sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ongelmien deletointia Alban rannassa ja eilisen illan asu

Ajattelin, että minusta ei saa kunnollista bloggaajaa tekemälläkään. Että haluan elää elämäni muutenkin kuin zoomailemalla sitä kameran linssin lävitse ja pohtimalla, että mitä kuvia laitan blogiin. Arvelin, että fiiliksistä ei pääse nauttimaan täysillä, jos koko ajan ränklää kameraa. Mutta minullahan on kamera aina mukana ja kuvaan ahkerasti muutenkin, joten tämä mukaongelma oli hetkessä deletoitu. Eilen illalla otin paljon kuvia enkä kokenut, että kuvaaminen olisi mitenkään latistanut mahtavaa oloani. Minut vietiin eilen Alban rantaan , missä en olekaan aiemmin käynyt ja riemastuin tuon kaupunkipuistoparatiisin löytämisestä. Olen etsinyt paikkaa, joka olisi täydellinen piknikille tai hippileiriytymiselle ja missä voisi hengailla kuin Amsterdamin Vondelparkissa.


Deletoin myös toisen ongelman kertaheitolla. Ihmiset, jotka tuntevat minut, saattavat ajatella, että nytkö olen seonnut totaalisesti. Että nytkö se antaa ottaa itsestään kuvia ja pistää ne koko maailman näkyville, vaikka aiemmin on kiemurrellut ja ahistunut aina, kun on kuvia otettu. En osaa itsekään sanoa, mitä on tapahtunut. Ehkä se on tämä uusi elämäni ja asennemuutos. Sitä en tiedä, opinko koskaan olemaan kuvissa luonnollinen, mutta kuvaajani saa minusta parhaimmat puolet esiin ja hänen mielestään on tärkeää, että kuvissa näkyy nätti hymyni (=omasta mielestäni kuin hevosen irvistys, joka myös paljastaa kaksoisleukani). Otimme eilen useita kuvia ja mielestäni niissä oli aina jokin vika. Jos ilmeeni oli hyvä, niin asento oli jotenkin kummallinen ja toisinpäin. Kuvaajan mielestä vika ei ole kuvaajassa eikä kamerassa vaan minussa itsessäni, lähinnä korvien välissä, siis se liika itsekriittisyys. Kaikkein onnistunein kuva tuli sillä hetkellä, kun istuin leiriytymisfleecellä, olen aika relax ja sitten näytän kuvaajalle keskisormea. Tuo keskarin näyttäminen on sisäpiirin juttu ja sellaisena se saa pysyäkin. Voin tunnustaa, että silloin tällöin näytän tuota kansainvälistä käsimerkkiä, mutta kuva siitä onkin jo ihan eri juttu. Työni vuoksi en halua sitä kuvaa levittää, sillä jonkinlainen korrektius on säilytettävä. 

Kuvattavana oleminen ei ole helppoa, jos kameran takana pelleilee tyyppi, jonka jutuille on pakko vaan nauraa rätkättää. Kuvissa ei ole siis hymy vaan lähinnä nauruilme. En pitäisi nauramista suurena probleemana, sillä se on hyvää ja tervettä vastapainoa kaikelle ahistukselle ja onhan sitä parempi olla kuvissa suupielet ylöspäin kuin alaspäin! Mutta minun oli tarkoitus olla eilisissä kuvissa hillityn tyylikkäästi cool! Nuo kolme sanaa eivät sitten kai kuvaile syvintä olemustani eivätkä nuo sanat liity mitenkään seuraavaan kuvaan... Tuon kuvan syvällinen tarkoitus on tuoda esiin se, että bloggaajatkin ovat inhimillisiä ja ennen kuin niistä kymmenistä kuvista on valkattu juuri se täydellisin, on se vaatinut useita epäonnistuneita otoksia ja myös erilaista sipistelyä. Blogeihinhan päätyvät vain ne täydelliset otokset eikä kukaan tietenkään halua julkistaa kuvaa itsestään korjailemassa vaatteiden repsottamista tai nostamassa pöksyjä eikä sellaisia kuvia, joissa käsi heilahtaa tai pää leviää jonkin valotushäiriön seurauksena. Ehkä sellaisia kuvia ei julkisteta myöskään siksi, koska kukaan ei niitä halua katsella. Mutta myöntäkää pois, tuo on hauska kuva ja tunnustakaa myös, että olette varmasti livenä nähneet jonkun nostamassa ainakin stretch-legginsejä tuolla tavalla (tärkeä huom. minulla oli farkut, ei "pitkät kalsarit"). Ainakin teinit ja reippaasti keski-ikäiset humalaiset naiset harrastavat tuollaista taukojumppaa.



Koska blogini tarkoitus on olla tyyliaiheinen, niin laitetaan tähän loppuun virallinen tyylikuva kaikkine selvityksineen huolimatta siitä, että en pääse yli siitä tunteesta, että jokin tällaisissa muotiblogien kuvissa on hirvittävän häiritsevää. Ihan kuin itsensä kuvaaminen ja tuotemerkkien luettelointi olisi jotenkin narsistista. Mutta suuri joukko ihmisiä on kiinnostunut tällaisista kuvista, hakee inspiraatiota eikä pohdi kuvien universaalia tarkoitusta sen kummemmin. Se, mikä minua muotiblogeissa kiinnostaisi, olisi saada tietää, miten asu ja asusteet on valittu. Blogeista saa sen käsityksen, että asukokonaisuuksien koostaminen on yliluonnollisen helppoa ja ehkä se joillekin on. Voin kertoa, että sekään asia ei ole minulle helppoa eikä kovin monelle muullekaan, jolla on joitain komplekseja tai jokin oikea ongelmakohta kropassaan. Minulla on aina selvä visio siitä, miten haluan pukeutua ja kun olen pukeutunut, olen sitä mieltä, että jonkin asusteen pitäisi olla erilainen tai että minulta puuttuu akuutisti jotain. Eilen minun piti laittaa päälleni ihan toinen paita, mutta en löytänyt siihen sopivaa alaosaa ja kehitin kriisin siitä, että minulta puuttuu pinkit korkkarit. Olimme menossa syömään ja päälle piti valita jotkut mukavat housut ja väljähkö paita, sillä mahani pömpähtää aina syömisen jälkeen enkä voi pitää mitään kireää. Olen ollut viikon kuumeessa, en ole päässyt lenkille ja olen niin turvoksissa, että kaikki myötäilevämmät vaatteet oli poissuljettava. Halusin myös laittaa päälleni jotain mukavaa, koska olo oli muutenkin tukala. Asuun olisi sopinut paremmin toisenlaiset kengät, mutta koska halusin ulkoiluttaa varpaitani, niin valitsin nuo kengät, jotka ovat ikivanhat, mutta vähän käytetyt. Koruja minulla on yllinkyllin, mutta eilen olisin taas kaivannut mustaa suurehkoa rannekorua. Sellaisen hankkiminen on kaatunut aina nikkeliallergiaani tai nirsouteeni. Kaulaan olisi sopinut jokin koru, jossa olisi toistunut paidan yksityiskohtien värit. Mutta eihän minulla sellaistakaan korua ole, joten tuollainen perusriipus sai kelvata. Olen taipuvainen ajattelemaan niin, että vähemmälläkin pärjää ja että vaikka kuinka jotain haluaisi ja muka tarvitsisi, niin kaikkea ei ole pakko ostaa, ihan ekologisestikin ajatellen. Paitsi ne pinkit korkkarit!

Tässä siis eilisen illan look:
Aurinkolasit Ralph Lauren
Paita Guess by Marciano
Housut Esprit
Kengät Bullboxer
Laukku Chanel







2 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää! Ja voi että toi laukku, se kuuluu ehdottomasti munkin pakko-saada-listalle :DD

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja kiitos blogini ihkaensimmäisestä kommentista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)