Avain rakkauden löytymiseen

Kävin eilen pyhäinpäivän perinteiseen kuuluen hautausmaalla. Yleensä hautausmaalla käydessäni olen kantanut hyvin raskasta surun taakkaa, mutta nyt havahduin siihen, että olenkin onnellinen. Eilenhän asiasta kirjoitin ja Eino Leinon runon sanat on ilmeisesti käyneet toteen. Jollakin aivan ihmeellisellä tavalla minuun on muuttanut asumaan aivan kummallinen juttu nimeltä Onni, ihan isolla O: lla! Se taisi muuttaa kämppään, joss Ahistus asui ennen... Kavereita vissiin ovat, sillä Ahistus välillä käy kylässä, mutta nykyisin harvakseltaan. 

Marraskuinen hautausmaa oli hyvin kaunis, vaikka puut ovat jo paljaina ja marras alkaa iskeä maahan. Lukuisat kynttilät toivat valoa harmaaseen pyhäinpäivään ja kynttilöiden loiste sai minut miettimään valoa. En ollenkaan jäänyt vatvomaan mitään mustia asioita vaan ajattelin kaikkea sitä valoa ja rakkautta, mitä elämässäni on. Sitten aloinkin pohtia rakkautta ja sitä, miten suhtautumiseni rakkauteen on muuttunut ja miten olen saanut lisää rakkautta elämääni.

Usein sorrumme ajattelemaan, että elämme siitä rakkaudesta, mitä toiselta ihmiseltä saamme. Janoamme rakkautta, kerjäämme, anomme, etsimme, toivomme, kaipaamme näännyksiin asti. Tarvitsemme toisen ihmisen vahvistamaan olemassaolomme ja tekemään sekä antamaan meille rakkauden. Eihän siinä, rakkautta on kiva ottaa vastaan, mutta mitenkäs sitten ne, joilla ei kumppania ole? Mistä heille löytyy rakkaus? Eikä ole itsestäänselvää, että parisuhteessakaan on riittävästi ja tasapuolisesti rakkautta, jos toinen on umpimielinen mölliskä. Siksi on äärimmäisen tärkeää löytää aina rakkaus ja tasapaino omasta itsestä. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, mutta uskokaa minua, kun kerron tietäväni tästä jotain. Minäkin luulin, että rakkaus = parisuhde, mutta rakkaus onkin monimutkainen yhtälö ja siinä voi olla kaikenlaisia muuttujia. Vasta kun opin rakastamaan itseäni täysillä, opin olemaan onnellinen ja tasapainoinen.

Mielestäni rakkaus käsitetään liian suppeasti. Kun ajattelemme rakkautta, niin usein ajatellaan vain naisen ja miehen välistä rakkautta ja jopa kaikkea prinssi-/prinsessähömppää. On mahtavaa, jos rinnalla on rakas kumppani ja on hyvä ja toimiva parisuhde, mutta ilman sitäkin elämässä voi olla paljon rakkautta. On aika suppeaa ajatella, että parisuhde olisi rakkauden suurin tai jopa ainoa ilmentymä ja elämän tärkein rakkaussuhde. Se ei nimittäin ole. Tärkein rakkaussuhde, joka sinulla koskaan tulee olemaan on suhde omaan itseesi. Koska vain silloin, jos rakastat itseäsi, voit rakastaa muita. Itsensä rakastamisen pitäisi periaatteessa olla hyvin helppoa, mutta en taida tietää ketään, jolla ei olisi jonkinlaisia probleemia itsensä hyväksymisen ja rakastamisen kanssa. Rakastatko itseäsi yhtä paljon kuin rakastat kumppaniasi tai parasta ystävääsi? Tai koiraasi? Välihuomautuksena, että koiria on muuten hirmu helppoa ja yksinkertaista rakastaa, ja kissoja! Suhtaudutko itseesi yhtä lempeästi ja arvostavasti kuin muihin rakkaisiin? Pidätkö itseäsi yhtä erityislaatuisena ja upeana kuin pidät rakkaitasi? Niinpä. Omaa itseään tulisi rakastaa vilpittömästi ja pyyteettömästi ja enemmän kuin mitään muuta maailmassa! Alapas harjoitella heti :)

Jos itserakastamisharjoitus on liian vaikea, niin voit alkaa etsiä rakkautta ympäriltäsi. Jokaisen elämästä löytyy nimittäin paljonkin rakkautta. Se pitää vain oppia löytämään ja näkemään. Pitää itse tehdä rakkauden tekoja ja ottaa niitä vastaan. Hellyys, välittäminen ja vaikka toisen auttaminen arjessa on sekin rakkautta. Saatamme kokea elämässämme rakkauden puutetta, mutta se voi olla vain pelkkä kokemus, jokin piintynyt ajatus syvällä omassa uskomusjärjestelmässämme. Rakkautta voi olla, mutta emme sitä ehkä näe. Pahinta on, jos emme halua ottaa rakkautta vastaan. Jos sulkeudumme kuoreemme, jos estämme rakkauden pääsyn sydämeemme. Tiedän ihmisiä, jotka kavahtavat kosketusta, eivät halua ottaa rakkautta vastaan ja jotka käpertyvät kuoreensa, vetävät sydämensä piiloon kuin kilpikonna pään kuoreensa. 

Me suomalaiset olemme jäyhiä ja vanha vitsi suomalaisesta pariskunnasta on monesti ihan totta. Eli kun vaimo kysyy, että miksi mies ei koskaan sano rakastavansa. Mies murahtaa, että kertoo kyllä, jos tilanne muuttuu. Ei meidän tarvitse olla kuten jenkit, joiden "I love you" -kulttuuri menee mielestäni vähän överiksi, mutta voisimme kuitenkin vähän useammin käyttää sanaa rakkaus ja rakas. Sana rakas ei kuulu vain rakastavaisten välille vaan sanan käyttökohteita voisi laajentaa ilman, että siihen liittyy mitään epäilyttävää. Jos sanon jollekulle miespuoliselle ystävälleni: "Olet rakas", niin se käsitetään helposti väärin ja se on harmi. Mietipä ihan ite, että kuinka usein olet sanonut, että vihaat jotain? Vihaat, kun joku töppää... Ärsyttää, jos joku ei onnistu... Onpa taas hirveetä, kun... Taidat käyttää aika paljon negatiivissäsvytteisiä sanoja ja ajatuksia. Mieti sitten, miten usein ajattelet tai sanot, että rakastat jotain tai jotakuta... Rakkausjutskia pitäisi olla paljon enemmän kuin negatiivista puhetta. Se puhe, mitä käymme oman pään sisällä, on erittäin ratkaisevaa. Uskon ja tiedän  että olotila voi muuttua pelkästään sen avulla, että puhuu itselleen ja toisille rakkaudellisemmin. 

Minä uskon, että rakkautta on kaikkialla. Eräässä elämänvaiheessa olin vähän rakkaudeton ja arvatkaas mitä? Minä aloin nähdä sydämiä! Siis en mitään näkyjä nähnyt vaan sydämiä ilmiintyi mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja minua harmittaa, että en ottanut kuvia kaikista niistä. Aamuteen pintaan muodostui sydämenmuotoinen ilmakuplarykelmä, vessan lattialle läikähti siivousainetta sydämen muotoon, hiihtoretkellä puun oksalta tipahtanut lumiklöntti teki hankeen sydämenmuotoisen jäljen, lattialle heitetty koiran hihna oli sydämenä... Kun koulun pihalla bongasin sydämenmuotoisen räkäklimpin, niin mietin, että vetääkö Universumi tätä hommaa nyt vähän överiksi, mutta ajattelin, että rakkautta on ihan kaikkialla. Ajattelin, että minun pitää vain nähdä se ja että minun pitää vain ottaa rakkaus vastaan ja antaa rakkautta. Ja niin minä ryhdyin rakastamaan, ihan vaan mielessäni ja hain kehoonikin rakastuneen olotilan. Hengitin rakkautta, ajattelin rakkaudellisia ajatuksia ja aina kun Ahistus hyökkäsi, niin aloin miettiä kaikkia asioita, joita rakastan. Se vaati paljon henkistä työtä, koska Ahistus on aika voimakas ja hiivatin sinnikäs kaveri. Pikkuhiljaa aloin siirtyä pois rakkaudettomasta tilasta ja sitten kaboooommmm! Minä ihan rakastuin! Sillä tavalla ihan hulluna, niin pähkähulluna kuin vain voi toiseen ihmiseen rakastua. Haluaisin ajatella, että koska olin avannut sydämeni ja siirtynyt rakkauden taajuudelle, niin silloin rakkaus astui elämään sen yhden ihkun miehen muodossa (ja sitten meille tuli vauva ja sitten sitä rakkautta vasta riittikin!).

Minusta tuntuu, että olen vähän kuin Veeti-koirani, ihana, suuri newfoundlandinkoira, joka säteilee rakkautta. Veetin koiranelämän lähtökohta tuntuu olevan, että hän rakastaa kaikkia ja kaikkea ja kaikki rakastavat häntä, varauksettomasti. Minäkin tunnen monesti samalla tavalla ja sitten petyn, kun joku ei tykkääkään minusta eikä vastaa lempeyteeni. Sanotaan että rakkautta ei voi tuhlata, mutta välillä mietin, että onko rakkauden tuhlaamista, jos annan rakkautta jollekulle, joka ei siihen vastaa? Olen liian kiltti ja ihana sellaisiakin ihmisiä kohtaan, jotka eivät kohtele minua hyvin. Ymmärrän heitä loputtomasti ja kun saan heiltä kuraa niskaan, niin toki ärsyynnyn, mutta siltikin lähetän heille rakkautta. En ole vielä päässyt mihinkään järkevään lopputulemaan siitä, että kannattaako tuo vai ei. Miksi, oi miksi minä pölhömys edes tuhlaan energiaani ja rakkauttani ja välittämistä sellaisiin ihmisiin, jotka eivät sitä arvosta pätkän vertaa? Hippihenkisenä olen ajatellut, että jos lähetän rakkautta, niin se palaa minulle aina takaisin ja haluan uskoa rakkauden voimaan.

Kuva-arkistoista kaivettu otos minusta ja Veetikästä ♥

Minähän kirjoittelen kuin mikäkin life couch, mutta kutsuisin itseäni mieluummin rakkauden lähettilääksi. Mitä ajatuksia kirjotus sinussa herätti? Viime aikoina olen kirjoitellut aika paljon syvällisiä juttuja, mutta ensi viikolla on luvassa vähän kevyempiä aiheita kuten juttua kotimaisista, ekologisista lastenvaatteista ja myös ensimmäinen sisustuspostaukseni.

Rakkaudellista marraskuuta ♥♥♥