Ihmiskoe: kaksi viikkoa somemutsina

Ai että minä rakastan kaikenlaisia ihmiskokeita! Siis sellaisia, mitä voin tehdä itselleni ja ehkä toisillekin ilman että kenenkään psykologinen kehitys tai mikään muukaan vaarantuu. Viimeisin kokeiluni kantoi nimeä Ihmiskoe: somemutsi. Hästäkkinä tuo olisi hirveen hyvä, siis #ihmiskoesomemutsi.

Minähän hankin älypuhelimen viime elokuussa. Siihen asti pärjäsin vallan mainiosti vanhanaikaisella puhelimella, jolla vain soitettiin ja lähetettiin tekstiviestejä. Kun hankin uuden puhelimen, niin kaikki sanoivat, että koukutun älypuhelimeen, koska on niin paljon erilaisia sovelluksia, pelejä ja kaikkea muuta kivaa. Toisin kävi. Minulla on puhelimeeni viha-rakkaussuhde, jonka vihapuoli johtuu siitä, että puhelimeni on kauniisti sanottuna ihan paska ja rakkauspuoli taas siitä, että älypuhelin ihan oikeasti helpottaa arkea joskus. Puhelimella on kätevää tsekata monia asioita ja tehdä elintärkeitä googletuksia (Giulio Berruti smile... Pakkasraja vauva... Alexander Skarsgård Tarzan... Nopea suklaakakku gluteeniton). En ole koskaan tykännyt nettipeleistä enkä tietokonepeleistä, mitä nyt graduntekoaikana pelailin tietokoneella pasianssia. Joitain hyviä älypuhelinsovelluksia voi toki olla, mutta en saa niitä puhelimeeni ladattua, koska LG-puhelimessani on muistia on niin vähän. Instagramissa kyllä olen ja se on minusta kivaa, vaikka ilman Instaa voisin aivan hyvin elääkin. 

Puhelimeni käyttö on siis kohtalaisen vähäistä, vaikka älypuhelinta tuleekin käytettyä enemmän kuin entistä perusluuria. Minä kun olen näin empaattinen persoona ja haluan aina tietää miltä toisista tuntuu ja ymmärtää toisia, niin ajattelin kokeilla, millaista on somemutsin elämä. Aloitin kokeilun jouluna ollessani vanhempieni luona joulunvietossa. Päätin, että kokeilu saa kestää kaksi viikkoa ja ajankohdaksi valitsin joululoman. Tai no, eihän kotiäidillä ole koskaan loma-aikaa, mutta olen näköjään synkronoitu elämään opettajien loma-aikojen mukaan ja kun joulun aikaan ei ihmisellä ole mitään järjellistä tekemistä, niin ajattelin, että hyvin tässä joutaa ihmiskoehenkilöksi. Kokeilun aikana oli tarkoitus käyttää puhelinta niin paljon kuin mahdollista ja tutkia, miten käyttö vaikuttaa arjen toimintoihin, psyykeeni, vauvan kanssa olemiseen, ihmissuhteisiin ja yleisolooni.

Ensimmäinen tutkimustulos oli se, että puhelimen jatkuva käyttö arjessa on jopa liian helppoa. Kännykkä on kuin käden jatke. Noin lyhyessä ajassa en huomannut mitään kännykän käytön aiheuttamia fyysisiä vaivoja, mutta niitä kyllä ajan mittaan tulisi. Usein mainitaan puhelimen aiheuttaman ryhtiongelmat, mutta pitäisi muistaa myös sormet ja koko kädet. Kävin vuosia sitten hermoratahierojalla, joka löysi vasemman kyynärpääni lähettyviltä kipeän pisteen. Hän tivasi, että enkö olekin oikeakätinen ja vastasin että kylläkyllä... Sitten hän kertoi, että se piste kipeytyy yleensä tekstiviestien näpyttelystä ja sanoin, että vasurillahan minä aina viestit näpytän. En ollut ajatellut, että niinkin pieni liike kuin tekstareiden näpyttely voisi vaikuttaa oikein mihinkään. Kuinka moni muuten venyttelee sormiaan ja käsiään? Minä olen ottanut venytykset tavaksi ja suosittelen muillekin. Kädethän on meillä käytössä koko ajan ja nekin tarvitsevat lihashuoltoa ja muutaman fysioterapeutin kanssa juteltuani olen vakuuttunut siitä, että käsien venytteleminen on tärkeää.

Älypuhelimen käyttö arjessa on siis helppoa ja sitä kuvittelee olevansa hirveän noheva, kun pystyy tekemään useita toimintoja yhtäaikaa. Puhelin kourassa pesin hampaat, isutin vessassa, kaivoin puhelimen jos minun piti odottaa sekuntikin vaikka autossa, katselin puhelinta sekoitellessani ruokaa, syöttäessäni vauvaa... Käytin puhelinta myös muiden ihmisten seurassa, vaikka yleensä sitä vältän. Toki tägäilyjä teen, otan ruokakuvia ja vastaan tekstareihin, mutta vältän Facebookissa ja Instassa käymistä silloin, kun seurassani on ihan oikea ihminen ja aika pian pistän puhelimen syrjään ja keskityn ihmisiin, joiden kanssa olen. Minusta puhelimen jatkuva käyttäminen toisten seurassa on epäkunnioittavaa ja se on myös huonoa käytöstä ja vaikka kännykän aktiivikäyttäjä kokeekin, että sen käyttö ei haittaa, niin kyllä se haittaa ja joskus tekisi mieli sanoa, että he pistätkö puhelimen pois ja keskityt ihan vaan minuun.

Eräs merkittävä tutkimustulos oli se, että puhelimen käyttämiseen upposi ihan hirveästi aikaa. Kaikki me varmasti tiedämme, miten nettiä selatessa aika hujahtaa. Aloitin aamuni uutisten lukemisella, tsekkasin Facebookin ja Instagramin ja joskus hurahti kokonainen tunti ja sama illalla. Aivan käsittämätöntä ajanhaaskausta! Tuohon kun lisää ne kaikki minuutit, jotka olin puhelin kourassa, niin saldoksi saa useamman tunnin ja se on mielestäni aivan liikaa ja sanokoon kuka mitä hyvänsä, niin aika on myös satavarmasti jostain pois. Tai no, jos ihmisellä ei ole elämässä sisältöä ja se ainoa sisältö tulee puhelimesta, niin ei kai se sitten ole mistään pois. Mutta minä ainakin haluan käyttää aikani johonkin muuhun kuin puhelimen hipistelyyn. 

Kokeilun aikana huomasin olevani väsyneempi ja uupuneempi ja myös jotenkin aloitekyvyttömämpi. En kyennyt keskittymään asioihin vaan koko ajan jokin oli hukassa ja sekoilin; tavaroita oli hukassa normaalia enemmän, unohtelin asioita ja aivotoiminta pätki muutenkin. Keskittymiskyvyssä oli aivan selkeä ero normaaliin verrattuna. Huomasin, että minulle alkoi tulla sähköjänisolo eli en pystynyt keskittymään kunnolla mihinkään vaan toiminnot ja ajatteluni katkesivat sen takia, että mietin puhelintani. Puhelin koukuttaa helposti ja aika pian huomasin, että puhelinta on pakonomainen tarve käydä tarkistamassa; vastasiko joku Facebook-kysymykseeni, tykkäsikö joku Instagram-kuvastani, onko tullut sähköpostia, montako viestiä on Messengerissä ja Whatsupissa. Arkiset työt katkesivat jatkuvasti puhelimen tarkisteluun ja minusta tuntui, etten saanut mitän kunnolla aikaiseksi.

Kännykän käyttö vei ajan lisäksi tilaa omilta ajatuksiltani. Toisaalta se voi olla hyvä, sillä jos ahistaa kovasti, niin silloin mikä tahansa, mikä vie ajatukset muualle ahistuksesta, on hyvästä - tämä huomio siis vain yhtenä näkökulmana. Yleensä olisi ihan terveellistä, että ihminen kuuntelisi itseään. En tiedä, ymmärtävätkö kaikki mitä tarkoitan, mutta minulle on tärkeää kuunnella itseäni ja olla tekemisissä omien ajatusteni kanssa. Kännykän vuoksi en saanut kunnolla kiinni ajatuksistani. Kun keskityn vain kännykkään, niin minulta jää huomaamatta myös ympärillä tapahtuvia asioita. Haluan keskittyä huomaamaan elämässä kaiken hyvän, haluan huomata kivoja pikkuasioita ja ne jäävät kyllä huomaamatta, jos silmät toljottavat puhelimen ruutua. Ulkona haluan ihastella maisemaa, hengittään syvään ja tuntea miltä minusta tuntuu kuin tapittaa puhelinta.

Jotta olisin päässyt sisälle somemutsin maailmaan, niin minun olisi pitänyt käyttää puhelinta myös silloin, kun touhuan taaperon kanssa. Siihen en pystynyt vaan halusin antaa lapselle jakamattoman huomioni. Toki jakamatonta huomiota ei aina voi lapselle antaa eikä se ole tarkoituskaan, mutta mielestäni on eri asia, jos huomion vie toinen lapsi/koira tai sitten puhelin. Älypuhelinten käyttö on uusi ilmiö, mutta pikkuhiljaa alkaa tulla tutkimustuloksia siitä, että vanhemman puhelimen käyttö vaikuttaa vanhemman ja lapsen vuorovaikutussuhteeseen ja lapsen kehitykseen. En parjaa niitä äitejä, jotka työntävät lastenvaunuja puhelin kourassa, koska jos lapsi nukkuu, niin ei puhelimen käytöstä silloin ole haittaa. Ellei sitten ole tyrkkäämässä vaunuja suojatielle sivuilleen katsomatta - tällaistakin olen nähnyt. Jos äidillä (tai isällä) on koko ajan puhelin kourassa eikä huomiota kiinnitetä lapseen, niin se aivan varmasti vaikuttaa lapsen kehitykseen. Toki puhelinaddikteilla on omat perustelunsa puhelimen jatkuvalle käytölle, mutta pitäisi muistaa, että kyseessä on ihan samanlainen addiktio kuin mikä muu hyvänsä, mutta puhelinriippuvuutta väheksytään ja ajatellaan, että no ei se niin vakavaa oo.

Eräs asia, jota mietin normaalia enemmän ihmiskokeeni aikana, oli älypuhelinten aiheuttama säteily. Kovin moni sitä tuskin arkipäivässä miettii, mutta lasten kohdalla olisin erityisen varovainen enkä pidäkään puhelinta taaperon lähellä. Säteilyasiasta muut ovat kirjoittaneet minua paremmin ja esim. juttu 15 myyttiä sähkömagneettisesta säteilystä on erinomaista luettavaa ihan jokaiselle. Toinen juttu, jota harva varmaan ajattelee, on se, että puhelin voi olla aikamoinen bakteeripesä. No joo, siis pöpöjähän on kaikkialla, mutta minua kyllä inhottaa käyttää kännykkää samalla, kun laitan ruokaa. Ja sitäpaitsi aina on riski, että puhelin mulahtaa kattilaan tai tiskialtaaseen.

Sitäkin mietin, että onko sillä väliä, että onko netissä puhelimella vai tietokoneella. Mielestäni suurta eroa ei ole. Älypuhelin on siinä mielessä helpottanut elämääni, että minun ei tarvitse aina avata tietokonetta mennäkseni nettiin ja ihan yhtä lailla saan ajan kulumaan netissä, olipa välineenä puhelin tai tietokone. Ja jos joku on nettiriippuvainen, niin samapa se on, roikkuuko perinteisen tietokoneen vai jonkin älylaitteen ääressä. Kotiäitinä tunnustan kyllä, että olen nyt enemmän netissä kuin silloin, kuin olin työelämässä. Aikaa minulla ei ole yhtään enempää kuin töissä ollessa, mutta kotona oleminen mahdollistaa tiiviimmän netin käytön. Puolustelen tässä omaa netinkäyttöäni sillä, että olen aika paljon lapsen kanssa kahdestaan kotona ja sosiaalinem media ja netti on hyvä kontakti ulkomaailmaan ja netistä saan myös vertaistukea moniin asioihin.

Ihmiskokeeni piti kestää kaksi viikkoa, mutta jouduin lopettamaan sen kesken. Oloni alkoi olla liian hyperaktiivinen ja kännykkä käden jatkeena alkoi ahistaa eikä minusta tuntunut hyvältä. Kokeen jälkeen pohdin, että olenko jotenkin kännykkävastainen, mutta tulin siihen tulokseen, että en ole. Minä en vaan tykkää käyttää kännykkää jatkuvasti eikä se ole yhtään huono juttu!

Ymmärrän kyllä, että älylaitteet ovat nykyaikaa enkä ole älypuhelinvastainen, mutta mielestäni jokaisen tulisi osata suhtautua omaan älypuhelimen käyttöönsä kriittisesti ja kysyä itseltään, miten paljon somettelu ja netissä notkuminen vie aikaa ja onko se jostain pois ja tärkeimpänä kysymyksenä: millaisen esimerkin haluaa lapsilleen antaa. Tässäkään asiassa vanhempi ei voi sanoa, että älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin sanon. Monet lapset rauhoittuvat iPadin tai puhelimen äärellä ja tapittavat ruutua lumoutuneena ja vanhempien mielestä se on ihan ok. On myös niitä vanhempia, joiden on helppo sanoa, että minä en kyllä antaisi katsoa mitään Padilta, mutta kun taapero saa itkupotkuraivarit, on kiire lähteä johonkin ja kaikki kaatuu päälle, niin tarkoitus pyhittää keinot ja älylaite saan luvan toimia sekä taaperon että äidin rauhoittajana. Meillä ei tuollaisia tilanteita ole tullut, koska meillä on rauhallinen ja itkuton vauva eikä ole tablettia, mutta olen kyllä parissa hätätapauksessa laittanut lapsen tietokoneen ääreen ja ladannut Youtubesta BabySensory-ohjelman... Mielestäni sillä ei ole valiä, katsooko lapsi telkkaria, tietokonetta vai tablettia, ainoastaan sillä on väliä, että missä tilanteissa sitä katsotaan. Tähän väliin täytyy mainita, että tablettia meille ei varmaan tulekaan, koska tähän mennessä olen saanut niistä oireita. En tiedä, ovatko ne kemikaaliyliherkkyysoireita vai joitain säteilyoireita, mutta sen verran vakavia kuitenkin, että en tablettia pysty käyttämään.

Ihmiskokeeni herättämät ajatukset voisi kiteyttää vanhaa sanontaa mukaillen: älypuhelin on hyvä renki, mutta huono isäntä! Missä roolissa puhelin on sinun elämässäsi? Ja jos olet somemutsi, niin voisitko harkita päinvastaista ihmiskoetta eli käyttää puhelinta parin viikon ajan mahdollisimman vähän?