tiistai 24. syyskuuta 2013

Negatiivisuuden kannustava voima

Voimaannuttavaa, valoisaa, positiivista. Sellaista pitäisi kaiken olla, että ihmisellä menisi hyvin. Pitäisi tehdä unelmien aarrekarttaa, keskittyä unelmiin ja lähettää niille positiivista energiaa, jotta ne toteutuvat. Pohdin tässä elämääni ja huomasin, että en ole saavuttanut juuri mitään positiivisuuden voimalla. Kun hain opiskelupaikkaa ja aloin olla epätoivoinen, niin tsemppasin itseäni ajatuksella, että minun on ihan pakko saada opiskelupaikka. En todellakaan tehnyt mitään aarrekarttoja enkä ajatellut positiivisesti vaan suuressa pakkoahdistuksessa menin pääsykokeisiin ja opiskelupaikka heltisikin. Jyväskylään muuttaessa minulla ei ollut ruusunpunaisia kuvitelmia tulevasta kotikaupungistani, mutta silti oli ikävää kuunnella ihmisiä, jotka olivat sitä mieltä, että muuttaminen ei ole järkevää, että se on pakkomielle, että Jyväskylä sitä ja tätä ja tuota ja onko siellä edes sukulaisia ja herranjestas eikö ole työpaikkaakaan tiedossa. Muuttaminen oli minulle tärkeää ja innostavaa, mutta enemmän kuin innostunut, olin ärsyyntynyt kaikista epäilyksistä ja ärsyyntymisen voimalla irtisanoin Savonlinnan asunnon ja koska uutta asuntoa ei ollut tiedossa niin jännitin, että sillan alleko sitä joutuu. Mutta kappas vaan, löysinkin jopa kaksi asuntovaihtoehtoa. 

Gradua en olisi saanut koskaan valmiiksi, jos minulla ei olisi ollut niin kova tarve näyttää muille, että minäkin pystyn johonkin. Että minäpä näytän vielä, että saan maisterinpaperit sittenkin! Graduntekovaihe on jäänyt mieleeni yhtenä elämäni hankalimmista ajoista. Kela sattui sähläämään opintotukipapereiden kanssa niin lahjakkaasti, että en saanut neljään kuukauteen minkäänlaista rahaa mistään ja puuron ja pakastemarjojen voimalla graduni syntyikin. Minulla ei ollut alkeellisintakaan intoa tehdä gradua, mutta ajatus: "Jumaliste, tämän minä teen vaikka henki menisi", ajoi minua eteenpäin. Sama homma oli äidinkielen approbatur-opintojen kanssa. Kiinnostus oli täysin nollassa, mutta ahdistus ja pakko piiskasivat minua uhraamaan viime vuoden lopun ja joulunodotusajan suomen kielen kiemuroiden tutkimiseen. Yhden kipinän approtervanjuonnille sain siitä, että eräs henkilö tokaisi minulle, että koska en ole approa saanut siihenkään päivään mennessä valmiiksi, niin en saa tulevaisuudessakaan. Kun olin uupua opiskelu- ja työtaakkani ja kaiken muunkin alle, ajattelin, että en suo minua lannistaville ihmisille iloa siitä, että he ovat olleet oikeassa. Ähäkutti.

Jokainen meistä varmasti tietää sen tunteen, kun on vihanpuuskassaan pistänyt hösseliksi ja saanut paljon aikaiseksi, mutta viha ei saisi kai olla aina se liikkeellepaneva voima. Mutta toisaalta, eikö ole sama, mistä energia on peräisin? Universumi on täynnä energiaa (kysykää vaikka fyysikoilta) ja monet ihmiset ovat sitä mieltä, että positiivisen energian voimalla ihminen voi saavuttaa haluamansa. Niinä kertoina, joina olen itse ladannut tavoitteeni täyteen positiivisuutta ja todella uskonut, että nyt, juuri nyt kaikki järjestyy ja tämä onnistuu huippuhienosti, olen epäonnistunut katastrofaalisesti. Toisinsanoen kuuseen kurkotettuani kapsahtanut katajaan. Nuo hetket ovat olleet ihan hirveitä ja muutama vuosi sitten epäonnistumisia ja takapakkeja tuli niin paljon, että henkinen sietokykyni oli äärirajoilla ja lakkasinkin tavoittelemasta mitään ja päätin, että en enää koskaan lataa odotuksiani korkealle ja innostu mistään asiasta. Se oli hyvä päätös, sillä sen jälkeen romahduttavia pettymyksiä ei ole tullutkaan. Olen ajatellut, että ei, tämä ei kuitenkaan onnistu ja kaikki menee mönkään ja kuinkas on käynyt? Monet suunnittelemani asiat ovat onnistuneet - jotkut odotettua paremminkin ja onkin ollut mahtava tunne, kun menestystä on tullut, vaikka sitä ei ole odottanut.

Olen erityisen kiitollinen kaikille niille ihmiselle, jotka ovat epäilleet kykyjäni ja osaamistani, koska heidän vuokseen olen elämäni suurimmat virstanpylväät saavuttanut. Kun joku on epäillyt, että en pysty tekemään jotain, niin minulle on tullut vahva näyttämisentarve ja siksi olen kyennyt entistä parempiin suorituksiin. En tiedä, millaista olisi, jos olisin kuullut epäilyjen sijaan positiivista kannustamista. Toki minua on kannustettukin ja olen iloinen siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka uskovat minuun ja kertovat sen. Vaikka olen kokenut aivan liikaa lannistamista ja pärjännyt negatiivisuuden voimalla, aion silti kannustaa muita ihmisiä positiivisesti. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)