Euforisella minilomalla Tampereella

Käytin vähän aikaa sitten sanaa virike-eksploosio ja tuo sana kuvaa tämänhetkistä elämääni hyvin. Vähän ajan sisään on ollut ja tulee olemaan paljon kaikenlaista häppeninkiä ja tämä viikko tuo mukanaan jos jonkinlaista menoa, kuten Jyväskylän kesä -kaupunkifestivaalin (joko olet varannut liput?) ja vaikka mitä muita juttuja! Vaikka kelit ei olekaan meitä hellineet, niin kesästä on silti otettava kaikki irti ja sunnuntaina laitoinkin Instagramiin selfien tekstillä: "Se on kesä nyt vaikka väkisin!"

Viime viikon keskiviikkona ja torstaina oltiin minilomalla Tampereella ja se onkin ollut toistaiseksi tämän kesän ainoa reissu (mummolareissuja ei lasketa). En ole koskaan laskenut Suomen rajojen sisäpuolella tapahtuvaa matkustamista mitenkään erityisesti reissaamiseksi, mutta nyt täytyy sanoa, että Tampereella olo oli kuin olisi ollut ulkomailla! Enkä olisi koskaan uskonut, että minä, jolla on krooninen ulkomaanreissukaipuu, sanoo noin. Tämä "tuntuu kuin oltais ulkomailla" -ilmiö lienee tuttu monille perheenäideille, jotka ovat kulkeneet lähinnä rataa lastenhuone-keittiö-puisto-neuvola-mummola-vauvakerho-ruokakauppa. Vaikka minulla on ollut vauvavuoden aikanakin ihan kivasti menoja, niin silti tuntui, että olin miniloman ja hotelliyön tarpeessa. En todellakaan tiedä, mistä sain päähäni juuri Tampereen, mutta minulle käy usein niin, että päähäni pälkähtää jotain aika ex tempore ja kaikki järjestyy sitten mutkattomasti. Tampere-hinku nousi yhtäkkiä ja kun kyseessä oli yhden yön hotellireissu, niin sellainen ei vaatinut etukäteissuunnitteluakaan - mitä nyt hotellin joutui varaamaan ja huvikseen kahtelin, että mitä tehtäisiin.

Ensimmäinen kohteemme Tampereella oli eräs musiikkiliike ja kun miehen tutkaillessa kitaroita me pyörimme taaperon kanssa Tammelan torilla. Heitin ihan vitsinä, että tää on varmaan Tammelan tori ja niinhän se olikin. Jokin käsitys minulla Tampereesta ilmeisesti on, kun olen siellä joitakin kertoja käynyt. Tampereella on paljon mielenkiintoisia kohteita ja nähtävyyksiä, joista osa on minulle hyvin tuttuja ja osaan voi mennä uudestaankin, kuten pääkohteeseemme Tallipihalle. Saimme auton kivasti parkkiin ihan alueen viereen ja koska alaraajat olivat puutunet ajomatkan takia, niin ajattelimme vähän käpötellä ennen tallipihailua. Tärkein syy ulkona olemiseen oli kuitenkin: "Nyt on kesä, ei sada ja pitää olla ulkona". Meille sattui kohtuullisen hyvä ilma ja vaikka olikin pilvistä, niin toisaalta se oli parempi kuin paahtava helle. Mutta hei, heinäkuu ja minulla oli tasan samat vaatteet päällä kuin jos olisin ollut liikkeellä lokakuussa eli ei ollut kovin kesäistä, mutta emme valittaneet yhtään, koska saimme olla paljon ulkona. Lähdimme uteliaina ja randomisti kavelemään vehreää mäkeä ja kappas, olimmekin upealla näköalapaikalla, jonne kaikuivat kirkumiset Särkänniemestä.

Näköalapaikka on osa Näsinpuistoa, jota olisi ollut kiva kierrellä enemmänkin, mutta koska aina on ihmeen kiire, niin ei kierrelty. Puistossa olisi ollut Tiitiäisen satupuistokin, joka olisi varmasti kiinnostanut taaperoa. Tossin taapero viihtyi rattaissa ja ihan vaan taaperrellessa. Näsinpuistossa olisi ollut myös Näsilinna, jossa toimii museo ja ravintola.

Tallipihalla olen käynyt vuosia sitten, mutta en muistanut yhtään, että millainen paikka mahtaa olla. Arvelin, että se olisi isompi, mutta Tallipiha on juuri sopivan kokoinen kohde  taaperoperheelle ja vaikka olisi kiirekin, niin pihalla ehtii piipahtaa hyvin. Tallipiha on lyhyen kävelymatkan päässä Finlaysonin alueesta ja päiväreissulla ehtii käydä molemmat kohteet ja tutustua tallipihan kauniissa rakennuksissa sijaitseviin puoteihin ja kahvilaan.

Tallipihan persoonallisista puodeista olisi löytynyt kaikkea kivaa, mutta koska en tarvitse mitään enkä äkkiseltään keksinyt yhtään lahjaideaakaan kellekään, niin en ostanut mitään. 

Suklaapuodista sen sijaan tarttui jotain mukaan ja kun Tampereelle seuraavan kerran menen, niin aion tutkia valikoimia ihan ajan kanssa. Nyt kävin omasta mielestäni niin nopeasti kuin pystyin, mutta olin puodissa niin kauan, että epäilin, että taaperon kanssa kanoja ihmettelemään mennyt mies kysyy, että jäitkö sie tekemään niitä suklaita. Ei kysynyt, koska hän oli aavistanut, että minulla vierähtää tovi herkkutaivaassa. Todellakin, suklaat olivat taivaallisia ja yhden täyteläisen konvehdin nautiskelu riittää taltuttamaan suklaanhimon ja makeanhimon, tasoittamaan mielialaa ja poistamaan ahistuksen!

Tallipiha on ollut muinoin ihan oikeasti tallipiha ja pihalla oli nytkin heppoja vossikkakyytiä ja poniratsastusta varten. Isompi heppa säälitti minua, koska se oli niin masentuneen oloinen ja kun kävin paijaamassa sitä ja juttelemassa sille, niin se  oikein edes ollut kiinnostunut. Väkisinkin mietin, että onkohan sillä kaikki hyvin ja millaisissa oloissa se elää... Elukoista kun näkee heti, että miten ne voivat ja tuo hevonen ei voinut hyvin. Korjatkaa, jos joku tietää paremmin ja olenkin väärässä!

Tallipihalta lähdimme kävelemään Finlaysonin alueelle ja tuivertavassa tuulessa pohdimme rakennusten historiaa ja pähkäilimme, että mennäkö Vapriikkiin vai eikö mennä.

Vapriikin jätimme väliin, koska kello alkoi olla niin paljon ja totesimme, että onpahan hyvä syy tulla Tampereelle uudestaan. Ja minun on tunnustettava, että minulla oli sellainen olo, että aivoni eivät olisi jaksaneet ottaa vastaan mitään museovirikkeitä.

Ehkä kaikkein eniten koko reissulta odotin hotelliin majoittumista. Olen tottunut keskimäärin kolmen tähden hotelleihin ja ulkomaan reissuilla hotelli on paikka, jossa vain nukutaan ja käydään suihkussa eikä huoneessa muuten lorvailla, joten huoneella ei ole hirveästi väliä. Toki huoneen tulee olla siisti ja luteeton, mutta muuten minulla ei ole kummempia kriteerejä. Tampereelta varasin Original Sokos Hotel Ilveksen, koska se vaikutti kivalta, on ihan keskustassa ja siellä on spa-osasto ja koska S-asiakasomistajana sain huippuhyvän tarjouksen. 

Muitakin hotellivaihtoehtoja oli, mutta koska aikaa oli vähän, niin halusimme hotellin ihan keskustasta ja minä hinguin spa-osastoa. Kylpylöiden kohdalla minun täytyy olla varma siitä, että siellä ei ole mitään kosteusvaurioita ja tietysti sama koskee rakennuksia yleensäkin. Ilves oli erinomainen valinta, koska siellä oli hyvä sisäilma eikä nenäni mennyt tukkoon edes ilmastoinnista eikä minulle tullut minkäänlaisia hälytysoireita huonosta sisäilmasta/homeesta. Huone oli erittäin siisti ja taapero löysi sängyn alta lapun, jossa kerrottiin, että siivoojat olivat siivonneet myös sängyn alta. 

Ilves oli hienosti rempattu ja se onkin luokiteltu neljän tähden hotelliksi.

 Hotellin jokainen kerros oli teemoitettu jonkin Tampereeseen liittyvän aiheen mukaan ja meidän kerroksen teema oli Särkänniemi. Pehmoiset kokolattiamatot käytävillä toivat luksusfiilistä ja samoin hissien sormenjäljettömät peiliovet (minkäköhänlaista mikrokuituliinaa siivojat käyttää? Tahtoo samanlaisen!)

Meidän superior king room oli luksusta sekin, oli huikea näköala yli koko kaupungin, jättimäinen, houkutteleva sänky, kahvin- ja teenkeittomahdollisuus, kylppärissä kylpytuotteet ja huoneen varusteluihin kuului myös silitysrauta- ja lauta ja hiustenkuivaaja. Ehkä pikkujuttuja, mutta kun olen kerran Amsterdamissa, hissittömässä hotellissa,  juossut hiukset märkinä hotellin respaan, sitten takaisin huoneeseen ja taas alas hakemaan silitysvarusteita, niin arvostan sitä, että tarvikkeet löytyvät huoneesta. Erityisen ilahtunut olin siitä, että tarjolla kotimaisen Dermosilin kylpytuotteita ja olin ilahtunut myös siitä tiedosta, että respasta olisi saanut hajusteettomia tuotteita. Hotelli onkin allergiaystävällinen ja saanut allergiatunnuksen, mitä ainakin itse arvostan, koska hyvä sisäilma ja puhtaus / raikkaus ei ole itsestäänselvyys. Hotellilla on myös Green Key -merkki eli kansainvälinen ympäristömerkki, joka edistää kestävää matkailua ja mieltä lämmittää, kun voi tuntea tehneensä ympäristön kannalta vähän paremman hotellivalinnan.

Tampereella on paljon kivoja ravintoloita ja meidän olikin ollut tarkoitus mennä erääseen, mutta se meni illalla niin aikaisin kiinni, että emme sinne ehtineet. Ilveksessä on viisi ravintolaa, joista me valitsimme Amarillon. Se oli sopiva valinta, koska alkoi olla jo myöhä (siis taaperoaikaa) emmekä jaksaneet lähteä hienostelemaan hotellin parempiin ravintoloihin. Syömisen jälkeen livahdin spa-osastolle ja kuulkaas, minä itkin onnesta! Siis silleen vaivihkaa, etten sentään itkuhuutoparkunut. Olin niin ylionnellinen, että jokin tunnehana vaan aukesi. Lilluin porealtaassa ylionnellisena ja mietin, että mistä moinen onnellisuuspuuska tuli.

Spa-osasto oli remontoitu houkuttelevaksi ja sanoisinko jopa ylelliseksi. Pukuhuoneessa oli lainauikkareita ja pyyhkeitä, tarjolla vettä ja taustalla soi rauhoittava musiikki. Se oli varmaan se musiikki, joka sai kyynelhanani aukeamaan! Kylpylän yhteydessä oli myös kuntosali ja vieressäni ihmetelleet rouvat sanoivat, että onpa paljon laitteita. Totta, laitteita oli joka lähtöön ja jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin voinut käydä treenaamassa.

Hotellin sänky oli houkuttelevan pehmoinen ja tarkoitus oli nukkua makoisat ja pitkät yöunet, mutta homma karahti siihen kun mies sanoi illalla "Ööö... Kello on jo varttia vaille 12" ja minä siihen vastasin, että häh. Olin tullut spa-osastolta kymmeneltä, sitten oli nautittu hotellihuoneen antimista eli kahvista ja teestä ja näköalasta ja ehkä vähän toisistammekin (koska king size bed) ja yhtäkkiä olikin puoliyö. (Jos katsot tarkkaavaisesti, niin voit huomata, että minulla on Snoopy-pyjama päällä :D)


En malttanut käydä nukkumaan vaan tuijottelin hämärtyvää iltaa ja kaupungin valoja ja olin aivan sekaisin onnesta ja mietin, että tarviiko tässä enää ikinä ulkomaille lähteäkään, kun kotimaassakin pääsee euforisiin reissufiiliksiin. Päivä oli ollut pilvinen, mutta illalla oli kaunis auringonlasku ja mikäs sitä oli ihaillessa. 

Monet pariskunnat valittavat, että lapsen kanssa lomailu on hermoja raastavaa, mutta meidän huippuiloinen ja tyytyväinen reissutaapero on sellainen pakkaus, että hänen kanssaan matkustaminen on hauskaa. Eihän lapsen kanssa kulkeminen tietenkään ole niin helppoa kuin ilman lasta, mutta minä en ainakaan koe muksumatkustamista mitenkään rankaksi. Sitä katsoo asioita ihan uudesta näkökulmasta ja löytää itsensä paikoista, joihin ei olisi koskaan uskonut joutuvansa - kuten hotellin leikkihuoneesta. Minulla on tärkeää, että myös lapselle löytyy reissussa kivoja juttuja ja jos taaperolta kysyttäisiin, niin reissun kohokohta olisi ollut hotellin leikkihuoneessa telmiminen. Ehkä myös hotellihuoneen verhon takana piileskely menisi parhaimpien elämysten joukkoon. 

Olen Tampereella käynyt monesti, mutta en ole aiemmin tajunnut, miten lyhyt ja nopea matka Jyväskylästä sinne on. Koskaan aiemmin Tampere ei ole myöskään näyttänyt näin kivalta. Se voi johtua siitä, että ei ole tullut käytyä pariin vuoteen ulkomailla ja kotimaan kohteetkin alkaa nyt näyttää kivemmilta kuin ennen. Osasyynsä on varmasti myös aivan ihmeellisellä muutoksella, joka minussa on tapahtunut, koska monet asiat, joita en ole ennen osannut arvostaa, näyttäytyvät nyt aivan uudessa valossa. Mutta tuo menee taas niin hippiosastolle, että ei siitä sen enempää!

Torstaiaamuna nautittiin hotellin erittäin runsaasta aamupalasta ja vaikka pitikin kohdistaa keskittymistä taaperon touhuihin, niin silti aamupala oli nautinnollinen ja minäkin söin huomattavasti yli tarpeeni. Ilveksen aamupalalla oli niin laaja valikoima kaikkea, että ihan harmitti, etten jaksanut syödä enempää. Minä suuntasin aamiaispömppömasuineni spa-osastolle nautiskelemaan ja porealtaassa yksin möllötellessäni ajattelin, että en voisi olla yhtään onnellisempi. Allasosastolla ei ollut minun lisäkseni kuin yksi pariskunta ja kun he menivät porealtaaseen, niin minä sain uiskennella uima-altaassa ihan itsekseni. Tuo oli minun tapani heittää talviturkki - minä kun en tykkää järvessä uimisesta.

Kun taapero oli nukkunut aamupäiväpäikkärinsä ja kun olimme kolunneet huoneen joka nurkan, ettei sinen jää mitään lelua, sukkaa, kosmetiikkapurkkia tai muuta, niin kirjauduimme hotellista ulos ja lähdimme kävelemään päämäärättömästi. Kiertelimme kauppoja ja fiilistelimme ja yhtäkkiä kello oli sen verran, että piti jo ryhtyä suunnittelemaan kotiinlähtöä. Tarkoittaa siis noin paria tuntia ennen arvioitua lähtöaikaa. 

Ennen lähtöä halusin käydä syömässä, etten kuolisi nälkään matkalla ja kun etsimme vessaa, niin bongasimme ruokapaikaksi niinkin tavallisen kohteen kuin Stockmannin yhteydessä olevan Robert's Coffeen, mutta enpä voi valittaa! Hyvänmakuinen ja muhkea kinkkupiirakkapala - jossa todella oli kinkkua - ja broilerisalaatti pitivät nälän poissa pitkään ja tuosta annoksesta söi koko meidän perhe. Vaikka en ostoskeskuskahviloista tykkääkään, niin Roberts' Coffee oli meidän tilanteeseemme sopiva valinta. Pöydän ympärillä oli tilaa syöttötuolille, lähellä oli vessat ja vaipanvaihtohuone ja eväsvalikoimaa oli sen verran, että minun ei tarvinnut ämpyillä, mitä ottaisin. Taaperon ruokatouhuja enemmän syömistäni häiritsivät "-40 % ale + lisäale" -kyltit, jotka kiihottivat ex-himoshoppaajan mieltä.

Reissumme ei varmasti kuulosta mitenkään ihmeelliseltä ja monelle hotelliyöt aamiaisineen ovat perussettiä. Minä olin aivan kuin huumaantunut onnesta ja todella tuntui, että pää on ihan pehmeä kaikesta. Nyt kun tuli todettua, että matkustaminen Jyväskylästä Tampereelle käy käden käänteessä, niin Tampereella tulee varmasti käytyä useamminkin. Kun kävelimme Hämeenkatua, niin en voinut olla miettimättä Arman Alizad -tyyliin, että kelaa, nää ihmiset todella asuu täällä. Minun matkakohteeni on jonkun arkinen ja mälsä kotikaupunki, mutta minulle Tampere näyttäytyy hyvänä mahdollisuutena luikahtaa hetkeksi arkea karkuun. Ei sillä, että arkea tarvitsisi mitenkään pakoilla, mutta pienikin irtiotto rentouttaa. Ennen töiden alkamista voisin vielä tehdä jonkin ekskursion ja jos en muuta keksi, niin viipotan Tampereelle ja sukellan Ilveksen spa-osaston onnellisuusaltaaseen.

Kivaa heinäkuista viikkoa kaikille :)