keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kampaajakäynti+italialainen jäätelö = maksimaalinen onnentunne

Aina kun sanon, että en pidä suomalaisesta jäätelöstä, niin minut leimataan maanpetturiksi. Kaikkien rakastamaa Aino-jäätelöäkään ei sovi parjata, sillä muuten joutuu tukkanuottasille ylimakean, mutta muuten mauttoman jäätelön ystävien kanssa. Pingviinituuttien lötö ja pahvinmakuinen vohveli taitaa olla parasta, mitä suomalainen jäätelöistä tietää. Mutta mikäs minä olen sanomaan, sillä syön toki kaikenlaisia jäätelöitä, ahne herkkuholisti kun olen, mutta en minä erityisemmin perusjäätelöistä nauti. Italialaista jäätelöä sen sijaan rakastan. Rakastan! Gelato, gelato ... Jo pelkkä sana sulaa kielen päällä ja leviää suuhun kuin italialainen jäätelö itse.

Olen joskus sanonut, että vielä jonain päivänä matkustan Italiaan syömään jäätelöä (ja pitsaa). Onhan saapasmaassa paljon muutakin kiinnostavaa kuin jäätelö, mutta tuo lausahdukseni kertoo siitä, kuinka paljon italialaisesta jäätelöstä pidän. Voitte siis kuvitella riemastukseni, kun eräänä perjantaina käväisin Mikkelissä kauppakeskus Stellassa ja äkkäsin myyntitiskin, jossa luki "Gelato". Säntäsin tiskille, jonka takana kaksi ruskeahipiäistä ja mustatukkaista italianoa hymyili vitivalkoista hymyä ja tervehti selvällä suomen kielellä. Ennen kuin ehdin kysyä mitään, niin minulle sanottiin: "Tama on itsepalvelujaatelobaari. Mina voi autta." Sain kädestä pitäen kattavan opastuksen siihen miten itsepalvelujäätelöbaari toimii.

Kojun seinässä oli kahvat, joista hitaasti vetämällä sai turistaa joko pieneen tai isoon pahvikuppiin eri jäätelömakuja: tummaa suklaata, maitosuklaata, jogurttijäätelöä ja vaniljaa ja olikohan jokin marjamakukin. Sitten annoksen päälle sai valita tykötarpeita  kuten pähkinärouhetta, marenkimurua, karkkeja ja keksejä ja tietysti kastikkeet. Minä otin pienen kupin ja onneksi otin, sillä se tuli hämäävän täyteen. Hintaa oli vain neljä euroa ja hinta-laatusuhde on kohdallaan ainakin verrattuna jäätelökioskien pikkuruisiin överikalliisiin tötteröihin.

"Kiitos, mukavaa paivanjatkoa", toivottivat italian ihmeet ja minä lähdin kävelemään jäätelökuppi kädessä. Silloin se hulmahti lävitseni. Ylitsevuotava onnellisuudentunne! Sellainen epätodellinen tunne, joka valtaa joskus aivan yllättäen. Kuin elämäni olisi hetkessä muuttunut laadukkaaksi eurooppalaiseksi taide-elokuvaksi... Kuvitelkaa, juuri kampaajalta tullut tyylikäs nainen kävelee korot kopisten mustavalkoisessa mekossa, kädessä jäätelökuppi, olalla nahkalaukku. Taustalla soisi mahtipontinen sävelmä sinfoniana, elämäni sävel duurissa... Nainen tuntee itsensä kauniiksi, voimakkaaksi, voittamattomaksi ja pysäyttämättömäksi. Hän kykenee ihan mihin vaan, vain taivas on rajana, ei, ei sekään, mahdollisuudet ovat äärettömät. Myös tuo onnentunne on ääretön.
Tajuaako kukaan, millaisesta tunteesta kirjoitan? Toivottavasti, sillä haluaisin, että kaikki kokisivat joskus sen ihmeellisen, jopa mystisen onnentunteen, joka laskeutuu ylle kuin sateenkaarenvärinen viitta ja katoaa pian, jättäen jälkeensä tunteen siitä, että jotain hassua ja ehkä outoakin tapahtui. Sitä toivoisi, että tuollainen puhdas onnenhetki kestäisi ikuisesti. Hauskinta tässä merkillisessä onnessa on se, että se tulee aivan yllättäen eikä välttämättä silloin, kun sen olettaisi tulevan. Uskovaiset sanovat, että nuo tunteet ovat merkki siitä, että Pyhä Henki koskettaa. Koskettaako pyhä henki siis italialaisen jäätelön kautta? Voi olla, sillä jos ajatellaan uskonnon kannalta, niin sekä paavi että gelato ovat italiasta. Pettämätöntä logiikkaa, etten sanoisi!

Nämä suuret, yllättävät, voimalliset onnenhetket eivät ole arkeen kosketuksissa eikä arki saa niiden voimaa latistumaan. Ei edes se, että kopsuttelin syömään jo vähän sulanutta jäätelöäni eksäni vanhaan Vectraan, joka oli minulla käytössä monimutkaisista logistisista syistä. Mutta miten onnellinen olinkaan siitä, että istuin autossa ja söin jäätelöä! Niin pienestä asiasta voi tulla niin onnelliseksi, että en oikein usko, että kovin moni ymmärtää. Jokainen lusikallinen oli puhdasta nautintoa ja on ihme, että katolinen kirkko ei ole julistanut gelatoa synniksi! Kun laitoin silmät kiinnin, niin en enää istunut ooppelin etupenkillä vaan ilma alkoi tuntua eteläiseltä, en voinut enää erottaa oman ihoni ja sitä ympäröivän ilman rajoja, koska oli niin lämmintä... Olin matkannut Italiaan... Tuoksut, äänet, fiilis, kuinka ne voivatkaan palautua niin monen vuoden jälkeen elävänä mieleen! Koin olevani rikas ja etuoikeutettu, mikä lisäsi onnellisuuttani ja kiitollisuuttani entisestään. Rikas siksi, että voin vain hetken mielijohteesta ostaa jäätelön, saan nauttia sen kaikessa rauhassa ja etuoikeutettu siksi, että minulla on mahdollisuus tehdä kaikkea tuota ja siksi, että minulla on ollut mahdollisuus käydä Italiassa ja saada muistoja, joita voin milloin tahansa katsella uudelleen muistini tallenteista.

Olen kokenut noita erikoisvoimakkaita, ohikiitäviä onnenhetkiä viime aikoina paljon ja pohdin/psykologisoin, että mistä ne mahtavat johtua. Toki kampaajalla käyminen ja jäätelö tekivät minut onnelliseksi, mutta olivatko ne niin isoja juttuja, että aiheuttivat megaonnellisuuden? Ehkä pohdiskelut olisi parasta jättää sikseen ja keskittyä vain tuntemaan kiitollisuutta siitä, että olen moista onnea kokenut.Niin, ja myös siitä, että nyt minun ei tarvitse matkata Italiaan asti jätskinsyöntiin!

2 kommenttia :

  1. Pikkuveljeni oli myös käynyt samassa jäätelömestassa ja minä hirvittävän katkerana kuuntelin, kun hän kertoi syöneensä jäätelöä kahdeksan euron edestä (isossa kupissa). Minäkin haluan tuonne syömään!
    Aino-jäätelöt on pohjattoman kalliita ja täynnä keinotekoisia makuja valtaosa mauista. Ben & Jerrys on kallista, mutta siitä löytyy makua ja aitoja ainesosia aina brownieista kekseihin saakka :) Syön myös perusjäätelöitä, mutta ainainen v*tutuksen aihe on se, kun ovat pilanneet minttujäätelön työntämällä siihen sitä hädin tuskin suklaalle maistuvaa suklaakastiketta. Missä on minun rakas ja raikas minttukastikkeeni T__T täyttä kakkaa, kun ei voi enää ostaa suosikkimakuaan mistään muualta kuin kaupasta pakettijäätelönä, enkä minä sitä jäätelöä niin paljon halua, ja siinäkin on niin vähän sitä kastiketta, että joutuu lohkaisemaan kolmen ihmisen annoksen jäätelöä, jos haluaa siitä nautiskella. Kaikissa muissa minttujäätelöissä on sitä suklaakuraa, joka ei maistu suklaalle. Suklaa on hyvää, mutta se pilaa mintun raikkauden, mur.

    Minettijäätelöllä on myös hyvää jäätelöä, mutta yhtään sen firman mestaa en ole Itä-Suomessa nähnyt. Mutta sielläkään ei ole minttua >: (

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se 8 euron kuppi oli se isompi, onneksi en ottanut sitä :D

      Ben & Jerrys on kyllä hyvää, mut harvoin raaskin sitä ostaa. Sellainen kuin Kotitilan jäätelö on maistamisen arvoista! Oon maistanut sitä joskus messuilla ja markkinoilla.

      Samanlaisia jäätelöongelmia on minullakin! Aito minttujäätelö on sellasta, missä on se raikas kastike! Ihan pyhäinhäväistys se suklaakastike niissä. Ja tosi ärsyttävää, kun menevät muuttamaan noita jätskejä. Nougatjäätelökään ei ole sellasta kuin ennen eikä Ingmanin vanilja-suklaarouhe, se ei maistu oikein miltään. Mut jospa panttaan ja aina Mikkelissä käydessä piipahdan jätskillä! Se olisi panttaamisen arvoista :)

      Poista

Kiitos kommentista :)