Bonuswayn kautta nettiostoksista rahaa takaisin - ihan oikeesti!

*BLOGIYHTEISTYÖ*SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ*

Olen monissa asioissa hyvin skeptinen ja hyvä on ollakin, ainakin mitä tulee moniin nettijuttuihin. Facebookissa kiertää jatkuvasti huijausarvontoja, on valefirmoja ja valenettikauppoja. Ei ole siis ihme, että kun ensimmäisen kerran kuulin Ostohyvityksestä (nyk. Bonusway), niin olin sitä mieltä, että kyseessä on huijaus. Liityin kuitenkin, koska aloitusbonus houkutteli ja ajattelin kokeilla palvelua, vaikka kuulostikin uskomattomalta, että saisin ostoksistani rahaa takaisin. Olen nyt käyttänyt monta vuotta Ostohyvitystä ja voin suositella sitä lämpimästi ja todellakin, olen saanut ostoksistani rahaa takaisin!

Bonuswaylla on Suomessa n. 200 000 asiakasta, mutta ainakaan kovin moni tuttuni ei ole palvelusta edes kuullut ja aina kun olen jollekulle kertonut, niin hän on ollut epäilevä ja taivastellut, että ei vaan ole mahdollista saada rahaa tuolla tavalla ja minä jankkaan, että kyllä on, ihan oikeesti se on mahdollista ja että minulla on jo monen vuoden kokemus, minkä vuoksi uskallan palvelua suositella. On siis ilmeisesti syytä kertoa, miten homma toimii. Ostohyvitys on siis uudelta ja kansainväliseltä nimeltään Bonusway, mutta periaate on sama kuin ennenkin eli hyvin yksinkertainen. Ensin sinun tulee rekisteröityä Bonusway-palvelun käyttäjäksi. Seuraavan kerran tilatessasi nettikaupasta jotain, kirjaudu Bonusway-sivullesi ja sitä kautta nettikauppaan. Kaupasta riippuen sinulle maksetaan tietty prosenttiosuus bonusta ostoksistasi ja saat sähköpostiisi vahvistusviestin maksusta. Kertyneen bonussaldosi voit käydä tarkistamassa kirjautumalla omalle Bonusway-sivullesi ja kun summa on vähintään 15 euroa, niin voit pyytää summan siirtämistä pankkitilillesi. Eikö ole yksinkertaista?

Bonusta saa yli 800 suomalaisesta ja ulkomaisesta nettikaupasta ja  lähes aina, kun olen tilaamassa jotain, niin huomaan, että kauppa kuuluu Bonuswayhin. Palveluun kuuluu suurin osa suosituista ja tunnetuista nettikaupoista, kuten Ellos, Nelly, Zalando, Stockmann ja Cdon.com, mutta mukana on myös kivasti pienempiä kotimaisia kauppoja, kuten Cosmerya ja Lumore. Jos olet kuten minä eli varaat matkat omatoimisesti, niin silloin kannattaa ehdottomasti liittyä Bonuswayhin, sillä mm. Booking.com, eBookers ja Matkapojat kuuluu palveluun ja perheen hotellivarauksista kertyykin mukava summa bonusta. Olen saanut rahaa takaisin tilattuani EMP: ltä, Yves Rocherilta ja Lekmeriltä ja säännölliset bonukset saan, koska tilaan koiranruokia ja -tarvikkeita Zooplussalta. Bonusway-asiakkaana saa bonusten lisäksi myös tarjouksia ja alennuksia. Tälläkin hetkellä esim. Stockmannilta saa ilmaisen toimituksen ja Spartoolta korotetun 2,5 % bonuksen. Käytännössä ja maalaiskielisesti sanottuna Bonusway on siis kanta-asiakasjärjestelmä netissä ja nettishoppailijalle kiva tapa saada vähän ekstrarahaa.

Liittyminen ei maksa yhtään mitään ja palvelu on täysin ilmainen ja sinä olet se, joka saa rahaa! Voit huoletta kokeilla palvelua, sillä se ei sido sinua yhtään mihinkään. Jos joka tapauksessa käytät nettikauppoja, niin suosittelen liittymään Bonuswayhin. Se ei vaadi kuin muutaman minuutin ja palvelun käyttäminen on helppoa ja nopeaa. Jos epäilet, että et muista käyttää palvelua, niin kannattaa asentaa koneelle selainlisäosa, joka muistuttaa Bonuswayn olemassalosta. Se toimii niin, että kun menet nettikaupan sivulle, niin sivun yläreunaan tulee muistutus, että saat juuri siitä kaupasta bonusta. Ennen tuota selainlisäosan asentamista minulta jäi monet bonukset saamatta, koska en ikinä muistanut kirjautua palveluun. Sitten liimasin post it -lapun tietokoneen näytön kulmaan ja muistin vähän paremmin, mutta nykyisin ei tarvitse murehtia, että muistanko vai en, koska ilmoitus Bonuswaysta näkyy automaattisesti näytöllä kirajutuessani palveluun kuuluvaan nettikauppaan. Jos joskus olen epävarma ja haluan tarkistaa, että saako jostain kaupasta bonusta, niin käyn tarkistamassa sen Bonuswayn sivulla. Sieltä voi hakea kauppojen nimiä kätevästi sanahaulla tai sitten kategorioittain. Jos epäilet, että sinulle ei kuitenkaan kerry bonuksia, niin voin kertoa, että jo muutamista euroista kertyy ajan mittaan mukava summa! Minä ainakin olen Roope Ankka -tyylinen taloudenpitäjä eli ajattelen, että markassa on miljoonan alku. Kun kituutin hoitovapaalla, niin kävin siirrättämässä bonukset tililleni ja siinä tulikin kivasti muutaman viikon ruokarahat!

Bonuswayhin kannattaa liittyä NYT, koska jokainen blogini lukija saa 10 euron aloitusbonuksen sen jälkeen, kun on tehnyt ensimmäisen tilauksen.

LIITY BONUSWAYHIN TÄSTÄ ja ala tienaamaan shoppailemalla :)

Kommentit

  1. Kannattaa kokeilla myös kilpailijaa Bonaria. Kauppoja ei ole ihan niin paljon. Mutta bonus prosentit parempia. Ja heillä 20€ liittymisbonus: http://www.bonari.fi/rekisteroidy/?ref=48905

    VastaaPoista
  2. Jos ulkomailta tilailette(Aliexpress, ebay yms.) Ebates.com toimii samalla periaatteella.

    http://www.ebates.com/rf.do?referrerid=VU1n6fntHrhdtUpHlfVWzg==&eeid=28187

    VastaaPoista
  3. Bonuswayn uusin mainos on niiiiin hyvä, etten ikinä tule käyttämään ko puljun palveluja, kiitos vaan.

    Se on hienoa pitää suomalaista miestä idioottina !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole nähnyt edes koko mainosta, joten en voi oikein ottaa kantaa asiaan.

      Poista
    2. Joo nämä "jopa hänkin tajuaa.." mainokset, huhhuh.

      Voi vain miettiä millainen haloo syntyisi jos kuvio olisikin toisinpäin, ja "jopa tyhmä naisblondi tämän tajuaa". Olis koko Bonusway aika äkkiä nurin syntyvän kohun takia. Mutta miehiähän saa haukkua tietysti minkä lystää tässä tasa-arvon maassa.

      Näin miehenä voin sanoa etten aio kokeilla vaikka mitkä bonukset saisin.

      Poista
    3. Näin mainoksen sattumalta ja kesti hetken, ennen kuin osasin yhdistää sen tähän kommenttiisi. Mainosta katsoessani minulle ei herännyt minkäänlaisia ajatuksia, lähinnä vain se, että taas yksi älytön mainos muiden joukossa. Yleensä en edes katso mainoksia ja siinä on syy, miksi en niihin myöskään reagoi. Mutta pointtisi ymmärrän kyllä :)

      Poista

  4. Suosittelen saa rahaa takaisin!

    Hei! Olen liittynyt Bonuswayn käyttäjäksi ja haluaisin kutsua sinut mukaan. Bonuswayn avulla saat bonusta verkko-ostoksistasi suoraan pankkitilillesi. Liity suosittelulinkistäni ja saat 10 euron liittymispalkkion ensimmäisestä ostoksestasi. Liity ilmaiseksi tästä:https://www.bonusway.fi/?r=4784118

    VastaaPoista
  5. Kannattaa tiedostaa, että Bonusway voi myydä tietosi eteenpäin: "Koska Internet on maailmanlaajuinen tietoverkko, pyydämme sinua huomioimaan, että Bonuswayhin sisältöä laittamalla kyseinen sisältö voi olla Internetin käyttäjien ulottuvilla ja nähtävissä heille ympäri maailman."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ole vähän niin, että mihin hyvänsä laitat sisältöä, niin se on netin käyttäjien ulottuvilla? Ja käsittääkseni Bonuswayhin ei tule mitään intiimiä sisältöä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)