Saisko olla mojitoa jaloillesi?

Sunnuntaina seistä päjötin monta tuntia kävelykadulla kirppismyyjänä ja kun pääsin kotiin, niin oli pakko nostaa jalat hetkeksi ylös. Minulla on ongelmana se, että jalat turpoavat helposti ja olen kärsinyt jalkojen turpoamisesta ihan nuoresta asti eli kyseessä ei ole mikään iän myötä tullut vaiva. Varsinkin helteellä jalat tuntuvat iltaisin raskailta ja myös sellaisen päivän jälkeen, jolloin en ole ehtinyt istahtaa. Sellaisia päiviä on ollut viime aikoina vähän liikaakin ja jalkojani on illalla ihan särkenyt. Vähän aikaa sitten oli pari kuumempaa päivää ja jalkojen olo oli tosi tukala, vaikka ei ollut edes kova helle. Jalkojen suihkuttelu kylmällä vedellä ja jalkojen nostaminen ylös auttaa, mutta käytän myös virkistäviä jalkavoiteita. Olen käyttänyt pitkään Deep Steepin Candy & Mint -jalkavoidetta, joka pitää ihon pehmeänä ja virkistää jalkoja ja vaikka se ihanaa onkin, niin nyt tuoksu on alkanut tökkimään. Voiteen tuoksu kun on todella piparminttukarkkimainen ja hyvin aito (ei siis yhtään esanssinen) ja nukahdan joka ilta ajatuksiin polkkakarkeista. Tuubikin kun on punavalkoraidallinen ja luo mielikuvan karamelleista.

Monilla jalat on se kehonosa, joka jää hoitamatta ja ihmettelen, että miksi... Miksi on niin vaikeaa huolehtia rakkaista jaloista, jotka joutuvat tekemään niin paljon työtä kannatellakseen meitä päivät pitkät? Jalkojenhoitoon pätee sama kuin moneen muuhunkin asiaan eli jaloista pitää huolehtia säännöllisesti ja ennaltaehkäistä vaivoja eikä päästää kantapäitä siihen kuntoon, että joutuu etsimään rälläkkää kovettumien poistoon.

Olen aina pitänyt huolen jaloistani ja ehkä olenkin siksi päässyt aika helpolla. Raskausaikana kantapäät kovettuivat, koska iho kuivui muutenkin, mutta yleensä jalkojen iho on ollut hyvässä kunnossa. Minulla ei ole mitään ihmeellisiä jalkojenhoitokäytäntöjä vaan rasvaan jalat illalla nukkumaan mennessä ja suihkun jälkee. Muutaman kuukauden välein teen itse jalkahoidon ja sen hoitoa kok keholle, koska sen jälkeen on aina kevyt ja rentoutunut olo. Jalkahoitooni kuuluu jalkojen liottelu pesuvadissa lämpimässä vedessä, jossa on jotain jalkakylpysuolaa tai sitten merisuolaa/ruususuolaa ja yrttejä. Kylvetyksen ohessa kaivelen varpaiden kynsien kynsinauhat siistiksi - kynsien päälle kun kertyy jotain outoa kerrostumaa, joka ei lähde pois kun rapsuttamalla. Minulla on kynsienhoitosetti ja siinä on hyvät kapsutinvälineet. Joskus käytän raspia, mutta hyvin harvoin, sillä raspaaminen johtaa ojasta allikkoon, koska se kiihdyttää ihon paksuuntumista. Ennen rutiineihini kuului varpaankynsien lakkaaminen, mutta nykyisin lakkaan varpaankynnet vain kesäksi, koska lakoissa on kaikenmaailman myrkkyjä, joita yritän vältellä.
























Kuuriluontoisesti olen käyttänyt kantapäitä pehmittäviä voiteita, mutta nyt en ole niitä vähään aikaan tarvinnut. Jos iho alkaa kuivua ja paksuuntua, niin kuorin jalkojen ihon, laitan paksun kerroksen voidetta ja puuvillasukat ja annan vaikuttaa yön yli ja tällä konstilla iho ei edes pääse kuivumaan. Voi olla, että kesän jälkeen jalat vaativat pehmityskuurin, sillä kesällä kantapäät kovettuvat, etenkin jos tassuttelee avojaloin.

Pakollinen tuote turpoaville ja raskaantuntuisille jaloilleni on jokin virkistävä voide ja niitä minulla on ollut monilta eri merkeiltä. Frantsilan luomujalkavoidetta käytin raskausaikana, mutta se ei tuntunut kovin tehokkaalta. Oriflamelta minulla on ollut monia eri tuotteita niin virkistykseen kuin pehmitykseenkin ja Oriflamen jalkatuotteet on kyllä olleet hyviä. Kaikkein tehokkain voide on ollut Biothermin sävyttävä Leg Laser, joka sai jalkojen ihon näyttämään siloisemmalta ja joka todella viilensi jalkoja tuntikausien ajan ja muutamilla etelän reissuilla sitä tulikin hölvättyä. Leg laser -voidetta ei enää vaan taida mistään saada ja olenkin ollut vähän harmissani. Hirudoid Fortea olen kokeillut, mutta se sai aikaan niin ikäviä tuntemuksia, että en sitä uskaltanut käyttää ja arvelinkin, että en niin voimakasta tuotetta tarvitse.

Kesällä tykkään käyttää jotain sesonkituoksuista jalkatuotetta ja täksi kesäksi minulla on Avonin Sugar Lime Mojito -tuotteet, joilla koitan pitää jalkani virkeinä ja raikkaina. Settiin kuuluu jalkojen kuorintavoide, jalkavoide ja viiilentävä jalkasuihke ja nyt kun olen noita testaillut, niin viilentävä vaikutus on kyllä huomattavissa. Voidetta ja suihketta voi pitää jääkaapissa, jotta viilennys olisi vielä tehokkaampaa ja täytyykin laittaa voiteet jääkaappiin helteitä odottelemaan :). Tuotteiden tuoksu on jännä, koska ne todella tuoksuvat nimensä mukaisesti mojitolle. Siis sokerille, limelle ja mojitolle ja tuoksu on yhtäikaa sekä makea että raikas. Tuoksu ei jää voimakkaasti iholle, joten ei ole pelkoa, että tulisi tuoksukakofonia. Setin saa hintaan 6,95,- jonkin toisen tuotteen tilaamisen yhteydessä. Voit tilata nettikaupastani tai ottamalla minuun yhteyttä. Tarjous on voimassa enää keskiviikkoon 25.5 asti!

Miten sinä hoidat jalkojasi ja mitkä ovat sinun suosikkituotteesi jalkojenhoitoon?

Kommentit

  1. Käytin pitkään Dermosilin jotain jalkarasvaa, joka tuoksui ihanasti sitruunalle, mutta se ei pehmentänyt kantapäitä, vaikka kosteuttikin hyvin. Sitten minulla oli apteekista ostettua Borealis-jalkavoidetta, joka tuoksui erittäin... jalkavoidemaiselta? Se kosteutti koko jalkaterää hyvin ja sitä pystyi käyttämään myös sääriin karvojen ajelun jälkeen, mutta sekin loppui vähän aikaa sitten joten ostin sitten Lidlistä jotain jalkavoidetta, joka ei ole oikein mistään kotoisin suoraan sanottuna. Parempi se on kosteuttamaan kuin ei mitään, mutta silti sen verran tehoton, että eksyttyäni johonkin ranskalaista luonnonkosmetiikkaa myyvään paikalliseen putiikkiin, ostin sieltä Naturadon perusvoiteen, joka toimii hyvin koko vartalolle aina jaloista kasvoihin. Olen sillä rasvannut jalkoja ja ainakin toinen jalka on ihanan pehmeä, mutta eiköhän tuo toinenkin siitä pehmene :) Pitäisi varmaan ostaa taas sitä apteekin jalkarasvaa, ettei tuo lopu liian äkkiä kun sillä on niin mukava hivellä koko vartalo. Tuoksuu tosi hyvälle ja tuntuu ihanalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen yllättynyt tuosta Deep Steepistä, koska kun olen sitä käyttänyt, niin en ole enää tarvinnut pehmittävää voidetta. Joskus mulla oli erikseen voide kantapäille ja sitten muille jalanosille (onpa vähän oudosti sanottu) toinen, kosteuttava voide. Olisi hirmu kätevää, jos olisi yksi tuote koko keholle :D

      Apteekissahan on ihan hirmu hvyät valikoimat jalkavoiteita, mut mä olen aina jostain syystä ostanut voiteet muualta. Borealishan on mun käsittääkseni ihan klassikkotuote.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)