Esittelyssä uusi ja tehokas kasvohoito + ainutlaatuinen alekoodi hoitoon

*Yhteistyössä kauneuskeskus Eleganssin kanssa*

Minulla on teille ihan mahtavia uutisia! Tai no, en tiedä, miten teidän maailmaanne hetkauttaa se, että kävin aivan ihanassa ja todella tehokkaassa kasvohoidossa, mutta olen niin täpinöissäni, että haluan julistaa koko maailmalle tätä onneani ja parantunutta ihoani! Minulla on myös ilo jakaa teille spesiaali alekoodi kauneuskeskus Eleganssiin ja Beautiful Dayhin - huippujuttu sanon minä!

Olen kroonisesti ja vakavasti iho-ongelmainen, sillä minulla on ruusufinni ja herkkä/herkistynyt iho. Olen vuodattanut aiheesta yksityiskohtaisesti täällä ja täällä. Tällä hetkellä ihoni tilanne on melko hyvä ja naamassani on nyt vain yksi finni, ajatelkaapa, vain yksi! Mutta se onkin viinirypäleen kokoinen enkä voinut laittaa tuon muhkean paukuran takia pyöräilykypärää päähäni. Kosmetologin tekemät hoidot ovat välttämättömiä, jos meinaa saada ongelmaisen ruusufinni-ihon pysymään aisoissa ja estää sairautta pahenemasta. Olenkin käynyt vuodesta 2007 asti hoidattamassa ihoani kauneuskeskus Eleganssissa. Minulle on tehty muun muassa timanttimikrohiontaa, hedelmähappohoitoa, happihoitoa, E-style -valoimpulssihoitoa, on laitettu erilaisia naamioita ja tehty mekaanista puhdistusta (a.k.a tiristelyä) eli aikamoinen kokemusten kirjo minulle on erilaisista hoidoista karttunut. Olen kokenut parhaaksi käydä samassa hoitolassa, sillä on tärkeää, että kosmetologi on tuttu ja tuntee ihoni. Ihon tarpeet muuttuvat iän, elämäntilanteiden ja myös vuodenaikojen myötä ja on helppoa, kun ihoani syynäilee vuodesta toiseen sama ihminen, joka tietää ja tuntee ihoni historian ja tarpeet. Ja myös minun henkilökohtaisen historiani, sillä sen verran on vuosien aikana tullut kaikesta puhuttua ja voisin jopa mainostaa Eleganssia hoitolana, joka on ollut mukana elämäni myötä- ja vastoinkäymisissä. Eleganssissa olen saanut aina asiantuntevaa, oikeasti välittävää, iloista ja myös empaattista palvelua (empatia onkin kipeäihoiselle tarpeen). Pidän Eleganssista myös kauniin sisustuksen ja rentouttavan tunnelman vuoksi. Nyt en kuitenkaan paneudu sisustuksellisiin yksityiskohtiin, sillä Eleganssi muuttaa elokuun aikana uusiin, entistä upeampiin tiloihin vaan keskityn kertomaan uudesta ja huikeasta kasvohoidosta.

Olen innokas kokeilemaan erilaisia hoitoja ja kun kosmetologini Veera (kuvassa) kertoi minulle, että heille on tullut ihan uudentyyppinen hoito, niin halusin sitä tietysti kokeilla. Kyseessä on lyhyesti sanottuna hoito, joka syväpuhdistaa, aktivoi ja ravitsee ihoa ja auttaa hoitotuotteita imeytymään paremmin ja jolla on myös anti age -vaikutus. Vähän aikaa toki mietittiin, että uskaltaako sitä tehdä, koska en ikinä voi tietää, mihin ja miten ihoni reagoi, mutta otin riskin. Ja jukranpujut, se kannatti! Hoito on nimeltään poly-abrasia (poly-abrasion) ja se on ihan uutukaista uutta. Kosmeettiset hoidot kehittyvät koko ajan ja lähestyvät plastiikkakirurgien tekemiä lääketieteellisiä hoitoja. Näitä perinteisten kosmeettisten hoitojen ja medikaalisten hoitojen välimaastoon sijoittuvia hoitoja kuten poly-abrasia kutsutaan nimellä dermaseutica - voisikohan se olla suomeksi dermaseuttiset hoidot? Pitänee ehdottaa Kielitoimistolle! 

Olin vähän jännittynyt, kun minulle alettiin tehdä hoitoa. Poly-abrasiahoito aloitettiin kasvojen puhdistamisella, jonka jälkeen kasvoille siveltiin happoa. Happo kuulostaa vähän pelottavalta, mutta ei kannata säikähtää ja minuakaan ei pelottanut, koska happoa on ennenkin käytetty iholleni ihan hyvällä menestyksellä. Happo koostuu maitohaposta, sitruunahaposta ja glykolista ja ensimmäisellä kerralla ja herkälle iholle laitetaan 10-prosenttinen happoliuos, mutta jatkossa käytetään yleensä 20-prosenttista. Happo saattaa ensin vähän kihelmöidä, mutta minunkaan megaherkkä ihoni ei ärtynyt vaan alun vähäiset tuntemukset katosivat hyvin pian. Hapon annettiin vaikuttaa 15 minuuttia, josta 10 minuuttia se vaikuttaa hapon tavoin ja loput 5 minuuttia naamiomaisesti (mistä se happo muuten tuon tietää?). Erityisen hyvää tässä hoidossa on, että happoa ei tarvitse erikseen neutraloida ja hoidon voi tehdä myös kesällä, sillä tämä happo ei reagoi auringonvalon kanssa. Hapon poistamisen jälkeen ihoa alettiin hoitaa Dermia Solutions -laitteella. Laitteessa on kolme erilaista, kertakäyttöistä ja hygieenistä hoitopäätä, jotka valitaan ihon tarpeen mukaan. Kosmetologi ohjaili hoitopäätä varmoin, mutta hellin ottein ja kävi hieroen läpi koko kasvoni.  Koko ajan kuului hiljaista surinaa ja mikrohiontaan tottuneena huomasin ajattelevani, että hoito tuntuu siihen verrattuna miedommalta ja mietinkin, että toimiiko se muka paremmin kuin mikrohionta. Hoito oli erittäin mukavaa ja miellyttävää.

Laitteella surruuttamisen jälkeen kasvoille asetettiin ihanan viileä, aluksi vähän painavan tuntuinen geelinaamio, joka sisältää mm. hyalyronihappoa ja viinirypäleensiemenuutetta. Sitten seurasi kosmetologikäyntien ihanin osuus eli rentoutuminen pehmeällä, lämmitetyllä pedillä rauhoittavaa musiikkia kuunnellen. Olin niin taivaassa kuin arkipäivän keskellä voi olla. Aah.
Geelinaamio kasvoilla. Syy hoitoihin ja ahdistukseeni paistaakin punaisena naamion alta.
Lopuksi kasvoille levitetiin kosteuttavaa voidetta, joka imeytyi tehokkaasti. Heti hoidon jälkeen iho tuntui ja näytti pehmoiselta ja sileältä, mutta suurimman yllätyksen koin noin viikon päästä. Huomasin, että suuret ihohuokoseni olivat pienentyneet ja poskissa olleet kuivuudesta johtuneet inhottavat pienet lörttökurtut olivat kadonneet ja iho oli muutenkin napakoitunut. Toki vaikutus johtuu siitäkin, että voiteet imeytyvät hoidettuun ihoon tehokkaammin ja kostutetumpi iho näyttää paremmalta. Ihon pinta oli tasaisempi, sillä jopa mustapäät ja pienet, omituiset näppykohoumat ja ihon röhelöisyys olivat häipyneet ja erityisesti sen huomasi leuastani, joka on kärsinyt muutaman kuukauden rajusta näppyöngelmasta. Yhtään uutta finniä ei myöskään ilmestynyt leukaani, joka on ollut pahin ongelma-alueeni viimeisen parinkymmenen vuoden ajan. Huomasin myös suureksi ilokseni, että ihon väri oli tasoittunut eikä se punoittanut enää niin pahasti. 

Hoidon jälkeen voi käyttää omia kosmeettisia tuotteita ja minäkin ajattelin, että käytän niitä, mutta epätoivoissani kysäisin, että mahtaisiko Dermia Solutions -sarjassa olla minulle mitään sopivaa tuotetta. Olen käyttänyt Nivean päivävoidetta, sillä se on ainoa toimiva tuote, josta ihoni ei oireile, mutta kovin tehokas se ei ole ja olen ollut harmissani siitä, että minulla ei ole yhtään tehotuotetta, jota ihoni todella tarvitsee. Olen myös pyrkinyt välttämään kemikaaleja ja käyttänyt siksi mahdollisimman paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta apua ja sopivia tuotteita ei siitäkään aina löydy. Ostin Dermia Solutions Final Care -voiteen ja voitte vain arvailla sitä jännitystä, mitä koin parin päivän aikana, kun aloin käyttää voidetta... Nouseeko näppyjä, rakkuloita, menevätkö huokoset tukkoon, alkaako kirvely, kiristely ja punoitus...? Ei! Olin ihmeissäni. Voiko olla, että satojen eri tuotteiden kokeilemisen jälkeen olen löytänyt oikeasti toimivan ja tehokkaan tuotteen? Voi! Ihmeellisintä voiteessa on se, että se kuivattaa näpyt ja nopeuttaa rupien paranemista, mutta ei kuivata ihoa. Uskomatonta! Dermia Solutions -sarja on siitä erikoinen, että siihen kuuluu vain viisi toisiinsa integroituvaa täsmätuotetta. Sarjan hinta on varsin kohtuullinen ja vaikka olen tottunut kuusi euroa maksavaan Niveaan, niin olen valmis maksamaan enemmän voiteesta, joka toimii. Kun ensimmäistä kertaa laitoin Final Care -voidetta, niin laitoin sitä tietysti saman verran kuin Niveaa ja oho, sitä riittikin kasvojen lisäksi myös dekolteelle eli aika riittoisaa tavaraa siis. Seuraavalla kerralla osasin jo annostella tuotetta sopivasti eli todella vähän. Kun olin todennut, että Final Care sopii iholleni, niin uskaltauduin ostamaan myös Hyaluron Complex-seerumin ja riskibisnestähän sekin oli, sillä tähän mennessä yksikään seerumi ei ole joko sopinut tai on ollut yhtä tyhjän kanssa. Tutkailin tuotteen INCI-listaa, joka ei näyttänyt kovin luonnolliselta ja harmittelin, että joudun hölväämään ei-luonnollisia ainesosia iholleni, mutta iho-ongelmien kanssa painiva on valmis vaikka myymään sielunsa, jos vain löytää hyvän tuotteen! Dermia Solutions hoitolaitteen ja -tuotteiden valmistusta on edeltänyt pitkä tutkimustyö ja luotan kyllä siihen, että tuotteetkin ovat korkealaatuisia ja erittäin turvallisia. Seerumi osoittautui minulle sopivaksi ja ihoni on jokaista huokosta myöten rakastunut siihen! Ihoni rakastaa Hyaluron Complexin tasoittavaa ja kosteuttavaa vaikutusta, sitä miten se poistaa kiristävän tunteen ja sitä, miten se imeytyy iholle nopeasti ja sitä, miten se tekee kauniin pohjan meikille ja tietysti sitä, että se on ensimmäinen seerumi, joka iholleni sopii ongelmitta.

Dermia Solutions-laitteella voi tehdä myös kiinteyttävää biorevitalisaatiohoitoa, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Minun prioriteettini on edelleen kolmekymmentäviisivuotiaana päästä näpyistä eroon, mutta monet ikäiseni haluavat häivyttää väsymyksen ja ikääntymisen merkkejä, harmaata ihoa ja juonteita sekä vähentää pigmenttivaurioita. Noihin tarkoituksiin biorevitalisaatiohoito on kuulemma todella tehokas ja mikä on mielestäni parasta, hoidossa ei rikota ihon pintaa kuten esim. mikroneulauksessa. Hoitoon menevän on syytä huomioida, että hoidon jälkeen seuraavan viiden päivän ajan on ehdottomasti käytettävä geelimäistä puhdistustuotetta ja Hyaluron Complexia. Peruskosteutukseen voi käyttää omaa voidetta tai sitten Final Carea. Boirevitalisaatiohoidon tueksi voi ottaa ihmetuote Skin Correctorin, joka toimii niin, että sen levittämistä seuraavan kolmen minuutin ajaksi ihon oma suojabarrieeri katoaa, mikä mahdollistaa tuotteiden supertehokkaan imeytymisen (menee tuo homma kemian ja biologian puolelle...). Skin Correctorse laskee ihon Ph-arvon 1,7: ään ja iho korjaa seuraavan 24 tunnin aikana Ph: n normaaliksi. Tiedän lähes varmasti, että joku ajattelee, että näin ne kosmetologit tyrkyttävät omia tuotteitaan ja pakottavat niitä käyttämään, mutta kun kyse on tällaisesta hoidosta, niin silloin lähtökohtana on asiakkaan ihon hyvinvointi. Biorevitalisaatiota minulle ei tehty enkä tiedä uskaltaudunko siihen ennen kuin ihoni on paremmassa kunnossa, mutta kyllähän kieltämättä kaikki anti age -jutut kummasti kiinnostavat.

Poly-abrasiahoito sopii kaikenikäisille ja kaikenlaisille ihoille, myös ärtyneelle ja couperoottiselle iholle sekä nuorelle, epäpuhtaalle iholle ja aknen hoitoon. Erityisesti nuorille voisinkin hoitoa suositella sen lempeyden vuoksi. Hoitoon voi yhdistää valoimpulssihoitoa, ihon mekaanista puhdistusta tai mitä iho sattuukaan vaatimaan. Hoitoa voi tehdä vaikka vain yhden kerran, mutta tehokkaampaa se on 5-6 kerran sarjahoitona noin 3-4 viikon välein. Hoitokertojen määrä riippuu tietysti henkilön iästä ja ihon kunnosta ja hoitotavoitteista. Poly-abrasiahoito on erittäin tehokasta ja sen avulla saa näkyviä tuloksia nopeasti, olipa tarkoituksena ihon puhdistaminen, kosteustasapainon palauttaminen tai ikääntymisen merkkien häivyttäminen. Oman kokemuksen perusteella voin sanoa, että tulokset näkyivät välittömästi hoidon jälkeen ja olin erittäin vaikuttunut. Jos minulla ei olisi tällaista ongelmaihoa, niin kävisin hoidossa ihan vaan virkistymisen, kaunistumisen ja hemmottelun vuoksi.

Poly-abrasiahoito on ainakin täällä Keski-Suomessa aivan uusi juttu. Sitä tehdään Eleganssin lisäksi Beautiful Dayssa Jyväskylän Halssilassa. Voin suositella hoitoa erittäin lämpimästi ja todisteena hoidon tehokkuudesta on hehkuva ja parantunut ihoni! Nyt kun säät ovat ailahtelevaiset ja monet lomailevat, niin olisi aika hyvä sauma käydä hemmottelemassa itseään, etenkin kun minulla on ilo antaa blogini lukijoille mahtava ja ainutlaatuinen alekoodi, jota ei saa mistään muualta:

KOODILLA 
poly1 
SAAT 10 % ALENNUKSEN 
POLY-ABRASIAHOIDOSTA!

VOIMASSA ELOKUUN LOPPUUN ASTI
 ELEGANSSISSA 
JA BEAUTIFUL DAYSSA.

ILMOITA KOODI HOITOA VARATESSASI. 

Kauneuskeskus Eleganssi 
Kauppakatu 11 
40100 Jyväskylä
0400 986 282

Kauneuskeskus Beautiful Day
Ilveskuja 3 
40400 Jyväskylä 
045 230 4000

Lisätietoja Dermia Solutionista täältä.

Kommentit

  1. Kuulostaa niin samanlaiselta hurahtamiselta kuin mullakin BR:ään! Lähtisin varmana kokeilemaan ellei sopivat tuotteet olisi itellekin jo löytynyt!

    VastaaPoista
  2. Moi!
    Mikä oli kokemuksesi e-stylehoidosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! E-style on mulle sopinut erinomaisesti. Joskus iho on ollut niin arka, että valoimpulssien "iskeminen" on tehnyt kipeää tai siis sattunut ihan sairaasti, mutta hoito todella rauhoittaa ihoa ja nopeuttaa arpien paranemista ja tasoittaa ihoa. Kovin tulehtuneelle iholle ja finnien päällle hoitoa ei ole tehty, mutta jos on tulossa finni, niin se on saatu impulssien avulla taltutettua. Hoitohan tappaa valoimpulssien avulla bakteereita ja kun minulla on ollut pahimmillaan sormenpään kokoisia talitukkeumia, niin ne on saatu asettumaan niin, etteivät ole puhjenneet. Mulla on ollut paljon finnejä ja uskon, että juuri e-stylehoitojen ansiosta olen säästynyt pahemmilta arvilta. E-stylehan sopii moneen tarkoitukseen ja asiantunteva kosmetologi osaa valita laitteesta oikeat ohjelmat ja hoito"kynästä" sopivan pään.

      Jos olet migreeniherkkä tai muuten herkkä sähkölle tms., niin sitten hoito ei välttämättä sovi. Jos on herkkis, niin kannattaa neuvotella kosmetologin kanssa, josko voisi kokeilla alkuun vain muutamalla impulsilla. Minulle hoito ei ole aiheuttanut mitään sivuoireita, paitsi että aina kosmetologilla käynnin jälkeen on hirmuinen pissahätä :D :D. Raskaus- ja imetysaikaan hoitoa ei ole tehty.. Muutenkin olen käynyt hoidossa harvakseltaan, mutta jos varaa olisi, niin hoidattaisin ihoa e-stylella säännöllisesti :)

      Poista
  3. Minä tahtoisin kokeilla tuota kosmeettista happoa iholle. Olisi mukava kokeilla muutenkin jotain uutta, etenkin sillä minusta tuntuu, että nykyiset hoitokeinot eivät enää tehoa. Olen toki ollut aina melko laiska ihonhoidon suhteen, mutta nyt kun ikää tulee, kannattaa ehkä kiinnittää enemmän huomiota. Kiitos postauksesta. https://www.beautydrop.com/hoidot-naisille-ja-hinnasto

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)