keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Välikausitakkipulmia taas

Juuri nyt kaikissa nettikaupoissa on hurjat alennukset ja olenkin viime viikkoina surffailut ahkerasti netissä etsien hyviä löytöjä. Paljon kaikkea ihanaa olisikin tarjolla, mutta olen siinä mielessä huono shoppailija, että mietin ostopäätökset järjellä enkä nykyisin osta mitään (kovin) turhaa. Tietyt hankinnat teen vuosiksi eteenpäin, koska se on järkevää, ekologista ja taloudellista ja joittenkin vaatteiden ostaminen on niin hankalaa näin nirsolle ihmiselle, että ei sitä jatkuvasti viitsi harrastaa. Nyt minulla on ostoslistalla välikausitakki eli takki, jota voi pitää syys-lokakuussa ja keväällä silloin, kun kesäjakut ja farkkutakit ovat liian ohuita ja talvitakit liian paksuja. 

Minulla on ollut vähän huono tuuri takkien kanssa. Jokunen vuosi sitten ostin Benettonin harmaan, puolipitkän villakankaisen takin, joka meni nopeasti huonoon kuntoon eli oli siis huonolaatuinen. Mustavalkoiselle suosikkitakilleni kävi myös huonosti, koska siitä alkoi rispaantua langanpätkiä ja viime keväänä se kutistui pesukoneessa. Minua hirvittää ostaa kovin kallista takkia, koska on vaikeaa luottaa siihen, että kalliimpi takki olisi laadukas. Minulla on edelleen käytössä vuonna 1999 Savonlinnan Lindexiltä ostamani palttoo, joka on täydellinen lokakuisiin työmatkapyöräilyihin ja vaatteen materiaali kestäisi varmaan ydinpomminkin. Myös Halensilta tilaamani maiharimallinen, röyhelöhelmainen toppatakki on ollut oikea aarre ja takki onkin päälläni jopa liian usein. Juuri nämä halvat takit ovat olleet hyviä ja kestäviä ja kalliimmat ovat tuottaneet pettymyksen. Ehkä takki on haettava henkkamaukalta, käytettävä sitä yhden syksyn ajan ja sitten pistettävä kierrätykseen. Tuollainen toiminta ei vaan sovi minun ajattelutapaani.

Viime syksynä ostin Vilalta takin ja ajattelin, että tässäpä ajaton ja tyylikäs takki, joka palvelee minua vuosia. Yleensä ostan vaatteet sillä perusteella, että käyttäisin niitä pitkään. Takin laatu osoittautui erittäin huonoksi. Materiaalista tuli sähköinen ja kankaan pinta nyppyyntyi rumasti ja takki näyttää kauhtuneelta. Takilla ei ollut hintaa kuin alle satanen ja minä sain sen vielä parikymppiä halvemmalla, koska satuin kauppaan alennuspäivänä, mutta harmittaa silti, koska nyt on taas sama takkirumba edessä kuin viime vuonna ja pahoin pelkään, että en löydä noin kivaa takkia. Takki on päällä mukava, koska se istuu hyvin ja näyttää tyylikkäältä, repsottipa se sitten miten tahansa. Se on ihan paras malliltaan ja leikkauksiltaan ja myös takaapäin takki näyttää kivalta, mikä selviää ystäväni ottamasta "jekkukuvasta". Yläosa jää hieman pussilleen ja siinä on kaunis laskossysteemi enkä ole tuollaista leikkausta muissa takeissa nähnyt. Takin pituus on sopiva, sillä lyhyempää takkia on vaikea yhdistää hameen kanssa ja pitempi on taas liian pitkä. Tuollainen keskipituinen takki on myös mukavan lämmin, sillä se lämmittää pehvaosastoa. Tässä siis lempparitakkini virallisessa kuvassa ja päällä:

..ja takaa.


Takki edestä...


















Jotta takin hankkiminen ei olisi liian helppoa, niin pitäisi päästä itsensä kanssa yksimielisyyteen väristä. Musta on suosikkivärini (niin mustakin, hehe), mutta jos takki on liian kaapumainen tai siinä on korkea kaulus, tunnen itseni papiksi ja koska minulla on valkoinen iho, niin saatan näyttää haudasta nousseelta vampyyrilta. Esim. tässä By Malene Birgerin takissa pappisfiilis olisi taattu. Harmaa on nyt suosikkini, koska siihen on helppo yhdistää muita värjeä eikä se ole niin synkkä kuin musta. Mustaa on kaapissani ihan riittävästi ja harmaa olisi kivaa vaihtelua. 
By Malene Birger

Perinteinen trenssi olisi klassinen vaihtoehto, mutta mielestäni trenssit ovat tylsiä ja mielikuvituksettomia. Yksi trenssi minulla on, väriltään pastellisen vaaleanpunainen ja se saa riittää. Trenssin tulisi olla jotain laadukasta materiaalia, jotta se ei näytä sadetakilta kuten tämä Calvin Klein Collectionin takki. Voi olla, että kuitenkin hankin trenssin, koska se jos jokin on ajaton hankinta ja muutama tummansininen trenssi onkin ollut aika kiinnostava. Trenssejä puolustaa se, että tykkään vyöllisistä takeista. Minun kannattaisi sellaisia käyttääkin, koska ne korostavat tiimalasivartaloani (hah!). Näin sanoi eräs vaatekaupan myyjä ja perusteli kommenttiaan sillä, että suurin osa suomalaisista naisista on tasapaksuja pötkylöitä.

Calvin Klein Collection
Tykkäisin, että takissa on jotain persoonallista jujua, kuten tässä I'm Isola Marrasin takissa, mutta katsokaapa noita hihoja. Nehän loppuvat kesken! Minunlaiseni vilukissa ei edes muodin vuoksi uhraudu pitämään tuollaisia hihoja. Ja ehkä tuo kaulus on vähän liian suuri. Mutta jotain tällaista hyvin persoonallista voisin ajatella.


Tässä olisi aika lähelle malliltaan sellainen takki, jota haen. Tosin tämäkin on vähän tylsä, mutta onhan tuo ihan tyylikäs eikä ihan hetkessä mene muodista pois. Tällä Flavio Castellanin takilla on hintaa 325 euroa ja täytyy todeta, että palkkani ei ihan riitä tällaisen takin hankkimiseen. Tosin sitten kun miettii, että ketjuliikkeidenkin takit maksavat parisataa, niin eihän tuo ole edes kallis. Ja se yksi ihana Valentinon takki maksoi pari tonnia...
Flavio Castellani
Todennäköisesti jään ilman takkia (taas) ja ajelen Vilan takista nypyt nyppykoneella pois ja sitten tingin ekologisesta periaatteestani ja käsittelen takin sähköisyyttä estävällä aineella. Toki sekin on ekologisempaa kuin uuden vaatteen ostaminen. En ole ainoa ihminen (nainen), jolle takin ostaminen on vaikeaa. Takki on usein tyyriinpuoleinen hankinta ja siksi sitä toivoisi, että osaisi ostaa sellaisen takin, joka kestää pitkään ja joka natsaisi täydellisesti. Mutta kuten tiedämme, Sen Oikean löytäminen on hyvin hankalaa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)