torstai 23. tammikuuta 2014

Vapaaehtoinen lapsettomuus tarkoittaa sitä, että...

... en ole halunnut lapsia enkä tiedä, tulenko koskaan haluamaankaan.

... minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta.

... oletetaan, että koska olen nainen, haluan automaattisesti lapsia.

... oletaan, että minun ikäiselläni naisella on lapsia.

... oletetaan, että koska olen nainen, niin haluan pitää vauvoja sylissäni ja tiedän, miten niiden kanssa ollaan.

... minut leimataan itsekkääksi ja biologisestikin epänormaaliksi.

... minun on siedettävä sitä, että ihmiset pohtivat jopa ääneen, että olenko ihan vinksahtanut, tunneköyhä, puolikas nainen ja elämässäni epäonnistunut.

... minun pitää sietää sitä, että ihmiset tuijottelevat mahanseutuani ja jos olen lihonut, luullaan, että olen raskaana (toki tätä kokevat kaikki naiset).

... minun pitää sietää vuodesta toiseen vihjailua ja nälvimistä.

... minun pitää olla sanavalmis ja kyetä näpäyttämään takaisin: -Mitäh? Miksi sulla ei ole lapsia? -Mitäh? Miksi ihmeessä sulla ON???

... minun pitää vastata typeriin kysymyksiin: "Kuka susta huolehtii sit vanhainkodissa?".

... joku tunkee syliini pulauttelevan vaippapöksyn ja sanoo: "Ota tästä nyt vauvanhajua".

... joudun kuuntelemaan omituisia keittiöpsykologisia ajatelmia: "Kyllä sulle se vauvakuume tulee, kunhan tapaat Sen Oikean". Vaikea uskoa, koska en usko Sen Oikean olemassaoloon. Enkä myöskään vauvakuumeeseen.

... minua ei uskota. Epäillään, että  onko minussa kuitenkin jokin fyysinen vika, että en voikaan saada lapsia ja sanonkin vain, etten halua.

... minua psykologisoidaan ja saatetaan sanoa, että kyllä sinä oikeasti haluat lapsia kuten kaikki muutkin naiset, mutta sinulla on vaan jokin kieltoreaktio/traumoja/petät itseäsi.

... minun pitää valmistautua siihen, että kun sanon: "Minulla on uutisia", niin joku hihkaisee, että nyt se on raskaana.

... minun täytyy toimia ehkäisyvalistajana aikuisille ihmisille. Ihmiset, jotka hokevat: "Kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa", "Kyllä se vauva sieltä tulee, kun on tullakseen" ja "Lapsia saadaan, ei tehdä", eivät ilmeisesti ole koskaan kuulleet e-pilleristä tai muista erittäin tehokkaista ehkäisymenetelmistä.

... en koe jääneeni paitsi mistään. En osaa kaivata sellaista, mitä minulla ei ole koskaan ollut. Äitien on turha tulla tänne lässyttämään, että lapset ovat parasta, mitä heille on tapahtunut ja että en tiedä, mistä jään paitsi. En tiedä, eikä kiinnosta.

... olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni ilman lapsia.

... voin olla hoivaava, huolehtiva ja äidillinen.

... arvostan äitejä, vaikka en itse sellainen ole.

... en loukkaannu, jos minua pidetään jonkun äitinä. Oppilaat sanovat usein "Hei äiti, eiku ope". Eräs rock-henkinen tyyppi oli minut tavatessaan sitä mieltä, että minulla on pakko olla lapsia, koska olen kuulemma kaikkein äitimäisin henkilö, jonka hän on koskaan tavannut. Hän vielä varmisti: "Oletko ihan täysin varma, että sulla ei ole lapsia?"

... voin pitää lapsista, vaikka minulla ei omia olekaan.

... vaikka minulla on koira, niin se ei ole lapsen korvike. Se on koira. KOO-OO-II-ÄRR-AA: koira! 

... olen erittäin surullinen ja pahoillani niden puolesta, jotka eivät voi omia lapsia saada. Usein vapaaehtoinen lapsettomuus koetaan loukkaukseksi "oikeasti" lapsettomia kohtaan. En ole koskaan tätäkään ymmärtänyt! Eikö se ole vähän sama kuin se, että minä koen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi sen, että jollakulla on Chanelin jakkupuku. Minäkin sellaisen haluan, mutta en voi saada.

... minulla ei ole mukamas oikeutta sanoa minkäänlaisia mielipiteitä lasten kasvatuksesta. Tuolla perusteella kellään avaruustutkijalla ei ole oikeutta edes tutkia avaruutta, koska hän ei ole itse siellä käynyt. Eikä kellään ole oikeutta arvostella musiikkia, ellei itse ole muusikko, ei kirjallisuutta, ellei ole kirjoittanut (vähintään) yhtä kirjaa jne. Olen yläkoulun opettaja ja kun kerron, että minulla ei ole lapsia, niin monien mielestä olen täysin kykenemätön opettajaksi, koska minulla ei ole kokemusta lapsista. Kukaan ei ole vieläkään osannut selittää, miten oman vauvan hoitaminen lisäisi kykyjäni toimia murkkuikäisten kanssa. Ja jos joskus käy niin, että saan lapsen, niin heti kun se on vetäisty minusta pihalle, niin ilmoitan kaikille, että nyt minulla on lapsi ja nyt minä voin siis osallistua keskusteluihin lasten kasvattamisesta ja olen paljon nohevampi angstaavien teinien kanssa. Tajusitteko pointin?

... minun on pitänyt oppia, että ihmisten on erittäin vaikeaa sulattaa normeista poikkeamista.

...minun pitää olla niin vahva, että voin kulkea omaa polkuani välittämättä ympäröivän yhteiskunnan normeista ja sosiaalisista paineista.

...olen tehnyt oman valintani eikä kellään ole oikeutta arvostella sitä. En minäkään arvostele ketään siitä, että hän on lapsia hankkinut/tehnyt/saanut.

... olen kyllästynyt selittelemään asiaa, koska olen tehnyt sitä jo toistakymmentä vuotta. En pahastu, jos joku tuntematon kysyy asiaa, mutta jos tutut alkavat jauhaa, niin koen, että he eivät ymmärrä minua.

... jos joskus haluankin lapsia, saan varautua ähäkuttimiseen ja "mitäs minä sanoin" -kommentteihin. Toivoisin kyllä, että sellaisia kommentteja ei tulisi, koska ne kertoisivat taas ihmisten itsekkyydestä ja pohjimmaisesta halusta päästä olemaan oikeassa.

... riippumatta parisuhdetilanteestani olen tästä asiasta itseni kanssa samaa mieltä.

... minulla on täysi oikeus olla asiasta sitä mieltä, kuin olen. Ja minulla on myös oikeus muuttaa mielipiteeni.

... se on jo niin sisäistynyt minuun, ettei minun tarvitse sitä itselleni selitellä. Tämä kirjoitus olikin tarkoitettu kaikille muille.

4 kommenttia :

  1. Hahaa, onko viime aikoina tullu kyselyjä vai :)? Itekin kyllä muutamaan noihin voin tunnustaa sortuvani lapsettomien ihmisten kohdalla, mutta pohjimmiltani ymmärrän kyllä täysin, ettei lapset ole kaikkien juttu. Ja melkeinpä niin toivonkin olevan, jos ajattelee joitain ihmisiä, joille jo itsestäkin huolehtiminen tuntuu olevan liian vaikeaa.

    Mun blogissa olis muuten haaste, johon sunkin on PAKKO osallistua :)!

    VastaaPoista
  2. Kyselyjä tulee aina, sekin riippumatta parisuhdetilanteesta, mikä onkin sinänsä mielenkiintoista. Mutta on mulla onneksi huumorintajua, että en kaikista kyselyistä ja kommenteista närkästy.

    Luinkin tuon haastejutun ja ajattelin kirjoittaa siitä heti, tosin mulle se ei ole mikään haaste... :)

    VastaaPoista
  3. Eksyin tänne ihan vahingossa, mutta sattuipa loistava blogimerkintä! Kiitos sinulle!

    Täällä eräs onneton meni aikanaan naimisiin nuorena tajuamatta, että avioliitto on nimenomaan lapsentekoinstituutio. Tunnen itseni linssiin viilatuksi, kun sain kotona sellaisen kasvatuksen, että naimisissa (vs. avoliitto) on hyvä olla ihan sen takia, että mahdollisessa erotilanteessa on turvatumpi asema. Uskoin siihen sinisilmäisesti. Mutta olisihan minun pitänyt arvata, että siitähän se yhteisön myllytys vähitellen alkaa. Kysymisestä en koskaan pahastu, koska suoraan kysymykseen voi aina vastata suoraan, mutta ikävintä on oletus, että yhtä varmasti kuin hengität, jonain päivänä teet lapsia. Vähän niin kuin tyyliin "joko olet lakannut lyömästä vaimoasi".

    Listastasi puuttuu vielä se, että minun täytyy olla aseksuaali tai lesbo, koska en halua niitä lapsia. Tai että pelkään vaan synnytystä tai että luulen ettei pienillä tisseillä voi imettää. Eivätkö ihmiset kertakaikkiaan kykene olemaan tulkitsematta toisiaan? Onko ihan pakko keksiä ilkeitä selityksiä asioille, joita ei vaan ole itse kokenut? Kysehän on suunnilleen samasta, kun takavuosina homoja yritettiin "eheyttää" terapiolla -- sillä tuloksella, että mieleltään alun perin terveet ihmiset sitten saivat niitä mielenterveysongelmia terapian seurauksena. Minunkin tapauksessani vanhempieni painostus meni jossain vaiheessa niin pitkälle, että ajauduin tilapäisesti masennukseen. Minusta tuntui, etten kelpaa heille enää sellaisena kuin olen, koin että he ovat antaneet minulle elämän vain siksi, että antaisin heille vastalahjaksi lapsenlapsen. Otin heihin etäisyyttä ja nykyään voin taas hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos, että kommentoit :)

      Minusta on ollut avartavaa se, että ihmiset tunnustavat oman sinisilmäisyytensä ja sen, että he ovat ajautuneet naimisiin, lastentekoon tai muuhun tilanteeseen kasvatuksen ansiosta tai yhteisön (äänettömästä) painostuksesta. Olen ajatellut, että kaikki vaan haluaa luontaisesti naimisiin ja suurin osa haluaa lapsia ja me, jotka ei haluta, ollaan ihan outolintuja :).

      Et ole ainoa, joka kertoo tuollaista tarinaa ja onkin ollut mielenkiintoista huomata, miten monet ovat kertoneet, että silmät ovat avautuneet ja se sinisilmäisyys kadonnut. Minä olen ollut aina hyvin epäsinisilmäinen ja suhtautunut asioihin ihan omalla tavallani enkä ole tullut linssiin viilatuksi, mutta toki muuten tämä elämä on sitten koulinut.

      Meitä lapsettomia sanotaan itsekkäiksi, mutta itsekkäitähän ovat ne, jotka "vaativat" meiltä lapsia, kuten sinun vanhempasi ja ajavat ns. hulluuden partaalle ja masennukseenkin. Eikä siinä ole kyse siitä, että joku vähän kyselee lisääntymispuuhista, kysymykset minäkin nykyisin kuittaan suoralla vastauksella, vaan kyse on paljon vakavammasta, omasta hyvinvoinnista, itsenäisestä päätöksenteosta jne.

      Kirjoitin jo vuosia sitten aiheesta entiseen blogiini, jos kiinnostaa niin lukaise:
      http://ahistaa.vuodatus.net/lue/2008/05/vastarannan-kiiski-iskee-aitienpaivana

      Poista

Kiitos kommentista :)