Sain Liebster Award -haasteen jo kolmatta kertaa ja mietin, että vastaanko ollenkaan, mutta tykkään haasteista ihan hirveästi ja siksi otin haasteen vastaan. Liebster Award -haasteessa on ideana haastaa pieniä blogeja ja tehdä niitä tunnetuksi ja "palkita" blogeja lähettämällä haaste eteenpäin. Kiitänkin Yhtä kuin kolme -blogia palkinnostani ja tietysti haasteesta! Kiireisiini vedoten en lähde nyt etsimään haastettavia blogeja, etenkin kun olen aiemmin jo haasteeseen vastannut. Mutta tässä vastaukseni kivoihin kysymyksiin, joihin oli hauskaa pohtia vastauksia:
1. Mikä on joulun paras hetki, miksi?
Pienenä se oli tietysti lahjojen avaaminen. Mielestäni joulussa on monta ykköshetkeä jaetulla sijalla, mutta ehkä paras on se, kun voi istua kauniisti katettuun pöytään, kynttilät palaa, jouluruoat tuoksuu ja siinä vaiheessa kaikki hässäkkä on ohi ja tietää, että voi lojua massu pömpöllään sohvan jatkeena seuraavat pari päivää. Täytyy myös mainita toinen hyvä hetki eli jouluaattoillan kahvipöytä... Kun kinkkuannos on (melkein) sulanut, niin istahdetaan herkkujen ääreen ja juodaan kahvit perintökupeista. Tuo onkin ainoa kerta vuoden aikana, kun juon kahvia.
2. Tyhmin/turhin vaateostoksesi?
En voi sanoa vain yhtä vaan aika paljon turhaa on tullut ostettua ja siksi minulla onkin aika iso urakka kirppismyynnin kanssa...
3. Pelottaako maailman nykytilanne sinua?
Välillä, ja etenkin oman lapsen myötä huoli on kasvanut. Välillä olen liiankin ahdistunut kaikesta ja olen katsonut parhaaksi pysytellä uutispimennossa. En kuitenkaan halua keskittyä ajattelemaan ikäviä asioita vaan päätän usein, että keskityn positiivisiin juttuihin ja suuntaan energian kaikkeen hyvään.
4. Jos saisit nyt 200e, mihin käyttäisit?
Laittaisin säästöön kevättä ja hoitovapaaköyhäilyä varten.
5. Mitä teet viimeisenä, ennen kuin käyt nukkumaan?
Annan vauvalle hyvänyönsuukon ja hellittelen häntä. Sitten mietin, miten kiitollinen ja onnellinen olen kaikesta ja nukahdan makoisasti.
6. Mihin aikaan vuorokaudesta yleensä kirjoitat blogia?
Silloin, kun vauva nukkuu. Postaukset julkaisen yleensä illalla, mutta olen valmistellut niitä aiemmin. Jutut joudun kirjoittamaan pienissä pätkissä eikä minulla ole ikinä aikaa syventyä kirjoittamaan.
7. Annatko katumuusikoille rahaa?
Riippuu muusikosta ja mielentilasta.
8. Millaisia blogijuttuja luet mieluiten?
Hyvin kirjoitettuja ja sellaisia, missä on jokin mielenkiintoinen näkökulma! Aiheella ei ole niin väliä, koska monet eri aihealueet kiinnostaa ja luen niin tyylijuttuja kuin pohdintojakin ja kaikkea siltä väliltä. Helpompi olisi ollut vastata kysymykseen, millaisia en tykkää lukea.
9. Laita alle kuva lempiesineestäsi.
Nyt täytyy todeta, että minulla ei ole lempiesinettä! Kiersin koko huushollin läpi eikä minkään esineen kohdalla tullut tunnetta, että jokin olisi lempiesine. Vaikka tavaraa minulla on, niin olen silti ainakin aatteellisella tasolla nähtävästi päässyt materialismista eroon.
10. Mikä sai sinut herkistymään viimeksi?
Sotaveteraanien laulu Linnan juhlissa. Herkistyminen on lievä sana kuvaamaan reaktioitani, koska minä ihan itkin, mikä on aika harvinaista.
11. Miten saat itsesi rentoutumaan?
Meditoimalla, ulkoilemalla, lukemalla kirjaa tai lehtiä, katsomalla leffaa, askartelemalla, kirjoittamalla blogia, olemalla vauvan kanssa, pötköttelemällä, telmimällä koirien kanssa... Monilla eri tavoilla, joista tässä vain muutama ensin mieleeni tullut.
Tässä oli siis vastaukseni, jotka näpyttelin aika haipakalla... Tarkoitus olisi päästä ajoissa nukkumaan, jotta olisin huomenna reipas lähtemään pienille jouluostoksille, jotka jäi tänään väliin ja huomenna olisi myös leivottava joululimput sekä kirjoitettava joulukortit ja laitettava postipaketitkin ja jos olen oikein reipas, niin kiikutan joulutervehdykset postiin (tai siis Citymarkettiin, jossa Posti nykyisin toimii). Nyt toivotan hyvät lauantai-illanjatkot!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista :)