torstai 5. joulukuuta 2013

Talvityyliä kuin ranskattarella konsanaan (ja yksi malttamaton beagle)

Pukeuduin eilen pitkästä aikaa oikein kunnolla, koska koulullamme oli perinteiset itsenäisyystanssiaiset. Voi miten mukavaa oli laittaa itsensä sieväksi ja pukeutua juhlaan. Joka päivä ei voi pitää hopeista mekkoa eikä joka päivä ole aikaa väsätä hiuksiin muhkeaa nutturaa, mutta arkipäivänäkin on kiva laittautua. Koska edelleen: rumien vaatteiden pukeminen kestää yhtä kauan kuin kauniiden vaatteiden pukeminen.

Juhlatunnelmasta laskeuduin hyvin nopeasti tämän päivän lumituiskuiseen arkeen ja Risman reissuun, mutta eilinen laittautuminen ja runsas valokuvaaminen innosti minua ja ajattelin, että voisin pitkästä aikaa ottaa asukuviakin. Niitä ei ole otettu, koska olen ollut pääasiassa työvaatteissa ja kotivaatteissa eivätkä ne ole kuvaamisen arvoisia. Ja silloin kun olen laittautunut, niin ei ole ollut ketään kuvaamassa tai on ollut niin surkeat kuvausolosuhteet eli pimeys tai huono kuvauspaikka, että kuvia ei ole kannattanut ottaa.

Koska olen vilukissa, niin minulla on talvella lähes aina jokin päänlämmittäjä. Löysin hattulaatikon pohjalta baskerini; mustan, valkoisen ja vaaleanpunaisen ja ajattelin kokeilla, että sopiiko baskeri päähäni ja pärstääni tänä vuonna. Katsokaas kun välillä se sopii ja välillä saa kasvoni näyttämään pallolta ja silmälasien mallistakin riippuu, millaiselta baskeri näyttää. Olen tykännyt baskereista aina ja yläasteella minulla oli sininen baskeri, joka oli tuohon aikaan muuten aika rohkea (=outo) asuste. Baskeri on mielestäni kätevä hattu, mutta monien mieleen se tuo heti ranskalaisuuden ja kuulinkin välittömästi kommentit siitä, että minun pitäisi mennä taidenäyttelyyn tai hakea patonki kainaloon ja ottaa viinilasi käteen. Ei yhtään stereotyyppistä!

Baskerista sain idean yrittää jäljitellä pukeutumisellani tyylikkäiden ranskattarien lookia, mutta ranskalaisuus on kaukana silloin, kun puhisee Prisman veronpalautus-/itsenäisyyspäivänaattoruuhkassa ja kun jalassa on housut, joihin näyttää tulevan polvipussit. Mikä ihmeen polvipussimagneetti minä olen? Ja minulta puuttuu luonnollisesti elegantti naama ja hoikka olemus, jotka mielestäni ovat eräs ranskatarten tyylikkyyden salaisuus. Mutta kun on Diorin huivi kaulassa ja Chanelin laukku kainalossa, niin voi kuvitella olevansa edes vähän chic, vaikka lumiräntää vihmoo. 

Käytännön syistä koiraeläin tuli kuviin mukaan ja se loi oman jännitysmomenttinsa kuvien ottamiselle. Kaikki kunnia niille, jotka kuvaavat työkseen eläimiä, ei ole helppo homma se! Ihan kuin ei olisi tarpeeksi vaikeaa yrittää olla itse kunnolla kuvissa ja koittaa välttää kaikkia omituisia asentoja, kaksoisleukaa, vääriä ja epäedullisia kuvakulmia, niin yritä siinä sitten saada nelijalkainen, vilusta tärisevä ystävä pysymään aisoissa. Mutta tässä siis (ainakin omasta mielestä) ranskalaishenkistä talvityyliä:
"Tällasia ne ranskalaiset kato on, tosi viileitä ja tyylikkäitä, just niiku tälleen." 
Istu, kiltisti, nyt istutaan nätisti.
Sanoin "Istu"! Elä hyökkäile tuolleen, mihin sie nyt meet?
No nyt ollaan molemmat hyvin tässä. Ai siellä lähimetsikössä vipeltää orava, siksi beaglen tiivis tuijotus.
Akuutti rakkaudentunnustamisen puuska iski.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)