Tämä isänpäivä on aivan erityinen. Se on ensimmäinen isänpäivä miehelle, josta ei koskaan pitänyt tulla isä. Tällaista ei varmaan saa sanoa ääneen, mutta kun se on ihan totta. Eihän minustakaan pitänyt ikinä tulla äitiä ja nyt olen niin äitiä kuin olla ja voi. Tänä isänpäivänä on myös yksi ukki ja pappa, joilla on varmaan eri fiiliksiä kuin aiemmin... Heidän maailmassaan on nyt lapsenlapsi, joka on hurmannut heidät ihan täysin. Omat fiiliksetkin on jännät, en keksinyt mitään parempaa sanaa, mutta jännä on oikein hyvä sana kuvaamaan sitä, miltä minusta tuntuu. On jännää, että siitä miehestä, josta ei koskaan pitänyt tulla isä, tulikin ihan älyttömän hassahtanut ja rakastava isä ja että tänään on juhlittu hänen ensimmäistä isänpäiväänsä. Ihmeellinen on elämä!
Tyypilliseen tapaani ja kunnon bloggaajan tavoin minun pitäisi nyt kirjoittaa ylipitkä pohdinta isyydestä, perhe-elämästämme ja siitä, mitä ajatuksia isyys minussa herättää. Pitäisi kiitellä lapseni isää tai sitten avautua tai ruotia jotain isyyteen liittyvää. Sovitaanko kuitenkin niin, että kun olen yhden gradun isäaiheesta tehnyt, niin minun ei tarvitse enää koko loppuikänä pohdiskella isyysasioita? Ja että kun on juhlan aihetta, niin silloin juhlitaan eikä pähkäillä turhia.
Miten meillä sitten juhlistettiin isänpäivää? Valitettavasti ei ollenkaan niin kuin suunnittelin... Olen ollut nyt puolitoista viikkoa kuumeessa, välillä korkeassakin enkä sen vuoksi ole voinut tehdä mitään, mitä suunnittelin. Lisäksi tilaamani isänpäivälahjan toimitus viivästyi ja koko isänpäiväsuunnitelma, johon liittyi pari lahjaa, meni mönkään. Ne oli ihan pikkulahjoja, mutta idea vähän kuivahti, koska kyseessä oli nimenomaan sellaiset jutut, jotka pitäisi antaa isänpäivänä lahjaksi. Minun piti käydä eilen kaupungilla ostelemassa vähän erilaisia juttuja, mutta koska pienikin rasitus ja varsinkin ulkoilu nostaa kuumetta, niin oli pakko jättää väliin. Tällaisen pienen voodoo-nuken ostin vähän aikaa sitten ja ostin myös konvehtirasian, että oli edes jotain annettavaa tänään. Yleensä en tuollaisista pikkukrääsistä perusta, mutta onhan tuo pieni voodoo-olio ihan hauska ja katu-uskottavakin.
Kieltämättä aika mälsää, että suunnitelmani vesittyivät, mutta nyt ei voi mitään enkä asiaa harmittele, koska eipä harmittelu hyödytä mitään. Harmittelun sijaan keskityn siihen kaikkeen hyvään ja kivaan, mitä tänään on ollut... Olemme viettäneet perheaikaa ja käyneet mummolassa ja minusta tämä on oikein mainio tapa juhlia isänpäivää.
Minunhan piti ottaa kuva papalle tehdystä kortista, jonka eilen askartelin... Eihän siinä muuta ollut kuin kuukauden ikäisen vauvan jalanjälki sinisissä kehyksissä, että sinänsä ei mikään ihmeellinen askartelu, mutta kuitenkin. Miehen kortista sentään muistin ottaa kuvan (jonka Blogger jostain syystä kääntää vinoon, argh!). Askartelin Ressu-kortin, joita meillä on ollut tapana toisillemme antaa. Vauva oli mukana askartelussa ja minä sain taiteilla rauhassa, kun vauva kaiveli tavaroita askartelulaatikosta. Touhukas ja kaikesta kiinnostunut tapaus on tuo 7 1/2 kuukauden ikäinen mönkijä!
Miten teillä vietettiin isänpäivää? Minua kiinnostaa myös, millaisia lahjoja teillä on tapana ostaa ja miten paljon panostatte lahjoihin, hemmotteluun tai muuhun?
Nyt toivottelen hyvää isänpäivää kaikille ja menen viettämään isänpäivän illan laatuaikaa (ja ihastelemaan vauvaa, joka jaksaa telmiä muovisen lävikön kanssa :)).

Aivan mahtava kirjoitus !!! Kiitos.... Itse en koskaan saanut kokea isänä olemista....
VastaaPoistaKiitos :) Toivottavasti tuosta kirjoituksesta ei tullut sellaista käsitystä, että mies ei halunnut isäksi.
PoistaMinusta kun on hirveän epistä, että jotkut, jotka haluaa lapsia, ei niitä saakaan ja ne saa, jotka ei halua. Onneksi meidän vauva on rakkausvauva ♥
Ahah, mahtava tuo voodoo-nukke!
VastaaPoistaEkan kerran löysin näitä Suomalaisesta kirjakaupasta ja nyt Tokmannilta. Näitä on vaikka minkälaisia ja sopii monen tilanteeseen ja erilaisille persoonille :)
Poista