Tahdon takaisin entisen yksinkertaisen elämäni!

Nyt seuraa taas syvällinen pohdiskelupostaus, joten voit jo tässä vaiheessa päättää, luetko vai et. Nämä jutut kun jakavat mielipiteitä niin rajusti. Ajatusmylläkkäni lähti liikkeelle kuvasta, joka on otettu synttäreiltäni vuonna 2008.

Kuvassa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta aivan ennalta-arvaamatta se laukaisi flashbackeja ja aivan kuin minut olisi yhtäkkiä ravisteltu muistamaan sitä aikaa, jolloin elämä oli yksinkertaisempaa ja minulle tuli halu päästä takaisin sellaiseen elämään. Toisaalta taas nykyisin lukeudun downshiftaajiin monissa asioissa ja elämä on siinä mielessä yksinkertaistunut. En tarkoita, että kaipaan entistä elämääni sinänsä vaan vain elämän mutkattomuutta. Ennen esim. ostin mitä lystäsin miettimättä eettisyyttä/ekologisuutta niin paljon kuin nykyisin ja jos tarvitsin jotain erityistä, niin menin kauppaan ostamaan tuotteen enkä googletellut viikkokausia etukäteen. En syynännyt kaupassa jokaista elintarvikepakettia tutkien, sisältääkö se esim. palmuöljyä enkä lukenut kosmetiikkatuotteiden INCI-listoja. En murehtinut globaaleja ongelmia niin paljon, vaikka aina olenkin keskimääräistä enemmän niitä pohtinut ja jo pienenä tyttönä ahdistuin kaikista saaste- ja kasvihuoneilmiöjutuista ja tulen aina olemaan hyvin valveutunut. Ennen en lukenut nettikeskusteluja ja minulla oli siis monta syytä ärsyyntyä vähemmän. Olen kiinnostunut monista asioista ja siksi ajaudun helposti lukemaan blogeja, nettikeskusteluja ja artikkeleita ja minun tekisi mieli ottaa kantaa moniin asioihin.

Nyt minusta tuntuu, että olen lopen kyllästynyt. Olen kyllästynyt siihen että olen käyttänyt aivan hirvittävästi ajatusenergiaa sellaisten asioiden murehtimisen, joille en voi mitään. Voin ajatella loppuelämäni joka ikinen hetki kaikkea sitä kärsimystä, mitä maailmassa on, mutta valitettavasti se, että murehdin ikäviä asioita, ei vaikuta mihinkään muuhun kuin siihen, että minua alkaa ahistaa. Toki tulen aina ottamaan kantaa asioihin ja siitä voi joskus olla hyötyäkin. Esimerkkinä se, että allekirjoitin Greenpeacen vetoomuksen Arktiksen puolesta ja nyt tuo vetoomus, jonka sadattuhannet muutkin olivat allekirjoittaneet, on saanut aikaan sen, että jättiyhtiöt jättävät Arktiksen rauhaan.

Olen kyllästynyt myös sisäilmasairauteeni ja vaikka en olekaan vakavimmin sairastuneiden joukossa, niin sairaus vaikuttaa silti moni eri tavoin arkeeni joka päivä. Miten mahtavaa olisi vaikka, kun voisi mennä mihin lystää, ei tarvitsisi joutua kokemaan sitä, että olotila romahtaa kesken kivan tapahtuman tai jos voisi käydä asuntoesittelyssä tai museossa tai kylässä ilman, että sairastuu pariksi viikoksi. Siis vain muutamana esimerkkinä. Tuossa vuonna 2008 otetussa kuvassa olin vielä terve ja hyväkuntoinen.

Olen myös kyllästynyt moniin muihin asioihin ja vaikka kyllästyminen olotilana ei ole kovin kehittävä, niin tuo kyllästymisreaktio ja vanhojen yksinkertaisempien aikojen kaipuu sai minut pistämään henkisesti hösseliksi. Aivan samalla tavalla, kun asetamme itsellemme konkreettisia tavoitteita, voimme asettaa itsellemme henkisiä tavoitteita. Minua helpottaa, jos kirjoitan asioita ylös ja viime aikoina olenkin rästityölistan lisäksi kirjoitellut itselleni ylös henkisiä päämääriä. Olen tehnyt tätä ennenkin, esim. postauksessa Kesän ahaa-elämykset eli ei enää selityksiä kirjoittelin jopa vähän samoja juttuja kuin nyt. Tuosta postauksesta onkin jo kohta pari vuotta ja on vähän noloa todeta, että henkisesti en ole edistynyt tietyissä asioissa juuri ollenkaan, mutta toisaalta olen käynyt läpi aika isojakin juttuja ja kokenut ihan uskomattomia oivalluksia ja tehnyt tilejä selviksi itseni ja menneisyyteni ja myös joidenkin ihmisten kanssa.

Itse olen itseni monissa asioissa tähän elämän monimutkaisuuteen ajanut ja itse voin päästää itseni pälkähästä. En enää täysin voi elää niin huolettomasti kuin ennen, mutta toivoisin löytäväni kultaisen keskitien. Nyt minusta tuntuu, että ihan kuin jokin ympyrä olisi sulkeutumassa ja jatkossa minun ei tarvitse enää painiskella näiden asioiden kanssa. Elämäni ei ole koskaan ollut helppoa eikä yksinkertaista eikä siitä kai sellaista tulekaan, mutta nyt olen päättänyt ainakin joillakin henkisen tason toimenpiteillä ja myös konkreettisilla toimenpiteillä yksinkertaistaa eli siis helpottaa elämääni. Minähän julistin tämän kuun alussa Toiveiden toukokuun ja päätin, että teen joitain käytännön juttuja toiveideni toteuttamiseksi. Nyt kun kuukausi alkaa olla lopuillaan, niin on mahtavaa huomata, että lähes kaikki toiveeni ovat toteutuneet ja enemmänkin kuin toivoin. Tämä valaa uskoa siihen, että nyt kun tuon julki nämä asiat, joita olen viime aikoina pähkäillyt, niin ehkä elämäni voi todellakin jollain tasolla selkiytyä ja ainakin pääkopalleni tekee hyvää kirjoittaa henkiset päämääräni tähän. 

Jos aion tehdä jotain, niin teen sen heti

Tietysti mahdollisuuksien mukaan, koska joskus tulee esteitä ja mutkia. Mutta pääpointti on, että elämä on lyhyt ja hetkeen on tartuttava. Ei voi ajatella, että myöhemminkin ehtii, koska aina ei ehdi... Olen edelleen hyvin tyytyväinen siitä, että vuonna 2005 päätin ostaa liput Nightwishin keikalle, vaikka kaverit oli sitä mieltä, että kyllä keikoille vielä kerkiää. Tuon keikan jälkeen yhtye antoi potkut Tarja Turuselle ja minua olisi harmittanut loppuikäni, että en pitänyt päätäni ja ostanut lippuja. Tämä "tee se heti" -ajattelutapa sopii myös arkeen... Koska jos en tee jotain heti, niin se unohtuu. Kuten vaikka viesteihin vastaaminen tai ruokien pakastaminen (T. Nimim. Keitetty kukkakaali neljä päivää odottamassa pakastamista)

Kuuntelen neuvoja vain valikoidusti

Saan todella harvoin hyviä neuvoja. Kukaan muu ei elä elämääni eikä kukaan muu voi tietää niitä kaikkia asioita, joita elämässäni on ja ulkopuolisten on aina hyvin helppo neuvoa. Jos tokaisen, että en kuuntele neuvoja, niin se vaikuttaa varmasti vähän lapselliseltakin ja siltä, että olisin itse aina oikeassa. En ole, mutta en koe tarpeelliseksi ottaa vastaan neuvoja ihmisiltä, jotka eivät tiedä asioistani. On nimittäin ihan pikkuisen rasittavaa kuulla sadatta kertaa sama neuvo ja selostaa sadatta kertaa samat asiat. Tietenkään neuvonantaja ei voi tietää, että olen kuullut samat asiat aikaisemmin. Minua välillä ihan ärsyttää ihmisten tapa paukuttaa neuvoja suorasanaisesti ilman, että he edes tietävät asiasta mitään mitään tai vaivautuvat kysymään. Tämä on juuri se olennainen juttu eli kenenkään ei pitäisi ladella neuvoja vastoin parempaa tietoa. Eräällä tutulla oli kerran t-paita, jossa luki "Annetaan neuvoja pyytämättä" ja se sopisi kyllä monelle ihmiselle!

Toki joskus saan oikein hyviä neuvoja, vinkkejä ja näkökulmia, joita ei ole edes neuvoiksi tarkoitettu, mutta jotka sytyttävät lampun päässäni. Eräs sellainen koski suolaisia piirakoita! Minä kun olen ajatellut, että en tee juhliin suolaisia piirakoita, koska ne ovat minulle arkiruokaa ja olen niihin kyllästynyt ja kokeillut kaikki eri variaatiot. Sitten ystäväni sanoi, että hänen mielestään ne ovat hyviä, täyttäviä, kaikki tykkää ja on helppo tehdä gluteenittomanakin. Ja minä heräsin ajattelemaan, että niin, olenpa hölmö, kun olen ajatellut asiaa vain omalta kannaltani ja häpesin itsekeskeisyyttäni. Vaikka kyseessä oli hyvin arkinen ja käytännönläheinen neuvo, niin se oli minulle myös aika merkittävä valaistumis-oivalluskokemus ja siitä kerroinkin vähän täällä.

En uhraa aikaani ja voimavarojani sellaisille, joilta en saa mitään takaisin

Tämä onkin vähän hankala juttu. Hippinä minun tulisi jakaa rajatonta rakkauttani kaikelle olevaiselle, mutta minusta tuntuu, että monesti hyväntahtoisuuteni menee ihan hukkaan. En aio enää kommentoida kenenkään sellaisen FB-juttuja, joka ei ikinäkoskaan kommentoi minun päivityksiäni. En aio enää lähetellä viestejä ihmisille, jotka eivät viitsi vaivautua vastaamaan. Se muuten todella ärsyttää, että ihmiset ei vastaa viesteihin! Olisiko paljon vaadittu, jos näpyttelisi ihan lyhyen vastauksen? Ilmeisesti on. Minusta on hyvä, jos kaveri laittaa Messenger-viestiin edes peukun tai hymiön. Tiedän, että hänellä on kiire ja hymiö on kuitenkin osoitus siitä, että hän on reagoinut viestiini.

Tämän asian olisi voinut ilmaista kivemminkin eli niin, että "käytän aikaani ja voimavarojani ihmisiin, joilta saan jotain takaisin". Periaatteessa uskon kyllä "anna hyvän kiertää" -ajatukseen, mutta aivan liian monesti minusta tuntuu, että hyväntahtoisuuteni valuu täysin hukkaan. Niin varmasti onkin, koska olen kiltti, antelias ja avulias ja siksi minua on helppo käyttää hyväksi. Tämän kohdan voisi myös laajentaa koskemaan kaikkia elämän osa-alueita: "En halua suunnata ajatuksiani asioihin, jotka vain kuluttavat energiaani".

Vähennän nettikommentointia

Tämä liittyy vähän edelliseen, mutta tämä liittyy myös ajankäyttöön ja terveydentilaani. Netti imaisee helposti paljon aikaa ja jos kommentoin useaa päivitystä etenkin jossain ryhmässä, niin muiden kommenttien lukeminen vie aikaa. Lisäksi kärsin välillä neurologisista oireista, jotka vaikeuttavat kirjoittamista ja ilmaisuani enkä saa kirjoitettua asioita niin kuin haluaisin ja väärinymmärryksen riski on suuri. Jossain vaiheessa seurasin monia eri FB-ryhmiä, mutta enää ei riitä siihen aika, eikä mielenkiinto ja nyt olen huomannut, että minun on paljon helpompi olla, kun ei tarvitse kyttäillä, onko joku kommentoinut tai ymmärtänyt kommenttini väärin.

Sanon asiat suoraan

Eikö ihmiset aina tee näin? No ei todellakaan!Miten helppoa elämä olisi, kun ihmiset ei pyörittelisi asioita päässään, spekuloisi, pähkäilisi toisten tarkoitusperiä vaan asiat sanottaisiin suoraan. En ole koskaan ymmärtänyt esim. sitä, että joku sanoo, että hänen synttäriään ei tarvitse muistaa mitenkään. Sitten kun ei muisteta, niin hän loukkaantuu. Kerran minulle kävi niin, että en noteerannut erään ihmisen syntymäpäivää ja hän huomautti, että olisi sitä nyt vaikka kukkia voinut ostaa. Vastasin, että jos kerran sanotaan ja jopa jankataan, että ei tarvitse muistaa, niin en minä osaa kääntää lausetta toisinpäin, mutta hän sanoi, että "se nyt vaan on sellainen tapa sanoa niin".

Suoraan sanominen tarkoittaa valitettavasti myös jonkinlaista tylyyttä. Toki on tärkeää ja suotavaa pyrkiä sanomaan asiat kauniisti ja tietty kommentoimisen sosiaalinen suotavuus on hyvä hallita eikä pidä olla ilkeä. Usein voi olla hyvä, jos tokaisee tyyliin "en pidä tuosta", olipa kyseessä sitten sovituskopissa, sängyssä tai ruokapöydässä oleminen (kivan laaja skaala esimerkkejä :D). Minusta tuntuu, että en jaksa enää yhtään kiertelyä ja kaartelua ja olen huomannut, että jos itse sorrun kiertelemään enkä sano asioita suoraan, niin joudun selittämään ihan hirveästi. Selittelyä en jaksa enää yhtään vaan jätän toisen vaikka mieluummin ihmettelemään näkemyksiäni ja päätöksiäni kuin käytän aikaani ja energiaani selittelemiseen. Ne, jotka ymmärtävät, eivät selityksiä vaadi ja ne, jotka eivät ymmärrä, eivät ymmärrä vaikka selittäisin selittämästä päästyäni.

En välitä negatiivisista kommenteista

Tämä onkin ihan hirveän vaikeaa. Pitäisi vaan osata olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat ja usein se onnistuukin, mutta mitä jos kommentoija onkin joku läheinen, jonka sanomiset merkitsevät enemmän kuin jonkun random-tutun? Toki riippuu asiastakin ja yritän aina miettiä, että ihmisillä on usein oma lehmä ojassa ja siksi he sanovat pahasti. Sorrun itsekin tuohon joskus ja joskus en edes itse tajua, että toinen käsittää sanomiseni tavalla, jota en todellakaan tarkoita.

Viime aikoina olen pohtinut sitä, että olisi aika kivaa, jos ihmiset suhtautuisivat asioihin lähtökohtaisesti positiivisesti. Jos kerron jollekulle jostain päätöksestäni tai hankkeestani, niin en halua kuulla worst case scenarioita enkä yksityiskohtaisia näkemyksiä siitä, miksi ei kannata vaan toivoisin saavani tsemppausta. Taitaa olla niin, että kovinkaan moni niistä uhkakuvista, joita minulle on maalailtu, ei ole koskaan toteutunut. Ainoa keino välttää negatiivisia kommentteja on jättää kertomatta ihmisille asioita ja sitä olen viime aikoina harrastanutkin. Tämä voi kuulostaa omituiselta, mutta hissukseen omissa oloissa oleminen on aivan loistavaa ja minulla on ollut rauha puuhastella kaikkia kivoja jutuja ilman, että joku nostaa esille päämäärääni palvelemattoman näkemyksen, joka ei ole tullut mieleeni.

Keskityn positiivisuuteen

Tämä kohta ansaitsisi ihan oman postauksensa. Monella tulee varmasti jo korvista ulos nämä minun positiivisuusjuttuni, mutta siitä huolimatta päätin ottaa asian esille. Olen viime vuonna positiivistunut entisestään ja loppuvuonna huomasin, että kun puhun jostain negatiivisesti tai kuulen jotain negatiivista, niin minulle tulee huono ja jotenkin myrkyttynyt olo ja väsähdän. Jopa elokuvien voimakkaat kohtaukset tai riietly saippuasarjassa saattaa saada minut lähes tolaltani. Toki varjot kuuluvat elämään ja itsellä elämänkulku on nimenomaan ollut sitä varjoissa askeltamista eikä ihminen voi kokonaan elää missään positiivisuuskuplassa vaan ihan normaaliin arkeen kuuluu välillä ärsytykset ja ahistukset sekä vastoinkäymiset.

Minä kun niin tykkään ihmiskokeista, niin olen ajatellut, että olisin viikon niin, etten reagoisi mihinkään negatiiviseen, en kuuntelisi mitään ikävää, enkä lähtisi jauhamaan asioita. Haluaisin kokeilla tuota, mutta yksin se ei onnistu vaan se vaatii sitä, että lähi-ihmisenikin ovat hankkeessa mukana. Tarkoittaa siis sitä, että viikon aikana minulle ei saa puhua mistään ikävistä asioista tai jos puhuu niin pistän sormet korviin ja huudan älä-lä-lä-lä-lä tai lyön luurin kiinni. Tuollainen kokeilu voi olla vähän hankala ja onkin helpompi olla semipositiivinen eli pääasiassa keskittyä hyvään, mutta antaa ärsytyksen tulla ulos jos on tullakseen. Arkipositiivisuutta on se, että valitsen kivat sanat kritiikin sijaan tai jätän kokonaan kommentoimatta, jos minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Tämäkään en aina kyllä onnistu, mutta yritän kovasti. Toki ajankohtaisiin asioihin voi aina ottaa kantaa, mutta tietyt aiheet haluan jo ohittaa, olivatpa ne tärkeitä tai eivät, koska en enää jaksa jauhaa niistä, se jauhaminen kun ei johda mihinkään. Esim. maahanmuuttoaiheesta kieltäydyn kokonaan ja sanon suoraan, että en keskustele tästä asiasta. Uutiset skippaan nykyisin lähes täysin enkä ole huomannut missaavani oikein mitään tärkeää, mutta olen huomannut olevani onnellisempi. Todella tärkeät asiat saan kyllä tietooni, mutta muuten pysyttelen uutispimennossa.

Haluan tuoda esille kivoja asioita, mutta positiivisten asioiden ja huippuiloisten instaselfieiden jakaminen (häshätägillä enjoylife ja happymom) aiheuttavat aivan varmasti ihmisissä ärsytystä ja noista onnellisuuspäivityksistä ja ilovemylife -hashtageista minua on kritisoitukin... Ymmärrän kyllä, että ihmiset ajattelevat, että mitä se nyt tuolleen hehkuttaa, että eikö se jumankauta tajua, että kell' onni on, se onnen kätkeköön ja että kyllä sillä varmaan on jokin huonosti. Ja että onnellisuus on ihan pelkkää kulissia, että eihän kellään mene jatkuvasti hyvin. No ei menekään, ei minulla varsinkaan, mutta minä haluan tuoda esille kivat jutut. Miksi en jakaisi iloani ja näyttäisi iloista olemustani? Olen kuitenkin iloinen ja onnellinen suurimman osan ajasta ja vaikka välillä tuleekin vastoinkäymisiä ja elämässä on hankaluuksia, niin voin silti olla onnellinen ja hyvinvoiva ja suhtautua asioihin positiivisesti. Jopa viime aikoina, kun olen ollut uupunut ja huonossa kunnossa, olen ollut silti pääasiassa onnellinen, vaikka täytyy kyllä sanoa, että kun elämä ryöpyttää olan takaa, niin väkisinkin onnellisuus karisee ja olinkin vähällä vajota pohjamutiin ja onnellisuudessani tapahtui tilastollinen notkahdus. Uupumuksesta päivitinkin Facebookiin, mutta jälkeenpäin koin, että siitä ei ollut mitään hyötyä vaan olisi ollut mukavampaa postata vaikka jokin kissavideo.

Tähän positiivisuusaiheeseen on hyvä päättää tämä postaus, jossa ei varmaan ole mitään punaista lankaa, mutta tulipahan kirjoitettua. En tiedä, kiinnostaako ketään lukea näitä, mutta itselle teki ihan älyttömän hyvää kirjoittaa tätä. Toivottavasti löytyy edes joku samis, joka voi allekirjoittaa kanssani vaikka edes yhden kohdan.