Kesän ahaa-elämykset: ei enää selityksiä eikä ajanhaaskaamista! Piste.

Minulle elämä on oppimista. Olen täällä kauniilla planeetalla siksi, että oppisin uutta ja kehittyisin henkisesti. Elämä on minulle jatkuva prosessi ja jos käy niin, että olen rauhallinen ja suht' tasapainossa, niin silloin tulee jokin tekijä, joka laukaisee hillittömän kriisin tai pakottavan ajatusmylläkän. Tämä kesä on ollut minulle tasapainoisuuden tyven ja minulla on ollut aikaa pohtia asioita ja toisaalta olen antanut itselleni luvan olla  myös vatvomatta. Asiat hautuvat kyllä, ne kypsyvät kuin marjat, jotka aikanaan ovat mehukkaita ja valmiita poimittavaksi. Olen tämän kesän aikana ottanut jopa isoja harppauksia suhtautumisessa elämään ja itseeni ja poiminut marjoja elämäni ämpäriin.

Barcelonan reissulla monet asiat ikään kuin loksahtivat paikalleen ja jumalattomassa flowssa ja äärettömän itsevarmuuden tilassa koin monia ahaa-elämyksiä asioista, joita olen pohtinut toki aiemminkin. Apunani oli tietysti ihminen, joka jakaa samanlaisen maailmankatsomuksen ja ymmärtää minua sekä tukee kaikkia hyviä ja kehittäviä puolia minussa ja kun on yötä päivää yhdessä koko reissun ajan, niin on aikaa puhuakin. Vaikka yleensä olen sitä mieltä, että puhuminen ei auta hittojakaan, niin joskus puhumisen avulla saa kerättyä asioita paremmin pakettiin kuin yksin pähkäillessä. Kesän 2014 suurimmat oivallukseni ja valaistumisaatteeni tulevat tässä:

1) I am what I am

Tätä olen toistanut itselleni siitä asti, kun kuulin Doro Peschin I am what I am -kappaleen noin 25 vuotta sitten. Muutama vuosikymmen menikin sitten asian sisäistämiseen... Minua on dissattu paljon ja olen kohdannut liikaa ihmisiä, joiden suhtautuminen ei ole ollut hyväksi itsetunnolleni enkä ole ollut riittävän vahva vastustamaan heitä. Nyt olen ja aion olla tismalleen se, mitä olen ja miellyttää ainoastaan itseäni. Tämä koskee niin henkistä kuin ulkoistakin puolta.

Barcelonassa tajusin, miten kieroutunut meidän suomalaisten kauneuskäsitys on. Barcelonetan rannalla lojui kaikenkokoisia, -ikäisiä ja -näköisiä ihmisiä ja kukaan, ei kukaan tuijottanut toisia! Ei edes minua, joka olin auringossa oleskelusta huolimatta maailmankaikkeuden valkoisin olio varmaan koko Espanjassa. Kroppani ei ole treenattu ja kun leväytin muhkean pehvani ja  runsaat vatsamakkarani pyyhkeen päälle, niin en ajatellut, että olisin jotenkin ruma tai kelpaamaton, tuo tunne kun minulle tulee Suomessa hyvin usein. Suomessa en ole ilennyt mennä yleiselle rannalle lähes kahteenkymmeneen vuoteen, koska itsetuntoni ei ole kestänyt timmien ja ruskettuneiden Elixia-tyttöjen ja sporttipoikien halveksuvia katseita ja onpa minulle joskus läskimahastani huomautettukin. Barcelonassa ihmiset kantoivat kehonsa ylpeydellä ja mieleeni jäi erityisesti se nainen, joka nousi merestä arpinen ja roikkuva vatsa bikinihousujen reunan päällä löllyen. Se oli koko rannan kaunein vatsa, sillä sen suojissa oli vain vähän aikaa sitten kannettu vauvaa.

Toki "vika" on minun korvieni välissä, sillä minun pitäisi olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat, mutta sori vaan, kun en ole siihen kyennyt - kaikilla ei ole kovaa kuorta. Sitten aloin miettiä, että onko "vika" sittenkään minussa vai tässä yhteiskunnassa, jossa on niin saatanan vaikeaa hyväksyä ihmistä juuri sellaisena kuin hän on. 

2) Elämäni on ollut erittäin rankkaa

En kerää empatiaa, sympatiaa enkä sääliä sanomalla tämän vihdoin ääneen. En myöskään liioittele enkä halua korostaa elämäni vaikeutta, mutta kun se nyt vaan sattuu olemaan fakta, että kaikki ihmiset eivät ole kasvaneet pumpulissa. Olen viime aikoina osannut asettaa elämäni järkevään kehykseen ja tajunnut, että olen selvinnyt ihan kamalista ja traagisista asioista ja koen, että yhdelläkään ihmisellä tässä maailmassa ei ole oikeutta tulla sanomaan minulle sitä, että saanko olla masentunut tai negatiivinen. Minulla on siihen oikeus, koska elämäni on aina ollut tätä: 

a) Joku on ollut aina joko sairas tai kuollut, tappanut itsensä tai jonkun toisen tai ainakin harkinnut sellaista.

b) Arkipäiviäni varjostavat erilaiset raskaat riippakivet, jotka vaikeuttavat tavallisia arjen toimintoja. Esimerkiksi sisäilmasairaus ja krooniset vatsaongelmat.

c) Tekijät X, Y ja Z. Eli vaikka se, että Kela laittaa opintotukihakemuksen väärään pinoon ja olen siksi 4 graduntekokuukautta ilman rahaa tai se, että vuokra-asunto myydään alta.

Jo pelkästään yksi edellämainituista kohdista riittäisi suistamaan ihmisen raiteiltaan, mutta minä olen taiteillut jatkuvasti noiden kolmen eri kohdan kanssa. Juujuu, jokaisen ongelmat ovat henkilökohtaisia eikä vastoinkäymisiä pidä verrata. Se ei ole tarkoituskaan vaan se, että olen vihdoin oivaltanut, että ei ole ihmekään, että minulla on ollut vaikeuksia oman jaksamiseni ja elämänhallinnan kanssa.

Tietenkään menneisyys ei saisi määritellä minua, mutta mikäs minua määrittelee, jos ei ne asiat, joita olen kokenut? Ilman kokemuksiani minä en olisi minä. Sanotaan, että vaikeudet vahvistavat. Jollakin tasolla niin onkin, mutta jatkuvat vaikeudet nakertavat väistämättä elämänuskoa ja innostuneisuutta. On eri asia olla kokenut kymmenen pettymystä kuin vain yhden. Elämäni on ollut kohtuuttoman haastavaa, mutta se ei tarkoita, että se tulevaisuudessa olisi ja kaikesta huolimatta jaksan uskoa, että elämällä on hyvääkin tarjottavaa. Toki minulla on aina ollut katto pään päällä, on ollut lämpimiä vaatteita jne., mutta niin on monella muullakin eikä heillä ole ollut kivikkoista polkua kuljettavanaan.

3) En tuhlaa aikaani ihmisiin, jotka eivät ymmärrä minua

Nyt saa luvan loppua kaikki selitykset, sillä olen joutunut selittelemään ihan liian paljon. Toki tiedän, että esimerkiksi se, että en juo kahvia enkä alkoholia, herättää kummastusta ja voin kyllä kertoa, mistä nämä "oudot" valintani johtuvat. Mutta se on pikkuisen eri asia kuin se, että toisille ihmisille joutuu väen vängällä perustelemaan omia valintojaan, arvojaan ja mielipiteitään. On pelkkää energianhaaskausta ja ajanhukkaa edes lähteä väittelemään ihmisten kanssa, joilla on suppea maailmankatsomus tai joilla ei ole edes halua ymmärtää. En tietenkään halua, että kaikki ihmiset ovat kanssani samaa mieltä, sillä sekin olisi tylsää. Tuoreet näkökulmat ovat tarpeen, mutta on olemassa ihmisiä, jotka eivät ymmärrä minua, vaikka vääntäisin rautalangasta ja heidät aion jatkossa kylmänviileästi vain jättää omaan arvoonsa.

4) En välitä muiden mielipiteistä

Tämä voisi kuulua kohtaan 1, mutta siitä olisi tullut liian pitkä ja tämä on niin tärkeä juttu, että tein siitä oman kohdan. Olen niiiiin kyllästynyt kuulemaan kaikenlaisia määritelmiä siitä, mitä ihminen voi tehdä ja mitä ei. Periaatteeni on se, että ketään ei saa loukata ja kaikkea täytyy kunnioittaa, mutta vain nuo kaksi asiaa saavat minua enää rajoittaa. Ei mikään muu. Meillä on vain yksi tällainen elämä ja jos nyt en tee niitä asioita, joihin on sydämen palo, niin milloinkas sitten? 

Ei meidän tarvitse tehdä mitään ihmeellistä vaan elää niin, että olisimme rehellisiä itsellemme ja tekisimme tismalleen niin kuin itse tahdomme. Kun huomaan ajattelevani lausetta "Mitähän ihmiset tästä ajattelevat", niin aion hylätä tuon ajatuksen ja tehdä juuri niin kuin itse tahdon. "Tekisi mieli laittaa kirkkaanpunaista huulipunaa, mutta ei sitä oikein kehtaa...", "Turkoosit housut olisi kivat, mutta otan nämä mustat, ettei vaan herätä liikaa huomiota..." Tunnistatteko ajatuskuvion? Luulisin niin.

Toisille tämäkin asia on itsestäänselvyys, sillä toisilla on ollut helpompi elämä ja vähemmän ilkeilijöitä elämässään, mutta minulle tämä on iso juttu, johon olen kasvanut ja kehittynyt. Kuinka usein jätämmekään jotain tekemättä vain siksi, koska pelkäämme muiden reaktioita? Niinpä. Joskus on kivaa nauttia kadulla eväitä ja olla piittaamatta siitä, mitä ohikulkijat tuumaavat.

5) Säteile

Riittääkö tämä kuva kertomaan, mitä tarkoitan? 

Varmuuden vuoksi on syytä selostaa, mitä säteilyllä tarkoitan. "Ole se valo, joka olet", on ollut mottoni, mutta kun sataa räntää ja loskaa ja arki ja vastoinkäymiset vetävät minut syvään mustaan pyörteeseen, niin en jaksa säteillä ympärilleni iloa. Helppoa se on kuulkaa säteillä etelän lämmössä, kun mihinkään ruuminosaani ei koske, kun edessä on lautasellinen herkullista pastaa ja päällä ihana mekko. Mutta voisinko, voisinko mitenkään yrittää säteillä muissakin olosuhteissa ja etenkin silloin, kun arjen karut realiteetit minua olan takaa mäiskivät? Voisin. Tosin en voi pakottaa itseäni säteilemään 24/7, sillä murheet kuuluvat elämään eikä aina voi eikä tarvitse olla valoisa. Jatkossa aion kuitenkin yrittää säteillä enemmän ja tuoda ympärilleni iloa ja valoa. Jokaisen mutrusuun päätettävissä on sitten, ottaako säteilyäni vastaan.

6) Suomi on nuiva ja ahdasmielinen maa

Olen ilmeisesti syntynyt väärään maahan. Meillä suomalaisilla on jokin ihmeellinen käsitys, että meillä on asiat niin paljon paremmin kuin muilla. Monet asiat ovatkin, mutta kyllä sitä muuallakin eletään ihan tavallista arki- ja perhe-elämää ja vieläpä ilman kansallista depressiota. Ajattelen välillä, että tämän maan ahdas ja nuiva henkinen ilmapiiri näivettää minut hengiltä ja mielessäni pyörii usein ajatus siitä, että saattaisin viihtyä jossain muualla paremmin. Paikassa, jossa on iloisempi ja avoimempi ilmapiiri. En ole asunut koskaan ulkomailla enkä ole siis saanut kunnollista kosketusta arkeen ja minulle on sanottu, että toki sitä kohtaisi ongelmia samalla tavalla siellä kuin täälläkin ja tottahan se varmaan onkin. Lyhyellä lomamatkalla voi olla hauskaa siksi, että sitä elää kuin viimeistä päivää, mutta jos muuttaisi pidemmäksi aikaa muualle, niin elämä ei ehkä olisikaan niin ihanaa... Meidät on aivopesty siihen, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolen, mutta entäs jos se onkin? Entäs jos jossain muualla olisin jopa fyysisesti terveempi? 

Suomalaiset vetoavat yleensä siihen, että kansanluonteemme on hiljainen ja vetäytyvä. Mutta kun minä en ole hiljainen ja vetäytyvä, niin minun on välillä vähän vaikeaa sopeutua porukkaan. Minä haluan la dolce vitaa enkä sitä, että pälyilen Risman pihalla ihmisiä, jotka laahustavat tuulipuvussa tai legginseissä suupielet alaspäin! Ja meillä kun on kylmää ja pimeää, niin on ymmärrettävää, että se vetää mielen matalaksi. Ymmärrän kyllä, kun itsekin olen kaamosmasentuva, mutta juuri siksi olen alkanut pohtia, että tämä ei ole ehkä sopiva asuinpaikka minulle.

Barcelonassa käytiin vähän bilettämässä ja voin täysin rehellisesti sanoa, että minulla ei koskaan ole ollut baarissa niin turvallinen ja onnellinen olo. Ihmiset antoivat tietä, minun ei tarvinnut pelätä, että joku kaataa juomat päälleni tai että joku käy kopeloimaan. Kaikki olivat kuin ystäviä keskenään, ketään ei mulkoiltu ja fiilis oli niin positiivinen ja energinen, etten ole Suomessa ikinä sellaista kohdannut. Kyllä tuollainen kokemus pistää kaikkien muiden vastaavien kokemusteni ohella miettimään, että mikä tässä maassa on vikana. Ja kun reissussa kohtasin pystyynkuolleita, huumorintajuttomia suomalaisia, niin väkisinkin sitä mietti, että aionko todella palata maahan, jonka asukkaat saavat minut ahdistumaan. Palasin toki, koska lentolippu oli ostettu eikä tuhkapilveäkään ilmaantunut. Tässä tuli nyt ihan lyhyesti aiheesta, josta voisin kirjoittaa enemmänkin.

7) Downshiftaa

Ihan helkatin ärsyttävä trenditermi, mutta jonka sisältö käy selväksi heti. Minua pidetään suorittajatyyppinä, mutta kertokaapa minulle, mikä on pelkästään sitä, että ihminen on ollut lapsesta asti aktiivinen persoona ja mikä on taas suorittamista? Minä en ole ikinä ollut mikään sohvalla löhöäjä enkä pitkään koisija, mutta levätäkin kyllä osaan. Elämäni on ollut viime vuosina kiireistä siksi, että olen ollut sairas ja pelkkien arkiasioiden hoitaminen on vaatinut liikaa aikaa ja voimavaroja ja monet asiat ovat jääneet tekemättä ja kun on ollut terveempi hetki, niin hommat on pitänyt hoitaa alta pois. Työpaikalla on ollut aina jotain ekstrahommaa eikä edes sellaista, mihin olisin itse ilmoittautunut vaan mihin minut on määrätty. Minulla on myös harrastuksia ja on paljon kaikkea kivaa, mitä haluaisin tehdä, mutta tiedän, että vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja enkä halua väsyttää itseäni järjettömällä touhottamisella. 

Suorituskeskeinen yhteiskuntamme ei kylläkään kannusta siihen, että kävisin vain töissä ja vapaa-ajalla pitäisin hauskaa. Pitäisi olla hienon kuuloisia harrastuksia, jokin suuri projekti tai ihan mitä vaan, jolla täyttää tyhjät tunnit. Koska olen innokas osallistumaan ja kiinnostunut monista eri asioista, niin ajaudun helposti vetämään projekteja tai löydän itseni jostain suunnittelutyöryhmästä. Jatkossa aion olla innokas käyttämään sanaa "ei" ja sen sijaan, että ilmoittaudun johonkin toimikuntaan, aion käyttää enemmän aikaa itseeni ja kaikkeen sellaiseen, mitä vain suurella intohimolla tahdon tehdä.

_________________________________________________________________________________

Olenko minä ainoa, joka pohtii elämää ja asioita tällä tavalla? Olisi kiva kuulla, jos joku muukin pyörittelee mielessään syntyjä syviä!