American Dinerissa asussa, joka on näkynyt lähes jokaisessa blogissa

Tämän postauksen aiheena on kaksi asiaa: American Diner ja päivän asu. Aloitetaan American Dinerista, koska se kiinnostaa minua enemmän. Minulla oli ilo käydä oppilaideni kanssa syömässä. Tässä vaiheessa voin sanoa, että pidän työstäni. Minulle maksetaan palkkaa välituntien aikana, lomilla (myös ihan koko kesälomalta) ja myös silloin, kun istutaan ravintolassa ja jutellaan mukavia tai otetaan blogikuvia. Kiitos sille ihanalle oppilaalleni, joka kuvia otti :). Voisi kuvitella, että kun yläkoulun opettaja on oppilaidensa kanssa liikenteessä, niin ilme olisi jotain muuta kuin hymyilevä ja rauhallinen. Mutta minulla oli kivaa ja vaikka teineistä ei saa kovin paljon irti, niin arvelin, että hekin viihtyivät.

Tässä pari mestariotosta by 15-vuotias innovatiivinen teini. Huom! Tämä ei ole mainos, mutta kun ollaan American Dinerissa, niin Cokis on ainoa mahdollinen juoma. Ja sitten minä menen tilaamaan maitoa ja rakkaat teinit häpeävät. Nyt tiedän, miltä vanhemmista tuntuu silloin, kun he tekevät jotain lastensa mielestä siis niin nolooo.




Kävin ensimmäistä kertaa American Dinerissa ja kun astuin sisään, niin toivoin, että Marty McFly hyppäisi jostain tiskin takaa. Olettehan tekin katsoneet elokuvan Paluu tulevaisuuteen? Ravintolan sisustus oli juuri sellainen kuin jenkkileffoissa ja vaikka sisustus on pelkkää kitschiä, niin ainakin minuun se teki vaikutuksen, kuten aina jokin sellainen, mitä ei ole ennen eläissään nähnyt. Tai sitten olen katsonut sen Paluu Tulevaisuuteen liian monta kertaa... 

Ruokalistalla on burgereita, pihvejä ja salaatteja ja aika monessa annoksessa oli sana smoky, bacon ja/tai crispy. Minä valitsin hampurilaisen, jossa on ananasta ja juustoa sekä guacamolea ja aika peruspurilainenhan tuo oli, mutta eipä sitä kotona tuollaisia makuja saa aikaiseksi. Annoskooksi olisi riittänyt tuosta 1/5 ja väkipakolla ahdoin itseni ylitäyteen, mutta riitti sapuskaa vielä dogibagiinkin. Seuraavan kerran tilaan lasten listalta!

Sitten toiseen aiheeseen eli asuun. Käsi ylös, kuka on nähnyt tällaisen asun jossain muussa blogissa tai jonkun päällä? Saanko nostaa molemmat kädet ja jalatkin ylös? Tämä on katsokaas se asu, mikä puetaan silloin, kun haluaa näyttää sekä rennolta että skarpilta ja pukeutua kuin monet muutkin. Tai kun haluaa pukeutua aikuismaisesti, mutta kuitenkin nuorekkaasti. 

Minulla on tuollainen uusi hieno jakku, joka on täydellisesti mittojeni mukainen ja istuu kuin räätälin ompelema. Se on erittäin laadukasta kangasta ja sopii monenlaisten vaatteiden kanssa. Lisäksi se on Made in Finland - aika harvinaista, eikö? Hintaa oli kaksi euroa ja viisikymmentä senttiä kirpputori Timantilla. Jakun alla on viime kesänä jonkin verkkokaupan alennusmyynnistä tilattu B.youngin t-paita erittäin katu-uskottavalla tekstillä "Rock Crazy Living Fast". Paita on muuten oikein kiva, mutta takakappale on oranssia tiheää verkkokangasta (en tiennyt tilatessa) ja siksi pidänkin paitaa vain juuri tuolla tavalla. En ole nimittäin oranssin enkä läpinäkyvyyden ystävä. Mutta eipä se maksanutkaan kuin jotain kympin! Kenkinä on harmaat saapikkaat, joissa on semimittainen varsi eli puoleen pohkeeseen ja jotka pysyvät hyvänä vuodesta toiseen. Housuiksi valikoitui löysimmät lökärit, jotka kuuluvat minulla lähinnä vapaa-aikaan ja ällöläskipäiviin, mutta jotka kuuluvat muotimaailmassa trendikkääseen tyyliin käärittyine lahkeineen. Se näyttää ihan ok: lta saapikkaiden kanssa, mutta en oikein tajua lahkeiden käärimisen ideaa muodikkaassa tyylissä. Ehkä yhdistän käärityt lahkeet niin voimakkaasti omaan ysiluokkaani ja sulkavalaisiin torttupäärokkareihin. Minulle ei tule skarppi olo jakusta vaan ilmeisesti ennemmin aina housuosastosta ja noissa lökäpöksyissä oli jotenkin epämääräinen olo ihmisten ilmoilla, vaikka mukavathan ne on. Skarppiudesta ei voinut muuten tuona päivänä puhua, koska olin todella überväsynyt. Ja kun ihminen ei ole enää kovin nuori, niin se näyttää väsyneenä paljon vanhemmalta ja lurpsahtaneemmalta kuin onkaan ja koska olin niin elähtäneen ja väsähtäneen näköinen, niin päätin kylmän viileästi rajata pään pois noista kuvista. Eikö olekin kätevää? Ja sitäpaitsi nämä ovat asukuvia, ASUkuvia eikä naamakuvia!

Minä en oikein tiedä, pidänkö tästä asusta vai en. Pidän siksi, koska paita, jakku ja ja Hilfigerin farkut (aidot, UFFilta) ovat maksaneet kaikki yhteensä vähän yli kolmekymppiä! Repikää siitä! Eikä nuo kengätkään kalliit olleet ja ranteessa on Oriflamen hyvätekeväisyysrannekkeet, jotka maksaa reilun vitosen per kappale! Pidän asusta myös siksi, että se on helppo ja mukava sekä rento, mutta kaipaisin kyllä asteen verran enemmän tyylikkyyttä. Tykkäisin pitää tiukempia housuja ja klassisia saappaita tuollaisen yläosaston kanssa ja silloin asu näyttäisi ohkä omammalta ja nimenomaan tyylikkäämmältä. Jakkua tulen ihan varmasti käyttämään paljon, koska minulla on ollut akuutti puute hyvin istuvasta jakusta, mutta ehkä hylkään tällaisen lookin. Vai mitä tykkäätte, onko tämä asu no no vai go go?

Kommentit

  1. Minä nyt en olekaan muotitietoinen, mutta en pidä noista farkuista. Muuten hyvä asu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän me ollaan ihan samaa mieltä :) Rehellisesti sanoen farkut näyttivät livenä paremmilta (tai sitten vain kuvittelen niin). Aion käyttää noita numeroa liian isoja lökäreitä jatkossa vain vapaa-ajalla ja ei-ihmisten ilmoilla :)

      Poista
  2. Farkut ei ehkä istu ihan niin hyvin, ehkä minäkin tykkään enemmän myötäilevistä housuista, mutta muuten asu on sopivan rento, mutta tyylikäs samaan aikaan :)
    Ja American Diner on niin paras. voi kun pääsisi sinne useammin mussuttamaan, ja totta kai kokista! :D Itellekin tulee mieleen Paluu Tulevaisuuteen siitä, rakastan niin sitä fiftaritunnelmaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kumma, että löysät boyfriend-farkut näyttää lehdissä, Hollywood-tähtien ja mallien päällä paljon paremmalta ja sitku meikäläinen pitää sellaisia, niin näyttää, että jalassa on vain ylisuuret ja huonosti istuvat housut :)

      Mä meen varmaan toisenkin oppilasryhmän kanssa American Dineriin syömään keväämmällä. Kiva työ mulla :) Tosin itse pitää maksaa, mutta silti!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)