sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän epäkurmeemenu, punamusta kattaus ja suklaanarkkarin lempijälkiruoka

Olen miettinyt viime aikoina sitä, että miksi me naiset näemme niin hirveästi vaivaa monissa asioissa. Miehille kun kaikki on paljon helpompaa. Perjantaina oli ystävänpäivä ja mietin, että onko se vaan naisten juttu? Että jos miehet saisivat päättää, niin he varmaan deletoisivat koko päivän kalenterista (ja samoin myös kaikki muut päivät, jolloin naiselle pitää ostaa ainakin kukkia ja suklaata). Miehethän pääsevät joka tapauksessa helpolla, sillä he kipaisevat ostamaan vain kukat ja suklaan ja ehkä kortin, mutta naiset taas hössöttävät vaaleanpunaisissa, romanttisissa suunnitelmissaan ja lataavat odotuksia korkealle. 

Päätin viime viikolla, että en suunnittele mitään ystävänpäiväksi. En nimittäin pidä siitä, että keinotekoisesti luodaan romanttista tunnelmaa. Että on kynttilät ja ruusuja ja kutumusiikkia ja tokihan nuo asiat yhdistetään romantiikkaan, mutta minä en piittaa sellaisesta. Romantiikkaa on suhteessa, jos on, ja jos sitä ei ole, niin ei sitä oikein voi väkisinkään luoda. Kun ystävänpäivä lähestyi, niin tajusin, että haluan juhlistaa päivää jotenkin ja voin tehdä sen ihan omalla tavallani. On nimittäin täysin luonteeni vastaista olla hyödyntämättä tuollaista teemapäivää enkä minä laittanut mitään siksi, koska piti laittaa vaan siksi, koska halusin! Minä rakastan tehdä ruokaa, minä rakastan kattaa ja sipistellä koristeita ja minä rakastan tuottaa toisille ihmisille iloa. En halunnut ryhtyä vääntämään mitään monimutkaisia ruokia vaan tehdä jotain pientä syötävää ja kokeilla paria uutta juttua ja tietysti tehdä kivan kattauksen, joka onnistuisi ilman, että hankin sitä varten mitään erityistä. 

Kattauksen tekemiseen kaikkineen meni noin kymmenen minuuttia. Vaaleanpunainen ja pinkki kauteni on jostain syystä vähän passé (vaikka edelleen noista väreistä pidänkin) enkä osannut kuvitellakaan, että olisin laittanut pöytään hempeitä värejä. Valitsin kattaukseen punaista, sillä perinteinen rakkauden väri sopii ystävänpäivään ja musta sopii aina kaikkeen, ainakin tuossa pöydässä ruokailleiden mielestä. Kaikilla väreillä on psykologinen merkitys ja yritinkin kovasti miettiä, että onko voimakas punamusta kattaus nyt osoitus jostain sisäisestä kehityksestä tai mielialasta? Vai vaan siitä, että joululiinakassi oli vaatehuoneen lattialla ja sieltä pilkisti tuo liina ja servetit?

Mustat sydämet tulivat paperileikkurista ja idean sain sillä hetkellä, kun leikkasin ystävänpäiväkorttiin sydämenmuotoisia reikiä. Ilmainen koriste siis! Karkit olin ostanut vartavasten, vaikka en vielä kaupassa käydessäni tiennytkään, miten niitä hyödynnän. Noita pinkkejä isoja rakeita en kovin usein muuten aio ostaa! Ne ovat Wienin manteleita ja niitä saa täältä vain yhdestä kaupasta, onneksi. Olen ihan hulluna niihin, mutta kilohihta on lähes 19 euroa ja pikkupussi maksoi kolme euroa! Mutta on ne hyviäkin... Pinnalla rapsahtava karkkikuorrute, sen alla suklaata ja sisällä manteli... 
Ai että en tykkää siitä, että romanttista tunnelmaa luodaan keinotekoisesti? No en tykkääkään, mutta kyllä tuikkujen valossa syömisestä tulee ihan erilainen fiilis kuin siitä, että mättää apetta massuun loisteputkien kelmeässä hehkussa.

Illan menu oli sellainen, että äitiäni hävetti, kun kerroin, mitä aion valmistaa. Kurmeeruoat ovatkin erikseen ja nyt oli vain tarkoitus kokeilla erästä juttua jonka olin Facebookissa nähnyt, ja valmistaa helppoa ja nopeaa syömistä, joka sopii kahdelle sellaiselle henkilölle, joiden ruokavalio on hieman rajoittunut. Tarkoituksena oli tehdä munakas nakkisydämien sisään, mutta ei se mennyt niin kuin Strömsössä. Ensinnäkin jotkut nakit katkeilivat, kun yritin kääntää niitä sydämiksi ja toisekseen munakasmassa ei pysynyt paistaessa nakkisydämien sisällä. 


Olen sellainen kokki, että kun alan tehdä ruokaa, niin en välttämättä tiedä, mitä tarkalleen ottaen aion tehdä ja improvisoin sitä mukaa, kun aivoistani lähtee impulsseja. Eräs impulssireaktio tuli sillä hetkellä, kun näin vihanneslootassani suuren paprikan. Ajattelin kokeilla, että saako siitä sydämiä ja saihan niistä piparimuotilla raksauteltua, vaikka reunat vähän röpelöisiksi jäivätkin. Heitin paprikasydämet pannulle ja voilaaa, siinä olikin sitten lämmin kasvislisäke! 

Vasta sitten, kun annos oli lautasella, tajusin, että kastike puutuu. En ole kastikeihmisiä ja siksi monesti koko kastikeasia unohtuu. Jokin majoneesi olisi tuohon sopinut. Tai sitten punainen ketsuppisydän, mutta en syö ketsuppia, joten sitäkään ei sitten laitettu lautaselle. Mutta sytämiä annoksessa kyllä on! Iso munakassydän on tehty silikonimuotilla, jota en ollutkaan aiemmin käyttänyt. Munakkaan reunat ovat vähän rosoiset, koska muotti ei asettunut riittävän tiiviisti pannua vasten ja massaa karkaili muotin reunojen alta ja reunat piti siistiä veitsellä. Kuvassa näkyy myös se nakkimunakassydänkin. Ideahan on kiva, mutta en tiedä, miten sen munakasmassan saisi pysymään nakkisydämen sisällä.

Valmis annos oli vähän väritön, mutta kun lautaselle nosti salaattia, niin aneemisen annoksen ilme raikastui heti. Suosittelen kokeilemaan salaattia, johon tulee:
- salaattia
- appelsiinia (nyt saatavilla hirmu makkeita ja mehukkaita!)
-makeaa sipulia
- kurkkua
- paahdettuja auringonkukansiemeniä
-fetaa (minulla eri kulhossa, jotta salaatti säilyy paremmin)

Olipa kyseessä millainen ateriakokonaisuus hyvänsä, niin teen lähes poikkeuksetta jonkin jälkiruoan; moussen, jäädykkeen tai muun kunnollisen jälkkärin. Ystävänpäivän jälkiruoka oli nyt se poikkeus, sillä en ollut tehnyt etukäteen mitään. Koska teemana oli rakkausruoka, niin tottakai jälkiruoan pääainekseksi valikoitui suklaa ja toteutustavaksi sitten dippi. Minulla kun on tuo jokaisen suklaanarkkarin pakollinen väline eli suklaadippikulho. Joku on sanonut suklaadippikulhosysteemiä turhakkeeksi, mutta minusta se on mahtava idea. Kynttilä tuo tunnelmaa ja suklaa sulaa kulhossa omia aikojaan. Tosin tuikku kuumensi kulhon pohjan aika kuumaksi ja seosta piti sekoitella ahkerasti. 
Sehän kuumenee kuin narkkarin lusikka! 
Lorautin vähän kermaa joukkoon ja kun oikein kovasti sekoittelin, niin dippiin tuli kiiltävä ja paksu rakenne, jonka alla oleva kuva hyvin havainnollistaa. Jos haluaa, että kastike toimii oikein eli että dipattaviin aineksiin tarttuu kastiketta, niin en suosittele kerman käyttämistä. Se nimittäin estää sulan suklaan tarttumisen! Minä dippasin hunajamelonia ja viinirypäleitä ja meloneihin kastike ei tarttunut ollenkaan vaan melonisuikale nousi suklaakylvystä yhtä puhtoisena kuin oli sinne mennytkin! Rypäleitten kanssa dippi toimi niin, että kierittelin lusikan avulla rypäleen ympärille kastiketta. Minullahan oli alunperin ajatuksena, että jälkkäri olisi syöty pöydän ääressä, mutta leffa ja sohvalla myhkyäminen alkoi houkuttaa niin, että raahasin dippikulhon (en sitä tuikkuosaa) sohvalle. Seuraavan kerran aion tehdä kermattoman kastikkeen ja kehittää jotain sellaista dipattavaa, että voin keskittyä elokuvaan enkä siihen, että yritän pyydystää mahdollisimman paljon kastiketta rypäleiden ympärille. Aion siis jatkossakin tehdä suklaadippiä ja mussuttaa hedelmiä irttareiden sijaan. Mielessä kyllä kävi, että myös marmeladit ja vaahtokarkit sopivat dipattavaksi. Ja tietysti salmiakki, koska salmiakki-suklaayhdistelmä on omituinen suosikkini. Eli todennäköisesti seuraavaa leffaa katsoessa minulla on sekä suklaadippiä että irttareita! Pelkkä suklaadippikin käy, koska minulla meni hermo siihen rypäletouhuun ja sitten kauhoin loput dipit suuhuni lusikalla. Ja kyllä, tuli etova olo.

Aiempina vuosina olen väsännyt ystävänpäiväkortit itse, mutta tänä vuonna tein vain tämän yhden. Aikaa kului muutama minuutti. Hippi-Ressu -kuva on pyörinyt askartelulaatikossani pitkään ja nyt se päätyi korttiin.

Peace & Love my friends!

4 kommenttia :

  1. Aivan mahtavat nuo nakkisydämet!! Ja ihana illallinen teillä ollut :) Ja suklaadippi - parhautta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä nuo toimii erinomaisesti ilman munakaskeskustaakin ja jos joskus arkipäivänä tahtoo hempeillä, niin voi lätkäistä miehen lautaselle nakkisydämen :)

      Poista
  2. Olipas hauskaa luettavaa! Juu, ei ideoiden toteutus mene useinkaan niinku Strömsössä :) Ihan tuli kotoinen olo tuota lukiessa.

    VastaaPoista
  3. Kiitti :) Ruoanlaittoa ei pidä ottaa turhan vakavasti :) Tällainen koti-illallinen on hyvä mahdollisuus testata ohjeiden toimivuutta... Olisi nimittäin aika katastrofi, jos pitäisi tehdä ruokaa jollekin virallisemmalle porukalle ja tulisi ei-Strömsö -aksidentti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)