Lukutoukkaäidin kirjavinkit

Haloo, huhuuu...!!! Huhuilen täällä äitejä, jotka harrastaa lukemista. Tai ei tarvitse olla äiti, koska minusta on kiva tietää, mitä ihan kaikki muutkin lukevat ja millaisista kirjoista muut tykkäävät. Sen takia vaan äitejä huhuilin, koska en ole ainakaan blogimaailmassa tavannut montakaan lukemista harrastavaa äitiä. Eikä ihmekään, koska lukeminen vaatii aikaa ja äidit tuppaavat olemaan kiireisiä. Minä en tiedä, mistä revin aikaa lukemiseen, mutta jostain sitä välillä löytyy. En juurikaan katso telkkaria ja jos minulla on jokin hyvä kirja käsissäni, niin saatan lukea sen yhdessä illassa. Olettaen siis, että se ei ole mikään tuhatsivuinen eepos. Olen myös kokeillut sitä, että luen joka päivä 10 minuuttia. Viikossa se tekee aika paljon. Ja joskus voi käydä kuten jumppani kanssa, että suunnittelen treenaavani vartin ja huomaankin, että olen huhkinut tunnin. Kun otan kirjan käteen aikomuksena vaan selailla sitä, niin huomaan, että olen lukenut koko sen ajan, kun lapsi on nukkunut päikkäreitä. Eli jotain vartin ja kahden tunnin väillä.

Aion jossain vaiheessa vinkkaista hyvistä raskauteen, äitiyteen ja lastenhoitoon liittyvistä kirjoista, mutta nyt tehdään katsaus viime aikoina lukemiini kirjoihin. Tarkoituksena on kertoa ja ottaa vastaan hyviä kirjavinkkejä ja löytää vertaishenkilöitä, joiden kanssa voisi vaihtaa muutaman sanasen kirjoista ja lukumieltymyksistä. 

Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että lähikirjasto sijaitsee parinsadan metrin päässä. Kirjasto on juuri remontoitu ja siellä on huippumukavaa asioida - olemmekin vauvan kanssa kirjaston vakioasiakkaita. Minä pidän kirjastoista ihan valtavasti ja tykkään vaan haahuilla kirjastossa hyllyjen välissä pää kenossa ja bongailla mielenkiintoisia kirjoja. Olen kiinnostunut niin monesta aihepiiristä, että minun pitää kirjastoreissuilla ihan hillitä itseni, etten kahmi kassikaupalla kirjoja. Ihan kaikki kirjat ei sentään kiinnosta vaan tiettyjä rajoituksia minullakin on. Aira Samulin sanoi joskus jossain haastattelussa, että hänen elämänsä on ollut niin vaikeaa, että hän ei jaksa lukea ahdistavia kirjoja. Minulla on vähän sama homma. En pysty lukemaan jännäreitä ja monet dekkaritkin ovat minulle liian jännittäviä. Jos jotkut näkevät edelleen flashbackejä joistain aikanaan katsomistaan kauhuleffoista, niin minulle on palanut verkkokalvolle joidenkin kirjojen kohtaukset. Ei siis sillä tavalla, että näkisin kirjaimet vaan kun minulla on vilkas mielikuvitus, niin näen tapahtumat mielessäni. Tässä on myös se syy, miksi pidän kirjoista enemmän kuin elokuvista... Mielikuvitukseni tekee paljon paremmat erikoisefektit kuin elokuvissa on eivätkä mielikuvitukseni luomat henkilöt koskaan kompastu huonoon roolisuoritukseen.

Eräs ihminen taivasteli kerran sitä, että en ole lukenut Sinuhe egyptiläistä ja hänen mielestään olen siksi sivistymätön moukka. Yritin selittää, että en halua haaskata aikaani mihinkään pakolliseen lukemiseen, jos kirja ei vaan kiinnosta. Sofi Oksasen Puhdistustakaan en ole lukenut. Sen yhden Finlandia-voittaja -kirjan luin ja se oli ihan karmeaa luettavaa ja vieläkin ahistaa. Koko kirja kertoo naisen raskaudesta ja lopussa naista pahoinpidellään ja raiskataan ja hän saa keskenmenon. Siinä siis juoni pääpiirteissään. Tuon todella ahistavan lukukokemuksen jälkeen päätin, että luen vain sellaisia kirjoja, jotka ei jätä jälkeensä ikäviä fiiliksiä! Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi mihinkään huonoon. Toki makusioita nämäkin ovat.

Chick lit on heikkouteni ja kaikki hömppäkirjat ahmin lähes kerralla. En tarkoita mitään Harlekiini-tyyppisiä vaan esim. Himoshoppaaja-kirjoja, jotka ovat ikisuosikkejani. Ei ainoastaan siksi, että tunnistin itseni liiankin hyvin kirjoja lukiessani vaan myös siksi, että Sophie Kinsella osaa kirjoittaa hauskasti eikä vain mukahauskasti. Syksyllä luin Himoshoppaaja-sarjan viimeisimmän osan eli Himoshoppaaja tähtien tiellä. Minulla oli kiire saada kirja loppuun, koska se oli niin jännittävä ja koukuttava, mutta kirjan lopussa selvisi, että kyseessä olikin vasta ensimmäinen osa. Pöh. No, onpahan yksi kirja ainakin tulossa luettavaksi. Sitten lainasin Kinsellan kirjan Kadonnut Audrey, joka on kylläkin nuortenkirja. Kirjaston täti siitä minulle mainitsi, piti varmaan pöhelönä tai yli-ikäisenä lukemaan kirjaa, joka kertoo teini-ikäisestä Audreysta. Vaikka kirja kertookin elämästä teinin näkökulmasta, niin en pitänyt sitä lapsellisena. Samastuin perheen vanhempiin ja etenkin äitiin. Koska työskentelen teinien parissa, niin tällainen nuortenkirja on mielestäni mukavaa luettavaa, kun pääsee kurkistamaan teinin pään sisään. Kinsellan hersyvä huumori ei pettänyt tässäkään kirjassa vaan naureskelin ihan ääneen.

Yritän aina epätoivoisesti etsiä yhtä hyviä kirjoja kuin Himoshoppaajat, mutta en ole vielä löytänyt. Monia ihan luettavia on ollut ja eräs bongaus oli Yoyo van Gemerden Sushi ja Chardonnay, jonka lainasin kuinkas muutenkaan kuin kansitekstin perusteella tai oikeastaan sen perusteella, että kirja sijoittuu Amsterdamiin. Se kertoo kolmekymppisestä Nickistä ja hänen miesseikkailuistaan, ystävyydestä ja mistä chick lit nyt yleensä kertookaan. Mitään huikeita juonenkäänteitä ei ollut eikä kirjasta jäänyt edes oikein mitään ihmeellistä mieleen. Hyvän kirjan kun tunnistaa siitä, että vielä pitkän ajan päästä sen luettuaan muistelee sitä fiilistä, mikä lukuhetkellä ja sen jälkeen on ollut. Lainasin myös jonkin toisen vastaavantyyppisen kirjan, joka kertoi jostain sinkkunaisesta, joka alkoi ulkoiluttaa naapuruston koiria. Koiraihmisenä aihe kiinnosti, mutta en jaksanut lukea kirjaa loppuun enkä nyt muista siitä oikein mitään. Jotkut kirjat ovat aika yhdentekeviä.

Pia Heikkilän Operaatio Lipstickiä yritin lukea, mutta sekin jäi kesken. Chick litiähän sekin oli, mutta aivan ylikliseistä. Mielenkiintoista oli, että tapahtumat sijoittuvat sota-alueelle, mutta sekään ei riittänyt kannattelemaan höttöistä kerrontaa. Minua alkoi sitäpaitsi ärsyttää kaikki chick litin kliseet esim. tummat, pitkät komeat, hyväpeppuiset ja sopivasti lihaksikkaat miehet, joita noissa kirjoissa vilisee. Minä en ole eläissäni tavannut kuin yhden ainoan chick lit -kriteerit täyttävän miehen, mutta se onkin sitten sellainen tarina, että siitä saisikin bestsellerin!

Viime aikojen parhaimmat lukukokemukset on tarjonnut Graeme Simson, jonka Vauvatestin luin syksyllä ja vähän aikaa sitten luin Vaimotestin. Luin ne väärässä järjestyksessä ja jos joku näistä innostuu, niin suosittelen lukemaan ensin Vaimotestin, jossa perehdytetään genetiikan professori Don Tillmanin asperger-henkiseen ja akateemiseen maailmaan ja vaimonetsintäprojektiin. Molemmat kirjat ovat olleet ratkiriemukkaita, mutta ne vaativat tietyntyyppisen huumorintajun ja tietynlaista ymmärtämystä eivätkä varmasti kolahda kaikkiin lukijoihin. Minusta nämä päihittivät jopa Himoshoppaaja-kirjat huumorissa ja se on paljon se! 

Eräs viime aikojen hauskimmista kirjoista on ollut Antti Holman Kauheimmat runot. Nauroin maha kippurassa runoille, jotka olivat todellakin kauheita sisällöltään. Runojen lukijalta vaaditaankin kieroa huumorintajua. Runot oli erittäin taitavasti kirjoitettu ja upeasti oli kopioitu tunnettujen runojen tyylejä ja eniten tästä kirjasta saakin irti, jos tuntee runoutta edes jonkin verran. Leino-fanina olin aivan haltioissani, kun Holma oli osannut kirjoittaa niin leinomaisia runoja. Ostan kirjoja hyvin harvoin, mutta tämä on sellainen kirja, jonka aion ostaa itselleni. Maaliskuun loppuun mennessä pitää käyttää kirjakaupan bonusseteli ja taidan hyödyntää sen tähän. Kauheimmat runot on kirja, jota lukiessa tulee aina hyvälle tuulelle, joten se on sijoitus omaan hyvinvointiin ja mielenterveyteen!

Tuolla aiemmin kerroin, että en välitä dekkareista, mutta aina pitää olla poikkeus. Robert Galbraithin (J.K. Rowlingin salanimi) Käen kutsu -kirjan kansitekstiä lukiessani ajattelin, että kirja ei kiinnostaisi minua, mutta aloin silti lukea kirjaa. Olin heti koukussa ja Käen kutsu taisi olla paras dekkari, jonka olen ikinä lukenut. Kirja kertoo lontoolaisesta etsivästä Cormoran Strikesta (aika pähee nimi!) ja tapauksista, joita hän selvittää ja täytyy sanoa, että kirjan loppuosan juonenkäänteet olivat mielestäni aika huisia! Sarjasta on tullut kaksi muutakin osaa ja ne aion lukea jossain vaiheessa. J.K. Rowlinghan kirjoitti kirjat salanimellä, koska hän ei halunnut Potter-leimaa dekkareilleen ja minuun tuo Robert Galbraith -nimi meni täydestä. Kirjaa lukiessani oli koko ajan sellainen tunne, että näppärän ja kuvailevan tekstin takana on joku loistava ammattikirjailija ja oikeassa olin. Käen kutsu oli jännittävä ja koukuttava ja yhtäaikaa sekä nykyaikainen että perinteinen ja jos tykkää Poirotista ja muista vastaavista, niin todennäköisesti tykkää tästäkin.

Jos jokin kirjallisuuden laji on minulle vähän vieras, niin se on elämäkerrat. On tietysti kiinnostavaa tutustua jonkun hekilön elämään, mutta aivan liian usein koen elämäkerrat puuduttaviksi enkä jaksa pysyä kärryillä henkilöistä ja tapahtumista. Coco Chanelin elämäkerta on vieläkin kesken. Bon Scottin elämäkerta Highway to Hell: Bon Scottin elämä ja kuolema oli minulla lukuprojektina lähes vuoden. Luin sitä raskausaikana, mutta nukahtelin kesken kaiken enkä muistanut lukemastani mitään, joten minun piti lukea samat kohdat uudelleen. AC/DC-fanille kirja antoi ihan uutta tietoa bändistä ja sen legendaarisesta laulajasta ja ihan hävettää, etten ole lukenut kirjaa aikaisemmin. Tämä kirja on sellainen, joka ansaitsisi ihan oman kirja-arvostelunsa ja pohdintansa. Minulle kirjassa oli hyvin merkittäviä kohtia ja alleviivailinkin sieltä monia juttuja. Joskus hyvä kirja avaa maailmaa ja antaa oivalluksia mielenkiintoisella tavalla!

Kuvassa on aika hyvä otos siitä, miltä kirjastokassini näyttää. On kaunokirjallisuutta, tärkeitä ja asiallisia kirjoja lapsenhoitoon, lähes aina jokin keittokirja, on jokin ajankohtainen kirja, kuten Homehelvetti, sitten jokin itsehoito-opas tms. ja Pilates-kirjan avulla olenkin jumppaillut. Vaikka kirjoista pidänkin, niin jumppaaminen kirjan avulla ei ole ehkä minun juttuni vaan DVD toimisi tuossa tarkoituksessa paremmin. Joka kerta lainaan myös jonkin aivan random-kirjan, kuten Syntymä - enteitä ja uskomuksia. Siinä oli vanhan kansan uskomuksia ja niitä oli mielenkiintoista lukea. Tuokin kirja oli lukaistu siinä ajassa, kun mies katsoi Simpsoneita. Kaikkia kirjoja ei ole tarkoitettu luettavaksi kannesta kanteen vaan joitain voi vain silmäillä ja tutkailla.

Tässä oli nyt muutama kirja, joita olen viime aikoina lukenut. Löytyykö blogin lukijoista lukutoukkia ja kirjastointoilijoita tai kirjojen keräilijöitä? Ja kiinnostaako kirja-aihe blogissa? Olen nimittäin joskus ajatellut kirjoittaa kirja-arvostelujakin.