Nyt kun olen
saanut uuden blogini toimimaan, niin on hirmuinen into blogata. Intoa verottaa
tämä kuumeileva oloni, kiitos homeisessa rakennuksessa vierailun. Ajattelin nyt
kuitenkin kokeilla kuvien liittämistä tänne ja ennen kuin ehdin taas kerrata gimpillä kikkailut, niin luvassa on ihan peruskuvia.
Tämän postauksen aiheena ei ole muoti vaan
toinen minulle rakas ja läheinen aihe eli ruoka. Tänään teki mieli
jotain sellaista sapuskaa, mikä maistuisi sairaallekin ja mikä olisi
helppotekoista. Olen viime aikoina valmistanut ruokaa teemalla ”sitä, mitä
kaapeista löytyy” ja löysin ainekset yhteen maailman helpoimmista keitoista. Keitto
ei ole terveellisin mahdollinen kookoksen sisältämän tyydyttyneen rasvan
vuoksi, mutta eipä tuota jatkuvasti tarvitsekaan lipiskoida. Eikä tämä ole
mikään kevyt kesäruoka vaan täyteläinen ja lämmittävä keitto sopii pikemminkin kylmään pakkaspäivään (tai muuten viluiseen olotilaan). Keitto saa makunsa chilistä
ja kookoksesta enkä lisännyt keittoon yhtään suolaa, mutta tarvittaessa voit
ripsauttaa sitä vähäsen tai maustaa soijakastikkeella. Minulla sattui olemaan
chili-tomaattimurskaa, mutta tavallinenkin tomaattimurska käy ja chiliä voi
laittaa sitten maun mukaan. Ja kidneypapujen sijaan muutkin pavut ja linssitkin käyvät, mutta minä olen tykästynyt noihin munuaispapuihin. Jos jotain yrttiä haluaa käyttää, niin korianteri
sopii erinomaisesti. Minä buustasin sopan kuivatuilla nokkosilla, että tuli
vähän väriä ja ravintoaineita. Lisäksi söin sämpylää ja jos tykkää dippailla leipää keitossa, niin tämä keitto sopii hyvin siihen tarkoitukseen. Jos tiedät, että kookos ei ole sinun juttusi ja vieroksut kidneypapuja, niin sitten voit rauhassa ohittaa tämän ohjeen. Muille suosittelen lämpimästi!
Kookosmaito-kidneypapukeitto
1 rkl öljyä
1 sipuli
1-2 valkosipulin
kynttä
Tölkki chili-tomaattimurskaa
Tölkki säilöttyjä
kidneypapauja
Tölkki kookosmaitoa
Yrttejä, esim. korianteria koristeluun
Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota öljyssä.
(Kaikki eivät halua kuumentaa valkosipulia, joten sen voi lisätä loppuvaiheessakin).
(Kaikki eivät halua kuumentaa valkosipulia, joten sen voi lisätä loppuvaiheessakin).
Lisää tomaattimurska, kidneypavut ja
kookosmaito ja kiehauta.
Koristele yrteillä.
Tarjoile tuoreen leivän kera.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista :)