Viikonlopun ruokavinkkilinkki: parsakaalia sitruunaöljyssä

Hei kaikki parsakaalin, fetajuuston, sipulin, valkosipulin ja sitruunan ystävät! Tässä on teille ihana ohje, jota suosittelen kokeilemaan. Ruoan maut ovat sen verran voimakkaat, että alkuruoaksi en tätä laittaisi enkä tarjoaisi tätä ihmisille, joilla on konservatiivinen makuaisti, koska tässä on kohtalaisen tujakat maut. Välimerellisistä makuelämyksistä tykkäävät sen sijaan ihastuvat tähän varmasti!

Olen tehnyt tät usein ja yritin selata blogiarkistoa, että olenko jakanut ohjeen aiemmin, mutta en ainakaan löytänyt juttua. Tämä on yksi suosikkiruokani ja teen tätä joskus ihan pääruoaksikin, vaikka mielestäni parhaiten tämä sopii mielestäni illanistujaisiin tarjottavaksi rapeakuorisen maalaisleivän kera. Myös vappupiknikille tämä sopisi, vinksvinks! Tajusin nimittäin, että vappu on ihan muutaman viikon päästä ja hämmästelin, että mitä, eikös vasta ollut joulu! 

Suosittelen tekemään ohjeen mukaan, koska olen pari kertaa vain huiskinut mausteita ja laittanut summittaisia ainemääriä eikä lopputulos ole ollut niin hyvä. Suosittelen myös käyttämään Pirkan öljymarinoituja salaattijuustokuutioita, koska marinadin makua ei saa kotikonstein kovin helposti matkittua. Minua viehättää tässä ruoassa erityisesti sitruunan maku, ja nimenomaan se, että sitruuna antaa uutta ja pirteää potkua parsakaalille. Toki nuo kaikki raaka-aineet yhdessä muodostavat pikantin makuyhdistelmän.

Ohje on siis alunperin Pirkan ruokalehdestä ja koska se löytyy K-ruoka -sivustolta, niin en lähde sitä uudelleen tähän kirjoittamaan vaan ohje löytyy täältä.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille :) Minulle onkin tulossa erityisen kiva sellainen, koska olen lähdössä ravintolaan syömään! Kiinnostaisiko teitä lukea ravintola-arvosteluja? Mietin nimittäin, että voisin sellaisia kirjoittaa. 

Kommentit

  1. Näyttääpäs herkulliselta, itse tykkään kovasti välimerellisestä ruoasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välimerelliset ruoka-aineet ja makuyhdistelmät antaa mun mielestä kivaa vaihtelua normiruokavalioon :) Aion tehdä nyt viikonloppuna kreikkalaista sitruunakanaa, veikkaan, että on aika hyvää :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)