*Lippu näytökseen saatu Jyväskylän Kesältä*
Suomen kesäilmat voivat pettää, mutta Jyväkylän Kesä ei petä. Se tuli todistettua eilen, kun olin ihastelemassa Familie Flözin Teatro Delusio -esitystä täpötäydessä Kaupunginteatterissa. Familie Flöz on kansainvälisesti tunnettu, arvostettu ja palkittu naamioteatteriryhmä, jonka esiintyjät ovat sanattoman teatterin virtuooseja.
Teatro Delusio on kertomus siitä, mitä tapahtuu oopperan kulissien takana. Pääosassa on kolme erilaista henkilöä, mutta lavalla nähdään kaikkiaan 29 eri hahmoa (kolmen henkilön esittämänä!) ja on aivan käsittämätöntä, miten näyttelijät kykenevät luomaan jokaisesta hahmosta omanlaisensa persoonan. Lavalla nähdään tutunoloisia tyyppejä, voisipa jopa sanoa arkkityyppejä.
On mielenkiintoinen paradoksi, että näyttelijä laittaa kasvoilleen naamion ja muodostaa hahmosta sillä tavoin elävän, inhimillisen ja uskottavan hahmon. Naamioteatteri vaatii esiintyjiltä paljon, koska kasvojen ilmeillä ei voi kertoa mitään. Tunnetilat on tehtävä todeksi vartalonkielellä ja usein aivan pienikin liike riittää ilmaisemaan tunteen tai tarkoituksen. Pieni pään heilahdus ja naamioon kohdistuva valon ja varjon vaihtelu saa aikaan sen, että katsoja on aivan varma siitä, että naamio liikautti ilmettään. Naamioiden silmät näyttävät mustilta ja kosteilta ja vaikka silmät ovat vain mustat aukot naamiossa, niin välillä katseet ovat niin syviä ja tunteellisia, että se on melkein pelottavaa. Hahmot eivät puhu, mutta muutama oikeassa paikassa päästetty äännähdys toimii tehokeinona. Intensiivinen musiikki muokkaa tunnetiloja, rytmittää näytöstä ja musiikin avulla täydennetään katsojan käsitystä siitä, että tapahtumat sijoittuvat italialaisen oopperan kulisseihin. Siellä tapahtuvat arkiset työt, kohellukset, toiveet, ilot ja surut liikuttavat katsojan mieltä ja naamiohahmot luovat lavalle maailman, jonka katsoja omassa mielikuvituksessaan täydentää.
Teatro Delusio on taidetta, joka tarjoilee mimiikkaa, musiikkia, tanssia, sirkusta, balettia... Se tarjoilee sekä tragediaa että komediaa ja erityisesti vanhaa kunnon slapstick-komediatörmäilyä, joka saa katsojaan hytkymään naurusta. Teatro Delusio on erikoislaatuinen, yllättävä, lumoava, hurmaava ja viihdyttävä, yhtäaikaa ihanan boheemia ja kuitenkin klassista.
Esityksen alussa mielessäni käväisi toivomus siitä, että esitys ei olisi pitkäveteinen. Kun esitys päättyi, niin luulin, että on vasta puoliaika. Valloittava show tempaisi mukaansa enkä huomannut kenenkään edes vilkuilevan kelloa. Yleensä aina elokuvissa, teatterissa ja konserteissa vieressäni istuu joku mieshenkilö, joka vilkuilee kelloa kiireisen oloisena. Esitys oli loppuun asti yllätyksellinen ja piti katsojaa otteessaan. Rohkenen kyllä tunnustaa, että juoni oli vähän poukkoileva enkä ihan aina pysynyt kärryillä ja olisin kaivannut ehkä yhtenäisempää kokonaisuutta. Toisaalta taas ajattelin, että olen katsomassa mestarillista taideteosta, jossa jokainen oma kohtauksensa on kuin pienoisnäytelmä.
Suomen kesäilmat voivat pettää, mutta Jyväkylän Kesä ei petä. Se tuli todistettua eilen, kun olin ihastelemassa Familie Flözin Teatro Delusio -esitystä täpötäydessä Kaupunginteatterissa. Familie Flöz on kansainvälisesti tunnettu, arvostettu ja palkittu naamioteatteriryhmä, jonka esiintyjät ovat sanattoman teatterin virtuooseja.
Teatro Delusio on kertomus siitä, mitä tapahtuu oopperan kulissien takana. Pääosassa on kolme erilaista henkilöä, mutta lavalla nähdään kaikkiaan 29 eri hahmoa (kolmen henkilön esittämänä!) ja on aivan käsittämätöntä, miten näyttelijät kykenevät luomaan jokaisesta hahmosta omanlaisensa persoonan. Lavalla nähdään tutunoloisia tyyppejä, voisipa jopa sanoa arkkityyppejä.
On mielenkiintoinen paradoksi, että näyttelijä laittaa kasvoilleen naamion ja muodostaa hahmosta sillä tavoin elävän, inhimillisen ja uskottavan hahmon. Naamioteatteri vaatii esiintyjiltä paljon, koska kasvojen ilmeillä ei voi kertoa mitään. Tunnetilat on tehtävä todeksi vartalonkielellä ja usein aivan pienikin liike riittää ilmaisemaan tunteen tai tarkoituksen. Pieni pään heilahdus ja naamioon kohdistuva valon ja varjon vaihtelu saa aikaan sen, että katsoja on aivan varma siitä, että naamio liikautti ilmettään. Naamioiden silmät näyttävät mustilta ja kosteilta ja vaikka silmät ovat vain mustat aukot naamiossa, niin välillä katseet ovat niin syviä ja tunteellisia, että se on melkein pelottavaa. Hahmot eivät puhu, mutta muutama oikeassa paikassa päästetty äännähdys toimii tehokeinona. Intensiivinen musiikki muokkaa tunnetiloja, rytmittää näytöstä ja musiikin avulla täydennetään katsojan käsitystä siitä, että tapahtumat sijoittuvat italialaisen oopperan kulisseihin. Siellä tapahtuvat arkiset työt, kohellukset, toiveet, ilot ja surut liikuttavat katsojan mieltä ja naamiohahmot luovat lavalle maailman, jonka katsoja omassa mielikuvituksessaan täydentää.
Teatro Delusio on taidetta, joka tarjoilee mimiikkaa, musiikkia, tanssia, sirkusta, balettia... Se tarjoilee sekä tragediaa että komediaa ja erityisesti vanhaa kunnon slapstick-komediatörmäilyä, joka saa katsojaan hytkymään naurusta. Teatro Delusio on erikoislaatuinen, yllättävä, lumoava, hurmaava ja viihdyttävä, yhtäaikaa ihanan boheemia ja kuitenkin klassista.
Esityksen alussa mielessäni käväisi toivomus siitä, että esitys ei olisi pitkäveteinen. Kun esitys päättyi, niin luulin, että on vasta puoliaika. Valloittava show tempaisi mukaansa enkä huomannut kenenkään edes vilkuilevan kelloa. Yleensä aina elokuvissa, teatterissa ja konserteissa vieressäni istuu joku mieshenkilö, joka vilkuilee kelloa kiireisen oloisena. Esitys oli loppuun asti yllätyksellinen ja piti katsojaa otteessaan. Rohkenen kyllä tunnustaa, että juoni oli vähän poukkoileva enkä ihan aina pysynyt kärryillä ja olisin kaivannut ehkä yhtenäisempää kokonaisuutta. Toisaalta taas ajattelin, että olen katsomassa mestarillista taideteosta, jossa jokainen oma kohtauksensa on kuin pienoisnäytelmä.
Jyväskylän Kesä tekee merkittävää kulttuurityötä tuodessaan huipputasoisia näytöksiä ja tapahtumia ulottuvillemme. Tsekkaa ohjelmatarjonta täältä ja lähde ehkäisemään kesäkaamosmasennusta, joka uhkaa pikkuhiljaa, jos aurinko ei ala näyttäytyä. Tämän päivän piristyksenä minulle toimii Thomas Monckton: Only Bones, jota odotan innolla. Raporttia esityksestä luettavissa huomenna, joten pysy kuulolla :)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista :)