Mitä opin vuonna 2016?

Vuodenvaihteessa luin jonkin verran blogeja ja tosi monissa mainittiin, että vuosi 2016 ei päästänyt helpolla. Omasta uudenvuodenaaton vuodatuksestani jäi vähän ristiriitaiset fiilikset, koska ajattelin, että on ikävää ryöpsäyttää esille viime vuoden haastavuus. Mutta taas kerran sain kirjoituksesta kiitosta, koska olin tarjonnut vertaistukea. On helpottavaa tietää, ettei ole ainoa kohtalon kolhima. Facebookissa ja Instagramissakin oli päivityksiä siitä, miten yllättävä (huonolla tavalla) ja väsyttävä viime vuosi oli ollut. Kun eräs tuttuni kirjoitti, että hän ei olisi halunnut oppia niin paljon asioita kuin oli joutunut oppimaan, niin nyökyttelin. Minullekin olisi riittänyt vähemmät kolhut ja opit. Mutta mitä sitten opin viime vuonna? Listasin tähän joitain juttuja, joita olen pohdiskellut. Olen aiemminkin ahaa-elämyksiä kirjoitellut eikä tämä ole mikään kattava lista vaan vain joitain oivalluksia viime vuodelta ja tästä puuttuu perusjutut, kuten armollisuus, anteeksiantaminen, kiitollisuus, hetkeen tarttuminen, rakastaminen ym., koska ne ovat elämänkatsomuksessani itsestäänselvästi toteuttavia asioita. Toivon, että joku voisi samaistua pohdintoihini ja vaikkapa saada ihan uutta ajateltavaakin!

JOKAISELLA VOIMALLA ON VASTAVOIMA

Tämä ei vissiin ole fysiikkaa vai onko? Tämä on yksi viime vuoden merkittävimmistä opeista, joka on helpottanut suhtautumistani asioihin. Valaistaanpa tätä esimerkin avulla. Jos minä nyt ilmoittautuisin bikini fitness -kisoihin, niin varmasti tosi moni olisi sitä vastaan. Saisin kuulla, miten se olisi älytöntä ja saisin kuulla kaikki mahdolliset skenaariot ja sellaisetkin jutut, jotka eivät itselleni ole tulleet mieleen. Aiemmin olen ottanut itseeni, jos joku on ollut suunnitelmiani vastaan, mutta nyt olen oppinut, että negatiivissävytteisiä kommentteja tarvitaan haastamaan meitä matkalla kohti omia tavoitteitamme. Jokaisella on oma suhtautumisensa ja olen ymmärtänyt myös sen, että joskus vastustaminen ja jopa tylyt sekä väheksyvät kommentit johtuvat siitä, että toisella ihmisellä on pelkoja tai jopa kateutta tai jokin muu syy, miksi hän haluaa vastustaa pyrkimyksiäni. Tietysti joskus on ihan hyvä, että joku kyseenalaistaa, mutta minun täytyy kyllä sanoa, että en kaipaisi haastajia vaan tsemppaajia ja sellaisia ihmisiä, jotka sanovat, että hei, tosi mahtavaa kun innostuit, olen tukenasi. Jos nyt kertoisin treenaavani bikini fitness -kisoihin, niin tsemppaisitko vai olisitko vastavoima?

MINULLE TÄRKEÄT ASIAT EIVÄT OLE MUILLE TÄRKEITÄ

On ollut vähän inhottavaa huomata, että minulle tärkeät asiat eivät kiinnosta muita. Olisi kiva, jos muut innostuisivat samoista asioista kuin minä, mutta koska ihmiset ovat erilaisia ja jokaisella on omat kiinnostuksen kohteensa, niin en voi olettaa, että kaikki ovat tohkeissaan jostain minulle merkityksellisestä asiasta. Enhän minäkään kouhota kaikesta siitä, mitä muut tekevät, mutta vaikka jokin toisen tekemä juttu ei minulle kolahtaisi, niin voin silti olla kannustava ja vaikka kysellä, että miten kaverilla menee sen hänelle tärkeän jutun parissa. 

KUKAAN MUU EI HUOLEHDI HYVINVOINNISTANI KUIN MINÄ ITSE

Tämäkin oli aika karu paikka oppia. Meillä jokaisella on tarve tulla hoivatuksi ja huolehdituksi. On ihanaa, kun saamme istua toisen kattamaan pöytään ja joku tarjoilee meille ruokaa. Tuntuu mukavalta, kun joku peittelee meidät nukkumaan ja laittaa jalat "pussiin" eli kääntää peiton jalkojen ympärille. Tuntuu kivalta, kun joku kysyy, että oletko syönyt tai ulkoillut. Tai kun ystävä laittaa aamulla viestin kysyäkseen, että miksi olin Facebookissa klo 3.42. Viime vuoden haaste oli kyetä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani ja retuperäilyksihän se meni, koska en jaksanut holhota itseäni niin hyvin kuin olisi pitänyt. Ja vaikka olen aikuinen ja itsenäinen, niin välillä tarvitsisin jonkun komentamaan minut nukkumaan tai raahaamaan minut lenkille. En kuitenkaan voi syyttää ketään, koska vastuu omasta hyvinvoinnistani on minulla itselläni. Joskus on vain vaikea ottaa itseään niskasta kiinni.

TEE TÄNÄÄN NIIN EI TARVITSE TEHDÄ HUOMENNA

Työt ei tekemällä lopu, etenkin kun ne kasautuu ja niitä tulee koko ajan lisää, mutta siitä huolimatta tämä oli hyvä motto. Kun jokin pikkuasia meinasi jäädä tekemättä, niin ajattelin, että onpahan huomiselta pois. Ja sitten huomasin, että se oli hyvin ajateltu, koska seuraavana päivänä tuli miljoona hommaa lisää. Arkiasioiden hoitaminen on ollut minulle kohtuuttoman vaikeaa ja ihmettelen omaa aloitekyvyttömyyttäni ja saamattomuuttani. Siksi tuntuu erityisen mukavalle ja helpottavalle, jos joskus olen saanut tehtyä edes yhden sellaisen asian, joka ei olisi ollut ihan välttämätön tai joka on pois seuraavalta päivältä.

TEE ROHKEITA PÄÄTÖKSIÄ

En tiedä, olenko luonteeltani rohkea, uhkarohkea vai tyhmänrohkea. Joka tapauksessa teen päätöksiä hyvin syvällä intuitiolla ja sillä tavalla tehdyt päätökset eivät mene koskaan metsään. Viime vuonna ei onneksi tullut eteen kovinkaan monia suuria päätöksiä, mutta kuitenkin sellaisia asioita, jotka vaativat hyppäämistä ihan uusiin ja ennenkokemattomiin, jopa pelottaviin asioihin ja jotka vaikuttavat ratkaisevasti loppuelämään. Kun nuo päätökset osoittautuivat hyviksi ja helpottaviksi, niin sain luottamusta tehdä jatkossakin  rohkeita päätöksiä.

KIITTÄMÄTTÖMYYS ON MAAILMAN PALKKA

Tämä oli viime vuoden negatiivinen yllättäjä. Olen hyväntahtoinen ihminen ja teen toisten vuoksi aika paljonkin, mutta en enää sitten, jos kiitosta ei heru eikä myöskään arvostusta sitä kohtaan, mitä olen tehnyt. Etenkin joulun aikaan sain huomata, että eräiltä ihmisiltä ei tullut kiitosta siitä, mitä olin heidän hyväkseen tehnyt ja miten heitä huomioinut (en tarkoita lahjoista kiittämistä).  Keväällä eräälle rakkaalle ihmisille sattui aivan absurdi ja hirveä tapahtumaketju ja minultakin meni sen myötä hetkeksi luottamus ihmisiin ja pohdin, että miten joku voi toimia aivan käsittämättömän epäluotettavasti ja kiittämättömästi. Toivon, että olen itse älynnyt kiittää kaikkia, jotka ovat kiitoksensa ansainneet.

ASETA RAJAT

Omien rajojen vetäminen on ollut itselleni vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa on ollut muille ihmisille, jotka ovat tottuneet, että venyn äärimmilleni, sanon aina kyllä ja minulle voi sanoa tai tehdä mitä vain. Sitten kun olen asettanut rajoja, sanonut topakasti oman mielipiteeni enkä ole taipunut toisten mielipiteisiin ja tahtoon, niin on hämmästelty sitä, miten itsekäs voinkaan olla. Olen opetellut sanomaan suoraan, että en hyväksy tietynlaista käytöstä tai että minulle riittää, olen saanut tarpeekseni, kiitoshei.

IHMISET OVAT KIVOJA

"Minkälaisten ihmisten kanssa sinä olet ollut tekemisissä", kysyi eräs, kun kerroin siitä havainnosta, että ihmiset ovat yleensä mukavia. Minulla on ollut aivan omituisen negatiivinen ihmiskäsitys ja myös ajatus, että ihminen on ihmiselle susi. Viime vuonna minua kannattelivat mukavat ihmiset, joita tavattuani hoin, että olipas siinä mukava ihminen. Olen hämmästynyt ihmisten pyyteettömyydestä ja välittämisestä. Monesti hyvin pienet sanat ja teot merkitsevät. Etenkin työpaikalla kysymys "Miten jaksat" on hyvin tärkeä ja samoin se, että joku lupautuu jeesaamaan edes jossain pienessä asiassa. Pyrin itse olemaan kiva, vaikka viime vuonna olen ollut aivotoiminnaltani täysin zombi ja epäilen, että olen turhan usein käyttäytynyt tökerösti ja epäkivasti kanssaihmisiä kohtaan.

FREE YOUR MIND
Meillä jokaisella on jonkin verran erinäisiä mielen kahleita, ajatus- ja käyttäytymismalleja, joita voisi muuttaa. Monesti emme tiedosta niitä, koska ne ovat voineet kulkea mukanamme lapsuudesta saakka ja / tai ne voivat olla sellaisia, jotka tuovat turvaa elämäämme. Tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla tomiminen on turvallista ja helppoa, mutta ei aina hedelmällistä. Olen lähtenyt jo aikoja sitten tietoisesti vapauttamaan itseäni erilaisista rajoituksista, mutta helppoa se ei ole. Ajattelen asioista usein "Miksipä ei" ja kokeilen mielelläni ihan uusia juttuja. Olen vähentänyt asioiden vastustamista ja se tuntuu hyvältä. Olen tehnyt monia asioita eri tavalla kuin ennen, joskus pakon sanelemana ja joskus pelkästä kokeilunhalusta. Toki rutiineista on usein ihan suotavaa pitää kiinni, mutta monien asioiden kohdalla olen pohtinut, että onko kyseessä rutiini vai pikemminkin vain jokin omituinen sisäinen pakko toimia tietyllä tavalla.

VÄHEMMÄN SUORITTAMISTA
Tätä olen harrastanut jo pitkään, mutta viime vuonna hoksasin, että en tarvitse itsetuntoni  ja egoni pönkittäjäksi suorituksia. Minun ei tarvitse todistaa kenellekään mitään, kaikkein vähiten itselleni. Suoritukseni eivät tee minusta parempaa ihmistä, vaikka kehuja suorituksista aina saakin. En ole jakanut kaikista tekemisistäni kuvia someen enkä kertonut saavutuksistani. Tämä ei poissulje sitä, ettenkö voisi arvostaa ja jopa ihailla toisten saavutuksia. Voi olla, että arkielämäni on nyt niin haastavaa, etten kaipaa minkäänlaisia lisähaasteita enkä edes kykene asettamaan mitään tavoitteita. En ole siis lähdössä bikini fitness -kisoihin :D

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Tällaisia elämänoppeja jäi minulle käteen viime vuodesta. Miltä kuulostaa ja onko sinulla jokin erityinen juttu, minkä opit viime vuonna?