisen vuoksi kuvat ennen ja jälkeen, kuten nykyään on muodikasta itseään kuvata. Kommentteihin toivon älyttömästi kehuja siitä, miten hyvä ja super ja huippu ja arvostettava ihminen olen, kun olen onnistunut karistamaan muutaman kilon (ja samalla siis piiloviestin siitä, että pullukampana en ollut niin ihku).

ENNEN 
(homealtistumisen pullistama vatsa ja vähän muutakin ylimäääristä vyötäröllä)

JÄLKEEN 
(kesän jälkeen, jolloin olen harrastanut vähiten liikuntaa ikinä ja syönyt eniten suklaata ikinä):

4 kommenttia :

  1. Oikein hyvä kirjoitus taas! Totta puhut, että elämä ja maailma pyörii laihuuden ihannoinnin ympärillä. Niin se vain on. Olen samaa mieltä, että ihmisen kuuluu ja pitää liikkua, mutta se painon pudottaminen ei välttämättä kaikilla suju 'nappia painamalla'. Mutta, jos ihminen syö kohtuullisesti, terveellisesti ja liikkuu paljon, niin se on jo minusta todella hyvä asia. Mielestäni silloin pieni pulleus ei ole haitaksi. Pahempi juttu varmaan, jos juo vain kahvia ja vetää röökiä. -Tämmöisiäkin 'diettejä' käytetään..... valitettavasti.
    Mutta, ihmeellinen on ihmisen kroppa. Ei sitä vaan aina voi ymmärtää ja käsittää..... :)
    Terveisin Kati :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä :) Jos huolehtii hyvinvoinnistaan, niin eiköhän se riitä! Kaikkien ei tarvitse olla maratoonareita, superfoodin syöjiä tai laiheliineja.

      Facebookissa tästä aiheesta virisi kiinnostava keskustelu, jossa eräs ihminen toi esille mielenkiintoisen näkökulman. Hän kirjoitti, että miksi hänestä ei koskaan tehdä juttua tyyliin "olen koko ikäni syönyt terveellisesti, liikkunut paljon ja ollut normaalipainoinen". Lööppikamaa tuo juttu ei olisi, koska lööppeihin päätyy ne 50 kiloa laihduttaneet ihmiset.

      Poista
  2. Tämä kirjoitus tuki ajatuksiani vahvasti. Olen aina ollut enemmän tai vähemmän lihava. Aikoina jolloin olin vähemmän lihava, minulle tulivat juttelemaan vanhat tutut kouluajoilta, olin hyvää kaveria kaikille, minut kutsuttiin kaikkialle. Elämä kuitenkin heitti ja ymmärrän että olen ollut masentunut vuosia. Masennuksen ja rankan elämän mukana tuli lihavuus takaisin. Jep, vaikka urheilen paljon, olen muutoin patalaiska ja syön paljon (vaikkakin terveellisesti). Eipä näy selkääntaputtelijoita enää viihteellä ollessa eikä muutakaan. Kyse ei ole masennuksestani, koska melankoniani näkyy parhaiden ystävien aikana ja yksin. En vain enää ole "kiinnostava" tapaus enää vaan se sama pallero kuin peruskoulussa. Sisällä olen silti sama ihminen. Minulle ei vain enää voi taputella että oletpas laihtunut ja näytätpä hyvältä. Selkääntaputtelijat nykyään vain nyökkäävät esim. Viihteellä nähdessä.

    Voisi ajatella että tämä on masentuneen kuvitelmaa, mutta tiedän ettei se ole. Masennuksen kanssa oppii elämään ja sen oppii osaksi itseään. Olenhan ollut melankolinen mieli aina, myös silloin kun olin hoikempi. En myöskään ole katkera näille vanhoille tutuille, ihmisluonto on sellainen. Ihmiset jotka kiinnostuvat ulkonäöstani eivät ole minua varte.
    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos koskettavasta kommentista! Mun on niin vaikeaa ymmärtää maailmaa, jossa ihmistä arvostetaan ja kohdellaan jonkin ulkonäöllisen seikan perusteella. Liian monilla ihmisillä on oletuksena, että kaikkien pitää olla timmejä ja jaksaa treenata ja pullukammat ovat jotenkin vähempiarvoisia laiskimuksia. Lehdissä ja netissä hehkutetaan niitä, jotka ovat laihtuneet hurjasti eikä se lohduta kyllä yhtään ihmisiä, jotka eivät onnistu laihtumaan.

      Mä olen samaa mieltä, että jos en kelpaa ihmisille tällaisena kuin olen, niin sellaisia ihmisiä en elämääni tarvitse!

      Tsemppiä sinulle ♥

      Poista

Kiitos kommentista :)