Huomenna laihdun viisi kiloa

Huomenna se alkaa. Superdieetti. Sellainen dieetti, että nainen on jo hetivälittömästi timmi ja piukka. Läskit pois, hyi ällöttävät läskit, ylimääräiset makkarat, selluliittimuhkurat, poispoispois! Kuivaharjausta, ananasmehua, detox-kuuria, nälkiintymistä, rajua reeniä, ihan mitä vaan millä laihtuu ihan vit..sauksellisen nopeasti!!!

Kun Googleen kirjoittaa sanan "miten", on kolmantena hakutuloksena "miten laihtua". Ensimmäinen oli miten saada unta, toinen miten saada kuume ja neljäs miten kettu ääntelee :) Voi hyvät hyssykät sentään, en tiedä, miten kettu ääntelee, mutta tiedän 100 % varmasti, miten laihtua. Se on näin yksinkertaista: syö vähemmän kuin kulutat. That's it! Lisävinkeiksi: älä selittele, älä keksi tekosyitä, ole reipas, katso mitä suuhusi pistät, ole pitkäjänteinen. Keskustelupalstat ovat täynnä kysymyksiä siitä, miten laihtua nopeasti, kun on häät tai muut kekkerit tulossa. No tuota jos ne bileet on olleet tiedossa pitempään, niin eikö laihduttamisen olisi voinut aloittaa jo hyvissä ajoin? Kymmenen kilon laihtuminen kahdessa viikossa on epätodennäköistä ja epäterveellistä. Superdieetit ovat päivän sana ja järkevä käsitys syömisestä ja laihduttamisesta siinä sivussa hämärtynyt. 

Kun ihminen laihtuu, hän saa osakseen paljon positiivista huomiota... "Oih, kun olet niin kaunis ja sutjakka ja näytät tosi hyvältä, nuorentunutkin olet ja seksikäs" tai jotain muuta vastaavaa, mikä hivelee itsetuntoa. Toki kehut ovat aina kivoja, mutta tuollaisilla kommenteilla ikäänkuin tuodaan esille sitä ajattelutapaa, että vain laihempana ihminen on kaunis ja näyttää hyvältä. Minä tunnustan nyt jotain rohkeasti. Olen lihonut reilussa kuukaudessa neljä kiloa. Nyt kukaan ei tule sanomaan, että voi, miten näytätkin niin muhkealta, pyöreät posket sopii sulle tosi hyvin, näytät terveeltä ja muuten, onpas mukavat ja löllöt mahamakkarat ja vähänkö oot sexy baby. Ylipainoakaan ei pidä ihannoida, mutta aloinpahan vaan ajatella, miksi lihominen on niin hävettävää ja noloa ja miksi vain harva tunnustaa suoraselkäisesti lihoneensa. Ehkä siksi, että tämä maailma on kieroutunut ja laihuuden ihannointi on mennyt liian pitkälle. Ja myös siksi, että lihomista pidetään merkkinä itsekurin puutteesta ja kilpailuhenkisessä, suorituskeskeisessä nyky-yhteiskunnassa vain skarppi toiminta on ihailtavaa. Minua ei nolota tunnustaa äkillistä paisumistani enkä edes ymmärrä, miksi minua pitäisi nolottaa. Se oli vaan yksi hups, kun nelisen kiloa oli kertynyt entisten päälle. Enkä oikein tiedä itsekään, miten se tapahtui. Tai tiedänpäs; olen syönyt enemmän kuin kuluttanut. 

En ole hoikka ja voisin pudottaa ekstraneljänkilon lisäksi vielä useammankin, mutta miksi pitäisi? Viime syksynä liikuin ihan hulluna, söin tiukasti eikä hoikistumista tapahtunut vaan minusta tuntui, että kroppani oli stressissä. Miksi siis rääkkäisin itseäni henkihieveriin urheilemalla ja kieltäytymällä kaikista herkuista? Onko laihuus todella sen arvoista, että käyttäisin ison osan ajan vapaa-ajastani supertimmin kropan tavoittelemiseen? Jos liikun jo nyt riittävästi eli paljon ja pidän itseni kunnossa muutenkin ja hyväksyn itseni tällaisena kuin olen, niin eikö se riitä? Ei joidenkin mielestä, sillä jotkut ovat sitä mieltä, että timmimpi kroppa tai muutaman kilon painonpudotus ei olisi minulle pahitteeksi. Helppoahan se on neuvoa, mutta tervetuloa minun kroppaani, joka pyöristyy pelkästään suklaalevyyn päin vilkaisemisesta ja joka on tottunut suuriin liikuntamääriin ja joka on vähän hankala sairauksiensa vuoksi.

Jollekulle muutaman kilon lihominen voi olla katastrofi, mutta minulle se ei ole eikä se saisi olla kellekään muullekaan. Elämässä on suurempiakin murheita ja tärkeämpiäkin asioita kuin kilojen kyttääminen. Toki jos ylipainoa on terveysriskiksi asti, niin sitten se on jo suuri murhe. Ei-ylipainoisille tai vähän pyöreille tyypeille suosittelen järkevää painonhallintaa. Se tarkoittaa sitä, että kun huomaa housujen puristavan, niin jo silloin tarttuu toimeen eikä anna itsensä repsahtaa numeroa suurempaan vaatekokoon. Jos satut olemaan niitä ihmisiä, jotka yrittävät aina saada viisi kiloa pois, niin mietipä, että jos se viisi kiloa ei ole lähtenyt, niin miksi sen pitäisi lähteä? Voisiko ikuisen laihduttamisen sijaan keskittyä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja ajatella, että on ihan hyvä ja ihana niiden muutaman ekstrakilon kanssa kuin niitä ilmankin?